sunnuntai 06. tammikuun 2013

Tohvelisankarin sunnuntaiolo

Ihanaista sunnuntaiaamua 

127 päivää sitten hehkutin sunnuntaita ilman sunnuntaioloa. Ja ihan oikeesti, tuntuu että se oli just eilen, kun mä aloitin mun neljän kuukauden mittaisen ”loman”. Toki tässä on tullut käytyä töissä kerran pari viikossa ja oltua joka päivä sinne yhteyksissä, mutta kyllä on ollut niin rentouttava neljä kuukautta. Mä uskon, että mun lapsillakin on ollut. Varsinkin tuolla ekaluokkalaisella, jolla on ollut tuki ja turva (valmiista välipalasta puhumattakaan) kotona koulusta tullessaan ♥ Ja tuolla pikkuisella, viimeistä vuotta päiväkodissa viettävällä kuopuksellani, joka on ollut maanantaista keskiviikkoon lyhyttä päivää päikyssä ja loppuviikon viettänyt laatuaikaa äidin kanssa kotona.
Mutta, kaikki päättyy aikanaan ja uudet tuulet puhaltavat! Huomisestä lähtien saa laittaa kellon soittamaan 06.00, laittaa kahvipannun jo illalla valmiiksi aamua varten ja tuntea sen tunteen, kun iltayhdeksän uutisten jälkeen on valmista kauraa nukkumaan. Mä pääsen töihin. Se on kuulkaas ihanaa se! Ja etuoikeutettu olen, kun mulla on tänä päivänä työpaikka, jonne mennä. Tulen kaipaamaan kuitenkin tätä aikaa kotona ihan hirmuisesti. On ollut aikaa ja energiaa olla läsnä lasten touhuissa. On ollut aikaa bloggailla kuvien kera, jotka on päivännäöllä otettu. On ollut aikaa laittaa itsensä fyysisesti kuntoon, jollaisessa en ole ollut sitten ties koska. On ollut aikaa tehdä illan lämmin ruoka jo valmiiksi, ennen kuin muut kotiutuu eikä hirveessä hötäkässä neljän jälkeen. Mutta monta asiaa jäi tekemättäkin; haaveilin siitä, kuinka kudon ne aloittamani villapaidat loppuun. Siitä, kuinka makoilen sohvalla hyvän kirjan kanssa ja siitä, kuinka joulukortit on jo askarreltu lokakuussa ilman viime hetken paniikkia. Haaveilin myös siitä, että otan salaa päikkärit ennen koululaisen kotiutumista. Hih, mutta kerran muistaakseni nukuin päikyt. En malttanut useammin, tuli huono omatunto tuosta kerrastakin 🙂

Nyt töiden myötä tulen myös saamaan paljon; saan viettää päivässä kahdeksantuntisen maailman parhaiden työkavereiden kanssa, jotka ovat siinä samalla ystävistäni parhaita. Saan nauraa niin, että ihan oikeasti jopa Kanebon 38 meinaa pettää. Saan stressata niin paljon, että yöunet menee ja jälkeenpäin jälleen tajuan, että kaikki se stressaaminen oli turhaa. Asioilla on taipumusta järjestyä. Saan käyttää aivonystyröitäni niin, että tuntuu, että pää poksahtaa. Saan tuntea onnistumisen tunteen kovasta työstä. Saan tarvittaessa vetää haalarit päälle ja mennä tuotantoon etikettaamaan. Saan laittaa kiireisinä aamuina kellon viideltä herättämään ja olla töissä jo ennen seiskaa, että saan tunnin tehokasta työaikaa ennen kuin puhelin alkaa soimaan. Saan kokea yrittämisen riemun ja vapauden. Saan kokea yrittämisen taakan ja sen, että työtä tehdään 24/7. Ainakin ajatustasolla. Saan jälleen tuntea sen tunteen, joka torstai-iltana valtaa mielen. Saan tuntea perjantai-illan ihanuuden. Saan juosta tukka putkella töiden jälkeen hakemaan päiväkotilaista ajoissa ja kiiruhtaa kotiin ruoanlaittoon. Ja mikä tärkeintä, tiedän että saan tehdä niin paljon töitä kuin sielu sietää! Taidan olla jollain tavalla työnarkomaani 🙂 
Tiedossa on pitkä ja kivinen kevät. Blogipostauksia, joiden kuvat on otettu ilta/aamuhämärällä (ellei viikonloppuna ole ehtinyt) ja joiden tekstiosuus saattaa olla jälleen ihan sitä itseään eli siirappia ja hunajaa väsymyksestä johtuen. Kiristyvästä kilpailutilanteesta johtuvien strategiamuutosten hiomista ja jalkauttamista. Kurssin uudelleen kääntämistä. Asioiden punnitsemista. 
Aikamoinen elämänmuutos tulossa! Paluu siihen, mitä oikeasti haluan tehdä. Töitä. Jo esiteininä totuin tekemään kesät töitä, kun muut ikäiseni lomailivat. Silloin en sitä arvostanut, mutta nyt arvostan. Yliopistoaikoina oli niin kiire töihin, että otin kauppatieteidenmaisterin paperit ulos alle neljän vuoden. Gradun ”väänsin” pääsiäislomalla. Silti sain haalareihin muutaman merkinkin haalittua, vaikka opiskelutahti oli järkyttävä. Viimeisen opiskeluvuoden aikana tosin tapahtui se, jota ei koskaan olisi ehkä pitänyt tapahtua, sillä olin laskenut tulevaisuuden työpaikkani yrityksemme varaan; yritysostojen kautta yrityksemme (jossa toki oli tapahtunut omistajamuutoksia jo aiemminkin) joutui suomalaisen markkinajohtajan omistukseen, joka alasajoi sen toiminnan. Vastavalmistuneena ensimmäinen tehtäväni oli alasajaa isäni perustama yritys. Siinä samalla sain tuntuman siitä, millaista on työskennellä suuryrityksessä. Liian persoonatonta minun makuuni. Joillekin ehkä hyvä vaihtoehto, jos on tarve hukkua massaan ja yletä hierarkiassa. 
Vuoden 2002 aikana olin kolmessa työpaikassa; pätkätöitä ja sijaisuuksia. Vuodesta 2003 olen saanut nauttia yrittäjän (Suomen työttömyysvakuutuslain mukaan määriteltynä) eduista. Heh. Kovaa työntekoa, tulipalojen sammuttelua, pään pinnalla pitämistä. Sitä uskoisin monen muunkin suomalaisen pk-yrityksen arjen tänä päivänä olevan. Yrittäjäporvari ei ole käsitteenä tullut onneksi tutuksi. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Jokaisena työaamuna avaan työpaikan oven onnellisena siitä, että on työpaikka jonne mennä.
Hupsis, lähti vähän aihe lapasesta 🙂 No tuossa teille, jotka olette töistäni kyselleet, kaikessa lyhykäisyydessään. Lisäksi multa on pyydetty ”Päivä Marian kanssa” -postausta. Toki sellaisen teen, vaikka arkipäivästäni töissä. Ei muuta kuin kamera mukaan töihin!
Mutta siis tähän sunnuntaioloon. Tämä on tervetullutta. Sunnuntait saavat ihan uuden ulottuvuuden. Ja hei, ilman sunnuntaioloa ei voisi tuntea sitä tgif-oloa 🙂 Eikä vähiten sen takia, että tämä on se päivä, jolloin tulee pestyä viisi koneellista pyykkiä ja viikattua ne viikkoa varten puhtaina vaatekaappeihin. Sekä mahdollisesti valmistaa jo ruokia pakkaseen viikkoa varten. Tämä on myös se päivä, kun illalla pitäisi mennä taas aikaisin nukkumaan, mutta uni ei tule silmään sitten millään. Tämä päivä on myös se päivä, joka edeltää sitä aamua kun haluaisi jäädä nukkumaan liian lyhyiden yöunien takia vielä pariksi tunniksi. Se päivä, kun pitää puristaa kaikki viikonloppuna jääneet tehtävät samaan päivään. Kukahan muuten on keksinyt, että sunnuntai on lepopäivä?
En ehkä sanoisi,että tämä on viikon paras päivä, mutta ehkä toiseksi paras 😉
Suloisin sunnuntaiterkuin,
perhosia vatsassa, 
uutta arkea hieman jänskättäen. Iiks.

perjantai 23. maaliskuun 2012

Kun on oikein kiire

Tiedättekö sen tunteen, kun on niin kiire, ettei edes muista mitä seuraavaksi piti tehdä? Kun on niin kiire, ettei ehdi edes päivittämään kalenteria (ks. kuva yllä). Huh. Mutta kiire on tällä kertaa positiivista kiirettä. Työkiirettä. Yrittäjänä kahdessa yrityksessä takaa sen, että hommia saa paiskoa niin paljon kun ehtii. Toisessa ihan täyspäiväisesti, toisessakin saisi tehdä töitä paljon, mutta se toinen on valitettavasti se, josta olen joutunut karsimaan. Joutunut myymään eioota. Mutta onneksi minulla on maailman parhaimmat yrittäjäkollegat ja työkaverit tukena. Heilläkin on muuten kiire. Meillä kaikilla on kiire. Toisaalta niin ihanaa, että on kiire. Ja kyllä me välillä kiireen keskellä nauretaankin veden silmissä tälle hektisyydelle. Tilannekomiikkaa, sitä kiire ainakin saa aikaan. Ja tieto, että jossain vaiheessa kiire taas hellittää ja ehditään istua ylimääräinen kymmenen minuuttinen kahvitauolla. Joskus jopa kaksikymmentä minuuttia.
Mutta toisaalta sitä ajattelee, että vilahtaako tämä elämä ohi liian nopeaa. Kiireen keskellä. Osaako sitä nauttia tarpeeksi tästä ajasta, kun lapset on pieniä? Ja sitten toisaalta kiireessä on suuri merkitys valinnoilla. Vietänkö sen pari rauhallista tuntia illalla Uno-turnauksessa lasten kanssa vai kävisinkö lenkillä, jotta jaksaisin kiireen keskellä paremmin? Osaltaan tämä on itse aiheutettua kiirettä senkin takia, että odottaa olevansa yli-ihminen ja tekevänsä monta asiaa samaan aikaan. Multi-taskingiä ju nou!
Mutta en valita. Päinvastoin, olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, kun saan tehdä töitä. Kun pystyn tekemään töitä. Kaikki eivät syystä tai toisesta pysty. Joten olkaamme onnellisia. Kiitollinen ja onnellinen saan olla myös siitä, että töitä riittää. Toisin se on monilla muilla, kun lukee tämän päivän lehdistä lomautus/irtisanomisuutisia. Joten mielelläni elän kiireessä. Päivääkään en vaihtaisi pois
Kiireen keskellä viikonloppujen merkitys korostuu; silloin harvemmin tulee tehtyä työjuttuja. Tietoinen valinta tämäkin. Tapani vähentää kiirettä. Antaa aikaa perheelle. Tästä johtuen olen harkinnut toiminimeni lopettamista ja siirtämistä sisustussuunnittelun osaksi päivätyötäni. Se ikäänkuin täydentäisi palveluamme. Päivätyössäni on silloin tällöin ajanjaksoja, jolloin ei ole niin kiire. Ne hetket voisi täyttää sisustussuunnittelulla. Pitänee laittaa työpaikalla hakemus vetämään 🙂

Onneksi kaiken kiireen keskellä ehtii nauttia kuitenkin keväästä, aurinkoisesta perjantaista, räystäältä tippuvasta vedestä, kukkivista narsisseista, illan Voice of Finlandista. Jos sitä vaikka ehtisi tänään istuttaa rairuohot pääsiäistä varten ja ottamaan esille viime vuonna ostamani tekopajunkissanoksat.
Mutta nyt ruokatauolta kiirettä taltuttamaan.
AURINKOISTA VIIKONLOPPUA! 
 

keskiviikko 12. lokakuun 2011

Pientä hienosäätöä

Moimoimoimoimoi,

kiirusta pitää, mutta pikainen välähdys tulevista kotisivuista myös teille. 
Pientä hienosäätöä vielä teksteihin, väreihin, fontteihin ja lisää kuvia. Ja tietyt tuplasanat ylävalikossa ja itse sivustossa tökkii. Mutta kunhan olen palaveerannut Elisan henkilön kanssa, niin olen ehkä niin fiksu, että pystyn epäkohdat itse muuttamaan 🙂  Sitten ollaan valmiita. Niin, ja sivut on tarkoitus siirtää pian oman osoitteensa alle (pois tuolta Elisakotisivut.fi osoitteesta) Mutta jos haluat käydä katsomassa niin raakavedos sivuista löytyy täältä.
Palaamisiin, ihanaa keskiviikkoa sinulle


maanantai 29. elokuun 2011

Interiors Maria Nurmi

Heikunkeikun,

kiitos ihanaiset kommenteistanne edelliseen postaukseen, vastaan niihin illalla. Kauniit sanat lämmittivät kovasti ♥  Ja suonette anteeksi, että Lilian huoneen muutoskuvat eivät ilmestyneetkään tänne viikonloppuna. Suurin syy oli kiire, mutta kieltämättä myös yksi syy oli se, että ennen-kuvat jäivät ottamatta. Pitää kaivaa jostain kansiosta kuvia huoneesta ennen muutosta.
Ai niin, saanen esitellä toiminimeni
Interiors Maria Nurmi
Vähän aikaa emmin, uskallanko täällä koko nimeäni paljastaa, mutta toisaalta näkyyhän se noissa koulujutuissakin, kun oikein tiiraa 🙂 Syy miksi en halunnut nimeksi esimerkiksi Sisustussuunnittelu Maria Nurmi on se, että en pidä itseäni sisustussuunnittelijana. Ammattinimikkeenä ihan ok, mutta mun mielestä sisustussuunnittelija nimeä käyttävän on tullut hankkia ko. nimike opiskelemalla itselleen tutkinnon, joka sitä tukee. Tuo TAMK:n sisustusassistenttikoulutus ei sitä vielä anna. Eikä annan kyllä se jatkokoulutuskaan, vaikka sisustussuunnittelu-nimikkeellä kulkeekin. Molemmat koulutukset ovat täydennyskoulutuksen puolella eikä niistä saa virallista tutkintoa. Joten Interiors Maria Nurmi on mielestäni tarpeeksi neutraali, mutta silti informatiivinen. 
Logolta halusin ennen kaikkea selkeyttä. En turhia krumeluureja. Jonkun mieleen värikkäämpi logo toimii paremmin, itselleni ”KISS”-toimii tässäkin tapauksessa. Logovaihtoehtoja on nyt sitten ”jokunen”. Tuossa sivupalkissa on kysely teidän mielipiteestä. Joten olisin erittäin kiitollinen, jos äänestäisitte suosikkinne. Ja lisäksi jos vielä jättäisitte kommentin ja kertoisitte, miksi juuri ko.logo miellyttää, niin osallistutte arvontaan .Vastausaikaa on maanantaihin 12.9.2011 klo 23.00 asti. Arvontapalkinto on jotain sisustukseen liittyvää 🙂 Kaikki logot on suunnitellut veljeni, vaimonsa ja minun avustuksella. Aloitetaan yksinkertaisimmilla. Ja lopetetaan ”kotoisiin” versioihin.
1)
2)
3)
4)
5)
6)
7)
8)

9)

10)
11) 
Itselle logoa valitessani on väliä ulkoisen ilmeen lisäksi myös mm. sillä, että miten logo sijoittuu kirjelomakkeeseen, käyntikorttiin, kotisivuille jne. Kotisivut toivottavasti saadaan pian työn alle. Näillä näkymin ainakin syyskuu on täyttä tohinaa ”päätyössäni”, mutta hiljaa hyvä tulee 🙂
Aurinkoista maanantaita sinulle ja mukavaa viikon alkua 🙂
PS. EDIT: Anoyymit, jätättehän nimimerkin, niin on kivempi arpoa. Unohdin sanoa, että en kommentoi tuonne väliin, ettei random number generaattori mene sekaisin 🙂 Meillä on kuulkaas aikas samanlainen maku monen kanssa. Kiitos kommenteistanne tähän asti ♥

perjantai 26. elokuun 2011

Viisain sanoin viikonloppuun ♥

Chin up sisters!

Hengissä ollaan. Bloggailu on kyllä jäänyt viikon varrella muiden asioiden varjoon. Mutta kun on oikein kiireinen, niin jostain on karsittava 🙂 Toiminimihomma on edennyt tällä viikolla jättiläisen askeleen ja eilen keskusteltuani kirjanpitäjäni kanssa rohkaistuin ja maksoin sen 75 euroa ja laitoin toiminimihakemuksen menemään. Jännittää ihan sikana hyppy tuntemattomaan. Nykyistä päätyötäni en jätä vaan teen toiminimen puitteissa töitä sivutoimisena. Se, että olen jo nyt osayrittäjä ja hyppään vielä toisen yrityksen puikkoihin on aika hullua, eikö?! Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja elämä pitää osata elää täysillä eikä niin, että joutuu joskus katumaan tekemättömiä tekoja / sanomattomia sanoja.
Syyskuun alusta (siis sehän alkaa jo ensi viikolla) teen viikossa kaksi päivää töitä nykyisessä yrityksessä ja loput kolme olisi tarkoitus saada kulumaan sisustuksen parissa. Mun piti alunperin julkistaa teille tänään yritykseni nimi ja logovaihtoehdot (niin, päätöksen logosta olen jo tehnyt, mutta kaipaan tukeanne), mutta se ehkä kivoin logo jäi työkoneelle. Joten maanantaihin asti täytyy nyt odottaa 🙂
Joten kiirettä on pitänyt menneellä viikolla. Aivot ovat raksuttaneet tuhatta ja sataa. Aivosoluja on myös kuollut ehkä noin tuhat ja sata. Kiitos Tampereen tiistaisen yöelämän. Toipumiseen on nyt mennyt kolme päivää. Saas nähdä, josko huomenna olis jo parempi päivä 🙂 Tuntuu, että kaiken tämän toipumisen keskellä, oon ollut niin väsynyt, jopa kotona, että oon laiminlyönyt perhettä ja kotia. Onneks on viikonloppu ja aikaa olla läsnä ♥
Ettei elämä kävisi tylsäksi niin olen ajatellut hakea myös loppuvuodesta alkavaan sisustussuunnittelu-koulutusohjelmaan. Se on jatkoa sille 9 kuukauden sisustusassistentti-koulutukselle, jonka kävin. Tämä tuleva koulu tulee kestämään 1,5 vuotta. Työn ohessa tuo 9 kk:kin tuntui aika raskaalle, mutta aika on kullannut muistot 🙂 Koulutus on jälleen TAMK:n täydennyskoulutuksen järjestämää. Täältä löytyy lisätietoa koulutuksesta, joka alkoi jo viime vuonna, mutta tuleva koulutus tulee olemaan samalla rungolla. 
Jotenkin kolmenkympin rajapyykin ylittämisen jälkeen (ja voi, uskokaa pois, että se ei ihan viime vuonna tapahtunut 😉 on tullut ihan hirmuinen halu tehdä asioita. Ennen kuin tulee liian vanhaksi. Miettiä uravalintoja. Miettiä ylipäätään mitä elämältä haluaa. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa. Ja jos ei mitään kokeile, niin ei mitään voi saada. Ja kaikista tärkeintä – edelleen – on se, että osaa nauttia elämän pienistä asioista ♥
Joten tämän illan pyhitän vielä dagen efterille, mutta huomenna en enää suostu olemaan väsynyt. Tai pahantuulinen. Ei voi muuta kuin itseään syyttää. Joten turha kiukutella muille. Elämä välillä on. Eiks ni!
Viikonloppuna reipastun ja laitan teille kuvia Lilian huoneen muutoksesta. Pikkuisen prinsessan valtakunnasta.
Superihanaa perjantai-iltaa sinulle
PS. All pics borrowed from Pinterest