perjantai 19. marraskuun 2021

Vähän niin kuin ennen vanhaan -fredagsmys

ILTAA IHANAT!

Just kun eilen pääsin kirjoittamasta, että marraskuu on vienyt osan voimista, niin mitä vielä – tänään on ollut niin paljon energiaa, ettei muusta väliä. Se ken sanoo, että teinit ovat energiasyöppöjä, yleistää. Kyllähän nuo välillä ovat, mutta parhaimmillaan ovat energiatankkeja, joista ammentaa energiaa.

Meillä oli tänään lukiolaisella vapaapäivä (ei meillä vaan lukiossa ollut vapaapäiviä…) ennen koeviikkoa. Itsekin otin palkattoman, jotta päästään virka-aikaan asioille. Saatiin asioita hoidettua ja siinä sivussa hoidettiin myös vähän sellaisia ex-tempore juttuja. Kuten joululahjapapereiden ja pakettikorttien ostamisia.

Hyvä päivä. Vähän niin kuin ennen vanhaan. Silloin, kun tein osa-aikaisesti töitä perheyrityksessämme ja perjantait tein muita töitä kotitoimistolla.

Vähän niin kuin ennen vanhaan -fiilis sai tänään tarttumaan ajatukseen perjantai-illan leppoisasta keittiöelämästä. Siinä, missä ne kuuluisat ja kaihoisat countrylaulut soivat taustalla ja ruokana on jotain muuta kuin sitä perusarkiruokaa.

Aikas ihanaa, sanon minä.

Näitä tällaisiä ”vähän niin kuin ennen vanhaan” -päiviä tarvitsee ottaa silloin tällöin kalenteriin. Muistakaahan tekin tehdä aina silloin tällöin asioita, jotka tekevät teille hyvää

Tänä iltana meillä oli ja on edelleen (suurtalouskokki Nurmi kiittää ja kuittaa ;D) ruoaksi pari erilaista juustodippiä. Aika raskas setti, joten toisellakin olisi pärjännyt. Menee kivasti esimerkiksi pikkujouluihin muiden tarjottavien lisäksi. Kuten osana juustotarjotinta.

Fetajuustodipin bongasin täältäMutta suomennettuna ja vähän muokattuna tässä:

Uunifetajuustodippi

1 fetablokki
2,5 dl mustia ja vihreitä oliiveja
1 dl aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita
1 dl oliiviöljyä
1 solo valkosipuli kuorittuna ja viipaloituna
kuivattuja yrttejä (timjami, rosmariini, oregano)
mustapippuria

1. Aseta fetablokki uunin kestävälle pannulle/vuoalle
2. Lisää oliiviöljy, mausteet ja valkosipuli
3. Paista 175 asteessa 20 minuuttia
4. Lisää oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit
5. Nosta grillivastuksen alle 225 asteeseen pariksi minuutiksi

Yksi kaikkien aikojen suosikkini on uuni-briejuusto. Ja se sopiikin jotenkin tähän joulunalusaikaan. Laitoin briejuuston uuniin, kun uunifetajuustodipissä oli vielä noin 10 minuuttia aikaa.

Uuni-briejuusto

1 brie-juustokiekko (mulla oli Castello)
2 dl pähkinäsekoitusta
iso loraus hunajaa

1. Laita juustokiekko uunin kestävälle vuoalle.
2. Lisää päälle pähkinät (osa saa valua pois)
3. Lurauta ronskisti päälle hunajaa ja paista uunissa (175-200 astetta) noin 10 minuuttia, kunnes juusto alkaa sulaa. Meillä se suli tällä kertaa himpun verran liikaa.

Näiden lisäksi vielä viipaloitua persimonia, maalaispatonkia ja artisokan sydämiä. ID

Ihanaa, edessä on viikonloppu, jolle ei ole mitään suunnitelmia. Miesluolan seinä pitäisi tasoitetapiseerata loppuun ja maalata. Esikoisenkin huoneeseen ostettiin tänään yhdelle seinälle tapetti, joten sutaistaan se seinään samalla. Tämäniltaisten juustoherkkujen jälkeen huomenna pitkä kävelylenkki houkuttelee ulos. Mutta muuten mennään ilman ohjelmaa.

Nyt Vain Elämään ja Blacklistin pariin. Tavallaan tuo Blacklistikin menee kategoriaan ”Vähän niin kuin ennen vanhaan.” Sitä on tullut nyt katsottua jo yhdeksättä kautta. Yleensä tv-sarjat lössähtää viimeistään kauden kuusi kohdalla. Ehkä se on tuo Mr. Reddingtonin charmi, mikä kantaa. Tiedä häntä, mutta koukussa ollaan edelleen.

IHANAA ALKANUTTA VIIKONLOPPUA,


6 Responses to “Vähän niin kuin ennen vanhaan -fredagsmys”

  1. Sirpa sanoo:

    Kauniita,tunnelmallisia kuvia ja herkullista syötävää 😋

  2. H sanoo:

    Fredagsmys-postaukset ovat ihan parasta, mökki- ja Lappi-postausten ohella 😀

    Olisi tosi mielenkiintoista kuulla enemmän tuosta ferritiinijutusta. Eli minkälaisia oireita alkoi olemaan, menitkö vartavasten mittauttamaan sen vai selvisikö jossain rutiinitarkastuksessa, mikä arvo oli, miten sitä aletaan hoitamaan? Ymmärsinkö oikein, että raskas liikunta on kielletty ja jos, niin miksi? Niin ja löysitkö heti lääkärin, joka otti asian tosissaan?

    Itsellä on muutaman vuoden ollut selittämätöntä väsymystä ja mietin, voiko kyseessä olla sama asia.

    Ihanaa viikonloppua! 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos H ❤️

      Kiitos postaustoiveesta ferritiineihin liittyen, mä voisin toteuttaa sen heti alkuviikosta!

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne 😍

  3. Anna sanoo:

    Ihania kuvia! Sun pitäis kyllä perustaa oma ravintola! Tulisin syömään :)<3

Kommentoi