tiistai 20. helmikuu 2018

Pieni helpottava tekijä arkiaamuihin

HEIPPATIRALLAA

ja terkkuja sairastuvalta! Miesflunssa onneksi tajusi jättää meidän huushollin, mutta molemmille tytöille nousi sunnuntai-iltana lämpö ja eilisen he makoilivatkin olohuoneen sohvilla. Karvaisen hoitajakaverinsa kera, sillä äipällä oli kädet täynnä töitä ;) Illalla huokaisin jo helpotuksesta, kun kummankaan lämpö ei noussut. Pakattiin koulureput valmiiksi ja katsottiin vaatteet aamuksi. Aamuyöstä heräsin, kun sellainen kuuma ja pieni paketti kampesi peittoni alle. ”Oksettaa, äiti”…silloin mietin, että näinköhän meille tulee vielä uncle George kylään, mutta onneksi tuo paha olo johtui vain kuumeen äkillisestä nousemisesta kovaksi. Mies otti aamupäivävuoron sisarhentovalkoisena (teki siis töitä etänä) ja itse otin iltapäivävuoron.

Mutta mikä siinä onkaan, että kun puolen päivän jälkeen töistä ajelin kotiin niin valtasi ihan hirmuisen syyllisyys. Syyllisyys siitä, että pitäisi olla töissä. Syyllisyys siitä, että olisi pitänyt olla aamupäivän jo pikkuisen kanssa. Se taitaa olla tämä äiti-ihmisten perussairaus tuo syyllisyys. Tosin tänä vuonna, kun teemana on lempeys, heitin syyllisyysajatukset heti takavasemmalle. Jälleen näin lapsen sairastamisen aikoina olen erittäin onnellinen ollessani yrittäjä; meidän firmassa tuo alle 10-vuotiaan hoitaminen kotona kolmen päivän ajan -sääntö ei päde. Kenellekään. Jos jonkun lapsi on kovin kipeä ja luonnollisesti silloin kaipaa vanhempaa kaveriksi, niin siinä ei päiviä tai ikiä lasketa. Huominen pikkuisella nyt menee ainakin vielä kotona, sen verran korkeaksi kuume taas iltapäivästä nousi. ”Mutta kyllä sä äiti voit mennä töihin, kyllä mä pärjään.” Toinen on huolissaan tekemättömistä töistä.

Varsinkin näin, kun arkeen tulee pieni (onneksi siis kyse vain flunssasta) kuoppa, niin ne arjen rutiinit ja ennalta valmistellut asiat arjen helpottamiseksi nousevat arvoon mittaamattomaan. Kuten työ- ja kouluvaatteiden katsominen edellisenä iltana valmiiksi. Viime ajat olen tuosta laistanut ja aamuisin on välillä ollut sen takia mielessä, että ei ole mitään päällepantavaa. Vaikka oikeasti vaatekaappi pursuilee. Viikonloppuna tytöt rymsteerasivat pikkuisemman huoneessa ja käyttämättömäksi jäi tuollainen Ikean vaaterekki. Aluksi mietimme, että laitetaan se säilöön. Mutta se sopiikin tuonne meidän makuuhuoneeseen oikein hyvin.

Siihen katsoin viikon työvaatteet valmiiksi. Koska kuvaukset suoritin jo eilen, niin tangossa roikkuu neljän päivän yläosat. Alaosanahan kierrätän niitä kolmia mustia housuja, jotka omistan :D Paitsi mekko- tai hameviikolla. Mutta kyllä jotenkin helpotti tänäkin aamuna napata tuosta paita päälle. Ei kuulkaa tarvinnut paljoa tuskailla sen kanssa, mitä laittaa päälle! Kuten huomaatte, niin vaaleansininen on kova juttu. Se on oikeastaan ollut yksi niistä kantavista väreistä vaatekaapissani. Rakastan vaaleansinisiä paitoja! Ripsuilla, raidoilla tai ilman.

Ja hei, nyt näitte kuin varkain samalla sen kamalan mustan kapistuksen, joka rumentaa tuon varsin kauniin vanhan piirongin. Jep, jotenkin näkisin tuon piirongin päällä kauniin asetelman, johon kuuluisi valaisin, taulu ja maljakko täynnä tuoreita kukkia. Seinälle mustavalkoinen valokuvakollaasi ja piirongin avaimesta roikkumaan sellainen kaunis tasseli.

Eli vaatteet valmiiksi henkariin arkiaamuja varten. Tuorepuuro valmiiksi jääkaappiin. Kahvinkeittimen lataus jo illalla (ja ties kuinka monta pannullista meillä on vuosien varrella mennyt hukkaan, kun aina napsautan sen kahvinkeittimen illalla päälle) ja kylpytakki tossuineen ojennukseen suihkun viereen. Arkiaamut ovat aikas ihania 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


perjantai 09. helmikuu 2018

Kahden työn yhdistämisestä & arjessa jaksamisesta

HEISSULIVEI IHANAISET

ja hei, ihanaa perjantai-iltapäivää! Ajattelin, että tällä kertaa en päivittele, että mihin tämä viikko taas katosi, mutta taidan ainakin pienessä mielessäni näin vähän tehdä, jos sen sallitte :) Aina silloin tällöin saan kyselyjä siitä, että kuinka pystyn yhdistämään kaksi työtä, perheen ja arjen pyörittämisen. Suorasukaista vastausta mulle ei ole antaa, mutta voin yrittää selittää asian niin, että siitä jotain tolkkua voisi saada. Kaiken lähtökohtanahan pidän sitä, että elämästä pitää nauttia. Jollekin, joka on kokenut loppuun palamisen voi olla punainen vaate, kun sanon, että työstä pitää nauttia. Elämä on mielestäni aivan liian lyhyt siihen, että joka aamu herätyskellon soidessa sitä ajattelee, että ”ei taas, en jaksa”. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että elää seuraavan vuosiloman voimin. Sen ajatuksen turvin, että kohta saa hengähtää hetken.

Uskon, että suurin syy siihen, että pystyn tasapainoilemaan kahden eri työn ja ruuhkavuosien välillä on se, että pidän itsestäni huolta. Ilman liikuntaa en jaksaisi. Sen olen todennut niin monen monta kertaa aiemmin. Toki kaikkea kohtuudella. Senkin olen kokenut gradua tehdessäni, kuinka ihminen voi ajaa itsensä piippuun liiallisen liikunnan ja työmäärän yhdistelmästä. Kroppa ei jaksanut päivittäisiä spinningejä, yöllisiä rientoja ja aamuyöllisiä gradun kirjoittamisia. Tänä päivänä henkireikä itselleni on säännöllinen ja kohtuullinen liikunta sekä muutenkin terveelliset elintavat. Se, että saa nukkua täydet yöunet. Satunnaiset lasilliset viiniä, suklaanpala silloin tällöin ja ajatusmalli siitä, että kukaan muu ei ole vastuussa mun hyvinvoinnista kuin minä itse.

Tiedän monia ihmisiä, jotka tuskailevat päivästä toiseen jonkun asian kanssa. Helppoa olisi sanoa, että vaihda työpaikkaa tai tee muutos elämääsi niin, ettei tarvitse tuskailla. Mutta kun se muutos on lähdettävä itsestä. Kerroinkin, että aloitin raskauksien jälkeen säännöllisen liikunnan silloin, kun mies teki reissutyötä ja kotona oli kaksi korvatulehduskierteen kourissa kiukuttelevaa uhmaikäistä. Tajusin, että en voi olla koko ajan se väsynyt kotiäiti, joka painaa puolta viikkoa töitä maalitehtaassa ja toisen puolen viikosta viettää tummien silmien alusten kanssa muskarissa ja seurakunnan kerhoissa. Syö miten sattuu ja laskee liikunnaksi roskien viemisen. Silloin kelasin elämääni taaksepäin ja mietin, että mitkä olivat niitä elämänvaiheita, kun tunsin jaksavani arjessa hyvin. Juoksuharrastuksen aloittaminen tuolloin on ollut yksi elämäni parhaimmista teoista. Ei vaan itselleni, vaan koko perheelle. Kun äiti jaksaa hyvin, niin koko perhe voi hyvin.

Tällä hetkellä teen kolmea päivää viikossa töitä perheyrityksessämme. Fyysisesti siis, muutenhan tuon perheyrityksen suhteen tulee kyllä tehtyä töitä joka päivä. Silti se on tällä hetkellä rahallisesti ja ajassa mitattuna sivutyöni. Päätyöni on edelleen tämä blogini. Molemmat rakkaat työni ovat sellaisia, jotka kulkevat mukana päivästä toiseen. Sellaisia, joissa ei hanskat tipu tiskiin klo 16, vaan hommia painetaan silloin kun niitä on. Toki molempien suhteen kalenteri täyttyy välillä siihen malliin, että vähän hirvittääkin, mutta niinä hirvityksen hetkinä pyrin ajattelemaan asian niin, että kuinka kiitollinen saan olla, että mulla on nämä kaksi työtä. Työtä, joissa kuitenkin on se oma vapautensa. Riskinsä myös, mutta ehkä se yrittäjyys on tuolla geeneissä niin vahvasti, että edes riskinotto ei pelota. 

Ikinä aiemmin en ole käyttänyt kalenteria. Olen muistanut kaikki menot, palaverit ja dedikset ulkoa. Vuosi takaperin yritin hieman järkeistää tätä toimintaa ja printtasin blogitöitä varten erillisen kalenterin. Sellaisen, jossa on kuukausi kerrallaan esillä ja johon laitan kaupalliset yhteistyöt, ideat, valokuvauspäivät ja kirjoituspäivät. Joskus tuohon luonnostelin joitain postausaiheitakin suunnitelmallisesti, mutta sitten tajusin, että se ei ole mun tyylini kirjoittaa. Koska elän itse niin vahvasti hetkessä, niin sitä tekee myös blogini. Koska miellän tämän blogini eräänlaiseksi katsaukseksi mun elämään.

Niinä päivinä, kun olen maalitehtaassa töissä saatan ruoka- tai kahvitauolla luonnostella postauksia. Viime aikoina tosin on ollut töissä niin kiire, että olen suosiolla ottanut tauot taukoina. Tämä tarkoittaa sitä, että iltaisin teen noina päivinä blogityöt. Sillä erittäin harvoin olen luonnostellut mitään valmiiksi; ellei kyse ole sovitusta postauksesta. Joku joskus on ihmetellyt tätä töistä kotiin töihin -ideologiaani, mutta itse en näe siinä mitään outoa. Monet ihmiset tekevät tänä päivänä kahta työtä. Ja veikkaan, että meille ketkä tekevät, se ei tunnu lainkaan huonolta valinnalta. Toki maalaisjärkeä ja asioiden priorisointia vaaditaan, jotta saa kaksi työtä hoidettua kunnialla. Itse ainakin omaan korkean työmoraalin ja kunnioitan molempia työyhteisöjäni niin paljon, että ei ole varaa tehdä sutta ja sekundaa. Kunnioitan  myös perhettäni ja sitä, että lapset ovat vain kerran pieniä sen verran, että osaan tarvittaessa ilta-aikaan ja viikonloppuisin pitää tietokoneen kiinni.

Ehkä se on osaltaan myös se oivallus, että ei tässä elämässä pärjää ilman työntekoa, mikä tekee työn mielekkäämmäksi. Ja sitä myötä elämän mielekkäämmäksi. Niin kuin missä tahansa asiassa; oma ajatusmalli ratkaisee. Ei voi tuudittautua siihen, että tänään napsahtaa 90 miljoonaa eurojackpotissa ;) Joten parempi oppia nauttimaan siitä, mikä on seurana vielä monta monituista vuotta, eikö?

Voi vitsit, viikonlopulle on kuulkaa luvassa vähän Cheekin elokuvaa ja sitten vohveli-avantotreffejä. Hui! Hui siis lähinnä tuolle viimeiselle, sillä en miellä itseäni avantouimariksi kovin helpolla. Seura tulee kyllä olemaan taas niin priimaa, että enköhän mä sinne järveen uskaltaudu. Sen jälkeinen olotila kun on niin euforinen! Luvassa myös ehkä hiihtolenkkiä sekä hyvää ruokaa. Mulla on vähän ikävä fredagsmys-postauksia ja koska tänään ei sellaiseen ole aikaa, niin ehkä huomenna luvassa sitten lauantaimyyssitunnelmia :)

PERJANTAITERKKUSIN,

 


keskiviikko 07. helmikuu 2018

Tunnelmallisen makuuhuoneen salat

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Kohta on edessä päivän yksi ihanimmista hetkistä; se kun saa pujahtaa suihkun raikkaana puhtaiden lakanoiden väliin. Ottaa hetkeksi kirjan käteen ja antaa unen tulla. Tunnelmallinen makuuhuone on asia, jota olen näin aikuisiällä alkanut arvostamaan. Makuuhuoneen yleinen fiilis, kun vaikuttaa ainakin omalla kohdallani unen laatuun merkittävästi. Makuuhuonepostausta olette toivoneet, joten tässä luvassa toivepostausta. Vieläkään en valitettavasti voi koko makuuhuonetta teille vilauttaa, sillä sänkyä vastapäätä sijaitsevan kauniin vanhan piirongin on vallannut hermeettisen iso ja rujo televisio. Kyllä, luitte oikein. Meillä on vielä hieman keskustelut kesken miehen kanssa siitä, kuuluuko makkarissa olla telkkaria alkujaankaan ;)

Tekstiileillä saa makuuhuoneeseenkin kivasti tunnelmaa. Viime syksynä pähkäilin täällä bloginkin puolella sitä, että mistä löytäisin noihin meidän leveisiin Hästens-sänkyihin yhtenäisen helmalakanan. Leveyttä kun sänkykokonaisuudella on 220 cm. Koska molemmat sängyt ovat moottoroituja, niin tuli fiksummaksi ostaa molempiin sänkyihin oma helmalakana. Löysinkin syksyllä mieleiset Elloksen valikoimista ja ennen kuin ehdin asiaa sen enempää miettimään, olin klikannut kauniin siniset Juliette-helmalakanat ostoskoriin. Hetken emmin, että ovatkohan nuo miehen mielestä liian romanttiset kauniine yksityiskohtineen, mutta eivät olleet.

Myös päiväpeite tuotti uusien (äidin ja isän vanhojen) sänkyjen myötä pienen ongelman. Meidän aiempi 160 cm leveä sänky kun oli siitä helppo, että siihen löysi helposti päiväpeitteen. Tuo 220 cm leveä sänky vaatisi ainakin 260 leveän päiväpeitteen. Ellei helmalakanoita olisi ollut, olisi päiväpeitteen leveys pitänyt olla omaan silmääni noin kolme metriä, jotta se olisi laskeutunut nätisti lähelle maata molemmin puolin. Mutta koska helmalakanat ja kauniit lakanat saavat näkyä, niin ostin samaan syssyyn myös harmaan 260 cm leveän Roselynn-päiväpeitteen, joka oli myös kukkarollekin sopiva. Piirun verran alle 70 euroa kun on laadukkaasta päiväpeitosta, joka on kaiken lisäksi kaunis, aika kohtuullinen hinta.

Lakanoissa olen suosinut harmaita tai valkoisia, mutta nyt hetkellisen ostosinspiraation kourissa ostin myös siniset lakanat. Jotka saavat olla ryppyiset ja pehmeät. Ovat olleet suosikkilakanamme. Harmikseni huomasin, että noita ostamiani Socorro-lakanoita ei ollut enää Elloksen valikoimissa, mutta esimerkiksi Candice-pussilakanasetti näyttää yhtä ihanalle. Tosin se on vielä kivempaa materiaalia kuin nuo meidän. Ei ole pestyn pellavan voittanutta!

Vähän pehmeää vilttiä ja taljan lämpöä (esimerkiksi Linn-lampaannahkan myötä) sängyn päälle. Lattialle ripaus mausteista sävyä vanhan itämaistyyppisen maton myötä ja hieman taittoa sisustukseen modernien valaisimien kautta. Patinoitunutta puuta ja itämaiset yöpöydät. Vaikka yleensä kevättä kohden vaalennetaan sisustusta, niin oma silmäni kaipaisi myös makuuhuoneen seiniin sävyä. Josko niihin saisi kauniin keskiharmaan tai jopa tummansinisen sävyn. Niin onnellinen olen, että olen löytänyt elämääni pitkän valkoisen kauden jälkeen myös värejä ! :)

Jälleen kerran näitä makuuhuonekuvia katsellessani en voi kuin miettiä sitä, että kyllä elämä on melkoista. Kaikessa ihanuudessaan että myös suruineen. Kukapa olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että rakennamme tunnelmallisen makuuhuoneemme lapsuudenkotiini tasan tarkkaan siihen huoneeseen, jossa aikoinaan oli se mun makuuhuoneeni. Just miehen kanssa eräänä iltana juteltiin, että tuolla huoneessa ja noissa sängyissä nukkuu ihan äärettömän hyvin 

Tänään on pitkästä aikaa ollut migreenipäivä, joten mieleni halajaa pimeään makuuhuoneeseen. Ehkä se kirjanlukukin jää tältä illalta väliin. Nämä tällaiset päänsärkypäivät, kun edes tuju särkylääkekombo ei auta kuin kovimman kivun taittaen, ovat kyllä tosi harvassa. Onneksi. Sen verran höntti olo kuitenkin on, että en viitsinyt lähteä revittelemään miehen mukaan hiihtoladulle. Happea on saatava, joten karvainen kamu pääsee seuraavaksi lenkille ennen iltasaunaa :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,