keskiviikko 30. kesäkuun 2010

Kesäpaikan muodonmuutos

Viimeiset pari hellepäivää on kulunut vihdoinkin mökillä! Vanhempani ostivat reilu viisi vuotta sitten mökin, mutta kaikki (vanhempani, minä ja veljeni perheineen) olivat sitä mieltä, että mökille ja ympäristölle tuli tehdä jotain. Olimmetottuneet äitini puoliksi omistamaan mökkiin ihanan niemen kärjessä kallioisella ja mäntymetsää kasvavalla rinnetontilla. Mutta tiedättehän nämä yhteisomistajuusjutut…harvoin toimivat win-win periaatteella 😉

 Löysimme siis mökin hyvältä paikalta Längelmäveden rannalta, josta kaikille meille (asumme saman korttelin varrella 😉 oli matkaa vain noin 30 mins autolla. Sitten syntyi neljä tyttöä neljän vuoden sisään ja vanhempani olivat mökkitalkoissa keskenään. Nyt vihdosta viimein on ollut aikaa paneutua mökkiin. Tässä mökin ennen kuvia (ja en ollenkaan sano, että runsas vihreys ja vehreys on mökillä paha asia. Itse vain pidän ns. helppohoitoisista asioista vapaa-ajallani 🙂.
 
 
Pikkuhiljaa aloimme raivaamaan kalliota sileäksi. Lisäksi iso nurmikenttä aiheutti päänvaivaa vanhemmilleni, joten siitä oli päästävä eroon. Kiveä, kalliota ja mäntyä – kuten äitini toiveen esitti. Ok, mäntyä ja kiveä on vielä suht´ helppo tuoda tontille, mutta kalliota ei oikein pysty tilaamaan mistään 😉
Mökkiin majoittuu yöksi 4 (makkari + vuodesohva olkkarissa) henkilöä. Parvi olisi inasen korkeampi niin sinne mahtuisi toiset neljä. Aittaan mahtuu 2 aikuista + hätätapauksessa lapsi (eikös aikuisilla ole aitassa kivempaa kaksistaan…?). Joten tilanpuute vaivasi siltä osin, että meitä oli 10. Rakennusluvan saatuamme saimme lisätilaa rantasaunasta ja parvellisesta tuvasta. Tässä vaiheessa myös maalasimme ylämökin ja aitan. Rantamökin sauna ja pesuhuone on jo reilassa, mutta sisältä pitää vielä käsitellä lattia (valkoiseksi) sekä sisustaa koko kämppä katosta lattiaan.
 Kunnon kulkua alas ei ollut ja jyrkkä kallio oli hieman hankala lasten kanssa. Aikamme pohdittuamme päätimme tehdä terassia ylös sekä laajentaa alakerran terassia. Laiturikin ilmestyi vasta viime kesänä (vielä, kun saisi mutapohjan hallintaan, niin uiminenkin maistuisi…vinkkejä otetaan vastaan ;). Lisäksi rappuset ylhäältä alas oli ehdoton vaatimus. Tältä näyttää nyt. Paljon on tehty, paljon vielä tekemättä:
Äitini on onnistuneesti istuttanut alakertaan 5 männyntainta, jotka ovat lähteneet kasvamaan!!! Lisäksi olemme miettineen siirtometsäpohjan laittamista alakertaan (itse siis vieresestä metsästä haettuna). Emme myöskään halua alas tuijia tms. kaupunkiasuntojen puutarhapuita vaan keskitymme mäntyihin, katajiin yms. metsänpuihin. Ylös terassinreunaan tulee kivipuro tuijineen ja tuivioineen.

Tänään työmiehet saivat laitettua alakerran liuskekivet. Portaiden viereen ajattelimme isompaa puuta, esim kuusi. Kallion alareuna kokonaisuudessaan tulee vuorimäntyä tms. Muu alue alakerrasta saa metsittyä (ja toivottavasti ne äitini istuttamat männyt voittavat lepät, haapat sun muut !).
Kesäpaikkamme sai aivan uuden ilmeen muutoksen myötä. Vielä on ostamatta yläterassille 10 hengen valkoinen ruokapöytä ja alas keinu (jep, onneksi kaikki olemme sen Plantagenin valkopehmusteisen puukeinun kannalla ;). 
 
Helleterkuin, nyt jo kaupunkilaistunut
PS. Muistattehan osallistua alla olevan arvontaan; mukit olivat kiven alla. Tukholmassa niitä en nähnyt missään ja laivalla kotiin tullessakin kaupassa oli enää 2 kpl.

5 Responses to “Kesäpaikan muodonmuutos”

  1. -Anni- sanoo:

    Todella kivan näköinen miljöö isoine terasseineen ja aah tuota liuskekivipolkua, tykkää!!!

  2. SiniK sanoo:

    Kaunis kesäpaikka teillä ja voi ah tuota näkymää terassilta järvelle!

  3. Maria sanoo:

    Kiitos, jopa mä yltiöcityurbaani-ihmisenä olen alkanut nyt nauttimaan mökkeilystä 🙂 Lasten hiekkaranta pitää vielä saada tehtyä. Eli jostain pitäisi metsästää viira tms. hiekan pohjalle. Puhdetta riittää 🙂

    Kivaa torstaita 🙂

  4. Minna sanoo:

    Onpa kyllä muutosta tapahtunut kuvien perusteella, mutta tosi kivalta näyttää:)

    Milläs te saisitten noi toisetkin isovanhemmat ostaan mökin;)

  5. Päivi sanoo:

    Ihan mielettömän upean muutoksen olette tehneet mökillä! Ihana tuo iso terassi! 🙂 Mä niin toivoisin, että meilläkin olisi kesäpaikka… Vaikka toisaalta tässä kodissakin on ihan tarpeeksi rempattavaa. 😉

    -Päivi-

Kommentoi