keskiviikko 16. maaliskuun 2022

Kasviskeskiviikko: Raikas tabbouleh-salaatti

HEIPPAHEI

ja ihanaa keskiviikkoiltaa! Se on jännä juttu, miten taas tänään tuntui siltä, että kun maailma myllertää, niin universumi hellii. On hellinyt jo pitkään näillä huikeilla kevätkeleillä. Kesää kohti vahvasti mennään.

Viikonloppuna tabboulehia tehdessäni tuli väistämättä mieleeni, kuinka tuo käy ihan mielettömän hyvin kesällä grillatun lampaan tai muun lihan kanssa. Sen raikkaus tasapainottaa ja toisaalta bulgur tuo siihen täyteläisyyttä.

Dubaissa mun ruokavalinnat osuvat tabboulehin lisäksi usein fattoush-salaattiin, mutta sitä en ole ikinä koittanut tehdä itse. Tabboulehia on tullut tehtyä aina vuoden 2018 Dubain reissun jälkeen toisinaan. Dubaissa olen saanut tabboulehia, jossa persilja on pääosissa ja toisaalta tällaista nyt tekemääni versiota, jossa bulgur on pääosissa. Molemmat ovat hyviä ja itse asiassa sen täyttävän pihvin kanssa laittaisin version, jossa persilja on pääosissa.

Jossain versiossa olen saanut tabboulehia punasipulisilpulla höystettynä. Usein siinä on ollut myös ihana valkosipulin maku. Tällä kertaa mä en laittanut punasipulia enkä liiemmin valkosipuliakaan, vaan menin versiolla, jossa maistui reilusti sitruuna ja jossa bulgurin määrä teki sen, että täytti perheen miesväenkin…siis sen yhden miehen 😀

Tabbouleh menee sellaisenaan, mutta mä paistoin sen lisäksi hieman pannulla valmiita pitaleipiä, joita dipattiin hummukseen. Pitaleivät ovat muuten parhaita itse tehtyinä. Mä teen ne tällä vanhalla reseptilläni.

Tabbouleh-salaatti

2 dl bulguria
2 nippua persiljaa
1 nippu minttua
3 tomaattia
0,5 kurkku
1 sitruunan mehu
0,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria
ripaus suolaa

1. Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan
2. Pienistele tomaatit ja kurkut pieniksi kuutioiksi, sekoita jäähtyneen bulgurin kanssa
3. Sekoita joukkoon pienistelty persilja- ja minttuhake
4. Sekoita keskenään sitruunan mehu, oliiviöljy, mustapippuri ja suola
5. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään 30 minuutiksi (tai jopa seuraavaan päivään, jolloin on parasta!)

Huom! Tarjolle ei tarvitse laittaa mitään höysteitä, mutta mä laitoin valkosipulista minttujugurttia.

Nyt kone kiinni ja äänikirjaa kuuntelemaan. Huomasin, että Lucinda Rileyltä oli tullut taas uusi äänikirja. Ne on vaan takuuvarmoja. Vinkkinä myös Lisa Jewellin kirjat, joista nyt viimeisimpänä kuuntelin Näkymättömän tytön.

MUKAVAA LOPPUVIIKKOA TOIVOTELLEN,


Kommentoi