torstai 30. toukokuu 2019

Lapset ja raha

HEIPSKUKKUU IHANAT!

Ja oikein aurinkoista helatorstain iltaa :) Me käytiin minilomailemassa mökillä. Yksi yö kiireen keskellä riittää. Jo se mökkisängyssä nukuttu yö seitsemän (!) tyynyn keskellä on luksusta. Pitäisi kotiinkin uusia noiden flusien ja lättänöiden tyynyjen tilalle kunnon tyynyt.

Eilen yllätimme lapset totaalisesti. Istuimme olohuoneessa, mies nuokkui hitusen orastavan miesflunssan kourissa sohvalla ja mä kaipasin äksöniä. Nyt oli se hetki; passitimme toiset hetkeksi saunamökkiin ja sillä aikaa otimme miehen kanssa yksityiskohtakuvia mökkitontista. Laitoimme perheviestiryhmään ohjeet miten toimia; etsikää kuvan kohde, ottakaa siitä kuva ja lähettäkää meille. Näin toimivat ja saivat aina uuden kuvavihjeen. Vika kuva oli otettu kassista, joka oli leikkimökissä. Leikkimökkiä pidetään lukossa, koska se toimii varastotilana. Joten päästäkseen tuon kassin luokse, joutuivat etsimään avaimen.

Olisitte nähneet tuon aarteen etsinnän tuoksinnassa, miten toiset juoksivat pitkin mökkimantuja silmät kiiluen. Kikattaen. Yksi valkoinen karvapallero perässä hihkuen. Koko kolmikko oli ihan innoissaan. Karvakorvalle aarrearkusta ei tällä kertaa paljastunut muuta kuin golfpallo, jonka senkin otimme pois, ettei mennyt kurkkuun. Lapsille aarrearkusta tai kassista paljastui uudet puhelimet. Meidän lapset elivät 12- ja 14-vuotiaiksi ennen kuin saivat uudet, omat puhelimet. Aina ennen ovat saaneet meidän vanhempien vanhat puhelimet. Voi sitä vilpitöntä onnea ja kiitollisuutta!

Joku voisi ajatella, että aikamoinen lahja hyvin suoritetusta kouluvuodesta. Itse näen asian syvemmältä; molemmat tytöt olivat säästäneet puhelimiin puolet. Eivät tienneet, koska uudet puhelimet saavat. Loppumetreillä teimme kuitenkin niin, että annoimme tyttöjen pitää säästönsä ja ostimme itse heille puhelimet. Tarinan opetus? Se, että tytöt oppivat säästämään.

Meillä on käytössä kuukausiraha, 50 euroa molemmille. Tuota vastaan tyhjäävät/täyttävät vuorotellen astianpesukoneen, viikkaavat omat pyykkinsä kaappiin, ulkoiluttavat vuoropäivinä koiraa, siivoavat huoneensa, valmistelevat arki-iltoina ruokia, vievät roskia ja tekevät muita askareita. Ja arvatkaas, mikä on ollut hieno huomata. Yhtään urputusta ei ole kuulunut. No ok, koiran viemisestä joskus, mutta esimerkiksi apk:n tyhjäämisestä ei usein edes tarvitse mainita, kun se on jo tyhjätty. Kuukausirahan lisäksi saavat pullonpalautusrahat, kun tulevat niitä yhdessä kauppaan palauttamaan. Meillä on myös avattu molemmille säästötilit heti syntymähetkellä, johon toiset isovanhemmat ovat tallentaneet aina synttäri- ja nimpparirahat. Lisäksi niitä olemme miehen kanssa sopivan sauman tullen ruokkineet. Ihan pienilläkin summilla. Saavat nuo tilinsä käyttöön sitten jossain vaiheessa elämän isoihin hankintoihin. Vähän olen miettinyt, että josko osan noiden tilien rahoista laittaisi rahastoihin…?

Sitä en kiellä, etteikö meidän lapset saisi paljon. Varmasti paljon enemmän kuin ikäisensä keskimäärin, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että lapset oppivat rahan arvon. Sen, että mikään ei tule ilmaiseksi. Se ei ole tullut meille vanhemmille, eikä se tule heillekään tulemaan. Ja kyllä on niitäkin hetkiä, että tulee ilmaiseksi. Jos mulla on mahdollisuus hemmotella välillä lapsia, niin ilomielin sen teen. Niin minuakin on aikoinaan hemmoteltu enkä mäkään mennyt pilalle.

Viime aikoina meillä on keskusteltu pankkikorteista (Visa electroneista). Koska ”Kaikilla muilla on sellaiset” :D Onko teidän lapsilla pankkikortit? Ymmärrän, että se helpottaa kun ei tarvitse pitää käteistä mukana. Sinne saisi siirrettyä joka kuun eka päivä tuon kuukausirahan ja tytöillä olisi tilillä ne säästöt, jotka nyt ovat lompakossa. Haluamme kuitenkin rohkaista tyttöjä ottamaan vastuun rahankäytöstä pikkuhiljaa. Ja nyt jo on nähtävissä se, että kun ostokset ostetaan kuukausirahalla (toki kalliimmat harrastusvaatteet yms. me ostamme), niin joutuu punnitsemaan, että tarvitseeko jotakin vain kannattaisiko jättää tuo tuote kaupan hyllyyn.

Ainakin pienemmän kohdalla olen huomannut huikean muutoksen siinä, että missä aiemmin (ennen kk-rahaa, kun sai kaupunkireissulle pienen setelirahan) osti Tigerin tyhjäksi pikkusälästä, niin nyt oikeasti miettii, että mikä on tarpeellista ja mikä ei. Enkä sitä kiellä, tuo pikkusäläkin on ihanaa, mutta silloin kun sitä tursuaa kaapeista ulos, niin sitä on jo vähän liikaa.

Itse muistan omassa rahankäytössäni merkittävän muutoksen silloin 14-kesäisenä kun ekan kerran menin kesätöihin. Olin maalaamassa mallilautoja kuukauden päivät ja sain palkan. Palkkaa varten mulle avattiin tili. Ja voi pojat, kun tilikirjalle piirtyi ensimmäistä palkkaa vastaava rahasumma. Se oli hitsin hieno kokemus! Sen jälkeen ei paljoa tarvinnut maanitella kesätöihin. Olin siitä onnekkaassa asemassa, että pääsin isän myötä maalitehtaalle aina kun halusin ja äidin kautta äidin työpaikalle.

Tänä vuonna meillä esikoinen ei mene vielä kesätöihin, mutta ensi kesänä ajattelin ainakin parin viikon pätkää hänelle. Saa tulla maalailemaan niitä mallilautoja. Äiskänsä jalanjäljissä. Tai voi vaihtoehtoisesti etsiä itselleen kesätyöpaikan, jos niin haluaa.

Monenko vanhana teidän lapset ovat aloittaneet kesätyöt? Tänä päivänä kesätöiden saaminen on kuulemani mukaan aika haasteellista. Pitää olla hyvät suhteet. Ilokseni olen huomannut kuitenkin, että muutama esikoisen kaveri on saanut ihan ilman suhteita kuukauden mittaiset kesätyöpätkät.

Mutta nyt nyppimään niitä pirskatin voikukkia. Toissa iltana aloitin projektin ja niitä sikiää kuin sieniä sateella. Sain IG:n kautta hyviä vinkkejä voikukkaraudoista. Sellainen on pakko käydä huomenna ostamassa. Ennen kuin selkä sanoo poks!

TORSTAI-ILTATERKUIN,


maanantai 27. toukokuu 2019

Katse vuoden päähän

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN IHANAT!

Ja hei hyvä Suomi! Vitsit, miten makea voitto. Tänään väsyttää, neljän tunnin yöunet eivät oikein ole mun juttu ;) Vika kouluviikko lähti käyntiin koululaisilla ja kyllä, he ovat kesälomansa ansainneet. Tietyllä tapaahan tuo on lomaa meille vanhemmillekin. Ainakin itse koen niin. Kun saan jättää lapset kotiin nukkumaan töihin lähtiessäni. Vaikka nuo meidän lapset niin isoja jo ovatkin, että hoitelevat omat aamutoimensa, niin kyllä sitä silti joutuu muutaman kerran alakerrasta yläkertaan huhuilemaan herätyksiä.

Lauantaina perustimme uuden kukkapenkin terassin päätyyn ja siinä mietin noita pikkuisia kasvien alkuja. Sitä, että kuinkahan ne mahtavat siitä vuodessa kasvaa. Ajatukset ovat olleet viime aikoina ensi kesässä. Vaikka vahvasti tästä hetkestä nautin ja elän hetkessä, niin silti koen että ensi kesä on meidän elämässä (kuten muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien) iso virstanpylväs. Ja se, että saamme pitää esikoisen rippijuhlat täällä samassa talossa, jossa hänet aikoinaan kastettiin, on suuren suuri kunnia ja etuoikeus.

Sen takia juhlista tulee isot. Ja juhlavat. Kuitenkaan juhlan perimmäistä syytä unohtamatta. Päivän vietämme ystävien ja sukulaisten kesken. Meillä on mun puolelta tosi pieni suku. Mutta alustavasti mietimme, että kutsumme juhliin myös sellaisia sukulaisiani, joita ei olla nähty pitkään aikaan. Sellaisia, jotka ovat tässä talossa vuosien varrella kuitenkin useasti vierailleet.

Esikoisen ristiäisiin äitini oli panostanut ihan täysillä. Itsehän en koliikinhuuruisten öiden takia juurikaan muista omaa panostani ;) Äiti oli tilannut pitopalvelun ja kukat, ostanut kristallikynttiläjalan kastepöydälle ja painattanut oikein kutsukortit. Minun ja veljeni perheen lapset ovat kaikki kastettu samassa mekossa, äidin omasta häämekostaan tekemässä kastemekossa. Tuota tuskin enää saa isonnettua niin, että se näille rippilapsille menisi. Ainakaan mekkomuodossa sille yhdelle kaksilahkeiselle hurmurikummipojalle.

Päivän ruokailut on jo osin mietittynä, pitopalvelu myös alustavasti varattu. Esikoisen kengät odottavat ostamista, mutta ne on jo katottu valmiiksi. Kyllä, tuleva riparilainen on iskenyt silmänsä yksiin beigeihin Ted Bakerin korkkareihin ja pohdin tuossa, että voisihan nuo nyt jo ostaa. Että ehtisi harjoittelemaan korkkareilla kävelyä vuoden verran :D

Ei haittaisi, vaikka tuona päivänä sataisi. Toki aurinkoa on tilattu, mutta kaikki otetaan vastaan. Suomen luonto on kaunis myös sadekelillä. Ikään kuin timantein vuorattu.

Rakastan järjestää juhlia. Harmillisesti viime vuosina sellaisia ei ole juuri ollut. Iloisia juhlia tai ylipäätään juhlaksi kutsuttavia tilaisuuksia. Onneksi ensi kesästä starttaa kunnon juhlaputki; neljän tyttöserkuksen rippijuhlat vuoden välein. Ja sen jälkeen sitten (toivottavasti) neljät ylppärijuhlat neljän vuoden välein. Ja kun ne on hoidettu, niin aloitetaan juhlistamiset hurmurikummipojan rippijuhlien merkeissä alusta. Elämän kiertokulku on välillä vähän konstikas. Se alkaa ja loppuu. Mutta siinä välissä vahvasti jatkuu.

Itselleni rippikoulu oli käänteentekevä. Muistan, että sen jälkeen kaverit ja kavereiden kanssa oleminen veivät mennessään. Niin paljon, että kahdeksan vuoden hevostalleilla asuminen stoppasi kuin seinään. Sinne jäi ratsastussaappaat, kypärä, harjat ja suat samaan kaappiin. Niin kiire oli kavereiden kanssa, että en ehtinyt edes kaappiani tyhjentää. Uusi elämänvaihe, ehkä meilläkin on sitten sellainen edessä? Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa – pitää pikkuinen pikkuisena 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 12. toukokuu 2019

Voi kuinka toivonkaan ♥

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni yhtä hyvä äiti kuin minun äitini oli minulle. Vaikkei äitiä enää ole täällä, niin silti kaikki se 41 vuoden aikana saama äidin rakkaus kantaa. Se on maailman suurin onni. Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsiani kohtaan yhtä epäitsekäs kuin minun äitini oli minulle. Antoi minun toteuttaa elämääni sitä suuntaa kohden, missä nyt olen. Missä olen onnellisimmillani.

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni murrosiän myllerryksissä yhtä tiukka äiti kuin minun äitini oli minulle. Säilyttää auktoriteetin niin, että tiukan paikan tullen äitin sana on se, mitä totellaan. Vaikken sitä vielä itsekään tuossa iässä tajunnut, mutta nyt tajuan; äiti on aina oikeassa ja haluaa aina lastensa parasta.

Voi kuinka toivonkaan, että voisin olla lapsilleni yhtä hyvä ystävä kuin minun äitini oli minulle. Niin, että lapset soittelisivat minulle sen kymmenen kertaa tunnissa niin kuin itse aikuisiällä soittelin omalle äidilleni. Niin, että lapset soittaisivat minulle ja pyytäisivät apua, kun sitä tarvitsevat. Hetkeäkään miettimättä, että voivatko niin tehdä.

Voi kuinka toivonkaan, että osaisin antaa lapsilleni yhtä paljon rakkautta kuin minun äitini antoi minulle. Että osaisin kipeidenkin vaiheiden aikana olla tukena. Tarvittaessa osoittaa rakkauttani antamalla tilaa. Antamalla tilaa hengittää ja elää omaa elämäänsä.

Voi kuinka toivonkaan, että saisin tuntea äidin rakkautta vielä vuosikymmeniä. Se on ehdottomasti elämäni suurin etuoikeus ja kunnia. Asia, jonka arvoa ei edes osaa kuvitella ennen kuin sen saa. Tänä päivänä ajatukseni ovat kaikissa maailman äideissä. Mutta kuten aiempinakin äitienpäivinä, niin varsinkin heissä, ketkä äidiksi niin kovasti haluavat, mutta jotka eivät äitiyttä ole syystä tai toisesta saaneet kokea ♥

IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ