torstai 25. huhtikuu 2019

Kerro minulle kesästä!


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.


 

Kerro minulle kesästä! Siitä lapsuuden kesästä, jolloin suu maistui mansikalle. Kun avoimesta ikkunasta kuului linnunlaulu. Kun kesätuuli leyhytti verhon tanssimaan hiljalleen. Kerro minulle kesästä, siitä lapsuuden kesästä, kun vasta illalla pestiin tahmeat jäätelötahrat suupielistä. Kun peiton alta pilkisti kymmenen multaista mukulaa. Kun nenänpielet täyttyivät pisamoista ja kun iholla oli auringon jättämä lämpö. Kerro minulle kesästä, kehoitti pikkuisempi eräänä huhtikuun aurinkoisena päivänä. Kerroin mökkikesistä Teiskossa järven rannalla. Terttu-mummun ja Jussi-papan kanssa vietetyistä kesäpäivistä.

Heinäkuun helteisistä päivistä mökin verannalla, josta oli huikeat näkymät Näsijärvelle. Jonka pirttipöydän ääreen katettiin joka aamu, iltapäivä ja ilta keltavalkoinen Arabian astiasto. Tassista, jolle pappa kaatoi kahvia. Sokeripalasta, jonka asetti hampaiden väliin ja jonka läpi ryysti tassille kaatamaansa kahvia. Kerroin myös siitä, kun mummu opetti minut viisivuotiaana juomaan kahvia. Välillä ryystin papan oppien mukaan kahvin tassilta. Samalla kulmieni alta ylös katsoen. Saaden tuimakatseisen pohjanmaalaissyntyisen partasuun hieman virneeseen. Silmiin lämmön, jota harvoin näkyi.

Kuinka paljon muistoja, niin kesästä kuin vuoden varrellakin, tehdään ruokapöydän äärellä? Meidän perheessä niitä tehdään paljon. Katamme kauniisti, myös arkena ja istumme nauttimaan. Edes pieneksi hetkeksi. Arjen kultareunoja – niitä ovat nuo hetket. Suurta osaa arjen herkullisimmissa hetkissä näyttelevät kauniit astiat. Kun minulta kysyttiin halukkuutta yhteistyökampanjaan Arabian kanssa ja nimen omaan Arabian Huvila -sarjan kanssa, en epäröinyt hetkeäkään. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.

Kauniit, suunnittelija Heini Riitahuhdan suunnittelemat astiat vievät minut samantien ajatuksissani niihin lapsuuteni mökkikesiin. Arabian taideosastolla työskentelevä Heini Riitahuhta on tunnettu keramiikkataiteilija ja muotoilija. Arabialle Heini on suunnitellut tuotteita vuodesta 1998 alkaen. Suunnittelija on kiinnostunut vanhoista koristelumenetelmistä ja pehmeästä jäljestä, joka yhdistää monia Arabian tuotteita.

Vaaleanpunasävyinen Huvila-koriste jatkaa Arabian Rakastetut kuviot -sarjaa. Herkkä, vaaleanpunainen koriste on saanut inspiraationsa unelmista, unista ja lapsuuden kesistä mummolassa. Käsivarapiirrolla tehtyyn Huvila-koristeeseen on tuotu pehmeyttä kahdella kauniilla värillä. Syntyi koriste, jossa on ripaus menneitä aikoja ja vanhojen Suomi-filmien tunnelmaa. Koristeen kukkasen esikuvana on toiminut villiruusu.

Huvila-astiasarjaan kuuluvat Suomi 100 mukikokoelmasta tuttu 0,3 l muki, joka on mielestäni oikein hyvänkokoinen siinä mielessä, että menee niin kahvin- kuin teenjuojallekin. Myös mansikkamehun juomiseen oli oikein oiva. Sarjasta löytyy kahta eri kokoa lautasia, joista pienempi 19 cm lautanen menee mukin parina vaikka kakkulautasena. Isompi, 24 cm lautanen toimii toki ruoka- ja tarjoilulautasena, mutta meillä se toimitti myös kakkuvadin virkaa. Kuinka hyvälle maistuikaan kevään ensimmäinen mansikkapavlova!

Kauniista Huvila-kulhoista maistui tuona huhtikuun iltapäivänä jäätelö ja mansikat. Sen jälkeen myös aamupuuro. Valoisat kevätaamut ja nostalginen puurokulho ovat olleet minun aamujeni herkkuhetkiä viime aikoina. Huvila-sarjaan kuuluu myös nostalgisen muodon omaava tarjoilualusta. Sen muoto on identtinen aiemmin tuotannossa olleiden Arabian tarjoilualustojen kanssa. Kaunis litran vetoinen Huvila-kannu houkuttelee sisuksiinsa kesäistä tuoreista mansikoista mehustettua mehua, mutta se menee myös loistavasti maljakkona.

Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.

Tuossa samassa kohtaa, jossa nykyinen ruokapöytämme sijaitsee. Kun vaari oli käynyt hakemassa Tammelantorilta mansikoita ja herneitä. Niistä hetkistä, kun siirtyivät ulos perkaamaan mansikoita omenapuiden katveeseen ja pakastamaan niitä talven mansikkakiisseleitä varten. Kun naapurin koira tuli omin luvin vierailulle mummulan pihaan ja sai nuolla lasten jäätelökulhot.

Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä 

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,


lauantai 20. huhtikuu 2019

17 vuotta sitten tänään

HEIPPA IHANAT

ja leppoisaa lankalauantain iltaa! Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee. Mutta eilen ja tänään olen muistellut. Tuntenut jälleen suuren suurta kiitollisuutta. Onnea, rakkautta ja lämpöä. Tasan 17 vuotta sitten tänään, juurikin näihin aikoihin mulla oli perhosia vatsassa. Ihan hemmetin paljon. Päälläni oli mustat housut ja kireä valkoinen v-aukkoinen paita 3/4 -hihoilla. Ovikello soi ja hetken mietin, että pitäiskö sittenkin olla avaamatta. Tietäen, että en siihen pysty.

Avasin oven ja näin kirkkaan siniset silmät, joihin olin edellisiltana langennut. Vihreän kauluspaidan, joka mätsäsi hieman punertaviin hiuksiin ja parransänkeen. Khakihousuihin ja valkoiseen hymyyn. Olin sulaa vahaa. Sukat pyöri jaloissani niin paljon, että en muista tuosta illasta juuri mitään. Sen muistan, että paistamani sisäfilepihvit onnistuivat täydellisesti. Että valkosipuliperunat sulivat suussa ja tuon uuden tuttavuuteni mukanaan tuoma punaviini sai posket hehkumaan.

Jossain vaiheessa iltaa muistan ajatelleeni, että miten voi mennä niin yksiin jonkun kanssa jutut. Samat haaveet ja samanlaiset perhetaustat. Yhtä hölmöt jutut, vaikka toinen vaikuttikin näennäisesti paljon fiksummalta kuin minä ;) Se edellisillan ensivaikutelma hieman sakukoivusmaisesta jääkiekkoilijanrentusta (ja hei tämän sanon hyvällä, pilke silmäkulmassa) muuttui kertaheitolla. Sakukoivusmainen jääkiekkoilijarenttu oli just sellainen tapaus, jota mä olin kaivannut. Parissa edellisessä suhteessa olin seilannut himourheilijan ja antiurheilijan välillä. Päättänyt, että sinkkukesän tavoitteena on löytää jotain siltä väliltä.

Vielä edellisenä päivänä olin haaveillut elämäni ekasta sinkkukesästä miesmuistiin. Jotenkin ne haaveet yhtäkkiä muuttivat muotoaan. En kaivannut sinkkukesää, en todellakaan. Enkä ole totisesti tuon illan jälkeen kaivannutkaan.

Lankalauantain kunniaksi mä lähden seuraavaksi tuon hieman sakukoivusmaisen exjääkiekkoilijarentun kanssa naapuriin lasilliselle. Sen jälkeen luvassa Muuttuvaa labyrinttiä ja Otriota lasten kanssa. Joista toisella on vähän sitä porkkanansävyä hiuksissaan. Toisella kauniin kirkkaat siniset silmät. Just sellaiset, jotka sieltä luhtitalon kakkoskerroksen kaksioni oven raosta tasan 17 vuotta sitten tänään ystävällisesti katsoivat 

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,


maanantai 15. huhtikuu 2019

Juhlahumua & synttäritarjottavia

HELLUREI

ja hellät tunteet ♥ Nyt on taas juhlittu rakkaiden tyttäriemme sukulaissynttärit. Muutama rakas ja tärkeä olivat joukosta pois. Ovat olleet jo muutamia vuosia. Mutta uskon, että olivat kuitenkin erittäin paljon hengessä mukana. Se, että lapset ovat syntyneet molemmat samassa kuussa helpottaa syntymäpäiväjuhlien järjestelyä. Kahdet syndet samoilla juhlilla. Vaikka mieluusti sitä kutsuisi lähisukua ja lasten kummeja useamminkin kylään. Niin harvoin kuin nykyään nähdään. 

Joka vuosi päätän, että puolitan edellisvuoden tarjottavat. Ja arvatkaas kuinka monena vuonna olen näin tehnyt? Jep, en kertaakaan. Mulla on niitä tiettyjä tarjottavia, joita tarjoa joka ikinen vuosi. Mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi :)

Tämän vuoden tarjoilut olivat seuraavanlaiset:

Pikkupitsoja
Kinkkupiirakkaa
Kinkkuruisnappeja
Katkarapuruisnappeja
Porkkana- ja kurkkutikkuja sekä hummusdippiä
Hummussipsejä, sipsejä ja dippiä
Suklaaseen dipattuja mansikoita ja vaahtokarkkeja
Tuulihattuja
Kinuskikakku
Geishakakku
Mansikka-sitruunaraakakakku
Nameja

Jälleen kerran eilen suolaiset tekivät kauppansa, mutta kinuskikakun ja raakakakun loput päätyivät pakkaseen. Geishakakusta on vielä reilusti yli puolet jäljellä ja se on jääkaapissa. Kinkkupiirakan loput vein töihin kahvipöytään ja namit piilotettiin tytöiltä hyvään piiloon :) Täältä vanhasta postauksestani muuten löytyy juhlatarjoilut tyttöjen synttäreiltä aina vuodesta 2013 vuoteen 2018 asti!

Eilen illalla kuvia käsitellessäni en voinut jälleen kuin ihmetellä. Missä vaiheessa niistä pikkuisista on kasvanut tuollaisia 12- ja pian 14-vuotiaita nuoria naisen alkuja? Ihan käsittämätöntä. Toinen on jo hujahtanut pituudessa ylitseni, kengänkokokin on isompi kuin itselläni. Toinen on niin sirpakka ja pienoinen, että en tiedä kehen on tullut. Kaksin käsin syötän ruokaa, mutta pituus kasvaa. Painoa ei tule. Ei ole saanut äitinsä geenejä…voiskohan äiti omia jostain tyttärensä geenit ;)

Yhtä kaikki, kokoon ja pituuteen katsomatta, musta tuntuu että meidän neitokaiset ovat varsin onnellisia ja tasapainoisia. Sellaisia äidin ja iskän mussukoita, joita saa vielä rutistella. Paitsi julkisilla paikoilla. Jotka maastoutuvat autolla ajaessamme ja huikkaavat repsikan penkin jalkatilasta ”Meniks se jo ohi?”. Jotka maitokaupan käytävillä katoavat nanosekunnissa kuin tuhka tuuleen nähdessään tuttuja. Välillä äiskän ja iskän kanssa on vähän noloa olla julkisilla paikoilla. Mutta sekin kuulunee ikään 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,