perjantai 13. toukokuun 2022

Perjantai-ilta mökillä

HEI IHANAT

ja terkkuja saaresta! Tajusin tuossa Lightroomia avatessani ja aloittaessani kuvien käsittelyä, että koska viimeksi on tullut käsiteltyä kameralla otettuja kuvia? Siitä on aikaa. Kännykkäkameralla kun saa nykyään niin hyviä kuvia, niin harvoin tulee järkkäriä otettua esille. Saatikka kannettua mukana.

Eilen illalla tultiin mökille myöhään ja ihan ensteks jumpattiin päämökin pumpun kanssa. Lauantaina mökkiä kesäkuntoon laittaessamme emme saaneet pumppua ihan täysin pelittämään. Ehkä vedenottoputkessa oli jäätä. Tiedä häntä, mutta eilen illalla se saatiin pienen jumppauksen jälkeen kuntoon. Hyvä niin, saatiin tiskivesi mökkiin. Kyllähän sitä kantovedelläkin tiskaisi, mutta pieniä helpotuksia mökkiläisten elämään tuo pumpulla nostettu vesi.

Tänään mulla on ollut vapaapäivä. Olen katsellut RHOBH:n uusimman kauden ekan jakson (suositus, hui!), pötkötellyt sängyssä äänikirjaa kuunnellen ja nukkunut ulkona päikkärit. Miehen työpäivän jälkeen nostettiin seitsenmetrinen laiturin teräsrunko järveen ja nostettiin siihen kansilautakehikot. Ei tarvitse tänä iltana jumppailla enää 😉

Päivällä tein meille lounaaksi uunissa lämmintä tomaatti-mozzarellasalaattia (toimii), illalla oli ekaa kertaa tänä vuonna Ooni-pizzojen vuoro. On ne vaan hyviä. Pro-pitsanpaistajathan mittaa gramman tarkkuudella aineet pizzataikinaa, mutta mä en jaksa niitäkään mitata. Ihan maukkaita ja koostumukseltaan oikeita pizzoja ollaan saatu tällä mutu-menetelmälläkin.

Siinä missä viime yö vietettiin kaksin (kolmisin, jos koira lasketaan mukaan) saaressa, on tänään saareen saapunut muitakin. Kesän mökkikausi on virallisesti avattu ❤️

Nyt Suomen jääkiekkopeliä ja erätauolla saunaan. Tänä iltana ei ole kiire nukkumaan, mutta jotenkin sitä haluaa viikonloppuisinkin pitää viikon unirytmistä kiinni. Kuudelta en kyllä ajatellut huomenna herätä, vaan josko nukkuisi muutaman tunnin pidempään.

IHANAA VIIKONLOPPUA SINNEKIN,

PS. Pahoitteluni kuvatulvasta, sen siitä saa kun pitkästä aikaa koskee järkkäriin 😀


6 Responses to “Perjantai-ilta mökillä”

  1. Anna sanoo:

    Tietysti Toby lasketaan mukaan. 😊 Ihana taas lukea näitä mökkijuttuja. On tää kommentointi vähän taas jäänyt, mutta lupaan korjata asian.

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja tottahan toki, Toby on perheenjäsen 🥰

      Voi miten ihana kuulla ja hei ei mitään hätää kommentoinnin suhteen ❤️

      Suloista sunnuntai-iltaa!

  2. H sanoo:

    Niin ihanaa nähdä taas tunnelmallisia mökkikuvia! Joko ne kaupunkisohvat pian siirtyvät saareen? 🙂

    Entä mistä olette sen laiturin teräskehikon hankkineet? Onko sen jaloissa jotkut ”tassut” estämässä painumista pohjan läpi?

    • Maria sanoo:

      Heippa H

      ja kiitos kaunis 🥰

      Sitten viime pläänien on tapahtunut; en ole löytänyt kaupunkiin mieleisiä sohvia / kulmasohvaa, joten ehkä ostan noihin vielä kerran päälliset. Julkisentilan kulutuksen kestolla (koska koira 🙈). Tänään mittailtiin taas mökin olkkari ja sinne on tällä haavaa suunnitelmissa divaanisohva. Sellainen oikein löhöttävä.

      Teetimme tuon laiturin teräskehikon mittojen mukaan Siuron Metallirakenteessa! Tuli paljon edukkaammaksi kuin valmiit ratkaisut. Jaloissa on isot ja neliön malliset tassut, jotka lepäävät järven pohjassa.

      Ihanaa sunnuntai-iltaa 🥰

  3. Suvi K. sanoo:

    Ihanat ja kauniit kuvat <3

    Aurinkoista toukokuuta ja kevättä Sinulle !

    • Maria sanoo:

      Heippa Suvi K!

      Kiitos kaunis, mökkimiljöö on varsin kuvauksellinen 🥰

      Kiitos samoin sinulle!

Kommentoi