sunnuntai 28. toukokuu 2017

Muistojen mummula ♥

”Otan tutun avaimen esiin ja väännän sitä lukossa. Ulko-oven kahva tuntuu käteen samalta vanhalta. Ovi narisee tavalla, jolla se on narissut jo viimeiset parikymmentä vuotta. Eteisessä tuoksutan tuoksun, joka tuo edelleen paljon lohtua ja joka tulvii muistoja.”

 

HEI HELLUREI IHANAT!

Juuri eilen taas puhuttiin miehen kanssa siitä, että mitä ihmettä tässä on viime vuosien aikana tapahtunut. Ei sitä oikein ymmärrä vieläkään. Se oli ihan just, kun päätettiin käydä tien toisella puolella moikkaamassa mummua ja vaaria. Huudettiin moi ovelta ja saatiin pirteä ”moi” huuto takaisin. Yleensä keittiöstä. Iskä löydettiin usein istumassa lukunurkkauksestaan uppoutuneena sotakirjoihinsa. Lukulasien toinen sanka suussa roikkuen. Äiti kurvasi paikalle essu päällä köökin puolelta. Istukaa nyt kiireemmikseks, keitetäänkö kahvit? No tottahan toki meillä oli aikaa istua. Lapset istuivat yleensä suoraan keittiön pöydän ääreen ja alta aikayksikön siellä oli kaksi jätskipartaista kullannuppua :) Me miehen kanssa parkkeerasimme olohuoneen upottaville sohville. Sohvapöydältä löytyi uusimmat Avotakat sun muut sisustuslehdet.

Nyt siellä olohuoneessa ei ole enää upottavia sohvia, lukunurkkauksen lukijakin on jättänyt sotakirjat jälkeensä. Keittiöstä ei tulvahda enää hirvipaistin tuoksu eikä liiemmin ole essullekaan ollut viimeisen vuoden aikana käyttöä. Välillä sitä on tämän lapsuudenkodin remontoinnin yhteydessä hieman hirvittänyt; muutetaanko me tuota talovanhusta liikaa? Katoaako muistot muutosten mukana? Ihana on ollut huomata, että vaikka seinät ovat saaneet uusia pintoja, niin silti tuoksu on sama. Kodin tuoksu. Tuttu ja turvallinen.

Yleensä lohduttautun sillä, että vaikka aika iso remontti tehdäänkin, niin mielestäni meillä on oikeus tehdä kodista meidän näköinen. Sellaisen, jossa jatkaa kodin tarinaa. Joku päivä se on tuo mieheni, joka uppoutuu lukunurkkauksessa kirjoihinsa. Minä, joka pyyhällän essu päällä keittiöstä vastaanottamaan vieraita. Vieraita, jotka ovat tulleet siitä ovesta, joka narisee tuttua narinaansa. Onneksi on asioita, jotka eivät muutu. Toivottavasti meidänkin tytöt jäävät yöjalasta kotiin tullessaan kiinni tuon oven narinan takia ;D

Vaikka karsiminen on näinä päivinä pop, niin tuo lapsuudenkotini ei ole konmarittamisen piirissä. Siellä saa valokuvat olla muistoina seinillä ja perheraamatut aitiopaikalla antiikkipöydän päällä. Siellä saa näkyä eletty elämä ja muistot. Samalla, kun tehdään uusia muistoja. Me ollaan koko perhe niin onnellisia tulevasta muutosta, että ei malteta odottaa muuttoa :) Sydän sanoo, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Onneksi meillä oli siihen mahdollisuus ♥ Joka ilta käydään haahuilemassa tuolla ja mallaamassa huonekalujen paikkoja. Fiilistelemässä.

Tuo valokuva, joka kuvissa vilahtelee on otettu meidän häistämme reilu 10 vuotta sitten. Siinä on äiskä ja esikoinen. Ihan hetki kuvan ottamisen jälkeen, mumtsi joutui juoksemaan kirkosta ulos reilu 1-vuotias sylissään pakoon urkujen ääntä, joita pikkuinen niin kovin pelkäsi :) Tuo kuva pääsee kyllä paraatipaikalle uudessa kodissa. Eiks ole ihanaa, että on olemassa valokuvia? Harmillisen usein tänä päivänä valokuvat ovat tallessa koneella tai kännykässä. Pitäisi ryhtyä vanhan ajan malliin ja teettää niitä kansioihin!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


tiistai 16. toukokuu 2017

Tobyn kuulumisia

MORO MORO!

Hei mun on pakko nostaa hattua teille vauvojen ja pienten lasten äidit.  Olinkin jo unohtanut, millaista on valvoa yö. Tieto siitä, että tässä meidän viime yön tapauksessa näitä öitä ei ole montaa helpottaa, mutta muistan silloin koliikkiöiden aikaan miettiväni, että ei elämä voi olla näin sumussa kulkemista päivästä toiseen. Tänään on ensimmäinen sumupäivä pitkästä aikaa. Toivottavasti myös viimeinen.

Päädyttiin lopulta kastroimaan rakas hauvavauvamme. Pitkään sitä pohdimme ja luin netistä kaikki mahdolliset artikkelit puolesta ja vastaan. Huomasin muuten, että niin kuin kaikissa asioissa, niin myös tässä on kaksi ääripäätä. Joko tai. Itse olen sitä mieltä, että jokainen saa päättää oman koiransa kohdalla, mikä on sille parasta. Konsultoin kolmea eri eläinlääkäriä ja jokainen oli sitä mieltä, että ehdottomasti ja tällä iällä (11 kk). Mikäli ei ole tarkoitus käydä näyttelyissä tai käyttää koiraa pentuihin, niin ihan jo koiran oman terveydenkin kannalta näin oli kuulemma viisainta tehdä. Viime aikojen kivuliaat pisuvaivat olivat piste iin päälle. Koiran hyvinvointi ja elämänlaatu edellä mennään, mutta miksi silti tunsin hieman syyllisyyttä siitä, että päädyimme kastraatioon. Alitajunnassa se punainen piru sanoo, että hähhää, ette sitten pärjänneet uroskoiralle.
Kysehän ei todellakaan ole siitä vaan siitä, että toisen elämä on ollut viimeisen parin kuukauden ajan aivan todella stressaavaa. Ihan jo näin sivusta katsottunakin. Sisälle merkkailut ja yksi pilalle mennyt sohva on pientä verrattuna siihen, että toinen ei rauhoittunut edes yöllä kunnolla unille, kun piti jatkuvasti olla aistit höröllä tyttökoirien perään. Aloitti aamunsa ulvomalla tuulikaapissa ja lopetti päivänsä ulvomalla takapihan oven edessä. Päikkärit olivat pätkittäisiä ja Toby tuntui olevan koko ajan jotenkin stressaantuneen ja hermostuneen oloinen.

Lenkit sujuivat parin kuukauden aikana niin, että korvat olivat kadonneet. Eteenpäin puskettiin nenä maassa. Litkittiin ja latkittiin maasta tyttökoirien eritteitä. Yök. Yöllä lutkutettiin jotain. En edes lähde arvailemaan mitä :D Tyttöjen sänkyihin jos pääsi, niin merkkasi sinne reviirinsä. Lopulta alkoi myös vähän pomottamaan tyttöjä ja ärähtelemään helposti. Meidän murtsikkaikäinen. Moneen kertaan kyselin lääkäreiltä, että voisiko tämä olla vain murrosikäisen keväthuuruja. Toisaalta kuulemma voi olla, mutta mitä aiemmin nuo tavat kitketään pois, niin sitä parempi.

Eilen aamulla tippa linssissä pidin sylissäni koiraa, joka alkoi vajota unten maille. Silloinkin vielä mietin hieman, että teemmekö oikein. Iltapäivästä saimme soiton tulla hakemaan potilas kotiin. Torkkuikin koko eilisen päivän ja illan. Viime yönä potilaan kanssa valvoessani sydäntä riipi. Toinen taisi olla krapuloissaan tai sitten kastraatiossa käytetyistä opiaateista sekaisin, mutta vimmatusti yritti kertoa jotain. Samalla sitä kamalaa satelliittihärpäkettä (kauluri) päästään pois repien. Vihdosta viimein joskus puoli kuuden maissa aamulla pikkuinen nukahti. Sen jälkeen, kun siirryin takkahuoneen sohvalta lattialle makaamaan. Nukkui tunnin. Arvatkaas nukuinko itse? No en tietenkään. Pieni dejavu vauvavuosien jäljiltä.

Tänä aamuna käytiin ulkona ja huolestuin, kun vieläkään ei tehnyt tarpeitaan. Soittelin eläinlääkäriin ja sovittiin, että mikäli pissaa ei ala tulla kymmeneen mennessä, niin sitten näytille. Vietiin karvaisen kuljetusapulaisen kanssa tytöt kouluun ja päätin, että yritetään vielä kerran. Käytiin tuo tuttu lenkki ja niin vain jalka nousi tutun puskan edessä. Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen voin todeta, että meidän koira osaa pissata! Tähän asti kun pisut ovat olleet sellaisia sekunnin sadasosan kestäviä tipottaisia merkkauksia. Miten sitä voikaan ihminen tulla iloiseksi niin pienestä :) Ehkä ne Tobyn pissavaivatkin ovat  johtuneet siitä, että ei ole malttanut lorotella kunnolla.

Muutenkin meillä tuntuu olevan jo aivan uusi koira. Tai se sama vanha vilkas nappisilmä, mutta muutamalla uudella uottuvuudella. Läsnäoleva koira, joka kuuntelee. Näillä parilla lenkillä, mitä ollaan tänään heitetty ei hötkyile, ei kisko, haistelee kyllä, mutta jatkaa matkaansa. Osaa taas käskyjä, kuten ”paikka”, ”tänne” ja ”ei”. Ja en tiedä johtuuko tuosta leikkauksesta vai mistä, mutta toinen on kyllä vielä entistäkin lutusempi. Huomionkipeä sylivauva, jolta kuitenkin löytyy luonnetta. Ei ulise, ei ulvo. Voiko se leikkaus vaikuttaa näin nopeasti?

Aamuyön väsyneinä tunteina eksyin googleen. Onneksi, sillä nyt meillä on sen hirmuisen muovisen satelliittihärpäkkeen tilalle puhallettava kauluri. Pehmeä kuin mikä ja menee tyynystä. Tuossa se nyt pötköttelee tyynynsä päällä eteisen lattialla. Peitto päällä, ettei palele. Nukkukoon rauhassa. Aamulla nimittäin oli jo sen verran virtaa, että piti vähän toppuutella. Olisi hyppinyt sohville ja leikkinyt vaikka kuinka.

”Se on vaan koira” -sanonta ei kyllä pidä meillä paikkaansa. Toki koira tietää paikkansa arvoasteikolla, mutta ei se poissulje sitä etteikö sitä kohdeltaisi kuin perheenjäsentä. Nyt vielä toinen kuppi kahvia ja toinen pari leipiä. Mikäli pullahammasta kolottaa, niin suosittelen Ruis & Unikonsiemen -paahtoleipää paahdettuna ja sen päälle Kaneli & Kardemumma -tuorejuustoa. Taivaallista 

ILOISIN TIISTAITERKKUSIN,

PS. kiitos ihanat jälleen kerran kommenteistanne edellisiin postauksiin, palaan niihin myöhemmin tänään. Nyt on pakko vetää hetkeksi peitto pään yli ja yrittää saada nukuttua; illalla juoksukoulussa juostaan intervalleja ja musta jotensakin tuntuu, että ilman pieniä päikkäreitä tuo juoksukoulu tulee olemaan tuskaa ;)


tiistai 02. toukokuu 2017

Karvakorvan luonnollinen & laadukas ravinto

”Voih, taas tätä samaa kuivaa ja mautonta nappularuokaa. Missä on lihapullat, missä on lautasmallin vihreä osuus, missä on se lohi, jonka tuoksuun aiemmin päivällä heräsin? Yrittäisivät itse rouskuttaa näitä pahvilta maistuvia papanoita. Joita edes minun teräshampaani ei kunnolla saa murenemaan. Jos mä nyt lopettaisin syömisen ja tuijottaisin intensiivisesti palvelusväkeä kohtaan, niin heruisikohan tähän kippoon jotain lisukkeita? Hei, nyt mä kuulin niiden keskustelevan joistain uusista koiranruoista. Tarkoittaakohan ne noita pusseja tuossa eteisen lattialla, joihin tein salaa reiän ja otin koemaistiaisen? Se ei tainnut olla vielä sallittua. Ups. Mutta menköön. Täten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi koemaistajaksi!”

HEIPPAHEI,

tulin kertomaan teille jälleen ruokajuttuja. Tällä kertaa en kuitenkaan ainoastaan meidän ihmisten näkökulmasta, vaan tuon perheemme karvaisen kaverin Tobyn näkökulmasta. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Purinan kanssa ja sen myötä saimme koemaistajalle uutta Purina Beyond -koiranruokaa testiin. Ennen kuin päästän koemaistajan kertomaan kokemuksistaan, ajattelin kertoa teille millaisia asioita arvostan ravinnossa. Niin ihmisten kuin karvaisten kaverienkin. Laadukkaat raaka-aineet ovat ehdoton ykkössijan valtaaja. Ja sen myötä myös tuotteiden läpinäkyvyys. Ainesosaluettelo, joka on kilometrin pituinen ei sano itselleni mitään. Mitä vähemmän tunnistettavia raaka-aineita tuote sisältää, sitä enemmän karvat nousevat pystyyn. Simppeli ja helposti luettavissa oleva ainesosaluettelo on minun mieleeni. Niin meidän ihmisten kuin tuon karvakorvankin ruokinnassa. Koira on osa perhettä. Perheenjäsen. Sen takia haluamme tarjota myös Tobylle ruokaa, joka menee omista ravintokriteereistämme läpi. Kunnioituksesta ja arvostuksesta. Vaikka koiran asema ei ole ollakaan perheen pää, niin kyllä tuota jokapäiväistä päivien sulostuttajaa haluaa ruokkia laadukkaasti. Toby täytti juuri 10 kk ja pikkuhiljaa olemme siirtyneet aikuisten ruokiin. Ihan pentuna Toby oli täysin viljattomalla ruokavaliolla, mutta vähitellen olemme ottaneet viljoja mukaan ruokavalioon. Emme kuitenkaan vehnää, sillä sitä testattiin leivänpalan kera eräänä iltana ja seuraava yö juostiin ulkona. Vehnä ei siis meille sovi. Purina Beyond -tuotteet eivät sisällä vehnää, vaan sekoituksen kokojyväohraa, kauraa ja riisiä

Purina Beyond -koiranruoka on 100% täysravinto, josta löytyy kaikki tarvittavat ravintoaineet perheen karvaisille ystäville. Ainesosaluettelon olematta kuitenkaan kilometrin mittainen. Saimme testaukseen kaksi Purina Beyond Simply 9 -tuotetta sekä Purina Beyond Superfood Blend -tuotteen. Tuotteiden nimi Simply 9 viittaa siihen, että koostumus sisältää yhdeksän helposti tunnistettavaa ja luotettavaa raaka-ainetta. Superfood Blendissä on myös vain yhdeksän raaka-ainetta sekä kivennäiset lisäksi. Jo tuo nimi superfood on mannaa korvilleni. Se muistuttaa itseäni omista aamupaloistani, joilla nautin suomalaisten omaa superfoodia mustikkaa. Miksi en siis tarjoisi koirallenikin makuelämyksiä ja superfoodia?ID

Ravintoa, joka ei sisällä lisättyä vehnää. Jossa ei ole keinotekoisia väriaineita. Jonka ainesosaluettelosta ei hyppää silmille säilöntäaineita. Joka sisältää runsaasti proteiinia ja jolla on korkea lihapitoisuus. Luonnollista ruokaa, joka tukee koiran hyvinvointia. Coton de Tuléar on yleisesti ottaen melko terve rotu, mutta on muutama asia, johon ruokavaliossakin tulee kiinnittää huomiota. Ensinnäkin tuo kaunis turkki. Sisäisesti tulee nauttia raaka-aineita, joissa on hyviä rasvahappoja. Purina Beyond Superfood Blendin pääraaka-aine on lohi, joka sisältää reilusti Omega 3-rasvahappoja turkin ja ihon hyvinvointia tukemaan. Myös Purina Beyond Simply 9 -tuotteet sisältävät runsaasti hyviä rasvahappoja. Toby on melko touhukas ja energinen pakkaus. Mikä on vain ja ainoastaan ihana asia! :) Haluamme tukea Tobyn jaksamista monipuolisella ruokavaliolla. Beyond -tuotteiden sisältämät kokojyväohra, kaura ja riisi vapauttavat tasaisesti energiaa koko päiväksi. Lisäksi kuidut ovat hyväksi ruoansulatukselle. Olemme olleet hieman arkoja kokeilemaan Tobylle tätä ennen uusia tuotteita, sillä koiruus reagoi samantien vatsallaan. Herkkävatsaisena uusien ruoka-aineiden testaaminen on välillä ollut pitkällinen prosessi. Nyt Toby on pikkuhiljaa totutellut Purina Beyond Simply 9 -ruokiin. Bataattia, lohta, täysjyväohraa, kuivattua pinaattia, lammasta, porkkanaa, herneitä, riisiä, kanaa, hyviä rasvoja. Kuulostaisi aivan sellaiselta ainesosaluettelolta, jonka varaan voisin omanikin ruokavalioni perustaa.

Meillä Toby on tottunut kuivanappuloiden lisäksi saamaan muutamia meidän ihmistenkin ruoka-aineita sellaisenaan. Ehdoton juttu on persilja, jota silppuan aina silloin tällöin Tobyn ruoan sekaan. Hampaiden vaihtumisen yhteydessä koin, että välillä koiruuden henki tuppasi haisemaan. Persilja auttoi siihen huomattavasti ja se on kuin varkain jäänyt ruokavalioon. Toby rakastaa myös vihreitä papuja. Meillä syödään paljon vihreitä papuja, joten aina silloin tällöin niitä livahtaa Tobynkin ruokalautaselle. Porkkanaa ja omenaa Toby syö usein välipalana. Ei sillä, Purina Beyond -tuotteet ovat 100% täysravintoa, eivätkä näitä lisukkeita välttämättä enää tarvita. Niin, mitä mieltä arvon koemaistaja oli Purina Beyond -tuotteista?

”No hei, älkää nyt häiritkö mun ruokarauhaa. Mums mums. Mä vastaan ihan kohta, odottakaa. Ai että, tässä maistuu kana. Riisiä ja ohraa. Ja mun lempparia porkkanaa. Rouskis. Nää kuivanappulathan on kuulkaas ihan mukiinmeneviä. Mikäs näitä rouskutellessa. Ei ole liian kovia ainakaan meikäläisen hampaille. Oho, nyt ne loppu. Saisko näitä lisää?”

Voisin tulkita tämän teille niin, että tämä luonnollinen ruoka on tullut jäädäkseen. Varsinkin, kun sen voi hankkia ihan päivittäistavarakaupoista omien ruokaostosten kanssa samaan aikaan. Harvemmin nappularuoka on Tobylle mennyt sellaisenaan tätä ennen. Tai sitten olemme liian hövelisti tarjonneet sen kanssa jauhelihaa, lohta tai muuta lisuketta :) Nyt ei siitä kranttuudesta ollut tietoakaan. Tulee helpottamaan suunnattomasti koiran ruokintaa, kotona ja varsinkin reissun päällä!

TIISTAITERKUIN,

& TOBY

YHTEISTYÖSSÄ PURINA