tiistai 06. helmikuu 2018

Kaappaus keittiössäni

HEISSULIVEI IHANAT!

On yksi (ja itseasiassa jos toinenkin…) telkkariohjelma, johon olen jäänyt koukkuun. Ja se on Kaappaus keittiössä. Ikinä en katso sitä suorana telkkarista, vaan olen pyhittänyt yhden arkiaamun sille, että katson sen kahvikuppi kädessäni. Niin tänäkin aamuna. Kello soi kuudelta, napsautin kahvinkeittimen päälle, pesin hampaat ja istahdin tuohon upottavaan nojatuoliin tuijottamaan ruutua. Aina silloin tällöin leikin ajatusleikkiä, että mitä tuo suomalaisten keittiöitä kaappaava Kape Aihinen kommentoisi meidän ruoanlaitosta? Jos hän saisi kuukauden kauppakuitit, tulisiko niistä sanottavaa? Näyttäisikö molemmat, sekä ruoanlaitto että kauppakuitit liian monotonisilta? Vaihtelua ruokavalioon, sitä ehkä kaipaisin. Jos Kape viettäisi Marian keittiössä kaksi kokonaista päivää, niin mitkä olisivat ne osa-alueet, joihin kaipaisin apua ruoanlaiton ja ruokasuunnittelun suhteen?

Haluaisin oppia tekemään kalaruokia
Muitakin kuin lohiruokia. Meillä syödään lohta vähintään kerran viikossa. Yleensä uunilohena, mutta tänään repäisin ja tein kermaista lohikeittoa. Enpäs muistanut, että se noin vaivattomasti valmistuu työpäivän jälkeen. Niin hyvää ja herkullista kuin se olikin, niin silti haluaisin oppia tekemään muitakin kalaruokia. Silakkapihvit ovat oma suosikkini, mutta lapsille ne eivät oikein uppoa. Joten siikaa, ahventa sun muuta kaipaisin ostoslistalleni. Ohjeiden kera mieluusti.

Haluaisin oppia käyttämään mausteita
Siis muitakin kuin suolaa, pippuria, paprikaa, sitruunapippuria ja chiliä. Niitä, joita meillä yleisemmin käytetään. Haluaisin ehkä myös oppitunnin siitä, miten maustaa ruoat tuoreyrteillä kuivamausteiden sijaan. Haluaisin löytää sen viidennen maun, umamin, makean, suolaisen, karvaan ja happaman lisäksi. Aina välillä revittelen ja teen esimerkiksi kardemummalohta tai kanelista couscousia. Mutta sellaiset oikein älyttömän hyvin maustetut, kielen mukanaan vievät ruoat ovat keittiössäni harvinaista herkkua :D

Haluaisin oppia maukkaan kasvisruoan salat
Sillain, että muukin perhe paremmin hyväksyisi kasvisruokailun osaksi viikkoruokalistaa ilman, että tulisi nenän nyrpistelyjä. Kasvisruokamahdollisuuksia kun on nykypäivänä rajattomasti, niin haluaisin oppia miten valmistaa proteiinipitoista ja terveellistä ruokaa esimerkiksi kikherneistä ja linsseistä.Niin onnellinen olin, että pikkuisempi pyysi tämän viikon ruokavalioon härkistä. Että josko voisimme tehdä siitä spaghettikastiketta. Sitä luvassa ehkä torstaina, huomenna kun syödään edelleen tämän päiväistä lohisoppaa.

Haluaisin oppia tekemään pienempiä annoksia
Suurtalouskokki Nurmi palveluksessanne ;) Meillä syödään joskus jopa kolme päivää samaa ruokaa, sillä sitä tulee tehtyä niin paljon. Haluaisin oppia, että riisiä ei tarvita paria litraa tai että lasagnen voisi tehdä pienempäänkin uunivuokaan. Toisaalta, helpottaa arkea suunnattomasti syödä muutama päivä peräkkäin samaa ruokaa, mutta kolmas päivä tekee jo vähän tiukkaa.

Haluaisin luovuttaa essun välillä miehellekin
Vaikken muuten jääräpää olekaan, niin taidan olla sellainen pieni keittiönatsi, jonka keittiöön ei ole asiaa ilman lupaa. Lapset kyllä saavat tulla auttamaan ruoanlaitossa, mutta jos mies kysyy, niin helposti passitan istumaan keittiön viereiselle nojatuolille  ja pitämään seuraa. Voisin luovuttaa näin alkuun miehelle yhden päivän viikossa, kun saa valmistaa aterian. Tiedän, että ruoanlaitto häneltä onnistuu loistavasti, joten nyt täytyy löysätä hieman essun nyörejä ja antaa tilaa muillekin.

Joten Kape, tule ja kaappaa keittiöni :D Tiedostan kyllä, että meillä on ruoka-asiat aika kondiksessa ja ruoka on laadukasta. Monipuolistakin useimmiten kuitenkin. Värikästä ja kasviksia sisältävää. Nyt kun lapset ovat siinä iässä, että mielellään maistelevat uusia makuja, tulisi tuosta ottaa kaikki ilo irti ja tehdä uusia aluevaltauksia keittiössä. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi istua alas keittokirjojeni kanssa ja imeä niistä inspiraatiota ruoanlaittoon. Se kun on ehkä se realistisempi vaihtoehto kuin oven takana kolkutteleva Kape.

Onko teillä tarvetta keittiökaappaukselle? Olisi kiva kuulla, mitkä olisi sellaisia juttuja, joihin te kaipaisitte apua. Ja hei, jos teillä on vinkkejä noihin ylläoleviin, niin saa kertoa :) Nyt enkun ja matikan kokeeseen lukemista. Miten ei jotensakin ollenkaan ole hallussa itsellä nuo laventamiset ja supistamiset. Täytyy ensin opiskella itse, että voi auttaa toista. #vanhemmanelämää

TIISTAITERKUIN,

PS. ja uuniperunakuvat eivät sitten liittyneet aiheeseen muuta kuin sijaintinsa osalta :D


torstai 01. helmikuu 2018

Pilalle hemmoteltu?

MOIKKAMOI!

Ja hui, mikä myteri siellä onkaan. Tämä torstai piti olla toimistopäivä, mutta siitä tulikin ex tempore -kotitoimistopäivä ja mikäs täällä kotona ollessa. Aamupäivän ulkoilusta kasvot punoittaen. Takkatulen loimussa villasukat jalassa. Eilen iltapalaa miehelle ja mulle tehdessäni aloin miettimään, että taidan hemmotella tuon isoimman rakkauteni kyllä pilalle. ”Mä meen jo valmiiks alakertaan, onko tarjoilua sinne?” ”No tottakai on, mee vaan kulta!” :D Niin mä sitten paistoin iltapannarit meille ja koristelin annokset kauniisti. Vein iltapalat miesluolaan mennessäni ja söimme siinä samalla, kun jahdattiin vihollisia Xbox-pelissä. Koin suurta rakkautta ja onnea juuri tuossa hetkessä.

Mä tykkään hemmotella, niin tyttöjä kuin tuota miestäkin. Itseäni myös! Joskus muistan jostain artikkelista lukeneeni, että lasta ei saa hemmotella pilalle. Kuka lapsi voisi pilaantua siitä, että saa äidin tai isin hemmottelua? Mun mielestä ei ainakaan kukaan. Tässäkin asiassa on kuitenkin se kolikon kääntöpuoli. Hemmottelu on taitolaji, joka kuuluu ottaa osaksi kokonaiskasvatusta. Ei hemmottelemisessa mitään väärää ole, kunhan muistaa myös opettaa lapselle rajat ja omatoimisuutta. Tuossa artikkelissa, minkä taannoin luin aiheesta luotiin mielikuva pikkuisesta pilalle hemmotellusta tyrannista, jonka ympärillä koko perheen arki kärsii. Voin käsi sydämellä sanoa, että meidän lapset on hemmoteltu, mutta kiltimpiä lapsia saa myös etsiä. Osaavat olla omatoimisia ja tehdä asioita, joita välttämättä moni tuon ikäinen ei edes osaa. Osaavat nauttia pienistäkin jutuista eikä varmasti mene sormi suuhun sosiaalisissakaan tilanteissa.

Se, että olen tehnyt lapsille aamukaakaot ja voidellut leivät valmiiksi vuosikaudet ei ole keltään pois. Osaavat toki itsekin kaakaonsa tehdä ja voidella leipänsä. Koen kuitenkin, että olen etuoikeutettu niin tekemään. Mulla on joku (tässä tapauksessa kolme jokusta), ketä hemmotella. Ihan pienillä jutuilla arjen keskellä. Helpottaakseni toisten elämää. Ja hei, nyt joku siellä ruudun toisella puolella ajattelee, että miten lapset oppivat kestämään pettymyksiä, jos niitä pilttiposkia koko ajan hemmotellaan, niin voin kertoa, että pettymyksiäkin on ollut. Tytöt ovat pieneen ikäänsä nähden saaneet ja nähneet valtavasti. Mutta myös kokeneet suurta surua ja pettymyksiä. Meiltä on löytynyt se karu äiti, joka vie ostoskärryt karkkiosaston läpi ilman, että ostetaan karkkia. Ilman, että kukaan heittäytyy kaupan lattialle itkupotkuraivareissa, kun ei saa tahtoansa läpi. Itse asiassa, näin ei ole kertaakaan käynyt. Meillä voi tytöt vähän aikaa möksähtää jostain asiasta, mutta iloinen olen, että ovat sisäistäneet sen ajatuksen, että kaikkea ei voi saada.

Kuitenkin tietävät, että ovat saaneet ja saavat niin paljon. Lasten ilo on ilo myös meille vanhemmille. Ja jos on jokin keino, millä voimme heidän elämäänsä helpottaa, niin miksi emme sitä tekisi? Jos on mahdollisuus näyttää pienillä arkisilla teoilla, että elämä on ihanaa, niin miksi emme näyttäisi? Siinä missä aiemmin olen ollut mielestäni aika tiukka äiti, olen viime vuosien aikana muuttanut ajatusmallini kohti vapaampaa kasvatusta. Tietyllä tapaa olen ehkä kokenut syyllisyyden tunnettakin siitä, että tykkään hemmotella lapsia. Ikään kuin yhteiskunnassa vallitsisi edelleen se kirjoittamaton sääntö, että koivuniemen herra on paras kasvattaja. Paras kasvattaja on mun mielestä rakastava ihminen lähellä. Rakastava ihminen, joka ottaa myös lasten toiveet huomioon. Ojentaa, kun on jotain ojennettavaa. Pääasia, että rakastaa ja on läsnä.

Ja vaikka nyt keräänkin useimmiten ne lattialle ryttyyn jätetyt housut ja vien pesukasaan, niin en epäile yhtään, etteikö nuo tytöt osaisi tuon itsekin tehdä. Ja mikä parasta, tiedän että tytöt osaavat arvostaa niitä pieniä asioita, joita heidän eteensä teemme. Eilen insta storyn puolella tein varsin validin empiirisen gallupin siitä voiko miestä hemmotella pilalle? Otanta ei ollut suuri, mutta omaan tutkimukseeni tarpeeksi kattava. Tulimme tulokseen, että ei sitä miestäkään voi piloille hemmotella.

Joten hemmotelkaa ihanat! Ja jos ei teillä ole tapana ollut hemmotella, niin ei ole myöhäistä aloittaa. Ei se mies tai lapset siitä pilalle mene. Tänään hemmottelen perhettäni itse tehdyllä hernekeitolla ja pellillisellä pannaria. Illalla laitan porisemaan vielä riisipuuron, koska lapset sitä toivoivat. Ja koska tarvitsen sitä huomisiin riisipiirakoihin ;D Itseäni hemmottelin silitetyllä kauluspaidalla, lempparifarkuilla ja lämpimällä neuleella. Kupillisella vaniljanmakuista kahvia kesken työpäivän. Ei sen tarvitse olla maata mullistavaa tuon hemmotelunkaan.

TORSTAITERKUIN,


tiistai 30. tammikuu 2018

Resepteistä parhaimmat ♥

HEIPSUN IHANAT

siellä ruutujen takana! Toivottavasti teillä on ollut mukava tiistai. Täällä ollaan oltu eilisen kotitoimistopäivän jälkeen täysin maalitehtaan työn touhussa, mutta blogi on ollut mielessäni tämän tästä. Eikä vähiten sen takia, että tänään on luvassa yksi mun lemppariaiheista ikinä. Nimittäin maailman parhaimman äidin maailman parhaimpiin resepteihin sukeltamista. Ruokamuistot, varsinkin leipomismuistot elävät vahvasti mukana lapsuudesta. Olenkin kertonut, että pikkutyttönä mun suosikkiherkku oli äidin tekemä suklaapelti. Reseptin taas oli saanut omalta äidiltään. Meidän äidiltä jäi monia ihania keittokirjoja, mutta silti mikään ei voita tuota paperikasaa rottinkikorissa.

Sieltä löytyy lehtileikkeitä, joissa on niitä äidin hyväksi toteamia reseptejä, mutta mikä ihaninta; sieltä löytyy äiskän käsin kirjoittamia reseptejä. Just niistä ruoista ja herkuista, joita meillä tehtiin kotona. Ja tiedättekö, että eilen kun niitä selasin tuossa olkkarin pöydällä niin sieltä tulvahti tuttu ja turvallinen tuoksu ♥

Tukholmasta ostin reseptikirjan. Tarkoitukseni oli kirjata siihen omia lempireseptejäni, mutta eilen aamulla koin ahaa-elämyksen. Kirjoitan siihen äiskän parhaimmat reseptit. Jossain vaiheessa sain idean, että vaikka reseptit tilaa vievätkin alkuperäismuodossaan, niin en lähde niitä kirjoittamaan puhtaaksi. Noihin lappusiin kun sisältyy niin paljon elämää.ID

Kuten näkyy tuosta suklaapellin ohjeesta, niin se on ollut vahvasti läsnä leivontahetkistä. Myös mummuni pari reseptiä pääsee arvoisalleen paikalleen kansien väliin. Rahkaomenakakkua en ole ikinä vielä itse tehnyt, mutta siinä seuraava leipomisprojekti. Tuo smetanassa haudutettu broilerisuikalelaatikko on yksi maailman maukkaimmista ruoista, suosittelen! Muistan mummuni tehneen sitä aina, kun menimme kylään ruoka-aikaan. Hukan teillä on vielä muutama resepti; äidin hirvipaistin voittanutta ei ole eikä kyllä kaalikääryleidenkään. Varsinkin sen kaalikääryleiden kastikkeen reseptiä kaipaan kovin. Voipi olla, että ne tuolta lehtileikkeiden seasta vielä löytyvät :) Sain myös sellaisen idean, että täytyy teettää tästä reseptikirjasta kopioita ja antaa aina jokaiselle kotoa pois muuttavalle mummun lapsenlapselle mukaan mummun reseptiarkiston helmiä. Näin ne muistot jatkuisivat ja jalkautuisivat sukupolvelta toiselle.

Toivon, että teilläkin on niitä ihania ruokamuistoja lapsuudesta. Muistoja, joita välittää eteenpäin mahdollisesti omille lapsille. Hei nyt takaisin työn touhuun hieman venyneeltä iltapäiväkahvitauolta! Ollaanhan taas kuulolla :)

TIISTAITERKUIN,