torstai 06. kesäkuu 2019

Kesä & ystävät

HELLUREI IHANAT!

Niin vain piti tulla eilen illalla heti jakamaan ihanan illan tunnelmia, mutta päädyimme istumaan miehen kanssa tuossa terassilla ystävien lähdettyä. Toinen kannettavan kanssa (when man’s gotta work, man’s gotta work ;) ja mä silmät sirrillään omenapuun takaa laskevaa aurinkoa ihastellen.  Ajatellen, että ääsh – ehtiihän sitä koneelle huomennakin. Ensimmäinen oikein lämmin kesäilta omalla terassilla istuttuna tuntui ihanalle!

Tykkään kyllä kestitä vieraita ympäri vuoden, mutta kesävieraiden kestimisessä on sellainen tietynlainen letkeys. Ei se ole koskaan niin justiinsa, mutta kesällä vielä vähemmän. Suurin osa tarjottavista oli purkista suoraan tarjoiluastioihin kaadettuja. Osa ei ehtinyt edes tarjoiluastioihin.

Pöydän äärelle istui rakkaat ystävät, joiden kanssa suuntaamme kuun lopussa Toscanaan. Tarkoituksena oli suunnitella vähän reissua, kunnes illan päätteeksi huomasimme jutelleemme ihan muita. Niitä näitä, elämästä. Kesäisen kepeitä, mutta myös niistä elämän varjopuolista. Päätimme ottaa reissun päällä päivän kerrallaan ja tehdä suunnitelmat fiiliksen mukaan. Niin kuin lomalla kuuluukin. Ei stressiä, onneksi ollaan kaikki samoilla linjoilla.

Jälleen kerran eilen totesin, että minä ja gluteeniton leivonta ei tulla ihan juttuun. Focacciaan ei tullut sitä kuohkeutta, jota kaipasin. Siitä tuli jotenkin kosteaa ja ehkä vähän sitkeää. Mutta edes tämä ei lannistanut kesäillan fiilistä. Oliivien, maa-artisokan sydämien, juustojen, marjojen, kasvisten ja hummusdipin lisäksi tarjolle tein hunajameloni-mozzarella-parmankinkkusalaattia. Meloni kuin meloni toimii kesäillassa loistavasti. Lapsille ja miehille oli jälkkäriksi gelatoa. Me naisväki nautimme muutamista kesäisistä kuplista lasissa. Ajoi jälkiruoan aseman loistavasti.

Talvella tuntuu, että arki imaisee mukaansa eikä ehdi niin nähdä ystäviä. Sitä kaivautuu niinä vapaahetkinä vällyjen alle epäsosiaalistumaan. Tänä kesänä mulla on missiona treffata ystäviä koko vuoden edestä. Muutamat treffit onkin jo laitettu kalenteriin. Toiset niistä sellaiset, että tulee nähtyä monta ystävää kerralla. Mitenkähän se saunalautta heinäkuisessa illassa Näsijärvellä kelluu?  Kesä ja ystävät ♥

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

 

 


tiistai 04. kesäkuu 2019

Muista elää elämäsi parasta aikaa ♥

ILTAA IHANAT!

Tuossa hetkessä, kun hipsuttelin paljain jaloin takapihalla ja ihastelin lempeää iltaa, mietin kuinka elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Jälleen. Suunnaton onni on tuo tunne, kun pystyy toteamaan elävänsä elämänsä parasta aikaa. Elämäni parasta aikaa olen elänyt myös silloin, kun olin umpivastarakastunut tuohon mieheeni. Tänä aamuna, kun heräsin tuon miehen viereltä. Silloin kun sain vastasyntyneen käärön rinnan päälle. Kun tultiin ekaa kertaa kotiin Tobyn kanssa ja toinen nukahti suorilta jaloin kesken leikin.

Kun pikkutyttönä pääsin kesällä heppaleirille ja se ratsastamani musta poni päätti karata kiitolaukkaa maastosta omaan pilttuuseen. Tunsin vauhdin hurman ja jännityksen vatsanpohjassa. Olen elänyt elämäni parasta aikaa sinä iltana, kun kannoimme muuttokuorman nykyiseen kotiimme. Kun istuin sohvalla ja tuoksutin veljen vaimon tuoman vaaleanpunaisen pionin tuoksun sohvapöydältä. Kun tunsin tulleeni kotiin.

Elin elämäni parasta aikaa niinä lapsuuden kesinä, kun veneilimme paljon. Ankkuroimme illan suussa aution saaren eteen ja pesimme hampaat järvivedellä. Kun yöunet maistuivat makoisalle veneen kajuutassa. Silloin kun purkkihernekeitto veneessä valmistettuna maistui taivaalliselle. Kämmenniemen sillan kupeessa syötynä. Muistan vieläkin pelastusliivien tutun tuoksun.

Miksei voisi aina elää elämänsä parasta aikaa? Sen takia, että pystyäkseen tuntemaan elävänsä elämänsä parasta aikaa pitää pystyä tuntemaan myös elämän rajallisuuden. Kivun ja huolen. Talven kylmyyden ja tuskaisen hikiset kesäyöt. Hyväksyä osana elämää myös toisen ääripään tunteet. Vasta silloin osaa nauttia elämästä niin, että pystyy sanomaan elävänsä elämänsä parasta aikaa. Elämän ei kuulu aina olla kivaa, mutta hitto vie, se osaa sitä aika usein olla.

Silloin kun kaikki on hyvin. Kun antaa sille mahdollisuuden. Kun kesäkuisessa illassa tarkenee paljain varpain ja hellemekolla. Hiukset sinne sun tänne sojottaen. Pulun kujertaessa jossain taustalla. Kun nenään kantautuu jostain hiiligrillillä grillatun ruoan herkullinen tuoksu. Kun löytää jalan juurestaan neliapilan ja sen päältä seitsemällä pisteellä varustetun leppäkertun. Silloin kun elämä on näin hyvin sitä on helppo olla lempeä ympäröivää maailmaa kohtaan. Myös niille voikukille. Joita juuri viime viikolla koitti nujertaa. Turhaan. Antaa niidenkin kasvaa. Kukaties, nekin elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa  – muistattehan tekin elää 

AURINKOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,

 


sunnuntai 02. kesäkuu 2019

Lasten loma on lomaa myös vanhemmille

HEISSULIHEI!

Olen tehnyt sen aiemminkin ja himskatti, että menin tekemään sen taas. Sillä seurauksella, että pilkka osui omaan nilkkaan. Muitutus itselleni; älä enää koskaan aliarvioi miesflunssaa. Never ever again. Tämä taisi olla nyt kolmas kerta, kun kohauttelin harteitani toisen äärimmäisen kipuiselle tuskastelulle. Eilen aamulla heräsin kaktus kurkussa ja pärskin koko päivän. Tänä aamuna sama jatkui ja ajattelin, että kyllä se Buranalla ja Duactilla siitä lutviutuu.

Kunnes nousin aamiaispöydästä ja silmissä vilisi. Tuskanhikeä pukkasi ja samaan aikaan oli kylmä. Harvoin mittaan kuumetta, mutta nyt sen tein. Lämpöä. Tältäkö miehestä tuntui, kun oli aivan tuskaisena sohvalla? Murahteli vain iloiselle palpatukselleni. Miesflunssan kourissa kuume ei juurikaan nouse, mutta olo on kettumainen. Miesflunssa ei näemmä katso sukupuolta.

Ajoitus on täydellinen, nimittäin jo kouluaikoina muistan heränneeni ekana loma-aamuna kurkkukipuun. Sairastaneeni ekan viikon, jonka jälkeen loppulomat menivät terveinä. Ehkä kroppa jotenkin huokaisi helpotuksesta jälleen lasten loman alettua. Antoi tilaa flunssapöpölle. Itse kun olen sitä mieltä, että lasten loma on lomaa myös meille vanhemmille. Vaikkei itselläni varsinaista kesälomaa vielä olekaan.

Viimeisen kouluvuoden aikana olen syventänyt espanjantaitojani, muistutellut mieleeni sijamuodot, tutustunut antiikin Kreikan temppeleiden eri pylväsmalleihin ja lukenut Sokrateksesta. Opetellut kirkollisten juhlapyhien merkitykset koko vuoden osalta ja mieltänyt käsitteet hyvinvointivaltio ja pakolainen uudelleen. Tutustunut presidentin viiteen eri tehtävään ja hapuillen muistutellut mieleeni asioita fysiikan saralta, joita en koskaan edes ole kunnolla itse oppinut.

Kuluneen vuoden aikana olemme käyneet hedelmällisiä keskusteluja IG Directin puolella. Usein tuli laitettua kuva koulukirjasta ja kokeisiinlukusessioistamme. Osa ihmetteli, että enhän mä niihin kokeisiin lue. Että antaisin lasten vaan lukea. Osalta sain peukutuksia ja tukea.

Niin kauan kuin asia on minusta riippuvainen, meillä luetaan kokeisiin yhdessä. Ei mene päivääkään (lasten mielestä tuntiakaan), etten kysy onko läksyt tehty tai mitä kokeita on tulossa. Siinä missä jonkun mielestä tämä voi olla liian holhoavaa, tunnen että mun velvollisuuteni aikuisena on auttaa toisia koulunkäynnissä. Ihan niin kuin minuakin aikoinaan autettiin.

Koen, että en voi jättää opettajan vastuulle lapseni oppimista, vaan jos on jokin asia, jota lapsi ei koulussa syystä tai toisesta ole oppinut, se opetellaan kotona. Miehen reissatessa kevään aikana linjat kävivät kuumina ja facetime -puheluiden myötä opiskelimme parhaassa tapauksessa koko perhe yhdessä. Niitäkin iltoja oli, että kirjat muistettiin avata vasta kympin maissa illalla. Kokeiden ollessa seuraavana päivänä.

Muistan sen yhden ehkä hieman tuskaisenkin sunnuntaiaamun, kun toinen lapsista oli unohtanut hissan kirjan kouluun ja maanantaina oli koe. Sai onneksi whatsupilla kavereiltaan kuvat koealueesta. Mutta ei suinkaan siinä järjestyksessä, kun missä ne kirjassa oli. Yksi kaveri lähetti yhden aukeaman ja toinen toisen. Monesta sivusta puuttui rivien vikat kirjaimet.

Kaksi tuntia siihen meni, mutta sain kuin sainkin tulostettua kuvat, laitettua ne järjestykseen (sivunumeroita ei kuvissa liiemmin myöskään näkynyt) ja kirjoitettua sivuihin puuttuvat kirjaimet. Opeteltiin yhdessä ne Kreikan temppeleiden pohjapiirrustukset ja sen, mihin suuntaan oviaukko maantieteellisesti sijoittuu. Seuraavaan kokeeseen alettiin lukemaan kolmea päivää ennen koetta.

Itselläni järjettömän hyvä muisti on ollut se, mikä on auttanut koulutiellä paljon. Kuvamuisti, mutta myös numeromuisti. Viiden vuoden aikana olen oppinut sen, että kaikilla ei ole sitä hyvää muistia. Silloin on pitänyt tehdä töitä vielä enemmän. Yhdessä ollaan opeteltu muistisääntöjä. Rimpsuja ja assosiaatioita. Ilman ”Hauki on kala” -mentaliteettia.

Oppimisen ilo, se on mun mielestä se avain koulujuttujen hanskaamiseen. Ei pakottamalla eikä väkisten. Lapsilähtöisesti, mutta tiiviisti kannustaen. Tukien silloin, kun tukea tarvitsee. Itse olin keskiverto-oppilas, ei stipendejä eikä hymypatsaita meillä näkynyt. Mutta siitäkin huolimatta olen mielestäni pärjännyt hyvin. Päässyt kauppakorkeaan nippanappa sisään ja saanut paperit ennätysajassa ulos. Nauttinut samalla elämästä. Tämän kun saisin iskostettua myös meidänkin tyttöihin. Varsinkin siihen toiseen, kunnianhimoisempaan. Koulu on suuri osa elämää, mutta elämässä on niin paljon muutakin.

Joten lasten loma on meidän perheessä lomaa myös aikuisille. Hengähdystauko ennen uuden oppimista. Kroppani otti nyt hengähdystauon kirjaimellisesti. Sohvan nurkassa on hyvä olla peiton alla. Samalla kun kuuntelen keittiöstä perunamuusia ja nakkikastiketta tekevän kaksikon juttelua. Toinen heistä taitaa suunnata ruoan jälkeen viereiselle sohvalle vaakatasoon; ystävien kanssa vietetty yö teltassa taisi olla kovin uneton. Niin kuin se kesälomalla saa ollakin 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. kiitos kaunis kommenteistanne lapset ja raha -postaukseen – siellä on vielä muutamia kommentteja vastaamatta, mutta palaan niihin kyllä hetimiten. Nyt silmät vähäksi aikaa kiinni ja syreenin tuoksuisten unien pariin. Ninni Schulmanin äänikirjan siivittämänä.