maanantai 19. tammikuun 2015

Mistä inspiraatio ruoanlaittoon?

MOIKKAMOI!

Toivottavasti teidän viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin. Täällä päässä kovin kiireisenä, myyntikokousta pukkaa huomenna, joten facts & figures on ollut tämän päivän teema. Kuten liki joka työpäivä 🙂 Jokapäiväinen teema on myös ruoka. Niin töissä kuin kotonakin. En voi tarpeeksi ylistää, kuinka paljon nautin ruoasta, lähinnä sen syömisestä, mutta myös siitä ruoan laittamisesta. Rakastan katsoa ruoan esillepanokuvia, tutkailla reseptejä ja kehitellä niiden pohjalta omia sovelluksia. Aika usein te kyselette sieltä ruudun toiselta puolelta, että mistä saan inspiraation ruoanlaittoon. Ensinnäkin kokkikirjoista. Niitä on siunaantunut jo reilusti yli 30. Teemat vaihtelevat ja viime aikoina on tullut ostettua terveellisen ruokavalion kirjoja, kuten Gwynnien It’s all good. Ruokalehdistä minulle tulee kotiin tilattuna Glorian Ruoka ja Viini sekä Maku-lehti. Niitä selailen sohvannurkassa myös noiden kokkikirjojen lisäksi aika usein.

Mutta ehkä eniten inspiraatiota saan netin ihmeellisestä maailmasta. Googlettelemalla. Pinterestiin koukutuin ihan tosi paljon aikoinaan ja sieltähän löytyy vaikka mitä. Taina tuossa eilen muistutteli minua taas Pinterestistä ja kävin tänään ruokiksella selailemassa tuota Food & Drinks -kansiotani. Jonne onkin kertynyt yli 300 reseptiä. Varoituksen sanana; tänne ei kannata mennä nälkäisenä 😉

Food & Drinks

Jatkojalostin tuota Food & drinks -kansiotani kolmeen alakansioon; Raw-, Healthy snacks- ja Fredagsmys- kansiohin. Näin pysyn itsekin vähän kartalla, että mistä löytyy mitäkin. Tuonne Fredagsmys– kansiooni kerään just niitä helppoja perjantairuokia resepteineen. Sitä paitsi, tuoltakin löytyy tosi kivoja vinkkejä ruoan kattaukseen ja esillepanoon. Välillä kun itsellä tuntuu ideat vähän loppuvan kesken, niin kurkkaan tuonne.

Fredagsmys

Viimeaikaisten raakaruokakokeilujen takia/ansiosta perustin myös tälle ruokaryhmälle oman kansionsa. RAW -kansiosta tekisi mieleni tällä viikolla kokeilla muutamia juttuja. Ehkä ne päätyvät tänne blogiinkin asti 🙂 Pakkanen on tyhjentynyt raakaherkuista, joten jos jostain saisi yhden kokonaisen päivän leivontaan, niin superkiitollinen ja onnellinen olisin. Raakakakuista saadaan myös taivaallisen maun lisäksi herkullisen näköisiä, vai mitä mieltä olette alla olevista kuvista?

Raw

Terveellisiä herkkuja löytyy lisäksi tuolta Healthy Snacks– kansiostani.  Sinne kerään muun muassa smoothiereseptejä ja erilaisia välipaloja, töihin otettavia lounasideoita ja muitakin nopeita herkkuja. Mikä siinä onkaan, että kroppa huutaa terveellisen ruoan perään? 🙂

Healthy Snacks

Onko teillä Pinterest-tilejä? Linkatkaahan osoite kommenttiboksiin, niin alan seuraamaan. Mä olen katsokaas jäänyt jotenkin kehityksestä jälkeen tuon Pinterestin kanssa enkä osaa sieltä etsiä käyttäjiä, vain hakusanoilla kuvia…

Nyt ruokakauppaan, tuli nälkä 😉

MUKAVAA MAANANTAITA,

alle


perjantai 18. toukokuun 2012

Happy pinning…or is it?

Moikkamoi,

poistin Pinterest-tilini silloin pari kuukautta takaperin, kun Pinterestistä nousi iso haloo, myös täällä blogimaailmassa. Kaipuu Pinterestiin ja kauniisiin kuviin on ollut suuri, joten perustin jokunen aika sitten uuden tilin. Vähän harmittaa, että menin silloin vanhan tilini poistamaan, sillä työnsarkaa tulee olemaan, jotta saan virtuaalisen inspiraatiokansioni taas päivitettyä ajan tasalle. Täältä (klikklik) pääset katsomaan virtuaalista inspiraatiokansiotani. 
Mutta missä nykyään mennään, onko pinnailu jälleen sallittua (tai onko se koskaan kiellettyä ollutkaan…) ja tärkein kysymys kuuluu, voinko vahingoittaa jonkun tekijänoikeuksia pinnaamalla kuvia (Pinterestin sisällä…eli doing some ”repin”) ?
Pinterest for Dummies -kirja tulisi tarpeeseen, joten kaikki vinkit,neuvot & niksit otetaan suurella sydämellä vastaan ♥
Iloista perjantain jatkoa
ja jes, huomenna hurrataan Suomi finaaliin asti!!!
PS. kiitos runsaista kommenteistanne ed.postauksiin, palailen niihin viikonlopun aikana