maanantai 19. helmikuu 2018

Blogikuvat – ennen ja nyt

*Kaupallinen yhteistyö: Olympus

HEIPPA IHANAT!

Aloitetaan viikko valokuvausjutuilla. Historian havinalla ja toteamalla, että ihminen on kehityskelpoinen. Ainakin valokuvauksen suhteen. Näiden liki yhdeksän vuoden aikana, kun olen blogannut, on blogirintamalla tapahtunut paljon. Blogien määrä on räjähtänyt, teksteistä on tullut ammattimaisia ja mikä omaan silmääni ihaninta, silmänruokaa blogeista löytyy ammattitasoisten kuvien myötä ihan hirmuisesti. Itse olen vähän sellainen katselija; tykkään lukea tekstejä niin blogeissa kuin aikakausilehdissäkin, mutta vielä enemmän rakastan katsoa kauniita kuvia. Sellaisia kuvia, joista välittyy tunne. Kuvia, joihin oikeasti pysähtyy ja toteaa, että wau! Kaupallisen yhteistyön myötä Olympus:n kanssa pääsin pohtimaan valokuvaustaitojeni kehitystä vuosien ajalta. Hei, postauksen lopusta löytyy muuten huikea kameran vaihtodiili, joten toivottavasti jaksatte lukea sinne asti :)

Silloin reilu kahdeksan vuotta sitten, kun perustin blogini käytin aluksi netistä lainattuja kuvia. Välillä räpsin kuvia pokkarillani. Asiaan kuitenkaan syvemmin paneutumatta. Blogin visuaalinen ilme oli mitä oli. Mutta siihen aikaan nähden ihan kelpo. Jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna valokuvaus tuohon aikaan oli rennompaa. Sitä se on taas tänä päivänäkin, onneksi, mutta tuossa välissä oli kausi, että koin suuren suurta painetta muiden hienoista kuvista ja siitä, että en itse omasta mielestäni päässyt lähellekään tätä tasoa. Silloin alkuaikoina tuli otettua kuvia paljon salamalla. Tänä päivänä en käytä salamaa ollenkaan. En myöskään ymmärtänyt hölkäsenpöläystä mistään valokuvaustermeistä, syväterävyyksistä tai ISO-arvoista. Näin jälkikäteen kuvia katsellessani huomaan, että myös tärähtäneet kuvat menivät läpi kuvausseulani.

Katsastetaan ensin ruokakuviani ”silloin joskus muinoin”:

Ei pahoja, mutta omaan silmääni noista puuttuu se jokin. Tunne tai se että ylipäätään kuvaamiseen olisi mitenkään panostettu. Keskirivin oikeanpuolimmainen kuva on sellainen kyllä, että siitä tunnistan oman kuvaustyylini. Sen voisin vielä tänä päivänäkin kelpuuttaa osaksi blogini kuvia. Vertailun vuoksi viime vuosien ruokakuviani:

Vuosien saatossa olen ruokakuvien suhteen alkanut rakastaa tummanpuhuvaa värimaailmaa. Siinä missä aiemmin nostin kirkkauspykälän kattoon saadakseni valoisia ruokakuvia (joissa ruoan ulkonäkö kieltämättä kärsi), tulee nykyään mieluummin alivalotettua kuvia. Näin on myös sisustuksenkin suhteen. Aiemmin pidin surutta valoja päällä ottaessani kotikuvia. Valkotasapaino sanana ei ollut tuttu. Välillä kuvat olivat kellertäviä, mutta pahimmassa tapauksessa myös jopa vihertäviä. Kuvan sommittelutkin oli vähän niin ja näin.

Syyskuinen tiistai-iltapäivä vuonna 2014 oli käänteentekevä täällä lifestyle-blogissani tai ainakin sen kuvia ajatellen; kurvasin lentokentälle postin kautta. Hain postista paketin, jonka päällä luki Olympus. Malttamattomana meinasin avata tuon paketin jo lentokoneessa, mutta odotin Budapestiin asti. Kämppäkaverini Karla joutui vastentahtoisesti kuulemaan ihastelujani valkoisen kamerakaunokaiseni, Olympus E-PL 6:sen ulkonäöstä. Väsy painoi silmiä ja manuaalin lukeminen jäi. Seuraavana päivänä lähdimme tiukkaakin tiukemman aikataulun saattelemina kuvaamaan kaupunkia. Minä tuon uuden kameraystäväni kanssa. Koska manuaali oli jäänyt lukematta, niin turvauduin automaattiasetukseen. ”Katso näitä kuvia!” huokailin Karlalle ja näytin otoksiani kameran isosta lcd-näytöstä. Jonkun aikaa reissun jälkeenkin otin kuvat vielä automaattiasetuksella, mutta kuvien laatu koki silti mielestäni aimo harppauksen eteenpäin. Vai mitä mieltä olette alla olevista sisustuskuvista verrattuna yllä olevaan kollaasiin?

Vuosien saatossa myös valokuvaussilmäni on harjaantunut. Enää ei tule räpsittyä sataa kuvaa ja kelpuutettua niistä muutama hassu blogiin. Se, että opettelin tuon Olympus E-PL 6 -kameran säädöt ja opiskelin itse muutenkin omissa oloissani valokuvauksen perusteita on auttanut myös uusien Olympus-kamerakavereidenikin kanssa. Toimintatavat ja käyttäminen kun toimii periaatteessa samojen asetusten mukaan. Keväällä 2016 sain testiin ensimmäisen OM-D -sarjalaiseni eli OM-D E-M10 -järkkärin. Vaikka E-PL 6 -kamera teki tajuttoman hyvää jälkeä, niin tuon OM-D -sarjalaisen kanssa valokuvaus astui kertaheitolla ammattimaisemmaksi. Tykästyin samantien tuohon OM-D -kamerani etsimeen; E-PL 6 -minijärkkärissä kun olin kuvannut vain takanäyttöä käyttäen. Lisäksi rakastuin säätöjen nopeaan vaihtamiseen, jonka OM-D:n kaksi säätörullaa mahdollistivat. Syksyllä 2017 pääsin testaamaan tuosta aiemmasta OM-D -kamerakamerastani päivitettyä versiota eli OM-D E-M Mark II -järjestelmäkameraa. Sitä käytän tänä päivänäkin. Alla vielä kollaasi viime aikojen sisustuskuvista. Kollaasista huomaa hyvin, miten käy kuvien valkotasapainon, kun ei pidä valaisimia päällä. 

Kamera tekee toki suuren osan kuviin, mutta en vähättelisi objektiivienkaan vaikutusta. Itselläni on käytössä kaikkien bloggaajien suosikki tunnelmavalokuvauksessa eli Zuiko 45 mm f/1.8. Se on se fiilislinssi, jolla ne Marian keittiön perjantai-illan myyssiruoat poikkeuksetta kuvataan. Taattua laatua eikä tarvitse turhaan jännittää, että millaisia kuvista tulee. Kun tietää, että tuolla linssillä ja kameralla ne kyllä onnistuvat. Laajempaa kuvakulmaa halutessani otan käyttöön Zuiko 25 mm f/1.8- tai jossain tapauksissa jopa tuon Zuiko 17 mm f/2.8 -objektiivin. Viime syksynä ihastuin ensimmäiseen ikinä kokeilemaani macrolinssiin eli 30 mm f/3.5 -objektiiviin.

Aina silloin tällöin mut valtaa objektiivikuume, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani olen joka kerta tullut siihen lopputulemaan, että en edes tiedä, millaisesta objektiivista haaveilen. Olen huomannut, että valokuvaustouhussa nälkä kasvaa syödessä ja sitä pitäisi koko ajan kehittyä. Se on jännä juttu, että vaikken muuten ole elämässä lainkaan kunnianhimoinen enkä tavoittele kuuta taivaalta, niin valokuvauksen suhteen tunnistan itsessäni nuo piirteet. :)

Olen aikamoinen elämästä nauttija ja tykkään, että myös kuvissa saa näkyy se tunnelma, mitä kaipaan ympärilleni. Viime kesänä kirjoittelin vinkkejä tunnelmalliseen valokuvaukseen, jos haluatte käydä katsomassa kikkakolmoseni, miten kuviin saa tallennettua tunnetta :) Viimeistään tämän postauksen myötä se oli pakko todeta itsekin; olen kehittynyt valokuvaajana. Se oma vaatimattomuuteni vain on ehkä aiemmin ollut tuon myöntämisen tiellä. Miten sitten olen kehittynyt valokuvaajana vuosien varrella?

*olen oppinut rajaamaan ja suoristamaan kuvan jo kuvausvaiheessa
*olen oppinut menemään tarpeeksi lähelle kuvattavaa kohdetta
*uskallan kokeilla eri kuvaustyylejä ja eri kuvankäsittelytapoja
*tunnen kamerani säädöt ja tiedän, millä säädöllä kuvata mitäkin tunnelmaa
*osaan leikitellä valon ja varjon avulla
*olen opetellut eri objektiivien erot
*hahmotan kuvakulmat aiempaa paremmin
*kuvaan ainoastaan RAW-kuvia
*olen oppinut käyttämään hyväksi auringonnousua ja -laskua

Aina välillä, kun saan kehuja kuvistani (kiitos kaunis niistä teille), vastaan että mä vaan räpsin ja kamera tekee työn. Näinhän se periaatteessa on, sillä mulla on maailman parhain kuvauskalusto käytössä. Mutta silti tunnustan, että kyllä mustakin on vuosien varrella kehkeytynyt ihan hyvä valokuvaaja :) Valokuvaamisesta on tullut itselleni intohimo, rakas harrastus. Kuten myös kuvien käsittelystä.

Alkuaikoina minulla oli käytössä kuvankäsittelyohjelmista Picasa, Photoscape ja PicMonkey. Pari vuotta olen ollut vankkumaton Lightroomin kannattaja. Olen ostanut ”muutamia” (lue: liikaa) VSCO -filtteripaketteja, joiden avulla kuviin saa kivasti eloa. Mutta viime aikoina olen luonut myös omia ”presetsejä” eli muokkausasetuksia. Ruokakuvilleni löytyy omansa, kuten myös sisustuskuvillekin. Riippuen siitä millaista tunnelmaa kuviin haen. Tykkään leikitellä asetuksilla. Nostaa varjokohtia esiin ja himmentää valotusta. Luoda kontrastia ja lisätä pykälällä selkeyttä tai terävyyttä.

En ehdi juurikaan seuraamaan blogeja valokuvausta silmällä pitäen, mutta Instagramin puolella ahmin kauniita kuvia tämän tästä. Siellä suurinta kuvausinspiraatiota olen saanut Anisa Sabetilta (@anisa.sabet), varsinkin hämyisten ruokakuvien suhteen. Viime vuosina blogien visuaalisuus on korostonut, mutta Instagramissa törmää vielä vanhoihin tuttuihin ”räpsäisenpäs kuvan nyt tästä” -kuviin. Itse laitan noita tuollaisia räpsyjä Insta Storyn puolelle. Instagramin kuvavirrasta löytyy useimmiten kameralla otettuja kuvia. Se kun on nykyään tuon kameran WiFi joka mahdollistaa kuvien helpon siirtämisen kännykkään ja sitä myötä sosiaaliseen mediaan.

VAIHTODIILI!

Jos olet myös kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Mikäli päivität vanhan Olympus PEN -kameran, saat 300€ hyvityksen – ja mikäli vaihdat minkä muun tahansa kameran (kameran merkillä ei ole väliä), saat 150€ vaihtohyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet löytyvät täällä

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 14. helmikuu 2018

Ystävyydestä & rakkaudesta

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

te rakkaat lukijat siellä ruutujen toisella puolella! Mä en tunne suurinta osaa teistä, mutta saanhan silti kutsua teitä rakkaiksi lukijoiksi, sillä sellaisia te olette? Halusitte tai ette ;) Tulin näin ystävänpäivänä kertomaan teille ystävyydestä sekä hieman rakkaudesta. Itselleni ystävänpäivä merkitsee suurta oikeutta olla siinä onnellisessa asemassa, että minulla on vuosien varrella kertynyt monia ihania ystäviä. Myös tuttuja ja kavereita, joita myös tulee näin ystävänpäivänä muistettua. Tämä päivä merkitsee osaltaan myös rakkauden päivää. Vaikka sitä joka päivä tulee oltua kiitollinen siitä, että on löytänyt rinnalleen elämänsä ihmisen, tulee sitä vielä jotenkin muisteltua näin ystävänpäivänä vielä enemmän. Rakastettua vielä enemmän, jos mahdollista.ID

Sillä menimme aikoinaan kihloihin ystävänpäivänä. Luvattiin jo kihlasormusten myötä rakastaa loppuelämämme ja niin me ollaan kyllä tehtykin. Eikä loppua onneksi näy. Happily ever after, forever yours ja till death do us part kuulostavat joidenkin korviin yltiöoptimistisilta ja siirappisilta jenkkifraaseilta. Meille ne kätkee kuitenkin sisäänsä sen, mikä rakkaudessa on tärkeintä. Luottamus tulevaisuuteen ja yhteinen intressi pitää suhteesta huolta. Ylämäessä ja alamäessä. Sillain, että kun toinen kompastuu, niin toinen odottaa ja auttaa pääsemään ylös. Sillain, että kun toinen kikattaa kyyneleet poskilla toinen jatkaa läppää, ettei toinen vain lopettaisi itkemistä ilosta.

Vaikka tuo rakas aviomies on se kaikista parhain ystäväni, niin silti mulla on myös ystäviä, jotka ovat kulkeneet mukanani pitkän aikaa. Olleet mukana silloin, kun on tuntunut että elämä hajoaa. Mutta mikä tärkeintä, olleet läsnä ilon hetkinä. Helposti sitä vuodattaisi ystäville niitä elämän nurjapuolia, mutta itse pyrin ottamaan ystävät mukaan myös elämän iloihin. Sillä mikään ei ole kivempaa kuin jaettu ilo.

♥ A real friend is one who walks in when the rest of the world walks out.♥

♥ Walking with a friend in the dark is better than walking alone in the light.♥

♥ Don’t walk behind me; I may not lead. Don’t walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend.♥

♥ There are some people in life that make you laugh a little louder, smile a little bigger, and live just a little bit better.♥

♥ Good friends help you find important things when you have lost them. Your smile, you hope, and your courage.♥

♥ There are some people who could hear you speak a thousand words, and still not understand you.
And there are others who will understand — without you even speaking a word.♥

Itse olen ystävänä ollut viime vuosina hävettävän laiska pitämään yhteyttä. Mutta kuten kerroin, niin viime aikoina tähän on tullut muutos; ystävien tapaaminen kuin on vain siitä omasta viitseliäisyydestä kiinni. Eikä se katso välimatkoja; viime lokakuussa treffasin toisella puolella maapalloa ystävän, jonka kanssa nähdään harvoin. Mutta silloin kun nähdään niin todetaan, että asiat eivät ole muuttuneet yhtään. Juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Oikeastaan näin käy kaikkien ystävien kanssa. Ystävien kanssa on helppo puhua ja hiljaisuuskaan ei ole pahasta. Sehän ystävyydessä on parasta.

Nyt kotiin pusuttelemaan ja rutistelemaan niitä pikkuisia ystäviäni, jotka ovat muuten niin ihanassa iässä, että melkein itkettää. Kasvavat aivan liian nopeaa. Illalla saan onneksi sen bestiksenikin reissusta kotiin. Aikas kiva ystävänpäivä ♥

YSTÄVÄLLISIN  TERKUIN,

PS. hei jos vain suinkin ehditte ja viitsitte, niin olisi kiva jos vaikka kertoisitte kommenttiboksin puolella, kauanko me ollaan oltu ystäviä? Koska aloit lukemaan blogiani? :)


maanantai 12. helmikuu 2018

Ravintoasiaa; olenko mä ihan ulapalla?

MOIMOI MAANANTAI!

Saako lähteä heti näin viikon alusta hieman skeptisesti ja pohdiskellen liikkeelle? Piti kirjoittelemani teille kuvissa näkyvien herkullisten minttukookos-verigreippien reseptiä ja alkuviikon turinoita, mutta aamusta kampaajan pöydän äärellä istuessani eksyi käteeni lehti nimeltä Vegaanikeittiö. Hyvä lehti täynnä iiiiihania reseptejä. Mutta yhdellä aukeamalla törmäsin väitteisiin, joita aloin pohtimaan kampaajakäynnin jälkeen. Jälleen kerran aloin ylipäätään pohtimaan, että mikä näissä ravintosuosituksissa oikein mättää. Välillä sanottiin, että kananmunat on ehdoton ei. Sitten sanottiin, että kananmunia saa syödä kuin viimeistä päivää. Ne ovat katsokaas alkuruokaa. Kuulemma.

Kuka kertoo sen, että kaikkien ravintoaineiden käyttäminen on ok, kunhan sen tekee kohtuudella. Vai kuvittelenko omassa päässäni sen, että kaikkea saisi nauttia kohtuudella omaan terveydentilaansa nähden. Jos on korkea kolestroli, niin tottakai silloin pitää huolehtia siitä, ettei kolestrolia lisääviä ruoka-aineita syö mielin määrin ja sitä rataa.

Näistä lehdessä olleista väitteistä en muista kuin kolme ja saa korjata mikäli ne muistan väärin, mutta jotenkin näin ne menivät:

Kananmunien syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi.

Maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää.

Mihin on joutanut se järjen ääni, joka kertoo, että kun lautasen täyttää lautasmallin mukaan terveellisellä kotiruoalla, niin sillä jo selviää hyvin pitkälle? Jos kananmunien ja punaisen lihan syöminen on yhtä vaarallista kuin tupakointi, niin miksei kananmuna- ja jauhelihapakettiin tule varoitusta asiasta? Jos maitotuotteiden käyttäminen aiheuttaa syöpää, niin miksi maitotuotteiden pakkauksissa ei ole tästä mainintaa? Eli ketä uskoa alati vaihtuvien ravintosuositusten mukaan? :) Meidän iskä väitti, että hänellä iski 1 tyypin diabetes siinä vaiheessa, kun muutti maalta kaupunkiin opiskelemaan ja vaihtoi lehmän maidon jalostettuihin maitoihin. Tiedä häntä, kuinka oikeassa on, mutta joku järjen ääni itsellänikin sanoo, että liiaksi prosessoitu ja lisäainepitoinen ruoka ei ole hyväksi. Mutta edelleen jaksan ihmetellä esimerkiksi tuota kananmunaa. Varsinkin jos kyseessä on luomukananmunat, niin tappaako niiden syöminen yhtälailla kuin tupakointi, sillä eihän niihin kananmuniin nyt ole lisätty mitään eikä niitä ole määräänsä enempää kanaemo voinut prosessoida (eli hautoa)?

Itse syön kananmunia (välillä varmasti liikakin), punaista lihaa (nykyään kohtuudella) ja maitotuotteita (aina rahkasta luomu punaiseen maitoon), pyrin välttelemään sokeria ja alkoholia. Vatsani kestää viljoja, joten syön leipää vaikka se aina välillä vatsaani turvottaakin. Veriarvoni ovat hyvät, joten pääasiassa syön sen mukaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Tähän ikään mennessä, kun on tullut havainnoitua omaa kroppaa, olotilaa ja niiden suhdetta syötyihin ruokiin, tietää mikä toimii ja mikä ei toimi. Eilen illalla ystiksien kanssa vedetiin navat täyteen gluteenitonta, maidotonta ja sokeritonta herkkua. Suolaista ja makeaa vohvelia ja olo oli euforinen. Tänään huiskautin uuniverigreippeihin vähän inkkarisokeria eikä sekään pöllömmältä maistunut. Iltaruoaksi on luvassa suussasulavaa lasagnea. Kohtuudella sitäkin.

Samalla tavalla kuin alati vaihtuvat ravintosuositukset, olen oppinut kyseenalaistamaan myös jotkut ruoka-aineet, joita terveelliseksi väitetään. Viime viikolla luin lehdestä, että erään painoa tiputtavan naisen paino ei tippunut, koska hän söi liikaa avokadoa ja pähkinöitä. Lehdissähän rummutetaan sitä, että avokado ja pähkinät ovat terveellisiä. Mutta kuka kertoo sen, että tämäkin pitää paikkansa vain kohtuudella syötynä. Hyviä rasvojahan niistä saa, sitä en kiellä. Itse havahduin asiaan lauantaiaamuna miehen kanssa aamupalapöydässä, kun aloin miettimään tuon ”terveyspannukakkuni” terveellisyyttä :D Tuolla kertaa en ollut käyttänyt siihen kookos- tai kaurajauhoa vaan pelkkää mantelijauhoa. Joka ei siis ollut sitä vähärasvaista (jota muuten on kuulemma saatavilla). Jos olisin painonpudottaja, niin tuo pannukakkuni ei olisi ollut kovin terveellinen, sillä rasvaa ja kaloreita siitä kyllä saa yllinkyllin.

Samoin tänään kampaaja-Kristan kanssa sivuttiin aihetta raakakakut. Moni mieltää ne terveellisiksi ja ns. laihdutusherkuiksi. Mutta eihän ne tosiasiassa ole mitään laihdutusherkkuja, jos niitä liikaa syö. Niidenkin osalta oma intressini perustuu siihen, että tiedän raakakakkupalan olevan itselleni parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi sen laskiaispullan. Nimittäin lauantaina söin laskiaispullan ja se ei mulle sopinut. Ei sitten yhtään. Kroppa on irtautunut valkoisesta sokerista. Pullan syömisen jälkeen tuli energiapiikki, jonka jälkeinen olotila oli kammoksuttava. Vajaan parin tunnin päikkäreitten jälkeenkin olo oli vielä pöhnäinen. Ja jälleen eilen eli sunnuntaina niveliä särki. En ole ennen kuullutkaan, että sokeri voisi vaikuttaa nivelkipuihin, mutta itselläni se on nyt aiheuttanut parina kertana nivelkipuja. 

Summa summarum, olenko mä ihan hakoteillä, jos sanon lapsille, että vaikka lehtien otsikot huutaa mitä huutaa, ovat keitetyt kananmunat ok syödä silloin tällöin? Että kyllä se kotiruokien kunkku eli jauhelihakastike on myös sallittua? Että juokaa vaan maitoa, jotta luusto pysyy kuosissa? Miten himskatissa sitä taas osaa hoitaa tämän roolin nimeltä äitiys niin, että noista lapsista kasvaa terveitä aikuisia monipuolisen ravinnon avulla? Näillä mietteillä kohti uutta ihanaa helmikuista viikkoa 

MAANANTAITERKUIN,