maanantai 09. huhtikuun 2018

Kullanarvoisia hetkiä

*kaupallinen yhteistyö: Nescafé

HEIPPA IHANAT YSTÄVÄNI!

Kuinka usein sitä miettii ystäviä, joita ei ole pitkään aikaan ehtinyt nähdä. Ystävyyssuhteita, joiden ylläpitäminen on jäänyt vallan ruuhkavuosien ja kiireiden jalkoihin. Päättäen aina, että huomenna laitan viestiä ja kysyn mitä kuuluu. Ehdotan kahvittelua, edes pikaista sellaista. Kuitenkin huomaa, että välillä jopa tuo viestin laittaminen on liian työlästä. Saatikka sitten kalentereiden yhteensovittaminen niin, että löytäisimme yhteisen ajan kahvittelulle. Edes pikaiselle sellaiselle. Ihmissuhteet ovat elämän kantava voima ja niitä pitäisi ehtiä vaalimaan. Kaupallisen yhteistyön myötä Nescafén kanssa pääsin kertomaan teille niistä arvokkaista hetkistä, joita pitäisi elämässä olla paljon enemmän. Hetkistä, jotka kantavat pitkään arjen kiireissä.


Minulla on monta ihanaa ystävää. Monta ystävyyttä, joista olla todella kiitollinen. On opiskeluaikaisia ystäviä ja ystäviä, joita olen saanut nyt ihan viime vuosina. Jokainen ystävyys on tärkeä. Muutamat rakkaista ystävistäni asuvat niin kaukana, että yhteydenpito on melkein jäänyt. Välillä mietin, että ellei sosiaalista mediaa olisi, niin en juuri tietäisi mitä näille ystävilleni kuuluu. Yksi rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistäni asuu ison meren tuolla puolen. Vaikka välissämme on monta tuhatta kilometriä, niin silti jotenkin onnistumme ylläpitämään ystävyyttämme niin, että aina kun tapaamme, jatkuu juttu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt. Usein täällä kotimaassa tulee tilanteita, että purskahdan nauruun ja ajattelen, että tälle nauraisimme Anun kanssa tikahtumiseen saakka. Ne hetket, kun pääsemme saman pöydän ääreen eivät ole ikinä hiljaisia. Terkkuja sinne rapakon toiselle puolelle 

Suomessakin asuvia ystäviä tulee tavattua aivan liian harvoin, mutta silloin kun tapaamme ovat nuo hetket kultaakin kalliimpia. Yleensä päivitämme ystävien kanssa kuulumiset kahvikupposen äärellä. Kahvi on se ihmisiä ympäri maailman yhdistävä tekijä. Se on myös läsnä hetkissä, jolloin tehdään parhaita muistoja. Hetkissä, jolloin istumme alas ja toteamme, että miksi emme näe useammin. Kahvi on siis tärkeässä osassa niitä elämän hetkiä, jotka oikeasti merkitsevät eniten. Hetkissä, joista lähdemme kohti bussipysäkkiä tai autoa onnesta hymyillen. Joiden jälkeen arkikin näyttäytyy paljon lempeämmältä.ID

Sitä se on myös tuon parhaimman ystävänikin kanssa. Jonka kanssa saan jakaa elämäni. Vaikka elämme kiireistä lapsiperhearkea, niin silti pyrimme silloin tällöin viettämään laatuaikaa kaksistamme. Tänä kevättalvena tosin tuntuu, että kalenterimme eivät ole oikein menneet yksiin.  Välillä on niitä päiviä, kun tehdään ovella läpsystä vaihto. Tai treffaamme pelkästään yöunien merkeissä makuuhuoneessa yöaikaan. Mies on alkanut reissaamaan enemmän kuin aiemmin ja itselläni on riittänyt töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Olemme äiti ja isä, mutta sen lisäksi olemme vaimo ja aviomies. Meidän onnemme on koko perheen onni. Sen takia tätäkin ystävyyssuhdetta tulee vaalia siinä missä kaikkia muitakin ystävyyyssuhteita. Ellei jopa enemmän.

Mitään pitkiä viikonloppuja parisuhteenkaan hoitamiseen ei tarvita; pieni hetki toisen kanssa sohvalla kahvikuppien kanssa riittää. Helposti sitä tulee kahden kesken ollessamme keskusteltua lapsista tai töistä. Mutta olen huomannut, että joskus on ihan hyvä puhua myös meistä. Hänestä ja minusta. Siitä, mitä meille kuuluu. Se, että rakastaa vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ei ole itsestäänselvyys. Luulenpa, että olemme osanneet vaalia suhdettamme ja ystävyyttämme niillä pienillä hetkillä. Niillä kullanarvoisilla hetkillä, joilla on merkitystä.

Intohimo näyttelee elämässä suurta osaa. Niin ystävyyssuhteissa, parisuhteessa kuin yleisessä suhtautumisessa elämään. Sen saman intohimon jakaa myös Nescafé. Nimittäin intohimon kahviin. Pääsimme tuon rakkaani kanssa maistelemaan Nescafé Kulta -kahviperheen uusinta jäsentä. Aromikas sekoitus sisältää vuoristossa viljeltyjä ja kullanruskeiksi paahdettuja arabica-papuja. Nuo pavut on jauhettu kymmenen kertaa hienommiksi kuin tavallisessa suodatinkahvissa. Näin kahvipavun syvin olemus vapautuu antaen kahville hienostuneen ja täyteläisen maun. Kahvi on niin hyvää, että sitä tekee mieli ottaa vielä santsikupillisen jälkeenkin yksi kupillinen! Niin paljon tuosta paahteisen täyteläisestä mausta pidän, että ripsottelin kahvijauhetta vielä hieman valmiin kahvin päällekin.

Hei, Nescafé Facebook -sivuilla on meneillään kilpailu, johon kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa! Nescafé Kulta haluaa tehdä vanhojen ystävien tapaamisesta helppoa, joten se tarjoaa mahdollisuuden voittaa kuuden hengen gourmet -illallisen, jonka ammattikokki tulee valmistamaan voittajan kotona. Kuulostaa aika hyvältä, eikö? 🙂

Vahva ja pehmeä. Sitä oli tuo maistelemamme kahvi. Mutta sitä on myös tuo elämäni rakkaus, jonka kanssa saan toivottavasti vielä viettää monia kuvankaltaisia hetkiä yhdessä ♥ Olkoon se sitten treffit kotisohvalla tai kahvilassa, pääasia että järjestämme aikaa toisillemme.

LEMPEÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,