sunnuntai 04. heinäkuun 2021

Paneroitu halloumisalaatti

HEIPPAHEI!

Niin se kesäloma kuulkaa toimii ja kamerakin jäi viikonlopuksi kotiin. Eipä sillä, mökkiruokiin ei valikoitunut nyt sellaisia, joissa olisi ollut materiaalia postaukseen asti. Mutta tämän päivän lounas (Eikös kesällä lounaan voi syödä vielä viiden jälkeenkin?) sen sijaan oli sitä luokkaa, että ajattelin jakaa tämän herkullisen reseptin kanssanne. Ja onneksi oltiin tultu kameran luo kaupunkiin 😉

Yksi yö kotona ja sitten takaisin mökille. Saaressa on jotenkin helpompi hengittää nyt kuumalla ja kaiken lisäksi siellä meillä on se ilmalämpöpumppu, mitä kotiin ei olla ostettu. Kaupunki on ehkä jopa omaan makuunikin liian kuuma. En muuten ikinä usko, että kirjoitin tuon lauseen alas. Minä, ihminen joka maksaa maltaita siitä, että pääsee näihin hellelukemiin ulkomaille.

Paneroitua fetaa olenkin joskus tehnyt, mutta halloumia en koskaan ja tänään halloumi-mansikkasalaattihimotuksissani muistin pankojauhopussin lopun kaapissa. Paneroitu juusto, saganaki, on aivan tajuttoman hyvää. Tekee perussalaatille ihmeitä, joten suosittelen koklaamaan. Sopisi myös kasvisvaihtoehdoksi hamppariin loistavasti. Silloin joskus fetaa paneroidessani muistelisin paneroineeni sen seesaminsiemenillä, mutta nyt ei ollut seesaminsiemeniä saatavilla.

Halloumi saganaki -salaatti
2:lle

1 pkt halloumia
n. 3 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
n. 1,5 dl pankojauhoja
Ruustinan salaattia
paprikaa
tomaattia
kevätsipulia
mansikoita
siemeniä
oliiviöljyä
balsamicoa

1. Leikkaa halloumi noin 7-8 siivuun ja kuivaa siivut hyvin
2. Pyörittele halloumin viipaleet (teki mieli kirjoittaa siipaleet, jota käytän puhekielessä :D) ensin jauhoissa, sitten munassa ja lopuksi pankojauhoissa
3. Paista voissa pannulla molemmin puolin rapsakaksi
4. Revi salaatti tarjoiluastiaan, lisää pilkottu tomaatti, paprika ja kevätsipuli sekä mansikat. Laita halloumit salaattipedille, ripsottele päälle oliiviöljyä, balsamicoa ja siemeniä

Easy as that ja hei herkullista kuin mikäkin! Mä sovin tälle illalle lenkkitreffit rakkaan ystävän kanssa, joten nyt nesteyttämään etukäteen. En olekaan tainnut Pispan portaissa ihan tämmöisillä helteillä ollakaan. Saas nähdä, kuinka rouvien käy…

Mitens siellä kesä sujuu, joko ollaan kesälomatunnelmissa?

KAUNIITA KESÄPÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


8 Responses to “Paneroitu halloumisalaatti”

  1. -kata- sanoo:

    Oi ihanaa, kiitos ohjeesta! Näillä helteillä kaipaa juuri tällaista ja väillä oma mielikuvitus loppuu kesken.

    Palasimme nyt myöhään illalla hetkeksi kaupunkiin, koska huomenna saamme ilmalämpöpumpun! Mökillä sellaista ei ole, mutta siellä on pärjätty ainakin tähän asti ok, merituuli viilentää vai miten se nyt meni.

    Sääli muuten, että laitoit instasi yksityiseksi – oli kiva seurata sitä, ammattini puolesta minimoin jäljet netissä, joten siksi en virallisesti kenenkään instaa seuraa.

    • Maria sanoo:

      Heippa Kata

      ja olehan hyvä ☺️

      Oi, onnea ilmalämpöpumpusta – se tulee nyt kyllä tarpeeseen!

      Voi harmistus, en tullut muuten ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta, että kaikki eivät halua jättää jälkiä IG:n käytöstä eivätkä siten halua seurata.
      Katsotaan, josko tuolla Bistron puolella alkaisin jakamaan enemmän ns. normielämää ruoan ympäriltä. Yksityisyyttä mietin kauan eri kantilta ja nyt kun päätin, etten enää tee kaupallisia yhteistöitä tuon atmarias-tilini kanssa (+ tulevat muutokset työelämässä), niin oli oikea aika tehdä muutos.

      Kauniita kesäpäiviä ❤️☀️

  2. Aleena sanoo:

    Hei Maria

    Mitä on tapahtunut Instagrammillesi?

    ” Tämä sivu ei ikävä kyllä ole käytettävissä” ???

    Onko minulta mennyt jotain ohi?

    Hyvää helleviikkoa!

    • Maria sanoo:

      Hei Aleena,

      muutin tuon entisen atmarias-tilini nimen _marianurmi_ ja samalla tilin yksityiseksi, sen takia sitä ei löydy atmarias nimellä.

      Kiitos samoin, ihanaa helleviikkoa ❤️☀️

  3. Anna sanoo:

    Meillä onkin sopivasti halloumia jääkaapissa, joten resepti menee testiin. Salaatit ovat ihania kesällä.

    Kesälomaa ei tänä vuonna ole mutta mikäs tässä on kesää viettäessä, kun saa tehdä kivaa työtä ihanassa työpaikassa. Onhan illat ja viikonloput. Miehellä onneksi alkaa loma kahden viikon päästä. Ehkä joku pieni reissu tehdään. Ainakin veneillään ja uidaan.

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei ihana kuulla, toivottavasti maistuu 🤗

      Sepäs se, kesäillat ja -viikonloput ovat myös ihania!

      Kivoja työpäiviä uudessa työpaikassa ja rentouttavia vapaahetkiä ❤️☀️

  4. Kati sanoo:

    Kiitos ohjeesta. Tänään testattu mökkilounaana ja maistuvaa oli. Jatkoon menee 👍

    • Maria sanoo:

      Heippa Kati

      ja voi että, ihana kuulla – kiitos 🥰

      Aurinkoisia kesäpäiviä ❤️☀️

Kommentoi