maanantai 19. syyskuun 2011

Maailman paras [riisitön] kaalilaatikko!

Moiks!

Se olis taas kuulkaas maanantai. Onneksi kuitenkin jo iltaan kääntymässä. Mihin se viikonloppu katosi? Messuilessa, ulkoillessa, siivoillessa, pyykätessä. Siinähän se vierähti. Habitare-messut olivat pienoinen pettymys. Mutta messuleista lisää viikon kuluessa. Jotain ostettavaa sieltä silti mukaan tarttui…

Yksi kesän/syksyn herkuista ihan ehdottomasti on mun mielestä kaali. Ja koska kukaan muu meidän perheessä ei ole yhtä fanaattinen kaalin suhteen, niin saan syödä kaikki kaalista tekemäni herkut all by myself 🙂 Kaalikeitto ja kaalikääryleet ovat ehkä parasta mitä tiedän. Varsinkin äidin tekemänä. Kaalilaatikko kera puolukkasurvoksen on aina ollut haaveeni. Itse tekemänä. Mutta nyt, kun en syö riisiä niin oli hitusen hankalaa keksiä, mitä siihen laittaisin. Netistä löysin Karppi karppilaatikon ohjeen, jonka pohjalta sain  tehtyä ainakin omasta mielestäni maailman maukkaimman kaalilaatikon. Ja kuten muutkin kaaliruoat, niin myös tämäkin vain paranee seuraavana päivänä lämmitettäessä.

Kaalilaatikko 
400g naudan paistijauhelihaa
puolikas keräkaalista
1 iso sipuli
2,5 dl 4% kevyt ja paksu- kermaa 
200g ruohosipulituorejuustoa
 suolaa
mausteita oman maun mukaan
Paista jauheliha voissa kypsäksi ja laita uunivuokaan. Leikkaa seuraavaksi sipuli isoiksi paloiksi ja kuullota pannulla, ja laita jauhelihan sekaan. Tässä vaiheessa kannattaa sekoittaa joukkoon tuorejuusto. On helppo sekoittaa kuumaan jauhelihaan.
Leikkaa kaali kohtuullisen isoiksi paloiksi ja paista pannulla reilussa voimäärässä. Kaali imee voita mukavasti paistettaessa. Muista suolata tässä vaiheessa kaalia reilusti, tulee parempaa. Kaali lisätään vuokaan kun on hieman paistunut, ei tarvitse pehmentää pannussa. 
Sekoita ainekset vuoassa hyvin keskenään ja kaada joukkoon kerma.

Uuniin 175 asteeseen puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen lasketaan lämpö 100 asteeseen ja annetaan olla vielä reilu puoli tuntia, tai niin kauan että kaali on kunnolla pehminnyt. Ota pois uunista ja anna vetäytyä hetki. Nauti. 

Kiitos vielä kommenteistanne lehtisäilytysongelmaan 🙂 Nyt ei ainakaan ollut Habitare-messuilla sitä ongelmaa, että mitä lehtiä tilaisi. Sillä musta tuntuu, että mulle tulee tällä hetkellä kaikki markkinoilla olevat suomalaiset sisustuslehdet. K Ä Ä K! Nyt skarppaan tuon tiimoilta, sillä enhän mä ehdi niihin edes kunnolla syventyä. 

 Muksaa maanantai-iltaa…huomenna ollaan jo askel lähempänä viikonloppua !   
,joka pohtii, että jaksaiskos aloittaa liitutaulumaalin seinään sutimista. Vai ei.

11 Responses to “Maailman paras [riisitön] kaalilaatikko!”

  1. J sanoo:

    Kaali on minunki herkkua! Ja lapset tykkää myös 🙂 Vasta syötiinkin kaalilaatikkoa, riisillä. Parasta just puolukoiden kanssa.
    Taidanpa kokeilla tätä karppiversiotakin 🙂

  2. Heli sanoo:

    Tuo kaalilaatikko kuulostaa kyllä erityisen herkulta, mutta aika paljon siihen taidetaan voita laittaa.. 😉

    Mä teen usein kaali”laatikon” niin, että paistan jauhelihat kattilan pohjalla (ilman rasvaa), lisään siihen kaalit, joskus porkkanaakin, reilusti vettä ja mausteita (suolaa, valkopippuria, meiramia ja siirappia ainakin, usein muitakin yrttejä) ja annan kypsyä ihan siinä vaan, en siis laita uuniin. Useimmiten heitän sekaan riisiä, mutta tän voi ihan hyvin tehdä ilmankin. Eli on kevyt ja sopii myös karpille (paitsi jos siirappi on liikaa?)!

    Kaaliruoat on kyllä tosi ihania, tein just äskettäin vissiin kaksi kertaa viikon sisällä just tuota kaalipataani.. =D

  3. Maria sanoo:

    J: voi kun meilläkin lapsetkin söisivät kaalia. Mutta ei 🙂

    Heli: juu, eihän tuo mitään kaloritonta ole, mutta vähähiilarista. Verrattuna riisiversioon 🙂 Kuulostaa hyvältä tuo sunkin kaalipata. Namskis.

  4. -Anni- sanoo:

    Kaaliruuatkin niin mun lemppareita, mä en koskaan laita riisiä siihen, mutta tää versio on kokeiltava, vois maistua lottikselle paremmin.

  5. Inanaa sanoo:

    Selvisi sitten huomisen ruoka. Kiitosta vaan! t. kaksi karppaajaa

    p.s. ja nyt liittymään siihen kirjakerhoon. Päätin eilen, että sieltä lähtee liittymiskirjoiksi kirjat Kodikkaasti valkoista ja Hoppenin Sisustajan koti.

  6. Hanna ★ sanoo:

    Punastellen tunnustan, että en ole koskaan valmistanut itse kaalilaatikkoa…. Aika noloa 😉

  7. Hanna ★ sanoo:

    Ai, niin ja minulla on sinulle muuten jotain blogissani =)

  8. Inanaa sanoo:

    Tehtiin tänään kaverin kanssa tuota kaalilaatikkoa ja oli ultimaalisen hyvää! 🙂

  9. Maria sanoo:

    Anni: hih, mä oon luullut tähän päivään asti, että kaalilaatikkoa ei voi tehdä ilman riisiä. Mutta tosiaan, oppia ikä kaikki 🙂 Koklaa ihmeessä, jos Lottikselle maistuis. Meillä lapset eivät edes suostuneet maistamaan 😉

    Inanaa: mahtavuutta, että maistui 🙂 Mä voisin syödä tuota laatikkoa päivästä toiseen, kun vaan paranee uudelleen lämmitettäessä. Hoppen on kyllä yliveto, mutta tykkään hirmuisesti tuosta Kodikkaasti valkoista kirjastakin. Siinä on kauniita kuvia!

    Hanna ★: älä välitä, eka kerta tää mullekin oli kaalilaatikon suhteen 🙂 Iiks, kiitos menenkin heti katsomaan kauniiseen blogiisi!

  10. Anna sanoo:

    nàytti niin ihanalta ettà oli pakko tulostaa, kiitos 🙂

  11. Maria sanoo:

    Anna: kiitos, kannattaa kokeilla 🙂

Kommentoi