torstai 31. toukokuu 2018

Mullantuoksuisen äidin ajatuksia puutarhanhoidosta ja elämästä

*yhteistyössä: Albali

TORSTAI-ILTAA IHANAT!

Olen viime aikoina kertonut teille kaipuustani puutarhaan. Siitä, kuinka malttamattomana odotan, että tuo piharemonttimme olisi vihdosta viimein valmis. Terassi, kiveys ja nurmikko. Valmis ja tyhjä kanvas, jolle alkaa suunnittelemaan juuri sitä omannäköistämme pihaa istutuksineen. Hahmotelmat istutusalueista ovat päässäni. Näen jo vehreän lopputuloksen mielessäni. En vain puutarhaa kukkivien kukkien muodossa, vaan sen syvemmän symbolisen merkityksen, jota puutarha itselleni edustaa. Kaupallisen yhteistyön myötä Albalin kanssa, pääsin jakamaan teille ajatuksiani siitä, miten puutarha toimii terapeuttinani ja toisaalta jakamaan myös niitä vinkkejä, joita ajattelin itse tuoreena puutarhurina pihallamme toteuttaa.

”Flowers are the music of the ground. From earth’s lips spoken without the sound.”
Edwin Curran

Edellisessä kodissamme meillä oli kaunis takapiha. Takapiha, jossa keväisin istutin ruukkuihin kesäkukkia, ostin amppelikukkia ja jossa vietimme elämäntäyteisiä päiviä auringossa ja pitkään istuttuja iltoja auringon laskettua. Pihallamme kasvoi yksi omenapuu, josta ammensimme syksyisin satoa, muutama marjapensas sekä mummulan pihasta tuodut raparperit. Raparperit, jotka sitkeästi puskivat ylös maasta ilman minkäänlaista hoitoa. Vuosi vuodelta huomasin kuitenkin kaipaavani enemmän. Kaipasin puutarhaa, josta ammentaa kukkivia maljakkoon keväästä syksyyn. Kaipasin multaa, johon upottaa sormeni. Pieniä taimia, joiden kasvua ja elämää tukea. Kaipasin nähdä kätteni työn tuloksen. Eniten kaipasin vahvistusta siitä, että elämä jatkuu. Vaikka läheisistä rakkaista elämä oli hiipunut, kaipasin edes pientä merkkiä, näköhavaintoa siitä, että luonnon omat ovat niin sitkeitä ja niin monimuotoisia, että se elämä jatkuu. Tavalla tai toisella.

”The glory of gardening: hands in the dirt, head in the sun, heart with nature. To nurture a garden is to feed not just the body, but the soul.”
Alfred Austin

Nyt olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä on iso piha. Mahdollisuuksia vaikka mihin. Vanha puutalo vaatii mielestäni arvoisensa puutarhan. Eräänä kauniina toukokuun iltana kävin kuokan kanssa tuolla tällä hetkellä varsin karulla takapihallamme toteamassa, että se elämä jatkuu. Iskän aikoinaan Irgutskista tuomat valkosipulit pukkasivat kivikovan, vettä vailla olevan saven läpi pinnalle. Levittäen ihanaa tuoksua. Tuoksua, joka tuo muistoja niiltä ajoilta, kun tämä piha oli vehreä. Täynnä elämää. Tuolloin tuumin itsekseni, että ”let it grow”. Hymähdin, otin kuokalla osan valkosipuleista ylös ja laitoin koriin. Lisäsin mukaan myös korianteria, salaattia ja herneenversoa. Kylmän ja huurteisen valkoviinipullon sekä kameran. Kimpsujen ja kampsujen kanssa pyrähdin kivenheiton päähän veljen perheen kauniiseen puutarhaan. Vanha talo ja kaunis vanha puutarha. Mistä paremmasta paikasta sitä voisin ammentaa tietoa ja inspiraatiota tulevaan puutarhaharrastukseeni.

”Everything that slows us down and forces patience, everything that sets us back into the slow circles of nature, is a help. Gardening is an instrument of grace.”
May Sarton

Ehkä oli korkea aika myös sille, että osa lapsuudenkotimme muistoista saisi jatkumoa myös veljen perheen puutarhan istutuslaatikossa. Tuoksujen ja makujen myötä. Siinä veljen vaimon kanssa lempeässä kesäillassa multaan sormemme upottaessamme mietin, että tämä on terapiaa parhaimillaan. Siinä missä aiemmin käsien upottaminen taikinaan on toiminut terapiana, olen oppinut nauttimaan myös pehmeän mullan kosketuksesta. Pullantuoksuisesta äidistä on pikkuhiljaa tulossa mullantuoksuinen äiti. Parhaimmillaan puutarhan hoito rentouttaa, lievittää stressiä ja tuottaa mielihyvää. Kun kylvää, kuokkii, kitkee ja kaivaa, näkee kättensä työn tuloksen. Siinä samalla maata kuopsuttaessaan huomaa yhtäkkiä rentoutuvansa. Uskoisin että tuolla varsin terapeuttisella puuhalla on myös itsetuntoa ja itseluottamusta kohentava vaikutus. Hei, mä pystyin tähän! Sen näkeminen, miten pienestä siemenestä kasvaa upea ja uljas kasvi on yksi osoitus luonnon ihmeestä. Nämä ovat niitä asioita, joiden äärellä pieni ihminen ei voi muuta kuin ihastella. Voi vain todeta, että wow. Ymmärtämättä kuitenkaan pohjimmiltaan, mistä se pieni siemen ammensi kaiken sen voiman ja tahdon kasvaa isoksi.

”If you have a garden and a library, you have everything you need. ”
Cicero

Ihmisten lempeästä kosketuksesta ja hellästä hoidosta kenties. Tai siitä sisäisestä voimasta, joka siemenessä piilee. Yhtäkaikki, olen sitä mieltä, että välillä nämä luonnon omat ihmeet ovat sellaisia, joista meidän ihmistenkin tulisi ottaa oppia. Tiedostaa se, että niin kuin noilla pienillä siemenillä, niin myös meillä on sisällämme se voima ja tahto. Saadaksemme niistä hyödyn irti myös me tarvitsemme hellää hoivaa ja huolenpitoa. Rakkautta. Aivan kuten luonnon omat tuolla puutarhassakin. Aivan kuten nekin, niin myös me olemme yksilöitä. Ei ole olemassa kahta samanlaista. Osa meistä on sitkeämpää sorttia kuin toiset. Niin kuin luonnossakin. Puutarhalla on oma kiertokulkunsa, jota voi lempeästi ohjailla. Jotenkin liitän tämän ajatuksen helposti myös noihin rakkauden hedelmiimme, lapsiin. Ollessaan vielä hentoisia ja pieniä, tarvitsevat enemmän huolenpitoa ja ohjausta. Nyt teini-iän kynnyksellä on aika osaltaan antaa heidän oman persoonansa näyttää, minne tie vie. Vanhempina meidän tehtävämme on vain hellästi ohjata oikeaan suuntaan.

”To plant a garden, is to believe in tomorrow.”
Audrey Hepburn

Arki on nykyään niin hetkistä ja ulkopuoliset paineet ovat kovat. Puutarhanhoidon on tieteellisesti tutkittu lisäävän ihmisten hyvinvointia. Itselleni puutarha ja luonto merkitsevät rauhoittumista. Rentoutumista kaikkien aistien avulla. Tuona tiistai-iltana veljen perheen puutarhassa kaadoimme laseihin tuliaisiksi tuomaani Viña Albali Verdejo Organic 2016luomuvalkoviiniä samalla kun  kiertelimme ihastelemassa luonnon luomia. Niin puutarhan kuin viinilasillisenkin äärellä tulee usein mietittyä elämää. Sen ihanuutta ja monimuotoisuutta. Kyselin veljen vaimolta puutarhavinkkejä ja tärkeimmäksi vinkiksi nousi se, että kannattaa istuttaa paljon monivuotisia kasveja ja kukkia. Puutarhasta kannattaa ottaa myös kaikki hyöty irti ja ammentaa puutarhasta antimia myös ruoanlaittoon ja ravinnoksi.

Mikään ei maistu paremmalta kuin omasta maasta nostettu siikli, savustetun kalan ja kuivan hunajamelonisen luomuvalkoviinin kanssa, jossa löytyy myös vivahde limettiä. Sellaisen pirteän hedelmäisen ja sopivan hapokkaan viinin kanssa, kuten tuo Viña Albali Verdejo Organic -luomuvalkoviini. Espanjalaiset Viña Albali -luomuviinit ovat tuotettu myös lempeästi, luontoa kunnioittaen. Tuoteperheeseen kuuluu valkoviinin lisäksi keskitäyteläinen, kypsän karpaloinen ja tumman kirsikkainen, mutta kuitenkin kevyen orvokkinen luomupunaviini Viña Albali Morada Real Tempranillo Organic 2016. Kuten valkoviiniäkin niin myös punaviinejäkin on saatavilla kaunisetikettisessä pullossa sekä kesäisen ihastuttavissa hanapakkauksissa.

Pioneja, riippahernepuita, minttua, lipstikkaa, ruohosipulia, särkyneitä sydämiä, jaloangervoa, rusopäivänliljaa, punatähkiä, japaninkuunliljoja, rönsytiarellaa, alppikärhöjä ja kiinankärhöjä, syyshortensiaa, sireeniaitaa sekä puutarhan kaunista klassikkoa eli juhannusruusua. Muun muassa näitä kaunokaisia löytyy veljen perheen unelmien puutarhasta. Niitä tulee löytymään myös meidän puutarhastamme. En malta odottaa niitä kesäisiä iltoja, kun saan hipsutella auringon jo painuttua mailleen yöpaitulissani paljain varpain tuolla takapihallamme. Ihastella nukkumaan käyviä kukkasia ja luonnon moninaisuutta. Poimia marjoja suuhun suoraan pensaista ja kitkeä lempeästi ohimennen muutaman sinnikkään rikkaruohon.

Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on myös muita puutarhanhoitoon hurahtaneita, joten olisin enemmän kuin kiitollinen, mikäli jättäisitte puutarhanhoitovinkkejänne kommenttikenttään. Vielä kun edessämme on tuo tyhjä kanvas, niin kaikki opit otetaan avosylin vastaan 

ELÄMÄÄN JA PUUTARHAAN HÖPSÄHTÄNEIN TORSTAITERKUIN,


tiistai 29. toukokuu 2018

Luonnon oma kukkakauppa 🌼

ID

HEISSULIHEIPPA!

Tänä vuonna silmäni on auennut sen tosiasian suhteen, kuinka onnellisessa asemassa me olemmekaan, että liki meistä jokaisella (ellei jokaisella) on ihan naapurissa kukkakauppa. Kukkakauppa, joka on auki 24/7. Jonka valikoima vaihtelee sesongin mukaan ja joka ei veloita kukista mitään. Eikä toisaalta anna takuita tai hoito-ohjeitakaan. Kukkakauppa, joka on niin kaunista katseltavaa, kunhan vain malttaa pysähtyä ihailemaan. Tämä on taas se asia, jota kiireen keskellä ei olisi nähnyt. Tai olisi nähnyt, mutta ei olisi tuntenut. Kukkaloiston kauneus. Silmänruokaa ja myös mannaa sielulle.

Eilen illalla mökille ajaessamme mökkitien varrella ihastelin lupiineja, koiranputkia sekä keltamoita (?). Siinä samalla tytöt soittelivat kaupungista ja kyselivät, että mitä se vaaleansininen kaunis kasvi meidän muuten karunlaisessa ojassa on. Lemmikkiä, yhtä lempikukkaani. Päästin ääneen miehelle parkaisun ”Mitä meillä nyt on juhannuksessa maljakossa, kun kaikki nämä kukkivat jo?”. Mies tyypilliseen diplomaattiseen ja kovin rauhalliseen tapaansa totesi, että ehkä meillä on silloin jotain uutta kukkivaa. Nautitaan nyt näistä. Viisaita sanoja.

Nyt kun kukkimiskausi tuntuu olevan kovin etuajassa, niin aloin miettimään, että mitkäs ovat sitten loppukesän kukkia? Jotka kukkisivat maljakossa kauniisti juhannuksena. Keskikesän juhlana. Sinikellot ja saunakukat. Sekä ne keltaiset, joiden nimeä en muista ja jotka Google-haulla ”keltainen luonnonkukka” ei tuonut vastausta. Edit: keltaiset eli pietaryrtit.

Niin kauan kuin pihamme on mylläyksen alla on ihana käydä luonnon omassa kukkakaupassa asioilla. Mutta joskus, toivottavasti jo ensi kesänä, saan noukkia kukat maljakkoon omasta pihasta. Haaveissa on piharemontin jäljiltä piha, josta riittää maljakkoon kukkivia keväästä myöhäiseen syksyyn. Olenkin tässä viime aikoina ostellut puutarha-aiheisia lehtiä perehtyäkseni tähän uuteen harrastukseeni. Viime kodissa siitä jo hieman innostuin enkä malta odottaa, että saan aloittaa koko homman puhtaalta pöydältä.

Tänä iltana nappaan töiden jälkeen kylmän valkkarin mukaan ja hurautan pyörällä veljen perheen pihaan hakemaan inspiraatiota puutarhanlaittoon. Vanha omakotitalo ja sen mukaisesti vanhat kauniit istutuspenkit houkuttelevat. Käsien upottaminen multaan. Maailmanparannus tiistai-iltana ja puutarhahöpöttely ei kuulosta lainkaan hassummalta ;)

TIISTAITERKUIN,

PS. mitä te poimitte luonnosta maljakkoon? Nyt kun syreenit ja omenapuut alkavat olemaan kukkimisensa ehtoopuolella niin kaipaisin lisävinkkejä. Ja mielellään sellaisista kukkivista, joissa ei ole niitä pieniä mustia ötököitä. Nimimerkillä tekemällä oppii :D


tiistai 08. toukokuu 2018

Pihallamme

Siellä oli yhdeksän omenapuuta. Vanhoja ja kauniita. Runsaasti toukokuun lopussa kukkivia ja syksyllä mehukkaita omenoita kantavia. Neljä isoa punaista viinimarjapensasta, vadelmapuskat sekä mustaviinimarjapensaat, joista mehustaa mehuja talven varalle. Kolme karviaispensasta, joissa käytiin iltaisin päivän viilennettyä napostelemassa marjoja iltapalaksi. Kaksi perunamaata, joissa toisessa rivit täyttyivät Timoista, toisessa pihan perukoilla taas kasvoi paljon varjellut Siiklit.

Oli muutama uusi pensasmustikkapensas sekä iskän Irgutskin tuliaisina tuomat monivuotiset valkosipulit. Raparperipuska, jonka alle mahtui kokonainen sammakkosukupolvi. Iso pyykinkuivausteline, jonka ansiosta pyykistä tuli raikkaan tuoksuisia. Ollakin, että ne välillä riippuivat siellä viikon ja kastuivatkin välissä. Oli kulmakunnan korkein lipputanko, johon laitettiin poikkeuksetta joka liputuspäivä siniristilippu liehumaan. Iso jasmiinipensas, jonka kukat huumasivat tuoksullaan.

Oli mieheni ja veljeni tekemä terassi, jonka pöydän ääressä juotiin monen monet britakakkukahvit. Joskus lämpimän kesäillan kunniaksi konjakin kera. Oli keltainen Texas ranger, jolla muokattiin perunamaa ja oli kuokka, jolla tehtiin siemenperunoita varten vaot. Monta metriä korkea luumupuu, joka olisi antanut satoa koko Suomen luumuhillon tarpeisiin.

Siellä on tällä hetkellä mutaa, multaa ja soraa. Epämäärisiä tavarakasoja ja hylätty lasten hiekkalaatikko. Punaisine ja keltaisine haravoineen. Vihreä ämpäri ja keltaiset kottikärryt. Keinu ja pieni polkupyörä. Kolme tarpeettomaksi jäänyttä, ruostumaan päässyttä trampoliinia. Kulmakunnan korkein ja komein lipputankokin, joka on sekin päässyt pahoin ruostumaan.

Siellä on edelleen ne sitkeimmät. Sammakkosukupolven isolehtiset ja värikylläiset sateensuojat, joiden varsina kasvaa kauneimman punaiset raparperit ikinä. Irgutskilaiset hengityksen ”raikastajat” vierustovereinaan. Nämä sitkeät täytyy pelastaa ennen piharemonttia ja varovasti siirtää ne uuteen pihaan. Jotain vanhaa tulee otettua mukaan, tasapainottamaan sitä kaikkea uutta, mitä meille tulee.

Sitkeinä säilyy myös muistot. Niitä ei edes se tontille tuleva kauhakuormaaja pysty kaatopaikkalastin mukaan kippaamaan. Ei vaikka kuinka yrittäisi 

Jonain päivänä siellä tulee olemaan ainakin neljä omenapuuta, joiden alle viedä lepotuoli ja kirja sekä muutama viinimarjapensas, joista ammentaa c-vitamiinia talven varalle. Punaposkisia vadelmia pakkaseen asti ja tontin nurkassa pieni perunamaa. Siikliä sen olla pitää. Texas ranger, jota ei tuosta vain voidakaan erottaa tehtävistään. Irgutskilaiset valkosipulit, joista emme toivottavasti pääse eroon ikinä. Iso terassi, jossa istua kesäiltoja ystävien kanssa. 350 neliötä nurmikenttää, jossa lapset voivat koiran kanssa kirmailla.

Ehkä myös se luumupuu ja muutama sireeni. Kukkapenkki, josta riittää maljakkoon asti. Kukkaloistoa, jonka värikkyyttä ihastella iltaisin yöpuku päällä puutarhassa paljain jaloin hipsutellessaan. Rakkautta, joka saa pihan kukoistamaan. Tavalla, jolla se taannoin kukoisti 

AURINKOISTA TIISTAITA IHANAT! :)