tiistai 06. kesäkuu 2017

D e s p a c i t o

ILTAA IHANAT!

Huhhuh, niin kiva olla taas täällä; tämä blogi toimii sellaisena pään tuuletuspaikkana :) Koko päivän olen odottanut, että pääsen tänne ja vihdosta viimein – täällä ollaan. Arvatkaa mihin tekstiini jouduin tänään palaamaan? No siihen, missä kerroin miten hidastaa elämää. Miten pysähtyä hetkeen. Nämä vikat muutamat viikot ennen muuttoa ovat kyllä aika kaoottiset. Eikä vain tuon rempan ja muuton takia vaan elämässä on vielä vähän muutakin. Töitä, töitätöitä ja yhtä toistakin kuolinpesää, jota yritetään parhaan mukaan sovinnolla selvittää. Tieto, että tämä on väliaikaista helpottaa ihan suunnattomasti.

Vaikka muu koti on jälleen kuin hävityksen kauhistus (jep, juuri perjantaina siivottiin), niin paikka jonka haluan pysyvän siistinä on makuuhuone. Kävin poimimassa mummulan omenapuista pari oksaa ja hei, ne ovat vihdosta viimein kukassa. Ainakin pari viikkoa normaalia myöhemmin. En ole aiemmin tiedostanutkaan, että ne tuoksuvat noin hyville. Vaikkei oman pihan omppupuu kukikaan tänä vuonna, niin toivottavasti mummulan pihasta saadaan omppusatoa hilloiksi asti.

Onneksi kiireen keskellä on sellaisia arjen ihania kompastuskiviä, jotka saavat nauramaan pissat housussa. Koska olette viimeksi koonneet teltan? Meillä lapset ystävänsä kanssa saivat päähänsä nukkua ensi yön teltassa. Suoriutuivat muuten teltan kokoamisesta keskenään. Siinä missä itse pähkäilin, että mikä tukipuu tulee minnekin, olivat muut jo koonneet teltan. Myönnettäköön, omasta partiostani on jokunen vuosi aikaa. Mielenkiinnolla odotan, mihin aikaan nuo pikkuiset rymistelevät sisään nukkumaan…

Niin, että nyt koiran kanssa iltalenkki,  iltasuihku ja sitten rentoutusappi päälle. Yritän taas palautella mieleen tuon hidastamisen jalon taidon (mahkut hei tämän härdellin keskellä…ainakin yritys hyvä kymmenen ;). Despacito. Vaikka täällä ja muissa somekanavissani olisi totuttua hiljaisempaa, niin hengissä ollaan ♥ 

MIKÄ PÄIVÄ TÄNÄÄN ON -TERKUIN,


keskiviikko 03. toukokuu 2017

Remppakuulumisia / muutama vaihekuva

HEISSAN IHANAT!

Ja anteeksi, että olen ollut niin laiska remontin välivaihepostaaja. Jotenkin kuvien otto keskeneräisistä nurkista ei ole niin kovin mieluisaa ;) Rempan välivaihepostauksia aina kyselette, joten nyt sellaisen vuoro. Yläkerta eli makuuhuonekerros alkaa olemaan jo aika kivalla mallilla. Kolmen makuuhuoneen katot on valmiit, seinät pohjamaalattu (yksi huone pintamaalissa), kylppäri on saanut kaakeleiden päälle kalusteet. Loppuviikosta saapuu putkari, joten saadaan wc-istuin ja hanatkin laitettua.

Ei siitä kauaa ole kuin tila näytti tältä (ylemmät kuvat tuosta seinän vierestä heti oikealla):

Tuo kuopuksen vintille tehty huone on niin tavattoman ihana, että olen yrittänyt saada sitä meidän vanhempien käyttöön. Turhaan ;) Lähtötilanne oli varsin pimeä. Kapean uuden ikkunan ansiosta valo tulee virtaamaan aina rappukäytävään asti. Oveksi tulee valkoinen seinän sisään liukuva liukuovi. Vielä seinät maalaten, lattia ja listat. Avot! Pienistä ikkunoista näkee auringonlaskun ja koko huone värjäytyy silloin lämpimän sävyllä. Senpä takia pitäydytään (täälläkin huoneessa) viileissä sävyissä seinissä ja lattiassa.

Pari kuukautta takaperin huone näytti tältä:

Käyn kuvailemassa meidän muiden makuuhuoneita, kunhan saadaan raivattua niitä vähän tyhjemmiksi. Sillä aikaa vilkaistaan nopsaa vielä keskikerroksen kylppäriin, josta tulee vieraskylppäri. Näin jälkikäteen olen niin onnellinen tuosta Aitokiven Carrara -marmorilaatasta, jonka seinään valitsimme. Käynti veskiin on aulasta ja vessan ovisuun vieressä on kiiltävästä kaakelista tehty takka. Mätsää kuulkaas niin hienosti tuohon veskiin. Ja veski takkaan :)

Tästä lähdettiin. Veski on alunperin rakennettu pikkuwc:n ja vaatehuoneen tilalle:

Aikamoinen muutos jo nyt, eikö? Lattiaan olisimme halunneet isoa laattaa kylppäreihin, mutta valitettavasti vanhan talon rakenteet & muut tekijät eivät sallineet unidraineja. Joten mennään sillä 10 x 10:llä. Kellarikerroksen lattiavalu kuivuu vielä ja vahvasti olen sitä mieltä, että antaa kuivua rauhassa. Saadaan nämä muut tilat valmiiksi toukokuun loppuun mennessä ja kesäkuu rakennetaan miehen mancavea. Tai no, eihän me mitään rakenneta vaan ne meidän kultaakin kalliimmat remppamiehet!

Kaikki suunnittelu- ja remppapostaukset muuten löydätte täältä. Nyt kohti…ette ikinä arvaa mitä! Jep, jos ne jäät eivät ole sulaneet, niin jopa meitsinkin positiivisuus on koetuksella ;D Itkupotkuraivarit siinä tapauksessa nähtävissä tuolla InstaStoriesin puolella…

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


keskiviikko 12. huhtikuu 2017

Maailman kaunein koti ♥

(sis. kuvatulvan eli kuvatulvavaroitus :)

MOIKKAMOI!

Eilen pitkin kaunista Suomea ajellessani en vielä tiennyt, mikä määränpäässä odottaa. Tai tiesin, että siellä odottaa ihana ystävä ja kollega Emilia ja heidän ihana kotinsa. Mutta en tiennyt, että siellä odottaa valehtelematta maailman kaunein koti. Se kokonaisuus, joka seinien sisälle kätkeytyi. Ihmiset, jotka tuota kotia asuvat ja ne puitteet. Se oli jotain ihan käsittämättömän kaunista ja harmonista. Harvoin menen sanattomaksi, mutta nyt ei auttanut kuin huokailla ja katsella ympärilleen. Toki olen Emilian blogissa kuvia ihastellut aiemminkin, mutta en voinut edes kuvitella, että tuo kaunis koti voisi siitä enää enempää kaunistua. Mutta näin vain kävi. Meni heti kerrasta Marian Maailman kaunein koti -äänestyksen ykkössijalle :)
Kauniin kodin lisäksi vastassa oli tuo kaunis sielunsiskoni. Vain toinen bloggaaja voi ymmärtää toista bloggaajaa. Meillä on molemmilla ollut melko tiivis kevät ja teki hyvää istua alas ja nauraa meikit poskilla. Emilia oli valmistanut älyttömän hyvää lohisalaattia lounaaksi ja jälkkäriksi vein rahkapullat meidän lähileipomosta. Kolmisen tuntia vierähti maailmaa parantaen ja musta kuulkaa tuntuu, että me molemmat saatiin tuon kolmen tunnin aikana sellainen minilomafiilis. Hetkeksi unohtui kaikki työt ja arkiset askareet. Kotiin päin lähdin ajelemaan posket nauramisesta krampissa ja itsekseni typerästi hihitellen. Onnellisena.
Heitinkin Emilialle, että saitte musta nyt vakivieraan, sillä eihän tuo matka nyt mikään pitkä ole. Tunnissa sinne ja tunnissa takaisin. Ylipäätään olen sitä mieltä, että olen edellisessä elämässäni ollut maalaistyttö. Jotenkin kaupungista pois pääseminen rauhoittaa. Nyt ymmärrän Emiliaakin paremmin, kun aina silloin tällöin viittaa siihen, että ei viihdy kaupungissa pitkiä aikoja. En minäkään viihtyisi, jos mulla olisi tuollainen rauhan tyyssija kotina. Maatalokuumeen lisäksi muhun iski järjetön kissakuume. Tuli jopa vähän ikävä meidän edesmenneitä kissoja Elliä, Eppua, Essiä ja Ossia. Mutta eiköhän tuo koiruus nyt riitä täyttämään perheen karvainen kaveri -kiintiön :)

Vaikka bloggaaminen on melko yksinäistä touhua, niin onneksi on tukiverkosto puhelimen päässä. Välillä sitä ei tarvi lähettää kun havainnollistavat emojit ja toinen on jo ihan kärryillä ja osaa antaa tukea. Aivan loistavaa. Olen siunattu ihanilla ihmisillä ympärillä 

ILOISTA KESKIVIIKKOA!