sunnuntai 07. elokuun 2022

Lennä lintu lennä – vaihto-oppilasjuttuja

HEIPPA!

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen; on kesälomailtu, on palattu töihin, on vietetty rippijuhlat ja lähetetty esikoinen vaihto-oppilaaksi. Sain IG:n kautta toiveita kirjoittaa vähän lisää vaihto-oppilasjuttuja. Täältä löytyvät aiemmat postaukseni:

Vaihto-oppilasvuoden ensivalmistelut
Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

Mitä tapahtui maaliskuun lopun jälkeen, kun viimeksi aiheesta kirjoittelin? Voin sanoa, että tuosta aika kului kuin siivillä siihen päivään, kun saateltiin Julia lentokentälle. Mutta paljon tuli tehtyä valmistelevia juttuja mm.

Vanhempien ja vaihtareiden yhteinen valmennuspäivä
USA:n opiskeluviisumin hakeminen
Valmistelevien kurssien suorittaminen
Isäntäperhetietojen ja koulupaikan vahvistaminen
Skypettely isäntäperheen kanssa.
Tuliaisten ostaminen
Laukkujen pakkaaminen

Tuohon opiskeluviisumin hakemiseen kannattaa käyttää aikaa ja täyttää huolellisesti lomakkeet. Yleensä viisumia varten käydään USA:n suurlähetystössä sitten vielä haastattelussa, mutta meillä vissiin nuo aiemmat reissut ESTA-viisumilla USA:an tekivät sen, että viisumin sai lähettämällä passin ja yhden lomakkeen postitse (nettilomakkeiden täytön jälkeen). Ja hyvä näin, sillä suurlähetystöön oli kuulemma vaikea saada aikoja. Ainakin viime kesänä osa vaihtareista kävi pitkin Eurooppaa USA:n suurlähetystöissä haastatteluissa.

Vähän jännitettiin sitä, tuleeko passi postissa perille, kun ei onnistunut kirjattuna kirjeenä ennalta maksaa, mutta passi viisumeineen tuli parissa viikossa postilaatikkoomme. Vaihtareiden asiaa USA:n päässä hoitaa voittoa tavoittelematon järjestö ICES, jonka kautta oli kattavat (pakolliset) verkkokurssit. Niihin Julialla muistaakseni meni muutamia päiviä. Niissä käytiin läpi koulusysteemiä, elämää Amerikassa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tiesimme, että isäntäperhetiedoissa saattaa kestää, sillä Kalifornia on suosituin aluetoive. Se yksi torstaiaamu mökillä, kun sähköpostiin kilahti placement confirmation on jäänyt mieleemme. Siinä aukesi ensimmäisenä kyynelhanat. Ilon itkusta ei tullut loppua ja aamukahvi maistui varsin suolaiselle ;D Ehdimme katsomaan isäntäperheen tiedot, kuvat ja nettailemaan tulevaa kotipaikkaa ja koulua. Yritimme soittaa Julialle, joka oli kaupungissa, mutta nukkui vielä.

Perhe ja paikka, johon Julia pääsi tuntui alusta asti aivan oikealta meille. Ja nyt jo muutamien päivien perheessä asumisen jälkeen tuo tunne on vain vahvistunut ❤️ Kerran skypetettiin perheen kanssa koko porukalla ja musta tuntui heti, että arvot, harrastukset ja elämänkatsomus ovat natsaavat. Kerrasaan ihania ihmisiä! Sen lisäksi Julia toki lähetteli ennen lähtöönsä tämän tästä whatsapp-viestejä perheen kanssa. Isäntäperheen äiti loi myös ryhmän meille vanhemmille, jossa jaamme harvakseltaan viestejä. Haluamme kuitenkin olla taka-alalla ja antaa perheelle kaiken rauhan nauttia vaihtaristaan.

Julian lentokentällä hyvästeleminen on ollut yksi elämäni vaikeimpia asioita. Mutta viime päivinä olen huomannut, että on aivan eri ikävöidä ihmistä, jonka tulee vielä näkemään kuin ihmisiä, joita ei enää tule tässä elämässä näkemään. Tuo ikävä on tällä hetkellä sellaista suloista. On niin innostunut ja onnellinen toisen puolesta, että vaikka ikävä vähän kaihertaakin, niin sen kestää. Se on tietyllä tapaa sellaista kutkuttavaa ikävää. Odottavaa ikävää, ilman musertavuutta.

Suoran lennon jälkeen JFK:lle New Yorkiin oli vuorossa kolmen yön soft landing -leiri muiden vaihtareiden kanssa. Tuolla opiskeltiin vähän lisää + vietettiin vapaa-aikaa shoppaillen ja nähtävyyksiä katsellen. Kuvista huomasimme, kuinka tuo isompi rakkauspakkauksemme puhkesi kukkaan. Niin onnellinen ja kiitollinen olo välittyi kuvista. Tuon leirin aikana hän sai monta, toivottavasti loppuelämän ystävää, ympäri maapalloa.

Lento San Franciscoon kesti kuutisen tuntia ja oli kuulemma yhtä turbulenssia. Tuolloin mantereen päällä pyöri myrskyjä niin, että länsirannikolle suuntaavat lennot olivat joko myöhässä tai sitten peruttiin. Soiteltiin nopea facetime, kun Julia käveli kohti matkalaukkuhihnaa. Facetime loppui siihen, kun ilme kirkastui ja kuului heleä ”Äiti, nyt mä nään mun hostperheen, soitellaan – moikka!” Ja luuri kiinni. Niin ihanaa ❤️

Heti ekana aamuna kävivät hostmomin ja -siskon (vuoden nuorempi kuin J) kanssa rehtorin luona valitsemassa kouluaineet ja pakollisen algebran ja historian lisäksi siellä näyttäisi olevan lukkarissa tanssia, golfia, espanjaa ja jonkin sortin psykologiaa (tästä mun täytyy ottaa vielä selvää, sillä oon aivan innoissani – varsinkin jos se on positiivista psykologiaa). Tähän päälle tulee vielä kerhot, jotka USA:ssa näyttelevät suurta osaa ja joissa koulun jälkeen vietetään vapaa-aikaa ystävien kanssa.

Nyt tulee vuosi siitä, kun ekan kerran alettiin kartoittamaan vaihto-oppilasjärjestöjä ja valittiin se oikea (Mirlo on alusta asti toiminut älyttömän hyvin ja en voi muuta kuin suositella). Ihan käsittämätöntä, kuinka aika on mennyt näin nopeasti. Itsekkäästi ajateltuna sitä voisi ajatella, että voi kunpa tuleva vuosikin menisi yhtä nopeasti. Mutta epäitsekkäästi ajattelen, että voi kunpa toisen aika menisi hitaasti ja saisi aistia uuden maan kulttuuria ja unelmaansa mahdollisimman rauhassa.

Vuosi takaperin sain kyselyä, että miten ikinä raaskimme/uskallamme lähettää tyttäremme vuodeksi maapallon toiselle puolen. Mitäs, jos hän jää sinne? Se on mun mielestä sellainen juttu, että emme voi elää pelossa. En halua elää pelosta käsin, vaan rakkaudesta ja elämän tarjoamista mahdollisuuksista käsin. Emmekä voi kahlita lapsia pysymään Suomessa. Ollaan pyritty kasvattamaan lapset niin, että kun on aika lentää, heidän siipensä kantavat. Nyt on kuulkaa se hetki. Ja se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

Kyllä meidän keskusteluissa Julian kanssa viimeisen vuoden mittaan on välähdellyt yliopisto-opinnotkin Amerikassa. Jos isänsä jalanjälkiä seuraa, niin vaihtarivuosi venyy kuudeksi vuodeksi ja lukion jälkeen jatko-opinnot suoritetaan siellä :) Se on sitä elämää, mihin ollaan nämä 17 vuotta valmistauduttu. Eikä se tarkoita sitä, että napanuora katkeaa, vaikka lapset itsenäistyy. Kaiken lisäksi koen, että maapallo on pienentynyt ihan hurjasti siitä, mitä se oli silloin kuin itse olin vaihtarina. Nyt tuonne toiselle puolen maapalloa hurauttaa nopeasti vajaassa 12 tunnissa.

Viime yön aikana puhelimeen oli tullut kuvia ulkopicnicistä ja -leffasta, valtatiestä vuorien vieressä ja hymyilevästä vaihto-oppilaasta isäntäperheensä äidin ja isän välissä.

Tuntuu niin hyvältä. Lennä, lintu lennä ❤️

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


PS. Halu blogin säännölliseen kirjoittamiseen pulppuaa edelleen tuolla pinnan alla vahvana. Täytyy nyt arjen alettua järjestellä aikataulut niin, että saan tehdä myös tätä mulle rakasta puuhaa. Kiitos muuten kaikista viesteistä, mitä olen saanut; moni teistä on seurannut tuon nuoren naisen matkaa aina sieltä vuodesta 2010 alkaen. Kiitos, kun olette kulkeneet mukanamme ❤️


10 Responses to “Lennä lintu lennä – vaihto-oppilasjuttuja”

  1. 🧐 sanoo:

    Kunpa Usa:n karmea kahtiajakautuneisuus ja alati lisääntyvä väkivaltaisuus aseineen ei näkyisi tyttärenne vuodessa😔🙏💛

    Normijenkin elämään se ei voi olla vaikuttamatta, absurdit aborttikiellot ym.dystooppinen kehitys pois demokratiasta.. Maa on täysin eri kuin se missä miehesi on opiskellut kymmeniä vuosia sitten. Ei auta kuin toivoa että karmivat republikaanit eivät pääse valtaan viemään hirmutöitään loppuun ja upeaa maata sisällissotaan. Kunpa löytyisi joku Michelle Obaman kaltainen joka yhdistäisi maata mutta onko se jo liian myöhäistä kaikkien valeuutissivustojen ja salaliittohörhöjen sekä erityisesti todella huonon koulutussysteemin (ellei ole hyvin toimeentuleva) sekä miljoonien sivistymättömien moukkien takia??🥺 Enpä ikinä olisi uskonut enken Trumpia millaisen Usan tulemme näkemään, olen aina pitänyt erityisesti itärannikon mentaliteetista😢

    • Maria sanoo:

      Moikka!

      Varsin tietoinen olen siitä, mikä tilanne USA:ssa on (paras ystäväni on asunut siellä reilut 20 vuotta), mutta niin se on muuallakin maailmassa tällä hetkellä menty kohti jotain uutta ja erilaista, mikä jakaa kansat kahtia. Tämä on sangen valitettavaa ❤️

      Lähetimme lapsemme matkaan vailla ennakkoluuloja nauttimaan vuodestaan, toteuttamaan unelmiaan ja mielestäni tämä on parasta, jota voimme hänelle suoda 🙏🏼

      Paikka, jossa hän asuu on yksi Kalifornian turvallisimmista ja koulu 4,7/5 pisteillä eli erittäin hyvä.

      Mukavia elokuun päiviä! ☀️

  2. Noona sanoo:

    Lähtikö hän Mirlon vai YFUn kautta? Miten valitsitte sopivan järjestön tai mitä kriteerejä käytitte? Oma tyttö lähdössä vuoden päästä ja ollaan vasta järjestöä miettimässä.

    • Maria sanoo:

      Moi!

      Mirlon kautta lähti matkaan 🥰 Itse olin aikoinaan YFUn kautta ja hyviä kokemuksia myös YFU:sta.

      Ihanaa vaihtarimatkan suunnittelua! ❤️

  3. Jm sanoo:

    Ihanaa seurata esikoisesi unelmaa ja miten suhtaudutte itsenäistymishaaveisiin ❤️ Itse olen seurannut blogiasi varmaan sen kymmenisen vuotta jo :) Meidän vanhin on nyt 13 ja se on pieni hetki kun he lentää pesästä. Ehkä sitä joskus itsekin uskaltaa päästää irti, pakkohan se on :D

    Ihan mielenkiinnosta ja laiskana kun en jaksa alkaa googlettaa, että mitä tuollainen vuosi kustantaa vanhemmille?

    • Maria sanoo:

      Heippa

      ja lämmin kiitos, että olet pysynyt mukana kaikki nämä vuodet 🥰

      Sehän se on se irtipäästö…ikään kuin laastari revittäisiin irti. Välillä hitaammin, välillä nopemmin. Hiukka kivuliasta aika ajoin – mutta kuuluu elämään ❤️

      Meillä Kalifornia-aluetoive toi hintaa lisää niin, että kokonaishinta oli 12 450,- (erissä maksu) ja sitten kurssierosta vielä tuli 700,- lisämaksu. Eli puhutaan ihan jäätävästä summasta rahaa, mutta saimme loppuviimein rahoituksen järjestymään niin, ettei lainaa tarvinnut ottaa. Siihenkin olimme jo varautuneet.

      Suositeltava kk-raha tuonne on noin 300 dollaria. Kaliforniassa vielä enemmän kuin muissa osavaltioissa.Toki nyt alkuun menee hankintoihin yms rahaa, mutta perusjutut kuten arkiruoat, sähköt sun muut tulevat perheen puolesta. Matkapuhelinliittymä netillä on 30 dollaria kuukaudessa.

      Vaikka puhutaan isoista summista, niin nuo summat ovat pieniä siihen nähden, kuinka paljon vaihto-oppilasvuosi antaa ❤️

      Aurinkoisia elokuun päiviä! ☀️

  4. Jaana sanoo:

    Pystyn niin samaistumaan tuohon hyvästien jättöön lentokentällä. Omat poikani ovat molemmat opiskelemassa ulkomailla, tosin euroopassa ja se tuntuu nykyään ettei edes kovin kaukana. On niin ihanaa nähdä se miten nuoren ihmisen siivet kantavat ja hän tosiaan löytää sen omannäköisen elämän. Ei tosiaankaan olisi tullut mieleenkään itsekkäästi heiltä riistää tällaista kokemusta. Sehän on heidän elämää ja heidän valintojaan, joita vanhempien kuuluisi kannustaa ja tukea. Maailman tilanne on nyt tällainen ja sille emme voi mitään. Meideän perheessä ainakin nämä ulkomailla opiskelevat ovat yhdistäneet ja tiivistäneet entisestään perhettä. Ne yhteiset hetket, kun he tulevat lomilla Suomeen ovat aivan erityisiä ja tiivistäneet ja lähentäneet meitä perheenä.

    • Maria sanoo:

      Hei Jaana!

      Oi, nuo lentokenttähyvästit ovat kyllä sillä hetkellä raskaita, mutta kun tietää, että jälleen näkeminen on vielä edessä, niin ne kestää 🥰

      Tiedätkö, me ollaan huomattu jo nyt, että me kotiin jääneet olemme lähentyneet ja samoin tuo lähteneenkin kanssa ne harvat kerrat kun jutellaan ollaan jotenkin tosi läheisiä (ollaan kyllä aina oltu, mutta nyt vielä enemmän).

      Suloisia elokuun päiviä 🧡

  5. Sara sanoo:

    Oi, ihanaa. Niin kiva lukea näitä, vaikka omat lapset ohittaneet tuon normi vaihtari-iän. Olin vähän pettynyt, kun kukaan lapsistamme ei ollut kiinnostunut lähtemään, olisin sen suonut.

    • Maria sanoo:

      Moikka

      ja hei ihana kuulla, että tykkäät lukea näitä 🥰

      Aurinkoisia elokuun päiviä 🌸

Kommentoi