maanantai 23. elokuun 2010

Tunnustusta ja huutista!

Kiitos Helille alla olevasta tunnustuksesta. Lämmitti mieltä oikein kovasti 🙂

Tunnustuksen mukana piti kertoa itsestään seitsemän asiaa. Pahoitteluni jo etukäteen, mutta väsyneenä ei jaksa paneutua syvällisiin asioihin…joten tässä ne nyt tulevat 🙂

1) Taistelin juuri uuden huuto.netin kanssa kaksi tuntia. Ja sain julkaistua pari hassua kohdetta. Inhoan tietokoneohjelmia, jotka eivät toimi mun mieleni mukaan.

2) Tarvitsen paljon unta; 9 tuntia yössä vähintään. Tämä ei ole viimeiseen viiteen vuoteen juurikaan toteutunut 🙂

3) Rakastan matkustamista ja lentokenttiä.

4) Inhoan kärttyisiä ihmisiä; ihmisiä, joiden perusilme on suupielet alaspäin.

5) Olen jouluihminen. Alan hyvissä ajoin suunnitella leivonnaisia yms. Mutta lahjat jätän viime tinkaan 🙂

6) Rakastan työtäni ja minulla on maailman parhaimmat työkaverit.

7) Olen suurimman osan ajasta hyvällä tuulella ja minua on vaikea saada suuttumaan. Mieheni tosin toivoisi, että pitäisin useammin mykkäkoulua. Puhun liikaa 😉

Ja sitten, tein pikaisen kierroksen blogistaniassa ja huomasin, että tämä palkinto on kokolailla kiertänyt jo meidät kaikki. Joten jos sinä, joka juuri nyt luet tätä, etkä ole vielä saanut ko. palkintoa, ottaisit sen ja kopioisit omaan blogiisi. Olen edelleen yllättynyt siitä, kuinka ihaniin ihmisiin olen täällä tutustunut. Ja kuinka monta ”sielunkumppania” olen täältä löytänyt. Olette kaikki arvokkaita ja ihania <3 Kiitos, kun jaksatte käydä lukemassa (välillä aivan siirappisiakin 😉 juttujani!
Asiasta kolmanteen; mitä tuolle huuto.netille on tapahtunut? Huoh, jokseenkin tuntuu vaikeammalta kuin ennen. Voipi olla, että mitä enemmän sitä käyttää niin sitä helpommaksi se tulee. Kerroinko, että tilasin Lilialle aivan yli-ihanan vaatepaketin (kyllä, vielä ei säästellä). Ja mikä ihaninta, kaikki vaatteet oli silitetty tavalla, johon en usko itse pystyväni. Jokainen vaatekappale oli erittäin hyväkuntoinen ja omalla tavallaan erikoinen. Kiitos sinulle ihana ihminen Liedosta maailman hyväkuntoisimmasta vaatepaketista (ja uskokaa, niitä on  meille tullut monta ;)!
No, sain kuin sainkin huutikseen jo laitettua joitain kohteita. Ne löytyvät TÄÄLTÄ.

Lähipäivien aikana sinne ilmestyy mm:

92 cm vaatepaketti, jossa mm. näitä suloisuuksia:
Ihanat, teetetyt sivupimennysverhot lastenhuoneeseen:
Vähän maalaisromantiikkaa:
Acazia-peili:
Ja uusia Mariskooleja, lampun varjostin, kulmasohvamme (kyllä, olen päättänyt päästä siitä eroon saadakseni kaksi Kivikkiä) jne.
Kauniita unia!