Hei, ihanaa kun löysit tänne! Käy peremmälle, täällä on taas elämää 🫶🏼

…enpäs olisi uskonut, että 3354 blogipostauksen jälkeen mulle tulee ekaa kertaa writer’s block. Mutta kokeillaan. Kun en tiedä, mistä aloittaa, niin päätin antaa sormien tanssia näppäimistöllä. Kuten niin monet kerrat vuodesta 2010 lähtien.

Mutta vielä kerran; lämpimästi tervetuloa!

Voi olla, että blogini on ollut sun matkassa yhtä kauan kuin mun matkassa. Yhtä kaikki, mä olen muuttunut vuosien varrella blogin mukana ja uskon, että säkin olet muuttunut.

Kerrataanko hieman mistä lähdettiin liikkeelle? Alkuvuodesta 2010 2- ja 4-vuotiaiden lasten äitinä, maailmalla reissaavan miehen vaimona kaipasin omaa tilaa. Omaa aikaa. Jotain, missä saisin olla muutakin kuin äiti. Blogista tuli hyvin nopsaa mulle rakas harrastus – jopa henkireikä ja myöhemmin harrastuksesta tuli rakas sivutyö.

Lukijoista tuli tuttuja ja pääsin kuulemaan tarinoita, joihin samastuin. Jakamaan tarinoita, joihin samaistuttiin.

Viimeisten vuosien aikana blogin kohtalo on mietityttänyt paljon. Lopettaako vai jatkaako. Samaan aikaan joka ikinen lokakuu, mulla on ollut tänne ikävä. Kirjoittamista ikävä.

…ja nyt – 16 vuotta blogin aloittamisen jälkeen – meidän ihanat lapset ovat upeita nuoria naisia ja eletään miehen kanssa pääosin adults only -elämää. Koen, että vaikka mulla on monta rautaa tulessa, niin nyt – vihdoin nyt – blogille on taas aikaa. Tai ehkä juuri siksi, että täyteläisen työarjen rinnalle kaipaan itse paikkaa, jossa rauhoittua, maadoittua ja palautua.

Ei siten, niin kuin joskus, kun tämä blogini päivittyi päivittäin. Vaan fiiliksen mukaan.

Siinä, missä 16 vuotta sitten halusin luoda tilan 34-vuotiaalle itselleni, sain vuosien varrella kuulla, kuinka olen samalla onnistunut luomaan tilan muille naisille. Samassa elämänvaiheessa oleville naisille, jotka samaistuvat meidän arkeen. Nuoremmille naisille, jotka kurkistavat meidän arjen kautta tulevaan. Vanhemmille naisille, jotka palaavat tarinoiden myötä menneisyyteen.

Pari vuotta se on pyörinyt mieleni päällä: Haluan jatkaa tilan luomista naisille.

Muutama viikko sitten yksi ihana valmennettavani sanoitti työhuoneemme sohvalla istuessaan, että ”Maria, mä niin toivoisin, että jokainen nainen pääsisi istumaan tähän sohvalle sun kanssasi.”

Mä haluan tuoda sen sohvan tänne blogiin. Paikan, jossa sun hartiat laskeutuu, kaikki ylimääräinen häly jää hetkeksi taka-alalle ja saat ihan rauhassa keskittyä itseesi. Omiin tarpeisiisi. Voihan olla, että säkin olet vuosikaudet mennyt muiden tarpeet edellä. Niin kuin mä ja moni meistä naisista.

Miksi just blogi, kun IG päivittyy ihan mukavasti?

Koska joku pieni osa mussa kapinoi nykyajan hektisyyttä ja nopeutta vastaan. Kaikkea sitä vastaan, että koko ajan pitäis olla jotain uutta, nopeampaa ja kiinnostavampaa tarjolla.

Mä itse huomaan kaipaavani jotain muuta. En 8 sekunnin reelsejä trendimusiikilla, vaan rentouttavaa naistenlehtimeininkiä. Sellaista, jonka ääreen tekee mieli pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa.

Mistä täällä sitten jatkossa kirjoittelen?

No ainakin hyvästä ruoasta, arjen pienistä nautinnoista, parisuhteesta, adults only -ajasta, naisena olemisesta ja tästä ihan mielettömän mielenkiintoisesta elämänvaiheesta, jota keski-iäksi kutsutaan. Välillä varmasti myös hyvinvoinnista ja siitä, mitä kaikkea olen vuosien varrella oppinut itsestäni ja elämästä (onneksi muuten on nuo vanhat postaukset, joihin palata…on sitä tullut muututtua vuosien varrella). 

Eli aika lailla samoista asioista kuin ennenkin. Vain vähän eri elämänvaiheesta käsin.

Tervetuloa keski-ikäisten naisten elämänmakuisen olohuoneeseen, jossa on tilaa naurulle, rohkeudelle, ilolle ja surulle.

Ja hei, nyt kun olet täällä, olisi ihana tietää: Ollaanko me vanhoja tuttuja vai tavataanko kenties ensimmäistä kertaa?

Tuntuu hyvältä olla taas täällä 🫶🏼

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. Täällä olkkarissa on muuten kommenttien esitarkistus päällä, ettette ihmettele, jos oma kommentti ei näy heti. Käyn kyllä päästämässä jokaisen peremmälle 🫶🏼