keskiviikko 10. heinäkuun 2019

Musta senkki ♥

12

HIPSHEI HELLUREI JA HYVÄÄ KESKIVIIKKOILTAA!

Mikä siinä onkaan, että kun aamulla herätyskello soi ja silmät ristissä suorittaa aamutoimenpiteet, sitä aina vannoo menevänsä illalla ajoissa nukkumaan. Joka ikinen kerta. Tämä harvoin pätee talvella, mutta vielä harvemmin kesällä. Täällä sitä kukutaan, vaikka jälleen huomen aamulla se kello pirisee. Ja jälleen tietää suorittavansa ne aamutoimenpiteet silmät ristissä. Oh well, kerrankos sitä vaan kesää vuodessa vietetään 😀

Kerroin IG:n puolella, että mulla on ollut pitkästä aikaa tietynlaista reissun jälkeistä haikeutta ilmassa. Yleensä kotihiirenä olen niin innoissani kotiinpaluusta, että reissuhaikeutta ei ole tullut. Mutta tällä kertaa on vähän ollut sopeutumisvaikeuksia. Tai sitten tämä pätkittäin lomien pitäminen ei oikein sovi minulle. Ehkä ensi vuonna saa pidettyä lomat taas putkeen. Olen jo pidempään miettinyt, että tuo äidin ja iskän senkki voisi siirtyä vaihteeksi ruokatilasta olohuoneeseen. Juurikin tuohon samaan paikkaan, missä se aina oli. Se on tottunut olemaan siinä ruskeana, mutta parin vuoden takaisen öljyvahakäsittelyni jälkeen siitä tuli musta. Mustana siinä näkyy nuo patinoituneet kohdatkin jotenkin selvemmin. Tuoden senkille sielun.

Tänään sain esikoisen ylipuhuttua rymsteeraustalkoisiin. Tuo senkki painaa tsiljoona kiloa, mutta pyyhkeiden avulla saimme sen siirrettyä. Ja avot, siihen omalle paikalleen se sopii kuin nakutettu. Siinä on tällä hetkellä päällä nuo samat valaisimet, jotka äidilläkin siinä oli. Valaisimet, sisutustavara ja seinällä olevat jutut vielä hakevat paikkaansa, mutta jotenkin rymsteeraamisen ansiosta se reissuhaikeuskin hieman lieveni.

Senkin päällä tuo sunnuntaina takapihalta poimimani kimppu jatkaa kukoistamistaan. Ei ihan heti uskoisi, että nuo valkoiset hörselöt ovat korianteria. Eivät tosin tuo sitä korianterin saippuaisuutta sisustukseen tuoksun muodossa, mutta muuten ovat ilo silmälle. Tänään on rymsteerauksen lisäksi ehditty myös golfkurssille ja laitepilatekseen. Siirretty muutama puska ja istutettu jasmike. Töiden lisäksi. Toisaalta nautin näistä herätyskellon herättämistä päivistä. Ainakin ehtii tehdä paljon – ehtii nauttimaan kesästä täysillä! 🙂

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

 


sunnuntai 26. toukokuun 2019

Rakastan ♥

4

Rakastan herätä sunnuntaiaamuisin koira polvitaipeisiini käpertyneenä. Rakastan tuota pientä nokinenää, joka tulee antamaan heti aamulla eskimosuudelman, kun herää. Rakastan oranssipartaista parasta ystävääni. Niitä kahta rakastan myös syvästi. Niitä, jotka juuri kysyivät, että voitaisiinko leipoa suklaahippukeksejä sadesunnuntain kunniaksi.

Rakastan pikkuisemman silmien säihkettä hyvin menneen cheerleading-viikonlopun jäljiltä. Intoa ja halua jatkaa vielä pitkään. Rakastan sitä hetkeä, kun saan huutaa muun perheen syömään. Kun hellan ääreltä kääntyessäni huomaan sen karvaisen ystävän olevan paikalla ekana. Näyttäen siltä, että juuri siihen tupsahti, vaikka veikkaan, että tuoksujen perässä oli tullut jo aikapäiviä sitten. Rakastan siivota keittiön yhdessä tyttöjen kanssa. Pyytämättä.

Rakastan kesäisiä sadepäiviä. Sateenropinaa ikkunaan, takkatulta, kynttilän lepattavaa liekkiä. Sohvalle myttyyn jääneitä vilttejä ja kesken luettuja lehtiä. Astiapesukoneen hurinaa taustalla ja kahvikoneen porinaa. Keittiön avoimesta ikkunasta tulvivaa märän nurmikon tuoksua.

Rakastan elämää. Ja musta tuntuu, että sen takia elämä rakastaa minua. Rakastan ihania ihmisiä ympärilläni. Muistoja ystävien kanssa vietetystä hääjuhlasta. Tänä aamuna facebook muistutti vuoden takaisesta. Rakkauden juhlasta, kuvalla jossa oli se suurin rakkauteni.

Rakastan myös itseäni. Olen opetellut sen kantapään kautta. Ennen kuin voi estotta rakastaa muita, on opittava rakastamaan itseään. Rakastan vihdosta viimein myös näitä hiuksiani. Ohuita ja kaltoin kohtelemiani hiuksia. Joiden tahtoa olen 43 vuotta yrittänyt latistaa. Anna asioille vapaus tapahtua ja asiat usein tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus tapahtua. Rakastan sitä, että loppuviimein ne sävyt ja ne ulkoiset piirteet, jotka meille Luoja on aikoinaan luonut ovat ne, jotka sopivat meille parhaiten. Rakastan sitä, että helpommalla pääsee, kun ei taistele tietyissä asioissa vastaan.

Rakastan suomalaisuuttani ja niitä juuria, jotka ovat syvällä tässä maassa. Rakastan myös sitä maata rapakon takana, joka osakseen teki minusta sen, kuka tänä päivänä olen. Jonne juurruin myös vahvasti. Tänä iltana nuo kaksi rakkauttani kohtaa. Jännittää!

Muistakaa rakastaa. Se mitä tai ketä rakastaa on toisarvoista. Pääasia, että rakastaa ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


tiistai 07. toukokuun 2019

Toivepostaus: Mitkä ovat minun suosikkisävyjäni sisäseinissä?

2

HEI HELLUREI JA HYVÄÄ ILTAA IHANAT!

Piti postaamani tämä jo tänään aiemmin, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Äitinsä tyttöjä nuo, jotka olivat heti valmiita lähtemään Ikeaan, kun hieman asiasta mainitsee. Tosin, eilen aamulla ennen töihin lähtöä ajatus tuntui hyvältä. Toista se oli puhkipoikki väsyneenä neljän jälkeen. Mutta luvattu mikä luvattu. Tarvitsin mökille uusia feikkitaljoja tuoleihin, joten nyt on sellaiset odottamassa mökille viemistä.

Olen saanut jo aikapäiviä sitten postaustoiveen lemppari sisämaalisävyistäni. En ole osannut tätä aiemmin toteuttaa, sillä olen ajatellut, että näissä on vain taivas rajana. Ja hei niinhän se onkin. Viime aikoina olen kypsytellyt asiaa mielessäni ja tullut tulokseen, että mun lempisisämaalisävyjäni ovat sellaiset aikaa kestävät. Kaiken maailman trendivärejä tulee ja menee, mutta itseäni kiehtoo ehkä eniten juurikin ne maanläheiset ja kotoisat sävyt. En sitä sano, etteikö metsänvihreä tai persikanvärinen olisi kotoisia, mutta tarkoitan tällä niitä sävyjä, jotka itselleni ja omaan kotiin luovat kotoisuutta.


Kautta aikain suosikkisävyni on ollut perusmaali A eli sävyttämätön puhdas valkoinen. Jonkun mielestä karu ja kylmä, omasta mielestäni erinomainen pohja luoda huoneen sisustusta. Tuohon kun pystyy yhdistämään mitä vain sävyjä; tummaa puuta ja navy blueta esimerkiksi. Pienellä vanhan roosan vivahteella. Ah! Ja mielissäni olen ollut, kun olen huomannut tuon entisaikojen trendisävyn eli maalarinvalkoisen pikkuhiljaa väistyvän. Tuntuu, että ei siitä ole kauaakaan, kun koko Suomi maalattiin maalarinvalkoisella. Likaisen valkoisella. Mikäli olette kuulleet väitteen, että perusmaali A (eli A-pohja) tulee aina sävyttää, niin tuo on virheellistä tietoa. Sitä ei todellakaan tarvitse sävyttää, vaan peittää ja kestää sävyttämättömänäkin loistavasti.

Olen koonnut postauksen loppupuolella olevaan kollaasiin viisi sellaista sävyä, jotka kestävät aikaa. Tietokoneen ruutu tosin vääristää melkoisesti sävyjä, joten muistattehan katsoa mallipalaa maalattavassa tilassa. Tai mikä parasta, tehdä koemaalaus maalattavaan seinään. Valot ja varjot sekä huoneen muu sisustus muuttavat sävyjä melkoisesti. Niin, että esimerkiksi tuo meidän keskikerroksen puhdas vaaleanharmaa NCS S 1500-N on joissain tiloissa varjokohdissa sinertänyt. Meillä se ei ole sitä tehnyt. Tuon vaaleanharmaan lisäksi yhtenä suosikkinani on hieman sävytetty valkoinen NCS S 0500-N. Mikäli tykkää beigen sävyistä niin tuo lämmin beige NCS S 1502-Y50R on sellainen, jonka mieluusti ottaisin omaankin seinääni. Beige on muuten alkanut kiehtomaan viime aikoina…

Veljen perheen ruokatilassa taannoin ihastelin ihanaa vaaleanvihertävää seinää, jossa kuitenkin oli ripaus harmaata mukana. Itse voisin kuvitella maalaavani seinät hieman vihertävällä harmaan sävyllä, esimerkiksi sävyllä NCS1502-G50Y. Vihreässä on jotain sangen rauhoittavaa. Mutainen greige, siinä yksi kaikkien aikojen lempparisävyistäni. Jälleen mennään sinne ruskeisiin sävyihin harmaista sävyistä. Ennen mancaven maalamista mustaksi ehdotin miehelle mutaista greigen sävyä NCS S3502-Y, mutta ehdotus ei silloin mennyt läpi…pitäisikin koittaa uudelleen 😉

Löytyykö sieltä samanlaisten maanläheisten seinäsävyjen ystäviä? Mä rakastan sävyjen maailmaa, jo töidenikin puolesta. Parhaimpia päiviä töissä on ne, kun heitän kemistin takin niskaan (meidän oikean maalikemistin pudistellessa vieressä päätään ;)) ja linnottaudun hänen kanssaan labraan. Välillä juoksen sävytyskoneella ja säädän sävytyspastojen jaososia, kunnes saadaan se täydellinen sävy aikaiseksi. Olisikohan huomenna taas yksi tällainen päivä edessä? Love what you do, do what you love ♥

TIISTAI-ILTATERKUIN,

PS. lämmin kiitos ihanista kommenteistanne mökkipostaukseen, palaan niihin heti aamulla aamukahvikuppi kädessäni. Nyt on pakko suunnata suihkun kautta unille. Tiistait eivät ole koskaan olleet energiatasoiltaan mun vahvimpia päiviä 😀

 


maanantai 06. toukokuun 2019

Mökkimäinen mökki vai moderni kakkoskoti?

16

MOIKKAMOI MAANANATAIHIN IHANAT!

Se on kyllä ihan järjetöntä, miten mieli on niin paljon virkeämpi aurinkoisella kelillä. Vaikka viime yönä nukuttuja tunteja tuli ehkä kokonaisuudessa muutama. Olen ollut sitä mieltä, että esikoisella on tänä vuonna vain astetta pahemmat allergiat kurkkukivulla höystettynä, mutta viime yönä tulin tulokseen, että flunssaa tuo taitaa olla. Ei nukkunut potilas, eikä nukkunut äitikään. Onneksi mies meni jo illalla kellarin sohvalle nukkumaan, kun joutui heräämään neljältä ehtiäkseen aamukoneeseen. Muuten voisi olla siellä työreissussakin himpun verran väsyneempi työntekijä.

Kotitoimistopäivä onneksi tekee sen, että ei ihan niin skarppina tarvitse olla, mutta jälleen nostan hattua teille pienten lasten äidit. Yöunet ovat niin sangen tärkeät.

Sain viikonloppuna monen monta viestiä mökkiasioihin liittyen. Kiitos niistä 🙂 Aika monessa ihasteltiin meidän mökkiä, joka on mökkimäinen. Aloin miettimään, että mitkä ovat mökin kriteerit. Mikä tekee mökistä mökin. Itselleni mökki on sellainen, joka saa erottua vaatimattomuudellaan ja fasiliteeteillaan kodistamme. Että on selvä ero kodin ja mökin välillä. Koti on koti ja mökki on mökki. Mökin yksi kiehtovuus on siinä, että siellä elää koko ajan ikään kuin ”liipaisimella” 😀 Toisaalta myös luonnon armoilla. Toimiiko pumput, tuleeko vettä. Uskaltaako pimeässä herätä pissalle vai pidättääkö aamuun. Ja hei, meillähän on muuten tiettyihin ihaniin ja tunnelmallisiin, sähköttömiin erämaamökkeihin verrattuna varsin moderni mökki.

Lauantaina mökissä oli sisällä nelisen astetta lämmintä sinne mennessämme ja se nousi siitä pienellä lämmöllä 12 asteeseen. Koko päivän aikana en riisunut takkia tai pipoa. Paitsi saunassa käydessäni. Tuo tietynlainen karaistuminen kuuluu meidän mökkeilyyn. Saa olla vähän kylmää ja saa olla vähän kosteaa.

Meidän mökkimme saa olla myös sisustukseltaan vähän sellainen aikaa nähnyt. Edellisten omistajien huonekalut toimivat hyvin ja miellyttävät silmää. Koriste-esineinä toimii sellaiset, jotka eivät meidän kotona toimisi sitten lainkaan. Esimerkiksi silkkikukat tai mökin entisen omistajan nikkaroimat puukoristeet.

Mutta se, mikä toimii meillä rentouttavana tekijänä ei välttämättä ole sitä muille. Ymmärrän vallan hyvin heitä, ketkä valitsevat modernin kakkoskodin. Kyse on mieltymyksistä. Meillä on perikunnalla äidin puolelta tullut papan rakentama mökki. Sellainen tiilinen omakotitalo, jonka avarassa olohuoneessa on isot ikkunat järvelle. Sisävessa ja muutenkin kaikki fasiliteetit kunnossa. Sen ajan moderni kakkoskoti. Pikkutyttönä se oli käsitykseni mökistä. Koska en tiennyt muunlaisesta mökkeilystä. Kun äiti ja iskä reilut 15 vuotta sitten etsivät omaa mökkiä kriteerinä ”mökkimäinen mökki” mietin aluksi, että miksi ihmeessä. Miten ihmeessä joku haluaa mökin, jossa on puuta enemmän kuin laki sallii ja jossa vessatoimitukset on ulkoistettu. Jossa tiskataan järvivedellä.

Sitten kun itse aloimme etsimään mökkiä, oli mökin kriteerinä juurikin tuollainen mökkimäinen mökki. Ei sitä aina syysöinä uskalla ilman henkivartijaa huussiin lähteä ja välillä on käynyt niin, että jalat ovat meinanneet jäätyä suihkun kaakelilattiaan kiinni. Kerran myrskysäällä vene keikkui niin hirmuisesti saunamökin pumpun takaiskuventtiiliä vaihtaessamme, että vähäsen pelotti. Mutta lopulta saimme saunaankin pesuvettä.

Mökkimäinen mökki vai moderni kakkoskoti? Sillä ei ole mielestäni mitään väliä, vaan tärkeintä mökkeilyssä on löytää paikka, jossa mieli rentoutuu ja sielu lepää.
Jossa huolirypyt siliävät ja silmät säihkyvät ♥

IHANAA MAANANTAITA TOIVOTELLEN,


lauantai 27. huhtikuun 2019

Hempeästi & lempeästi ♥ (+ suussa sulavaa Oreo brownieta)

10

LAUANTAI-ILTAA IHANAT!

Tämä ilta, just tässä ja nyt on ihana. Hempeä ja niin kovin lempeä. Neljätoista vuotta sitten tähän aikaan olo oli valehtelematta erittäin väsynyt, mutta ennen kaikkea huolestunut. Reilu kolme tuntia sitten minusta tuli äiti, mutta sitä vauvaa ei ollut vierellä. Hän oli VTO:lla, koska aika pitkälle edennyt raskausmyrkytys ja synnytyksessä tapahtuneet dramaattiset käänteet olivat ottaneet veronsa. Se, että yhdessä hetkessä on niin hirmuisen huolissaan jonkun muun hyvinvoinnista oli täysin lamaannuttavaa. Olinhan tuohon asti ollut periaatteessa vastuussa vain itsestäni.

Mutta hei, tuostakin selvittiin, kuten myös selvittiin siitä tyhjyyden tunteesta, kun kotiuduin ilman vauvaa.  Reilun viikon kuluttua saimme vauvan kotiin ja siitä asti meillä on asunut rakkaus. Sellainen rakkaus, jollaista ei koskaan kuvitellut tuntevansa. Tiedän, että lapset voivat käydä välillä meidän vanhempien hermoille ja kiristää nutturaa, mutta ei se rakkaus sieltä mihinkään katoa. Se vain syvenee ajan saatossa.

Tänä aamuna herätellessäni esikoisen kakun kanssa katsoin häntä jälleen aivan uusin silmin. Tähän asti olin pitänyt toista äiskän ja iskän pikkuisena. Tosiasiassahan hän on jo erittäin hieno nuori nainen. Ei enää mikään pikkuinen. Vastuuntuntoinen kuin mikä ja mikäli minä olen pitänyt itseäni kukkahattutätinä, niin hän on sitä potenssiin sata 🙂

Nyt on molemmat tytöt siirtyneet uusiin lukemiin. Mikä ei muuta arkea mihinkään. Ainoa muutos on se, että mahdollisia lomamatkoja tilatessa pitää muistaa vaihtaa automaattisen syötön antamat iät lapsille. Ei enää 11- ja 13- vuotiaat vaan 12- ja 14-vuotiaat.

Pienempi, pari viikkoa sitten 12 vuotta täyttänyt, piti viime yönä muutamalle ystävälleen yön yli synttäribileet. Muuten ei kaivattu äiskän apua leivonnaisten suhteen, mutta toiveena oli Oreo browniet, jotka eilen kotitoimistopäivällä leivoin. Näiden ohjetta kyseltiin Instagramissa, joten lupailin sitä antaa. Ohje on Arlan, mutta muutin kuivien aineiden grammat deseiksi. Meillä ei ole vaakaa, joten joudun aina guuglaamaan nuo mittasuhteet.

OREO BROWNIET

300 g tummaa suklaata
200 g voita
3,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
15 kpl Oreo keksejä

-sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
-sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
-sekoita jauhot ja kaakaojauhe
-siivilöi taikinan joukkoon
-kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan
-asettele Oreo keksit taikinan päälle ja kaada lopputaikina vuokaan
-paista 180° noin 25 minuuttia
-anna jäähtyä

Maistoin vähän brownieta ja ah, miten hyvää se oli. Tuo keksi taikinan sisällä oli ihan ässä!

Tänään vietettiin päivää synttärisankarin toiveiden mukaan kaupungilla. Syömässä ollessamme hämmästelin sitä, miten siistiä on, että toisten kanssa pystyy oikeasti jo keskustelemaan vaikka mistä. Monesti mietin, että mikä on se salaisuus, että lapsista on kasvanut noinkin tasapainoisia neitosia. Se on kieltämättä ollut rajat ja rakkaus, mutta uskon että myös tietynlainen herkkyys, hempeys ja lempeys ovat olleet niitä valttikortteja. Varsinkin niinä hetkinä, kun nuoren mieli on myllertänyt ymmällään siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Silloin meidän vanhempien tärkeimpänä tehtävänä on olla se tuki ja turva. Toki aina, mutta varsinkin niinä hetkinä ♥

Josko sitä kuulkaas vähäksi aikaa suuntaisi vielä pihalle. Himskatin vanha olkapäävamma on alkanut vihoittelemaan liiallisesta kuopsuttamisesta. Eikä tulehduskipulääkettä löydy koko talosta. Täytynee turvautua jäiseen hernemaissi-pussiin illemmalla. Mutta nyt kaivamaan taas kuoppia! Hih, olen muuten viimeisen viikon aikana ymmärtänyt tuota koiruuttakin paljon paremmin; kuoppien kaivaminen on varsin terapeuttista 🙂

AURINKOISTA LAUANTAI-ILTAA,


« Vanhemmat
Uudemmat »