keskiviikko 11. elokuun 2021

Suloinen kaurasuurimopuuro

NO JÖSSES!

Arki on melkoisen täyteläistä, mutta ei niin täyteläistä etteikö ehtisi hauduttelemaan puuroa kaurasuurimoista. Kerran kun sitä tekee, niin ei ole takaisinpaluuta pikapuuroihin. Ollakin, että arjessa tulee tehtyä pikapuuroja useammin. Sunnuntai-iltana hauduttelin tosin alkuviikon aamupaloille puuroa kaurasuurimoista ja riittipäs sitä lounaaksikin yhdelle päivälle.

Kaurasuurimopuuron tykkään syödä marjojen, pähkinöiden ja vaahterasiirapin kanssa. Mutta menee sellaisenaankin.

Välillä teen kaurasuurimopuuron puoliksi kauramaitoon (IKaffe) ja tuo on mun suosikkini. Kookosmaitoon tehtynäkin siitä tulee varsin maukasta. Mutta ihan tavan punaiseen maitoonkin sen silloin tällöin teen. Veteen en ole koskaan tehnyt ja jotenkin tuntuu, ettei siitä tulisi niin hyvää veteen tehtynä. Pitänee kokeilla joskus 🙂

Suloinen kaurasuurimopuuro

1 rkl voita
2 dl kaurasuurimoita
2 dl vettä
4 dl punaista maitoa
4 dl IKaffea
suolaa

1. Kuullota kaurasuurimoita hetki voissa, lisää vesi
2. Anna porista, kunnes vesi on suurimmaksi osaksi imeytynyt kaurasuurimoihin
3. Lisää maidot ja keitä noin tunti miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen
4. Mausta suolalla

Meillä ei ole ollut hadutuskattilaa ja riisipuuronkin olen tehnyt Sarpanevan emalipinnotteiseen pataan. Mutta nyt ostin haudutuskattilan ja kyllähän se toimii puuron kuin puuron kanssa. Niin myös kaurasuurimopuuron.

Kaurasuurimoita ei ihan joka kaupasta löydy, mutta esim. Cittarista olen niitä ostanut. Tämä vinkkinä, jos suuntaatte pienempiin kauppohin suurimo-ostoksille, niin niitä ei välttämättä sieltä löydy 🙂

Kuten alussa totesin, niin arki on aika täyteläistä. Mutta kyllä blogi ja te olette mielessäni tämän tästä. Vielä tulee aika, kun blogi päivittyy taas useammin. Totutellaan ensin tähän uuteen arkeen rauhassa

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


4 Responses to “Suloinen kaurasuurimopuuro”

  1. Tuula sanoo:

    Hei,

    Kiitos puurovinkistä! 🙂 Täytyykin huomiseen kauppalistaan lisätä
    kaurasuurimot. En ole ennen ollut mikään suuri puurojen ystävä,
    mutta kun oivalsin että ne voi tuunata marjoilla, hedelmillä, pähkinöillä ja siemenillä niin tykkään kyllä. Kaneli maustaa myös mielestäni hyvin monet puurot. Tätä kaurasuurimopuuroa täytyy ehottomasti kokeilla. 🙂

    -Tuula

Kommentoi