perjantai 06. lokakuun 2023

Syksy on luopumisen aikaa

HEI VAAN

ja kas näinhän se meneekin jälleen; vaikka olen kuvannut kaksi ruokareseptiä teille valmiiksi, niin huomaan tekeväni ja kirjoittavani jälleen sen hetkisen fiiliksen mukaan. Tänään olin ajatellut jakaa teille helpon ja herkullisen suppilovahveropastaohjeen, mutta mökkikuulumiset tässä hetkessä ajoivat sen ohi. Suppilovahveropastan ohjetta luvassa myöhemmin.

Saavuttiin eilen illalla mökille aivan mielettömän ihanan persikkaisen kuun puolikkaan valossa. Meillähän ei mökki ole lainkaan talviasuttava ja sen kyllä näin pakkasyön jälkeen huomaa. Miehen lähtiessä aamutuimaan töihin, oli pakkasta kolme astetta. Pitkospuut ovat vieläkin jäisen liukkaat ja tuplavillasukista huolimatta huiku käy jalkoihin. Onneksi päämökin ja saunan vesipumput eivät ottaneet nokkiinsa yön pakkaslukemista. Muutaman kerran on käynyt niin, että pumppu on rikkoutunut pienessä pakkasessa.

Syksy on mökkihöperölle hiljaisen luopumisen aikaa. Se, että meillä mökki on vain kesäasuttava sopii meille. Talvisin on ihana viettää aikaa kotona ja nauttia pimeästä kaudesta. Elämä kesämökillä on melko yksinkertaista ja jollain kierolla tavalla ollaan koukututtu ajatukseen siitä, että nauttiakseen täällä se saa sellaista ollakin. Ei turhia krumeluureja. Ei lämmintä tai saatikka juoksevaa vettä itsestäänselvyytenä. Saaressa ollessamme olemme myös usein säiden armolla. Onneksi moottorivene on sen verran vakaa ja vahva, että oli millainen myrsky tahansa, niin moottorilla pääsee ylittämään lahden. Ollakin, että moottorikin yskii jo sen merkiksi, että kaipaa talvisäilöön laittamista.

Samalla tavalla kuin luonto luopuu kaikesta ylimääräisestä syksyllä, on syksy tänäkin vuonna itselleni mökistä luopumisen lisäksi muunkinlaisen luopumisen aikaa. Luovun kaikesta turhasta elämässä ja yksinkertaistan elämää. Vaivun hiljalleen kohti talvea ja nautin siitä, että elämä tietyllä tapaa rauhoittuu. Että marraskuun pimeys saa hidastamaan tahtia ja pitämään itsestään vielä paremmin huolta. Jaksaakseen taas keväällä herätä henkiin. Yksi elinvoimaisuuteni kivijaloista on se, että hidastan tahtia. Kuulostelen ja lillun siinä hetkessä, jossa tylsyys maksimoituu.

Mites muilla kesämökkihöperöillä, joko on mökki laitettu talviteloille? Meillä tuo on edessä myöhemmin lokakuussa, mutta toisaalta sitä on varaududuttu myös nopeisiin liikkeisiin, mikäli pakkaset jatkuu 🙂

IHANAISTA ALKAVAA VIIKONLOPPUA SAARESTA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 03. lokakuun 2023

Täällä taas ♡

Mitä sanoa, kun ei tiedä mistä aloittaa?
Mitä kirjoittaa, kun olisi niin paljon kirjoitettavaa?

Aloitetaan siitä, että olen hurjan pahoillani, että blogi on jäänyt päivittämättä. Viime syksy ja alkuvuosi olivat tietyllä tapaa elämäni raskaimmat. Perheyrityksen luotsaaminen haastavina aikoina vei energiaani niin, että jostain oli karsittava. Ja se oli valitettavasti blogi, sillä samaan aikaan halusin kehittää valmennusyritystäni. Lisäksi olen aina kokenut, että blogin kirjoittaminen ja valokuvaus ovat asioita, jotka kaipaavat tilaa ympärilleen. Ne ovat asioita, joita haluan tehdä sydänlähtöisesti, enkä puskemalla. Ja hei, nyt sitä tilaa taas on ♡

Huomaan, että syksy on ollut ennenkin täällä blogissani muutosten aikaa. Syksyllä, kun illat pimenevät, sitä tietyllä tapaa käpertyy sisäänpäin kuulostelemaan ja katselemaan. Syksy on itselläni vahvemmin uuden alkua kuin tammikuu.

Se oli syksyä, kun taannoin muutin blogini pelkästään ruokablogiksi. Se oli syksyä, kun siitä parin vuoden päästä otin mukaan lifestyle-puolen. Viime lokakuussa tunsin järjetöntä paloa blogin kirjoittamisen suhteen ja kirjoitin siitä postauksenkin.

Silti paukkuja blogin kirjoittamiseen ei ollut. Viimeisimmän postauksen kirjoitin lokakuussa Rodoksen lentokentällä ja veljen vaimo oli katsonut sivusta, kun sormet tanssivat näppäimistöllä. Oli sanonut tyttärelleen, että kuinka hienoa on, että suuni on hymyssä tehdessäni töitä. Ja sitähän se on kuulkaa ollut. Hymy tulee huulilleni nytkin, kun saan kirjoittaa.

Mitä on tapahtunut sitten viime syksyn? Pikakelauksella katsottuna ajanjaksoon mahtui paljon töitä. Paljon epävarmuutta ja turbulenssia. Mutta silti vahvaa luottoa elämään. Kesäkuussa haimme Julian kotiin vuoden vaihto-oppilasmatkalta ja perhearki palasi uomiinsa. Heinäkuun lopussa loppui kahden vuoden pestini perheyrityksen toimitusjohtajana ja hyppäsin yksinyrittäjäksi. Pari vuotta suunnittelemaani myöhässä, mutta silti juuri oikeaan aikaan. Toimin edelleen perheyrityksen hallituksen pj:nä ja teen tarvittaessa controllerin hommia. Rakkaudesta numeroihin ja exceleihin. Rakkaudesta perheyritykseemme.

Ajankohta hypylle yksinyrittäjäksi olisi ehkä voinut olla parempi, mutta silti koen, että tässä ajassa ihmiset voivat huonosti ja tarvetta coachingille on enemmän kuin koskaan. Tarvetta oman näköisen elämän viitekehysten luomiselle ja elämiselle on enemmän kuin koskaan. Tarve oman elämän merkityksen selkeyttämiselle on vahvempi kuin koskaan aiemmin. Olen myös nauttinut siitä, että sain pitää elokuussa ja uusintana syyskuussa Rakastu Arkiruoanlaittoon -työpajat, joissa yhteensä noin 50 osallistujan voimin ihastuttiin ja innostuttiin arkiruoanlaitosta. Tuossa työpajassa sain yhdistää kolme intohimoani; ruoanlaiton, arjen ja coachingin. Mikäli kaipaat arkeesi helpotusta ja haluat säästää aikaa, rahaasi ja hermojasi, niin työpajan materiaalit ovat ostettavissa blogin sivubannerin kuvaa klikkaamalla.

Mikä on blogin tulevaisuus? Kuten huomaatte, niin tuolta yläkulmasta on lähtenyt Indiedays:n bannerit pois. Tästä eteenpäin teen blogia ilman varsinaista blogikotia. Lämmin kiitos vielä Indiedaysin (nykyiselle Indieplacen) ihanille ihmisille näistä yhdeksästä vuodesta ♡ Osoite blogiin pysyy silti tuona samana, mikä se on ollut syyskuusta 2014 lähtien.

Nyt kun hostaan blogia itse, voi olla, että välillä tulee erroreita, mutta eiköhän niistäkin selvitä.

Joskus kerroin teille, että kirjoitan blogia vielä vanhana mummonakin kiikkustuolissa meren äärellä meren pauhuja kuunnellen. Tuo on edelleen yksi unelmistani.

Kiitos kaunis teille, jotka olette siellä edelleen, vaikka blogi on jäänyt päivittämättä. En lupaa entisenlaista päivitystahtia (jopa kaksi postausta päivässä…whaat? Kenellä on sellaiseen aikaa ja energiaa?), mutta lupaan olla aktiivisempi kuin viimeisen vuoden aikana. Nyt siihen on aikaa.

Mikä on lähitulevaisuuteni unelma? Se, että saisin yhdistää coachingin, ruoanlaiton, arjen helpottamisen ja ruokakuvaukset. Visio on jo mielessä, mutta sitä pitää vielä jatkojalostaa. Kirjoittaa blogia intohimosta käsin ja käydä teidän kanssa ihania keskusteluita.

Ja tiedättekös, että kahteen blogipostaukseen on jo kuvatkin kuvattuna. Tänään toimistolla valmennustyöt tehtyäni kurvasin kotiin. Laitoin essun päälle, pannut porisemaan ja nautin sieluni kyllyydestä. Virittelin kameran (sen saman Olympuksen, jolla oli tapana kuvailla ennen Canonilaiseen siirtymistä) ja suosikkilinssini asetukset. Räps räps…

…jatkoa seuraa.  Ihana olla takaisin ♡

TIISTAITERKUIN,


lauantai 08. lokakuun 2022

Vielä tulee sen aika ♡

Se iski yhtäkkiä. Ihan hirmuinen kaipuu blogin pariin. Alkusyksyssä ei ole ollut niin paljon tilaa tyhjyydelle, joka ruokkii luovuutta, niin kuin olisin toivonut. Perheyrityksen luotsaaminen ajassa, joka on sangen epävarma ja oman kasvavan valmennusyrityksen kehittäminen ovat vieneet mukanaan. Minkä kustannuksella?

Tyhjän tilan ja joutilaisuuden. Juuri niiden asioiden, joista osin valmennan upeita naisyrittäjiä elinvoimaisuuden lähteinä. Suutarin lapsella ei ole aina kenkiä ja sekin on kuulkaa ihan ok.

Tänä lauantaina koin pitkästä aikaa sellaista joutilaisuutta, joka aiemmin toimi mulle blogin kirjoittamisen buusterina. Ensin iski kaipuu, sitten iski pieni suru. Suru siitä, että blogi on jäänyt päivittämättä. Ikään kuin olisin laiminlyönyt jotain minulle niin kovin rakasta.

Miksen avaisi konetta juuri nyt? -kysyin itseltäni. Koenko sitä kuuluisaa writer’s blockia? Näpyttelin blogini osoitteen ja kirjauduin sisään. Teksti syntyi ajatuksissani jo ennen kuin sain sen näppäimistön kautta ruudulle.

Tärkein sanomani teille tänä lauantaina? Se, että täällä ollaan ja tiedän, että vielä jossain vaiheessa täällä tullaan olemaan vielä vahvemmin ja väkevämmin. En vain uumoile, että vielä tulee aika, kun saan tehdä tätä rakasta hommaa vielä työkseni, vaan tiedän, että näin tulee käymään.

Siihen menee vielä tovi jos toinenkin, mutta kun kevätaurinko on noussut ja kesäaurinko kullannut pisamat kasvoille, tulee taas sen aika.

En malttaisi odottaa sitä.

Tarinan opetus? Meillä on valinnanvapaus niiden asioiden suhteen, joita haluamme tehdä. Se lopullinen valinta ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta jossain vaiheessa. Rakkaus niin moneen tekemiseen voi olla sudenkuoppa. Kaikkea ei voi, eikä kannata haalia. Pääasia, että tekee itselleen selväksi, mikä on se, mitä elämässä haluaa tehdä. Millainen elämäntyyli sopii itselle juuri parhaiten.

Täällä päässä on suunnitelmat valmiina välietappeineen. Sitä kohden kuljetaan päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Pikkuhiljaa on aika kaivaa kamera naftaliinista. Kuinka olenkaan kaivannut kuvauspuuhia kirjoituspuuhien lisäksi!

Toivottavasti siellä voidaan hyvin tai jos ei juuri nyt tällä hetkellä, niin toivottavasti valoa on tunnelin päässä ♡ 

Kaikkea hyvää, aurinkoisia syyspäiviä ja ihania hyggehetkiä toivotellen,


lauantai 09. heinäkuun 2022

Kesän 2022 kuvatulvaa & kuulumisia

HELLUREI PITKÄSTÄ AIKAA!

Siinä missä ajattelin, että lomalla päivitän ahkerasti blogia, on loman ekat pari viikkoa menneet kaikessa muussa touhussa. Lukiessa, nukkuessa, lomaillessa. Pysähtyessä ihmettelemään elämää ja sen moninaisuutta. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että nytpäs avaan tietokoneen. Kuitenkin bloginkin kirjoittaminen on mun mielestä sellainen ”kutsumusjuttu” eli jos ei ole vetoa kirjoittaa, niin silloin ei kannata kirjoittaa.

Nyt kuitenkin tässä mökkituolissani yhtäkkiä se iski. Kaipuu blogiin. Kaipuu kirjoitella kesäkuulumisia. Mies katselee toisessa tuolissa formuloiden aika-ajoja ja koira nukkuu rahillani. Ulkona lämpötila laski ukkoskuuron myötä 13 asteeseen ja villasukkaa sai kaivaa jalkaan.

Kesä 2022 on ollut tähän asti ihana, vähän erilainen, mutta omalla tavallaan ihana. Tätä kesää leimaa vahvasti luopumisen ”tuska” (aka toisen puolesta kiitollisuuden tunne siitä, että saa kokeilla siipiään) esikoisen tulevan vaihtarivuoden osalta. Sitä on halunnut viettää aikaa lasten kanssa. Lisäksi sitä on tullut vietettyä aikaa parhaan ystävän kanssa, joka käväisi Suomessa ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Juhannus meni perinteisesti mökillä pienellä porukalla ja ilmat hellivät oikein kunnolla.

Tänä kesänä rohkaistuin olemaan mökillä yksin koiran kanssa öitäkin. Mulla kun alkoi loma silloin, kun muu perhe vielä oli töissä. Viimeisten vuosien aikana on tullut kohdattua omia pelkojaan ja huomattua, että ei ole mitään syytä pelätä. Mökillä yksin oleminen oli yksi näistä peloista. Noina kolmena päivänä nautin yksinolosta. Minä, joka aiemmin tarvitsin ihmisiä ympärilleni.

Aamupalan jälkeen parkkeerasin kirjan kanssa auringonottotuoliin, söin kevyen lounaan, nukuin päikkärit, saunoin ja nukuin hyvät yöunet. Välillä on hyvä olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. Tutustua taas itseensä kenties ehkä hektisenkin arjen jälkeen.

Yksi radikaali muutos, joka mulla auttaa aina lomamoodiin pääsemisessä on ruutuajan vähennys. Somea on tullut päivitettyä, mutta ei niinkään selailtua. Uutisia olen myös vältellyt. Alun FOMO-ilmiön jälkeen tyydyin siihen, että mun ei tarvitse tietää mitä maailmalla tapahtuu. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin aiemmin.

Just nyt on hyvä ❤️

Seuraavat kolme viikkoa lomaillaan miehen kanssa. Valmistellaan pikkuisemman rippijuhlia ja tehdään sellaisia pieniä päiväretkiä. Tai ollaan tekemättä. Fiiliksen mukaan mennään. Ja hei siinä, missä puunasin kotia ja pihaa pari vuotta sitten ennen esikoisen rippijuhlia on nyt sellainen fiilis, että tulee ne juhlat puunaamattakin.

Ihania ja leppoisia kesäpäiviä sinne! Toivotaan, että vaikkei aurinko aina paista, niin sen sisäinen valo loistaa tuoden iloa elämään 🌸

KESÄTERKUIN,

 


torstai 16. kesäkuun 2022

Vinkki juhannuspöytään

MOIKKAMOI!

Johan blogin päivitystahti kuulkaas räjähti käsiin…jo toinen postaus viikon sisään 😉 Hei nopsaa tulin jakamaan teille älyttömän hyvän ruohosipulivoivinkin, jonka löysin Virpi Mikkosen Kiitos hyvää kesää -kirjasta. Tänään selailin ruokalehtiä ja -kirjojani (voi koska viimeksi ❤️) ja tätä oli pakko kokeilla heti.

Sen verran hyvää oli Real-leivän kanssa, että tämä pääsee sulostuttamaan meidän juhannuspöytää. Muuten juhannusruoat ovatkin sitten vähän auki. Savustettua kalaa ja uusia perunoita nyt ainakin. Ehkä myös sillikranssia alkuun. Juhannuspäivälle pizzaa ja illalle itsestään valmistuvaa nyhtöpossua. Siinä se sitten taisi ollakin. Vanhoilla tutuilla mennään, ellen keksi jotain uutta ja mullistavaa. Täältä muuten löytyy viime kesäinen juhannusruokavinkkipostaus, jossa reseptejä jos jonkinlaisia.

Mutta siis tähän ruohosipulivoihin palatakseni. Reseptiin tulee kolme ainesosaa: Huoneenlämpöistä voita, pilkottua ruohosipulia (vartta ja kukkia) sekä ripaus sormisuolaa. Laita tekeytymään jääkaappiin. Tämä herkku paranee jääkaapissa makustuessaan!

Valoisat illat tekevät tepposensa. Tähän aikaan olen yleensä ollut unilla jo puolisen tuntia vähintään, mutta kesäilloissa tekee mieli hipsutella takapihalla ja nyppiä kuolleita kukkia. Upottaa varpaat nurmikkoon, joka on jo vähän viilentynyt ja kuunnella hiljaista lähiötä. Ja ehkä käydä naapurin puolella syreenivarkaissa, niin kuin tänään kävin. Olen ollut aika onneton kesäkukkien kanssa. Niin ulkona kuin sisällä. Mutta nyt meillä on kesän tuoksua ja kesäistä ilmettä ruokatilassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Nyt nukkumaan…se olisi enää kolme aamua huomisen jälkeen ennen lomaa. Aikas kiva! 🙂

TORSTAI-ILTATERKUIN,