tiistai 11. syyskuu 2018

Sohvapöytä hakusessa, mutta millainen?

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Tiedättekö, että en inhoa montaa asiaa, enkä tätäkään asiaa varsinaisesti inhoa, mutta se, mikä saa mut näkemään punaista on toimimattomat laitteet. Lähinnä tietokoneet ja/tai puhelimet. Latasin tuossa taannoin uusimman päivityksen puhelimelleni ja kas, sen jälkeen en ole pystynyt päivittämään mitään sovelluksia tai edes lataamaan uusia. Niin paljon olen asiaa nyt googletellut ja harmistukseni lukenut, että tuo taitaa olla uusimman versiopäivityksen yksi haittapuolista. Joillain ihmisillä ei sovellukset vaan enää päivity/lataudu. Great. Uuden ohjelmistöpäivityksen myötä tähän voisi saada ehkä parannuksen, mutta kaikista viisainta on palauttaa varmuuskopio, jonka on ottanut ennen tuota versiopäivityksen asennusta. Tarkoittaa omalla kohdallani varmuuskopiota 26.6.2018. Sanomattakin selvää, että ketuttaa.

Nyt tuo palauttaa parhaillaan varmuuskopiota, mutta siinä menee kesän ajan kuvat. Onneksi on Instaan tullut päivitettyä ne tärkeimmät. Puuh. Toivottavasti nyt toimisi sitten. Näen meinaan jo kauhuskenaarioita siitä, että mulla on joku asiakkaan kanssa sovittu yhteistyö eikä Instagram enää avaudu :D Pieniähän nämä murheet, puhelimella pystyy kuitenkin soittamaan ja vastaanottamaan puheluita. Eikös se se puhelimen tarkoitus olekin olla? ;) 

Puhelimesta sohvapöytiin. Meillä on ollut tuo äidin ja iskän vanha Ikean Liatorp olohuoneessa muutostamme asti. Nököttänyt tuossa paikallaan, jossa se on nököttänyt viimeiset viisi vuotta. Heti muuton jälkeen ajattelin, että en pidä siitä. Mutta olen oppinut tykkäämään siitä. Ehkä se on hivenen maalaisromanttinen tämän hetken makuuni, mutta se on kaunis. Kunnes mies kysyi yksi ilta, että olenko huomannut, että meidän sohvapöydän alataso on murtumassa kahtia hetkellä millä hyvänsä. Kyllä, siellä on iso poikittainen railo tuossa alalevyssä. Kuka käski täyttää tuon alatason sisustuslehdillä…

Kuitenkin nyt eletään ehkä sitä vaihetta, että uusi sohvapöytä olisi tarpeen. Tämän voisi viedä mökille, missä se saisi viettää eläkepäiviään ilman lehtipinon painavaa taakkaa. Mökillähän meillä on jo saman sarjan tv-taso. Toisaalta rakastan tuota valkoisuutta, mutta miksi mieleni halajaa silti mustaa sohvapöytää. En missään nimessä haluaisi olohuoneesta liian tunkkaista. Siellä kuitenkin on jo musta vitriini ja piano. Näin sohvien ollessa vastakkain tilaan menisi myös suorakaiteen muotoinen sohvapöytä, mutta koska sohvat vaihtunevat taas jossain kohtaa l-muotoiseen asentoon, niin pöydän tulee olla joko pyöreä tai neliskanttinen. Liatorpin mitat ovat 93 cm x 93 cm. Se on melkein maksimi, mitä tuohon tilaan menee sohvien ollessa vastakkain.

Mikäli sohvat ovat kulmikkain, vähän niin kuin l-muodossa, niin tuohon keskelle sopisi iso pyöreä pöytä. Aivan kuten tuo musta Big George -sohvapöytä. En tiedä miksi, mutta omaan silmääni tuo Big George -sohvapöytä näyttää aika päheelle myös mattametallisena. Pöydän halkaisija on 110 cm, joten se on ihanan iso. Voi olla, että se menisi myös sohvien keskelle, sillä tuossa on tilaa siirtää sohvia vielä etäämmälle toisistaan. Korkeuttakin tuolla pöydällä on liki yhtä paljon kuin nykyisellä. Tykkään, että sohvien ollessa vastakkain on kiva, että pöytä on ainakin samalla tasolla kuin millä sohvilla istutaan. Tuo valkoinen Holste -sohvapöytä on aivan unelma, se olisi vielä kymmenen senttiä halkaisijaltaan enemmän. Siinä kuitenkin on miinuspuolena, että se jää korkeudeltaan noin 10 senttiä sohvien istumiskorkeuden alle. Olisiko se teidän mielestä hölmönnäköistä? Ei ehkä silloin, kun sohvat ovat kulmikkain, mutta tuntuu, että sohvien ollessa vastakkain pöytä uppoisi sinne väliin :) Myös hinta on tässä kyllä kipurajan yläpuolella…

Hitahana hämäläisenä olen syttynyt nyt vasta marmorikantisiin pöytiin. Mutta kun niitä tuntuu vain olevan niin monella. Tuo upea mustamarmorikantinen Jim -sohvapöytä toisi ihanaa arvokkuutta olohuoneeseen. Tuohon mummun kruusaillut korkeat kynttilänjalat päälle ja muutama taideteos lisää seinälle. Tässä halkaisija on vain 80 cm, joten pelkään että jää liian pieneksi. En tiedä miksi, mutta tykkään reilunkokoisista sohvapöydistä. Lisäksi tämän kaunokaisen hinta on myös vähän yläkanttiin siinä missä korkeus on alakanttiin. Mikäli Rakel -sohvapöydällä olisi hieman enemmän halkaisijaa kuin 79 cm, niin kallistuisin sen puoleen. Muotoilun lisäksi miellyttää hinta. En tiedä, mikä tuossa marmorikantisessa Jim -sohvapöydässä kiehtoo. Onko se tuo, että nuo jalat ovat mustat? Kuitenkin, sekin on ehkä aavistuksen liian pieni halkaisijaltaan.

Huomaatteko muuten, että melkoisen ihastunut olen noihin mustiin esittelemiini pöytiin? Tällä hetkellä eniten silmääni miellyttää Big George, mustana. Vaikka se on musta, niin se on kuitenkin aika siro, eikö? Ja tuossa kollaasikuvassa sopii niin nätisti valkoisen sohvan eteen. Kuva sai mut haaveilemaan sinertävästä matosta ja sinertävästä keramiikasta. Koska päätin olla ostamatta lainkaan syysvaatteita tänä vuonna (sitä yhtä beigeä neuletta ei lasketa), niin eikös sitten saa ostaa sillä rahalla jotain muuta? Vaikka sohvapöydän :D

IHANAA SADEILTAA TOIVOTELLEN,

PS. tänään oli niin hirmu pimeää töiden jälkeen, että ei valo riittänyt kuvailla teille syysgarderobiani. Uusi yritys huomenna myyntikokoustelupäivän jälkeen :)


tiistai 28. elokuu 2018

Elämän risteyskohtia

HIPSULIHEI!

Tässä työhuoneen pöydän äärellä istuessani ja ulos katsoessani en voi muuta kuin taas ihailla. Tuota luonnon värikirjoa nimittäin. Vaikkei ruskaa vielä liiemmin ole, niin lännestä paistava aurinko ja idästä kurottavat mustat pilvet saavat aikaan sen, että luonto on kuin tuplasti värikyllästetty. Niin syvän vihreää, joka osiltaan taittaa jo ruosteenpunaiseen. Kauempana näkyy täydessä värikirjossaan oleva vaahteran latvus. Elämän risteyskohtia. Aika jättää kesä taakse ja siirtyä eteenpäin.

Se kertoo siitä, että syksy on täällä. Sen sisäisen fiiliksen lisäksi. Sen, joka saa kaivautumaan kotiin. Joka saa tämän ekstrovertin muuttumaan muutamaksi kuukaudeksi hieman introvertiksi. Huomaan joka syksy saman ilmiön; en tarvitse mitään muuta ohjelmaa elämääni kuin sen, että saan olla kotona. Kotoilla pesänrakennusviettini keskellä. Tähän sisälle sulkeutumiseen kuuluu olennaisena osana jokasyksyinen neuloosi. Himo kutomiseen nosti jälleen kerran päätään ja kävin penkomassa äidin jättämiä lankavarastoja.

Nyt kun villasukkatehdas on äidin osalta laittanut lapun luukulle, niin sitä täytyy olla omavarainen. Aloitin lasten sukista. Äiti osti sinä syksynä, kun sairastui tytöille lankaa säärystimiä ja villasukkia varten. Villasukat jäivät kutomatta. Silloin tytöt valitsivat tuollaiset hopeanhohtoiset langat sukkiinsa. Nostin lankakerät lankalaatikosta ylös miettien, että mistäköhän muuttolaatikoista alkaisin sopivia puikkoja etsimään. Kunnes lankojen välistä tippui avaamaton paketti. Viisi sukkapuikkoa, kuin tilauksesta.

Meidän perhe on villasukkakansaa. Siitä kertoo jo sekin, että meillä on yleensä iso korillinen villasukkia. Myös vieraille. Nyt tuo kori ammottaa tyhjyyttään. Vanhan talon vanhat nurkat tekevät sen, että puikot pääsevät tänä syksynä tositoimiin. Sukkapuikkojen vieno kilkatus, kynttilän valo ja seinällä Vionojan tyttö ilman kasvoja. Taulun tuijottamista ja miettimistä, että mistä kasvottomuus kertoo. Takaisin neulomuksen pariin siirtymistä. Vailla vastausta. Jumitusta kantapääkohdassa. Siinä kohdassa, kun yleensä kiikutin neulomukseni tänne tien toiselle puolelle ja noudin ne kantapääkohdat valmiina. Elämä on yhtä oppimista. Myös sen suhteen, että miten niistä risteyskohdista pääsee eteenpäin. Ilman luovuttamista.

Nyt tietokone säppiin ja heiluttelemaan puikkoja. Sitä ensin ehkä katson netin syövereistä, että miten tuo kantapää taas tehtiinkään. Toisaalta, eihän niiden sukkien nyt aivan täydellisiä pidä olla. Eihän elämäkään ole ja se siitä tekeekin niin ihanaa. Epätäydellisen ihanaa ♥ 

TIISTAITERKUIN,


tiistai 14. elokuu 2018

Singaporeen ja takaisin 9 minuutissa

16.04. Käynnistän auton työpaikan pihassa ja aamulla kuuntelemani äänikirja jatkaa samasta jännittävästä kohtaa. Silti olo on hieman levoton. Jostain kumman syystä vatsanpohjassa kutkuttaa samalla tavalla kuin ulkomaan(loma)reissun alla. Jos olisi tositosi rikas, niin lähtisin tänään Finskin myöhäisillan koneella Singaporeen. Nappaisin toki perheen mukaan, koska kun oltaisiin tositosi rikkaita, niin miehenkään ei tarvitsisi herätä töihin. Lapset pystyy hyvin pitämään lomaa koulusta (näin ehkä ajattelisin tositosi rikkaana, mutta en oikeasti). Mieli vaeltaa Helsinki-Vantaalle non-Schengen alueelle. Pikku bistroon punaviinilasin ääreen. Lähdön tunnelmaan.

16.06. Huomaan, että en ole kuullut lainkaan äänikirjaani ja pausetan sen. Mietin, että pitääkin katsoa heti kotiin päästessäni ihan piruuttaan onko illan Singaporen koneeseen tilaa neljälle. Että jos olisi resursseja lähteä, niin olisiko se mahdollista. Hetken aikaa tulee pieni suru puseroon, kun huomaan, että en ole lainkaan miettinyt koirakaverin kohtaloa. Hän ja nämä ex tempore -ulkomaanreissut ei kyllä ole hyvä vaihtoehto.

16.09. Ajatuksissani olen jo istunut Rafflesissa Singapore Slingillä ja kävellyt Little Indian katuja. Parkkeerannut Boat Quaylle iltaruoalle hulinaa katsomaan. Lösähtänyt Marina Bay Sandsin muhkeaan sänkyyn aromaterapiahieronnan jälkeen. Yhtäkkiä ajatukseni ovatkin Italiassa ja uutisessa, jonka luin juuri ennen töistä lähtemistä. Rinnasta kouraisee, kun ajattelenkin onnettomuuden vaikutuksia. Siirryn takaisin oikealle kaistalle ja himmaan hieman vauhtia moottoritiellä. Eihän mulla tässä kiire ole oikeasti minnekään.

16.11. Nyt olisi kyllä hyvä päivä lähteä reissuun jo senkin takia, että Sentosa ei olisi niin ruuhkainen kuin viikonloppuna. Ehkä muutaman Marinassa vietetyn yön jälkeen voisi mennä pariksi yöksi saarelle. Käydä huvipuistolaitteissa ja ihailla saaren edessä olevia tankkereita. Hetkinen….miten olin jo unohtanut ne. Se siitä paratiisisaarifiiliksestä. 

16.13. Kaarran kotipihaan, kerään laukkuni ja avaan kotioven. Helsinki-Singapore-Helsinki, 9 minuuttia ja kustannukset nolla euroa.

Kotona löydän koiran oksennuksen olohuoneen nukkamatolta. Onneksi luun pala oli tullut pois kurkusta, mattoja saa kyllä uusia. Ellen olisi juuri ollut mielikuvamatkalla Singaporessa, olisin ehkä tuskastellut mattoa, jonka tahra ei meinaa millään lähteä. Avaan Ikeasta päivällä työasioita hakiessani ostamat tyynyt miehelle ja minulle. Toinen tyyny on ratkennut saumoistaan ja vanua lentää ympäri keittiötä. Viiden minuutin kuluttua olen ommellut sauman kiinni ja tyyny on käyttökelpoinen. Jossain muussa tilanteessa olisin tuskastunut ja käynyt reklamoimassa tyynystä, mutta olo on kovin levollinen ja päättäväinen. Sattuuhan näitä!

Sytytän kolme uutta kynttilää sohvapöydälle, heitän shaalin päälleni ja katson aamulla aloittamani The Affairin neljännen kauden yhdeksännen jakson. En olisi oikeasti jaksanut edes matkalaukkuja alkaa pakkamaan. Ja hei, kuka sitä kosteaa kuumuuttakaan olisi kestänyt tuollaisen kesän jälkeen mikä meillä Suomessa oli? Mietin, että onneksi en ole tositosi rikas, sillä silloin en ehkä olisi eilen hakenut Kauppakassipalvelusta viikon ruokia säästääkseni ruokalaskussa. Silloin mulla olisi ehkä kokki joka valmistaisi meidän ruoat. Ja veisi multa yhden ilonaiheen pois, nimittäin ruoanlaittamisen.

Joten nyt kohti keittiötä ja uuniperunoiden laittoon. Kunhan mies saapuu kotiin, niin ajattelin paistaa meille entrecote-pihvit. Ehkä myös kaataa lasiin pikkuisen punaviiniä. Ihan vain sen takia, koska mä voin. Vaikken Singaporeen voinutkaan tänä iltana lähteä, niin tajuan, että on hurjan monta asiaa, joita voin ja pystyn tekemään. Monia pieniä asioita, joilla tehdä arjesta juhlaa. Eikä niihin tarvita sen kummempia rikkauksia, perintöjä tai eurojackpot-voittoja. Riittää kun vain oivaltaa sen, mikä on itselleen elämässä tärkeintä. Oivaltaa ne asiat, joista oikeasti nauttii 

IHANAA TIISTAI-ILTAA,

PS. ja hei, onneksi en ole tositosi rikas, sillä nyt olisin matkalla lentokentälle. Sinne pikku bistroon punaviinilasilliselle.
Sen sijaan mulla on aikaa vastata iltaruoan jälkeen teidän ihaniin kommentteihinne eiliseen postaukseen – kiitos niistä