lauantai 04. syyskuun 2021

Lauantai-illan lämmittävä 5 minuutissa valmistuva soppa

HELLUREI!

Ja mitä ihaninta lauantai-iltaa ❤️ Tämä mökkihöperö on vieläkin syväjäässä. Vaikka on käyty saunassa ja vaikka on syöty lämmittävää soppaa. Pohjoistuuli iski niin navakasti luihin ja ytimiin, että kevyttoppapuvussa (kyllä!) puolukoita poimiessani mietin kelin lähentelevän jo varsin marraskuisia kelejä.

Ehkä ylämäkivedot tuovat helpotusta syväjäähän 😀

Jälleen kerran tänään olin tilanteessa, jossa piti nyhjäistä tyhjästä mökiltä kotiin tullessamme. Ja mielellään niin, että ruoka olisi jo valmista. Miehen golftreffit ja omat treenit rajoittivat sen verran, että mitään liian raskasta ei viitsinyt syödä. Sellaista nopeaa, johon yleensä luottopikaruoka pestopasta sopii.

Syysillan lämmittävä soppa syntyi viidessä minuutissa. Sitä tuli niin reilusti, että riittää ensi viikolle parille päivälle lounaallekin.

Oletteko te muuten kuulleet, ettei bataattia saisi syödä raakana? Mä olin pitkään tuossa uskossa, kunnes juttelin erään ravintoterapeutin kanssa. Tuo luulo taitaa olla tullut siitä, että jamssia, joka yleensä sekoitetaan bataattiin ei suositella nautittavan raakana. Bataattia voi siis syödä raakana, mutta sen sulattaminen vaatii suolistolta himpun verran enemmän.

Viiden minuutin bataatti-paprikakeitto

1 keskikokoinen luomubataatti kuorittuna ja pilkottuna
1 keltainen paprika siemenet poistettuna
1 pieni keltasipuli kuorittuna ja palasteltuna
1 valkosipulin kynsi kuorittuna
1 limen mehu
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 tkl (230 g) kikherneitä valutettuna & huuhdeltuna
2 tl misotahnaa
2 tl inkivääriä soseutettuna
1 tl tabascoa
2 rkl extraneitsytoliiviöljyä
loraus hunajaa
suolaa
pienen pieni punainen mieto chili
(vettä)

Tarjoiluun: kookosmaitoa, vähähiilarista leipää tai siemennäkkäriä, lehtipersiljaa tai korianteria, chilirouhetta, paahdettuja kookoslastuja

1. Soseuta ainekset tehosekoittimessa, passaa vedellä koostumus
2. Lämmitä kattilassa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita
3. Nauti ❤️

Tämä keitto ei ole suolistolle kaikista hellin, kiitos kikherneiden, raakojen sipuleiden ja bataatin. Joten jos sinulla on suolisto herkillä, niin maltillisesti, eiks ni?

Nyt sinne ylämäkivetoihin, josko veri lähtisi kiertämään myös varpaisiin asti 😉

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


Kommentoi