tiistai 02. tammikuu 2018

Uusi vuosi, vanhat kujeet…

HEIPPAHEI IHANAT

ja huikean kivaa alkanutta vuotta! :) Piti kyllä postaamani jo eilen illalla teille uuden vuoden toivotukset, mutta ilta meni vähän järkytyksen puolelle ja blogiteksti jäi kesken. Oltiin miehen ja Tobyn kanssa iltalenkillä, kun sivusilmällä näin liikettä kadun viereisen rivitalon oven suusta. Käännyin katsomaan ja näin susikoiran, joka lähtee haukkuen oven suusta suoraan kohti meitä. Sillä sekunnilla näin remmin päässä miehen, joka kierii rappuset alas ja jää makaamaan tajuttomana rappusten alapäähän. Taisin mennä vähän paniikkiin, mutta onneksi mies tajusi soittaa ambulanssin.

Susikoira oli niin hyvin remmissä kiinni miehen kädessä, että jäi omistajansa viereen. Juoksutin Tobyn kotiin ja hurautin autolla paikalle. Tuo tajuton mies oli onneksi vironnut istumaan, mutta emme uskaltaneet mennä viittä metriä lähemmäs, sillä ainakin itse pelkään isoja koiria. Tai en pelkää, mutta suhtaudun varauksella. Susikoira näytti myös vartioivan isäntäänsä hanakasti.
Se 20 minuuttia, mikä ambulanssin tuloon kesti tuntui tunnilta. Tuntui tosi pahalta, kun olisi halunnut mennä auttamaan lähemmin, mutta ei voinut muuta kuin seisoa etäällä. Loukkaantunut mies onneksi pääsi sen verran pystyyn, että ennen ambulanssin tuloa sai vietyä koiran sisälle. En usko, että hoitohenkilökuntakaan olisi juuri noussut ambulanssista ennen kuin koira on sisällä.

Omin jaloin mies käveli ambulanssiin, mutta koko illan ja yön mietin, että mitä hänelle kuuluu. Tietäen, että kun päänsä kovin lyö, niin komplikaatioita voi tulla myöhemminkin. Mietin myös sitä, että olisiko meillä enää tuota kovin rakasta Tobya, jos sakemanni olisi sieltä päässyt ryntäämään. Onneksi oli enkeleitä matkassa, niin loukkaantuneen miehen osalta kuin koirankin osalta.

Siinä missä vielä viime yönä valvoin, kun en voinut silmiäni ummistaa ilman näkyä tuosta tapahtumasta, tuntuu tapahtuma tänään jo aika absurdille. Ja hieman tunnen itseni jopa hölmöksi, että niin järkytyin. Mutta toisaalta, minkä sitä luonteelle mahtaa.

Palataanko alun järkytyksen jälkeen normipostausaiheisiin? Kuvissa viime vuoden jokaiselta kuukaudelta blogista yksi lempparikuvistani. Näin jälkikäteen kuvia selatessani täytyy kyllä myöntää, että näimme ja koimme paljon. Vietimme aikaa perheenä ja vuoteen mahtui paljon hyvää. Luetuimpia postauksia oli jälleen ruoka-aiheiset postaukset sekä yleisesti elämää käsittelevät postaukset. Hih, ne Marian syväanalyysit elämästä. Kyllä te tiedätte ;)

Mitä tulee tapahtumaan blogissani tänä vuonna, vuonna 2018? Minulla on ilo kertoa, että me jatkamme samaan malliin. Olen miettinyt kovasti sitä viime aikoina, että kun aina painotetaan kehitystä, niin miten voisin kehittyä bloggaajana. Onko pakko kehittyä, jos ei halua? Onko pakko vallata uusia alueita, jos ei koe tarvetta siihen?

Viime vuoden lopulla podcastit toivat mukavan lisän blogiskeneen. Jossain vaiheessa mietin, että ehkä podcast-junan kyytiin tulisi hypätä pysyäkseen mukana. Mutta tarkemmin kun asiaa ajattelin, niin tulin siihen tulokseen, että vaikka tykkään puhua, en ole puhuja. Ilmaisen mieluummin itseäni kirjallisesti. Tunsin, että vaikka rakastan podcastien kuuntelemista, niin musta ei ole niiden tekijäksi. Hatunnosto heille, ketkä ovat niin moniosaajia, että pyöräyttävät tuosta vaan laadukasta blogi- ja podcast-sisältöä :)

Lisäksi mietin, että olisiko jotain uusia postausaiheita, joita nostaa pinnalle tänä vuonna. Lifestyle-blogiin kun mahtuu aihepiiriltään laidasta laitaan. Yksi postaustoive viime vuodelta on ainakin vielä toteuttamatta. Sellainen, jota täällä blogissa ei olla juuri syvemmin käyty läpi, nimittäin sijoittaminen.

Itse olen aikoinaan opiskeluaikoinani lukenut Talouselämän ja Kauppalehden pörssikursseja hartaudella. Päässyt jotenkuten silloin sisään sijoittamisen periaatteisiin, mutta konkreettisella tasolla en ikinä ole sijoittanut esimerkiksi rahastoihin. Tämä on aihe, joka kiinnostaa ja josta aion ottaa selvää. Heti kun saan taustatietoa haalittua kasaan, niin postausta luvassa aiheesta!

Tällä viikolla tulossa vielä arjen pieniä säästövinkkejä sekä terveellisen tammikuun herkkuruokia.
Tai sitten jotain ihan muuta, fiilispohjalla kun mennään ♥ Tästä se lähtee, yhdeksäs kokonainen blogivuosi – tervetuloa mukaan! :)

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 31. joulukuu 2017

Lempeästi uuteen vuoteen

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja suuresti pahoitteluni pienestä blogihiljaisuudesta; kaikki kommenttinne olen lukenut ja tulen vastaamaan niihin ajan kanssa lähipäivinä. Kiitos niistä ♥ Ja kiitos teille pian päättyvästä vuodesta 2017. Vuosi on ollut blogin kannalta erittäin ihana, kuten kaikki vuodet. Uusia ihania lukijoita on tullut hurjasti lisää, te vanhat tutut lukijat olette pysyneet myös vauhdissa mukana ja tuntuu, että bloggaaminen on piintynyt tuonne selkärankaan. Ehkä senkin takia kuluneen viikon verkkainen postaustahti tuntuu oudolta. Itselleni siis. Tiedän, että te kyllä jaksatte siellä odottaa, vaikkei joka päivä postauksia tulekaan :) ID Muutenkin vuosi 2017 jää mieleeni vuotena, jolloin kaikki oli hyvin. Tiedättekö, että se on se maailman ihanin tunne. Kun ei tarvitse huolehtia. Pelätä tai olla allapäin. Viimeisten vuosien valossa sitä kun on oppinut arvostamaan niitä aikoja, kun kukaan ei sairastu vakavasti. Tai kun ei tarvitse järjestää hautajaisia. Pukeutua mustaan ja surra. Tänä vuonna on ollut paljon iloa. Paljon uusia asioita. Muutosta ja myllerrystä. Hyvällä tavalla.

Isoimpana asiana mieleeni on jäänyt muutto lapsuudenkotiini. Kiitollinen olen, että meillä oli siihen mahdollisuus. Täällä on hyvä olla. Tänä iltana kotimme täyttyy juhlaväestä; saamme rakkaita ystäviä kylään. Osan ihan yökylään asti. Ei kiirettä minnekään. Hyvää ruokaa ja seurustelua. Vuoden summaamista yhteen ihanalla porukalla. Veikkaan, että talovanhuksen seinät hykertelevät hiljaa menoa ja meininkiä todistaessaan. Voipi olla, että jossain vaiheessa se ajattelee, että olispa korvatulpat :D

Uusi vuosi 2018 otetaan siis vastaan hyvillä mielin. Tämä pian päättyvä vuosi oli hyvinvoinnin vuosi. Sitä jatketaan ensi vuonnakin. Lempeästi on tulevan vuoden avainsana. Tammikuussa tulen kokeilemaan, mikä on just mulle parasta. Onko se se, että jätän sokerit ja alkoholin kokonaan elämästä pois. Vaikkei ne ongelmaksi asti olekaan muodostuneet. Vai onko se sittenkin se kultainen keskitie, jonka nimeen vannon. Oli miten oli, niin ensi vuodelle teen vain yhden päätöksen. Olen lempeä itselleni. Niin ruokailun, liikunnan kuin (varsinkin) työnteon suhteen.

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta ♥

IHANAA LOPPUVUOTTA JA
VIELÄ PAREMPAA ALKAVAA VUOTTA TOIVOTELLEN,


tiistai 26. joulukuu 2017

Joulunajan kuulumisia

MOIKKAMOI IHANAT!

Toivottavasti siellä on ollut tunnelmaa täynnä oleva joulu ♥ Täällä on nautittu täysin rinnoin. Joulu meni erittäin rennoissa merkeissä. Ollaan nukuttu univelkoja pois. Nukkuminen on ollut tänä vuonna joulunajan tekemisten top ykkönen. Siinä välissä aina vähän syöty ja ulkoiltu. Hiihdetty ja lasketeltu. Sulateltu jouluruokia. 

ID

Niin se vain hujahti ohi, nimittäin joulunpyhät. Tai no, vielä on tätä ihanaa Tapaninpäivän iltaa jäljellä, mutta huomenna koittaa arki. Vaikken toimistolla olekaan, niin puhelin- ja sähköpostipäivystys alkaa huomenna aamusta. Tunturissa ei sekään tunnu kovin kamalalta ihanan joulun jälkeen. Toivotaan vaan, ettei puhelin jäädy pakkasessa :) Tänään paukkui 22 asteen pakkanen, mutta silti hiihtosuksi luisti paremmin kuin ikinä. Näky oli aika koominen, kun takaisin mökille päästiin. Ks. vimppa kuva. 

Eikä tuo 22 pakkasastetta nyt vielä niin paha ole. Muisteltiin just erästä uutta vuotta 2000 -luvun alussa, kun auton mittarissa oli 39 pakkasastetta aamulla. Sinä vuonna emme mäkeen tai ladulle päässeet, mutta kirjoja tuli luettua sitäkin enemmän. Vaikka rakastan keväistä Lappia, niin silti tässä vuodenvaihteenajassa on oma taikansa. Pimeydessä, sinisessä hetkessä ja paukkupakkasessa. Ja mikä ihaninta, hisseihin ei ole jonoja! Tästä pohjoiseen matkustamisesta joulun tienoilla on tullut traditio. Tiedän, että olemme erittäin etuoikeutettuja, kun meillä tällainen mahdollisuus on. Laskimme, että tämä taitaa olla yhdeksäs kerta, kun täällä tähän aikaan ollaan lasten kanssa. Ennen lapsia toki tuli oltua jo monena vuonna. Tosin tämä on vasta toinen kerta, kun vietimme täällä jouluaaton. Se on tapa, joka tulee jäädäkseen. Kaikki stressi ja kiire jää kaupunkiin ja joulu on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin rauhallinen kuin sen kuuluisikin olla. 

Toivottavasti saadaan jatkossa myös lähisukua mukaan viettämään joulua tänne (vink vink sinne veljen perheelle ♥). Josko taas tähän väliin oikaisisi tähän sohvalle päikkäreille, jotta jaksaa valvoa Suomen nuorten leijonien peliin. Myös tuon ihanan Danielle Steelen saan tänään päätökseen. Sitten luvassa se Carlos Ruiz Zafon! :)

IHANAA TAPANINPÄIVÄN ILTAA,

PS. vuosi vuodelta musta tulee huonompi jouluruokien syöjä; kerta laatikkoja ja ns. perinteisiä jouluruokia riittää. Eilen illalla haettiin jo pitsat ja tänään on menty kaikella muulla kuin jouluruoalla :)