torstai 14. kesäkuu 2018

Kahden euron sympaattinen kirppislöytö!

MOIKKA!

Tuolla IG-storyn puolella kerroinkin, että kesäloman eka päivä kului osin töissä :D Sellaistahan se on, tämä yrittäjän arki. En muista kesälomailleeni loman varsinaisessa merkityksessä sen jälkeen kun täytin 14 vuotta ja aloin olemaan kesät kesätöissä. Gradun palauttamisen jälkeen kesällä 2001 taisin olla tilanteessa, että lomailin liki koko kesän. Yksi kahden viikon työpätkä siihenkin sisältyi. Mutta silloin kun lomailin, niin lomailin ilman minkään sortin työvelvoitetta. En tosin valita, tämä on yksi niistä valinnoista, joista olen onnellinen. Se tietynlainen vapaus painaa vaakakupissa toisessa päässä. Toisessa päässä toki on nämä ”lomailut” ja muut velvoitteet. Sain Instagramin puolella viestiä, että miten blogin käy nyt kun lomailen. No kyllähän te tiedätte, että ei blogi lomaile. Postaustahti voi olla lomailevan bloggaajan vuoksi vähän sellainen hitaanlainen, mutta en mä täältä raaski pitää lomaa.

Meillä pienempi on siitä vielä niin ihana, että tykkää leikkiä. Teetti tuollaisen nallen Anaheimissa Build a Bear -liikkeessä ja nyt ollaan kovin metsästetty hälle vaatteita. Baby Bornin vaatteet sopivat just eikä melkein, mutta ovat aika arvokkaita. Eilen illalla käytiin pikaisesti kirppiksellä ja löydettiinkin nallukalle vaatteita pilkkahintaan. Itse tein myös muutamia löytöjä. Pari kannellista metallipurkkia 60 -luvulta, sellaisia sinivalkoisia, joissa ruskea kansi sekä kuvissa vilahteleva nahkainen pussukka.

Mulla on ollut lompakon korvikkeena By Malene Birgerin sellainen kännykkäkotelo, jossa on korteille tasku. Tuo kotelo on nyt aivan risana ja olen pitkään etsinyt vaihtoehtoa. Tuo symppis nahkapussukka sisältää myös vetoketjutaskun, jonne mahtuu ne tärkeimmät kortit. Kännykän lisäksi pussukkaan mahtuu huulikiilto ja puuteripaperit :) Ja hei, eikös vyölaukut olekin nyt muotia? Tuon saa tarvittaessa pujotettua vyöllekin. Symppiksessä pikkupussukassa on yksi kosmeettinen haitta; tuollainen tummempi jälki. Pystyyköhän sitä mitenkään poistamaan nahasta? Tämä pussi ajaa loistavasti myös ”bag in bag” aseman. Mulla kun tuppaa olemaan suurin osa laukuista tuollaisia, joissa ei ole minkään sortin sisätaskuja tai muita.

Nyt mökkikassi (-kassit) pakaten. Mies ei vielä lomaile, mutta me tyttöjen kanssa lomaillaan mökiltä käsin seuraava viikko. Tiistaina on pakko tulla kaupunkiin ainakin käymään, sillä olen varannut siihen kampaajan. Me siirrytään todennäköisesti vaaleasta kesätukasta kohti sellaista rusehtavaa, mutta vaaleilla raidoilla piristettyä. Tuntuu, että hiukset tippuu päästä tämän vaalentamisen johdosta, joten vaalennuskierre pitää saada poikki :) Mutta pidemmittä puheitta; ollaanhan kuulolla taas. Mikäli blogin puolella on hiljaisempaa, niin Instan puolella varmastikin tapahtuu!

TORSTAITERKKUSIN,

PS. palaan edellisen postauksen kommentteihin viimeistään huomenna, kiitos kaunis niistä 


perjantai 01. kesäkuu 2018

Kato mua silmiin ja sano mulle mitä sä näät…

HELLOU IHANAT!

Olette kauniita ja sisältä kultaa ♥ Vaikken teitä suurinta osaa ole ikinä tavannutkaan. Mutta tähän astisen elämän aikana sitä on tullut tehtyä aika iso poikkileikkaus ihmisistä ja olen tullut siihen tulokseen, että pohjimmiltaan meillä kaikilla on sydän kultaa.  Sen takia tunnen niin suurta ahdistusta, kun kuulen jonkun haukkuvan toista rumaksi tai haukkuvan itseään rumaksi. Jos vedettäisiin mutkat suoriksi, niin se on aivan sama, miltä sä näytät. Koska sun sydän on ihan varmasti kultaa ja se on kauneinta, mitä voi olla. Maailma on voinut kovettaa siihen kuoren, mutta se, mikä siellä kuoren alla on…se on sitä parhainta sinua. 

Vaikka lause ”silmät ovat sielun peili” on jo kovin kokenut inflaatiota, niin se on yksi lempparisanonnoistani. Olen kohdannut katseita, joihin upota. Olen kohdannut katseita, jotka viivähtävät vain hetken ja sitten poistuvat kiireen vilkkaa vältellen katsettani. Olen kohdannut katseita, joihin on pakko vastata hymyllä. Katseita, joissa näkyy nähty maailma ja eletty elämä. Mutta myös katseita, joissa näkyy epätoivo ja pelko. Rakastan katsoa ihmisiä silmiin. Silmät kertovat niin paljon. On uhmakkaita katseita, jotka viestittävät, että peräänny. On katseita, joista näkee suoraan siihen kuoreen, joka sydämen päälle on rakennettu. Niitä katseita, jotka eivät heijasta sitä kantajansa sisintä. Silloin aina ajattelen, että voi kunpa voisin auttaa. Jos olisi edes yksi lause, jonka sanoa, jotta tuo kuori sulaisi…

Siitä lähtien, kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, olen ottanut tavaksi nähdä ihmisistä ensimmäisenä silmät. Myös itsestäni. Peilistä katsoessani sitä voisi helposti kiinnittää katseensa johonkin muuhun kuin silmiin. Sitä voisi taivastella omaa kuvaa katsoessaan iän tuomia muutoksia. Sitä voisi näissäkin valokuvissa keskittyä käsivarsiin, jotka eivät ole enää timmeimmästä päästä. Vasemman käden arpeen kyynärtaipeessa. Yhdeksän tikin jättämään muistoon. Mutta sen sijaan näitä kuvia katsellessani hain kuvista oman katseeni.

Katseesta huokui onni ja levollisuus. Se tunne, kun vihdosta viimein oli saanut nukuttua sen verran, että silmäpussitkin olivat sulaneet. Katseesta huokui rakkaus. Suuren suuri rakkaus kameraa pitelevää pikkuista kohtaan. Häntä jonka vuoro oli tulla kameran eteen seuraavaksi. Katseesta huokui myös tietyllä tavalla se itsevarmuus. Iän tuoma varmuus siitä, että riitän just tällaisena. Riitän itselleni ja sen myötä riitän ihan varmasti muillekin.

Meillä eletään niitä hetkiä elämässä, kun pienten nuorten naistenalkujen minäkuvaa rakennetaan. Kun kroppa muuttuu sellaisella tahdilla, että tunnepuoli ei oikein pysy perässä. Eletään niitä hetkiä elämässä, kun tämä kunniatehtävä nimeltä äitiys heittää eteen haasteita. Miten luoda pienille, mutta silti jo niin isoille, niin rautainen itsetunto, että hekin uskoisivat siihen, että se on sisin joka merkitsee eniten. Vaikka muu maailma sanoisi mitä. Miten luoda pienille isoille tytöilleni minäkuva, joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on?

Tie itseni hyväksymiseen tällaisena kuin olen ei ole ollut helppo. Siihen on kuulunut paljon painon kanssa jojoilua alle parikymppisenä, jopa tulella leikkimistä asian suhteen. Monia surkutteluja siitä, että miksei mulla ole vahvempia hiuksia, kuulaampaa ihoa ja miksi olin liki ainoa luokassamme, joka joutui pitämään silmälaseja ja hammasrautoja. Kaikki se itsevarmuuden puute johtui ulkoisista tekijöistä. Mutta ei sitä silloin nuorempana ajatellut, että ne asiat ovat vain sivuseikka. Koska itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on itselläni yksi elämän kantavista voimista, niin palaan asiaan vielä tarkemmin sunnuntai-iltana. Joten pysykäähän kuulolla!

Hei, ihanaa koulujen lopettajaisviikonloppua ♥ Ja tsemppiä juhlavalmisteluihin teille, keillä sellaiset ovat viikonloppuna edessä. Mä lähden nyt kotitoimistopäivän kunniaksi tanssimaan ulos muutaman askeleen sadetanssia; tummat pilvet nimittäin lupaisivat vähän kosteutta maahan, joka jo halkeilee…

KIVAA KESÄKUUN EKAA TOIVOTELLEN,

PS. tuo kuvissa näkyvä valkoinen mekko…tiedättekö, tämä menee siihen samaan sarjaan, että kyllä ihmisillä on kultainen sydän. Reilu viikko takaperin ennen ystävien häitä sain sulhasen äidiltä messengeriin viestin; ”Mulla olisi sulle aivan sun näköinen mekko, huolisitko? 


maanantai 28. toukokuu 2018

Suuri kesämekkopostaus

*postaus sisältää mainoslinkkejä

MOIKKAMOI MAANANTAI

ja moikkamoi te ihanat!

Koska kysyntä on ollut niin suurta niin täältä pesee. Kysyntä? Jep, kysyntä eli kyselyt noista kesämekoistani, joissa olen viuhahdellut niin blogin puolella kuin instassakin. Mekkotyttöys on piintynyt selkärankaan. Tänä vuonna jotenkin se on saanut lisäpotkua, kiitos näiden supersäiden, jotka huutavat pukeutumaan mekkoihin.

Kesämekkoja mulla on kaapeissa aika paljonkin. Mutta huomaan, että näin iän myötä osa mekoista on jäänyt käyttämättä paristakin eri syystä. Ensimmäinen on helman pituus. Se saa olla reippaasti kyllä polven ylle, mutta sen täytyy olla kuitenkin reippaasti lähempänä polvea kuin vesirajaa :) Toiseksi mekon malli. Sellaiset kokovartalomakkaramekot ovat jääneet liki kokonaan käyttämättä. Pari sellaista joustavaa kaapista vielä löytyy, mutta jotenkin ne eivät vain enää tunnu omilta.ID

Aloitetaan vaaterekin oikealla kädellä olevasta kolmesta mekosta, jotka ovat meidän äidin peruja. Vaikka äiti käytti kokoa 34/36 ja itse käytän lähinnä kokoa 38/40, ovat nuo kolme mekkoa sellaiset, jotka istuvat silti. Kaksi niistä on raidallista ja yksi musta. Vaikka kesäisin tykkään pukeutua myös väreihin, niin kyllähän tuollainen musta ja raita on aina muodissa, eikö? Holly & Whyten sinivalkoraidallinen kellohelmainen mekko on ollut kovalla kulutuksella. Juhlissa, mutta myös arkena. Aivan ihana leikkaus.

Tuo mustavalkoraidallinen napakkaa trikoota oleva mekko on merkiltään sellainen, että en osaa päätellä mistä on ostettu. Ehkä Citymarketista? Mutta yhtäkaikki, aivan älyttömän hyvää tekoa ja lukuisista pesuista huolimatta pitänyt mallinsa. Plussaa taskuista sivuilla. By Pia’sin kokomustan pellavatunikamekon ostoksilla olin äidin mukana ja äiskä piti tuota juhlissa. Itse pidän sitä töissä (kuten tänäänkin), mutta asusteiden kanssa menee hienosti myös juhliin.

Nuo kaksi etualalla näkyvää ihanaa ja monikäyttöistä mekkoa esittelinkin jo täällä postauksessa. Joelle Pansie-maksimekko ja Joelle Alliumx-mekko on saatu kaupallisen yhteistyön myötä Ellokselta. Ihania, nilkkoihin asti ulottuvia mekkoja, jotka eivät hellepäivänäkään tunnu liian kuumalta päällä. Ja hei, kuten silloin taannoin puhuttiin, niin olen pikkuhiljaa lämmennyt punaiselle värille. Jotenkin tänä kesänä näen vain punaista. Hyvässä mielessä :)

Mekkohuumassani ostin myös kolme muuta mekkoa Ellokselta, sillä olivat hyvässä alessa (ja näemmä näyttävät olevan vieläkin alessa). Kietaisumallinen Bella-mekko olikin päälläni viime torstain postauksessa. Sininen on punaisen ohella se väri, johon olen tänä kesänä jälleen tykästynyt. Sopii päivettyneelle iholle ihanasti! Tuo kaunis, apilaprintein koristeltu valkoinen Engla-mekko taas kasvoi liki kiinni päälleni tässä taannoin. Riisuin sen iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja aamuisin suihkun jälkeen puin taas päälle. Niin työ- kuin kotitoimistopäivinäkin. Kertakaikkisen ihana päällä ja tuo kuosi…niin kesäisen hurmaava. Sen olette nähneet päälläni esimerkiksi täällä.

Pilkut kuuluvat kesään siinä missä raidat ja kukatkin. Mustavalkopilkullinen ja varsin naisellinen Daisy-mekko on päässyt päälleni vain kerran. Mutta siitä tulee varmastikin luottomekko töissä niinä päivinä, kun haluaa vähän pidempää hihaa. Tällä hetkellä tuntuu, että täällä toimistolla on niin kuuma, että kaipaa hieman vielä lyhyempihihaista ylleen.

Viime viikolla kuvasin tämän postauksen kuvat ja yksi kesän ihanimmista mekoista jäi esittelemättä. InstaStoryssa se vilahtikin lauantaina. Siitä siis juttua myöhemmin. Nyt vielä pari tuntia töitätöitä ja sitten autonnokka kohti mökkiä. Vierotusoireita meinaa pukata, kun emme ole kerenneet yli viikkoon möksälle. Toisaalta, viikonloppu oli kaikessa juhlahumussaan niin ihana, ettei silloin ennättänyt edes mökkikaipuuta kokemaan 

MEKKOHÖPERÖITYNEIN MAANANTAITERKUIN,