lauantai 19. helmikuun 2022

Lauantai-illan tunnelmia & helppoa hummusdippiä

HEI HELLUREI

ja leppoisaa lauantai-iltaa! Meillä mies lähti jääkiekkopeliin paikan päälle ja me tytöt aletaan kohta seuraamaan peliä telkkarista. Erätauolla olisi tarkoitus lähetellä tyttöjen kesätyöhakemuksia. Ollaan yritetty opettaa lapset jo pienestä pitäen siihen ajatukseen, että mikäli jotain haluaa ostaa, niin raha ei kasva puussa, vaan sen eteen täytyy tehdä töitä. Viime kesänä kuopus oli ekaa kertaa kahden viikon pätkän töissä Sokoksen ruokaosastolla ja tykkäsi kovin. Harmi vaan, ettei tänä vuonna ole enää saumoja tuohon S-Ryhmän ekaduuniin, kun siihen saa osallistua vain kerran. Ja muuten on sen ikäinen, ettei ko. paikkaan vielä pääse. Mutta onneksi on monia muitakin paikkoja, mihin hakea.

Kuopus päivitti viime vuoden cv:nsä suosittelijoineen ja taiteli Canvalla myös esikoisellekin cv:n. Yhdessä sitten vähän katsomme hakemuksen tekstiä aina haettavan paikan mukaan. Toivotaan, että molemmilla tärppää! Joko siellä ollaan haettu kesätöitä? Kesätöistä kuvissa näkyvään lauantai-illan herkkuun…Yhtä en vaihda. Tai oikeastaan kahta. Ja se toinen niistä on hummus 😀 Mä syön hummusta joka arkipäivä. Töissä sangen kätevä iltapäivän snack valmistuu hummuksesta ja granny smith omenan lohkoista. Myös työlounaat yleensä kruunaan ruokalusikallisella hummusta. Usein ostan valmishummusta kaupasta (tällä hetkellä tykkään Sevanin hummuksesta eniten), mutta aina silloin tällöin tulee hummusta tehtyä itsekin.

Tänä iltana herkutellaan hummusdipillä. Yksinkertaista ja niin mahdottoman hyvää. Jos siis tykkää hummuksesta 🙂

Helppo hummusdippi

275 g hummusta
10 kirsikkatomaattia
kapriksia
oliiveja
oliiviöljyä
chilirouhetta
korianteria

Tarjoiluun: maissilastuja, pitaleipää, sipsejä tms

Sekoita hummus notkeaksi lusikalla, pienistele kirsikkatomaatit ja lisää hummuksen päälle. Lisää hummuksen päälle myös kapriksia, oliiveja, loraus oliiviöljyä, chilirouhetta ja tuoretta korianteria.

Välillä mun hummusdippiin pääsee myös pienisteltyä kurkkua ja fetaa. Aina sen mukaan mitä kaapista löytyy. Nyt jääkiekkopelin pariin ja hei huomen aamullakin on kyllä pakko herätä hurraamaan Suomi voittoon!

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Lauantai-illan tunnelmia & helppoa hummusdippiä”

  1. Anna sanoo:

    Meidän työpaikalle palkataan kaksi nuorta kesätöihin, ja on kyllä tullut hyviä hakemuksia. Tärkein on kuitenkin se työhaastattelu. Harmi kun ei voida palkata kaikkia hakijoita.

    Punajuurihummus on hyvää. Onkohan muuten just Sevanin valmistamaa? Ihanaa kun Slovakia voitti. Jännittää jo nyt finaali.

    Ihanaa helmikuun jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Hei Anna

      ja anteeksi, kun vastaus on näin törkeän myöhässä ♥

      Ihana kuulla, että teillä otetaan nuoria kesätöihin! 🙂

      Muistaakseni Sevanilla on punajuurihummus, joka on ihan törkysen hyvää!

      Ihanaa maaliskuuta ♥♥♥

Kommentoi