sunnuntai 11. maaliskuu 2018

Kaikki hyvin ♥

HEIPSUNHEI VAAN IHANAT!

Tulin pikaisesti huikkaamaan väliaikakuulumisia ja ne menee lyhyesti ja ytimekkäästi onneksi niin, että all good everyhting :) Vielä ollaan pikkuisen toipilaana, mutta niin hirmuisen paljon paremmin voin kuin esimerkiksi vielä eilen illalla. Toki annan taudin parantua kunnolla ennen normiarkeen paluuta. Niin olen pääni puhki miettinyt, että mikä tämä tauti oli/on, mutta ei kai sen taudin väliä. Pääasia, että suunta on kohenemaan päin, eikös? Kaukaisena muistona vain on se keskiviikko/torstaiyö kello 1.27, kun vessasta sänkyyn mennessäni huomasin yhtäkkiä maailman mustenevan ja löysin itseni sängyn päädystä lattialla makaamasta. Tuossa vaiheessa vähän manasin, että olin lähettänyt miehen kellariin nukkumaan. Voimat kun eivät ihan riittäneet kerralla siihen, että olisi päässyt sänkyyn asti. Mutta loppujen lopuksi sinne pääsin. Näin jälkikäteen jo tämä hieman hihityttääkin, mutta tilanteen ollessa päällä hätä oli kyllä aikamoinen.

Sunnuntaivibat ovat siis tapansa mukaan kaiken jälkeen suloiset ja erittäin positiiviset. Eikä vähiten sen ansiosta, että jälleen kerran sitä on oppinut arvostamaan terveyttä. Niitä päiviä, kun ei ole vuoteen oma. Arvostamaan sitä, että ylipäätään kyse on vain väliaikaisesta taudista. Jollekin kun se vuoteenomana olo on jokapäiväistä. Vakavan sairauden tai muun taudin takia. Ei saisi miettiä, mikä tämän (määrittelemättömän, mutta sitäkin kettumaisen) taudin aiheutti, mutta olen miettinyt, että voiko yhtäkkisellä ruokavalion vaikutuksella olla osansa? En tarkoita nyt välttämättä eri maan eri bakteerikantaa vaan sitä, että koska olen alkuvuoden syönyt todella terveellisesti, niin onko mahdollisuus, että tautipeijakas iski sen takia, että lomalla rentoilin myös syömisten suhteen. Sokeria en vältellyt ja tuli loppuiltoina juotua muutama kuoharilasillinenkin. Vastustuskyky kun lähtee sieltä suolistosta, niin onko käynyt niin, että vaikka maitohappobakteerit oli käytössä, niin silti tuo ruokavalion totaalinen muutos yhtäkkiä oli shokki elimistölle. Se muuttui heikoksi ja antoi pöpön vallata.

En ala itseäni näistä soimaamaan, sillä nautin jokaisesta suupalasta, minkä lomalla söin. Ja mikä tosiaan pääasia niin se, että tänään on ensimmäinen päivä, kun päähän ei satu. Ensimmäinen päivä, kun pystyy olemaan pystyssä ilman tuskanhikeä ja heikotusta. Vaikka aamulla vielä pikkuisen lämpöä olikin. Tänään on ensimmäinen päivä, kun on rehellisesti ruokahalua! Se jos mikä on ihana asia kuulkaas. Ruokahalu. Yksi niistä asioista, jonka aina ottaa itsestäänselvyytenä. Mutta ei se sitä ole. Niin kuin ei mikään tässä elämässä.

Sen verran huushollasin, että vaihdoin puhtaat lakanat. Laitoin makkarin ikkunan auki ja annan  huoneen tuulettua. Seuraavaksi hyppään suihkuun ja puen päälle puhtaan pyjaman. Sujahdan takaisin vällyjen väliin ja luen. Tässä taudissa ei ole juuri voinut edes lukea, mutta eilisestä lähtien se on ollut onneksi mahdollista. Ostin uusimman Fjällbacka-sarjalaisen lukulaitteeseeni ja nyt on kriitilliset viimeiset hetket menossa.

Kiitos vielä ihan älyttömästi tsemppiviesteistänne; niin täällä blogissa kuin tuolla instagraminkin puolella ♥ Useat ovat toppuutelleet, ja aiheesta. Tiedän välillä olevani vähän holhouksenalainen kipeänä. Kuten kerroin, niin lepääminen on vaikeaa. Mutta silloin kun on tarpeeksi kipeä, niin jopa minä tajuan, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Silloin kun ei pysy pystyssä, niin ei sitä juuri muuta ole tullut tehtyä. Onneksi alkuviikolle oli jo aiemmin sovitut pari kotitoimistopäivää. En meinaan ihan heti uskaltaisi vielä auton rattiinkaan mennä. Sen verran kuitenkin silmät harittaa. Tiistaille olisi yksi palaveri, mutta tehdään tilannearvio uudelleen huomenna. Keskiviikolle olisi se sydänultra ruokatorvea pitkin, mutta täytyy huomenna konsultoida alan ihmisiä, että voiko sinne mennä kunnon puolesta / kannattaako mennä tartuttamaan sairaalaan muita, mikäli tämä sellainen tartuntatauti on.

Mutta hei, lippu korkealla! Toivottavasti sielläkin. Ja huspois tautipöpiläiset teiltä, keillä sellaiset ovat kylässä. Ilkeää aikaa vuodesta tämä, kun niin monta kantaa jyllää päällekkäin! Terveitä päiviä ja kevätaurinkoa. Sitä toivon ja toivottelen :)

SUNNUNTAITERKUIN,


tiistai 20. helmikuu 2018

Pieni helpottava tekijä arkiaamuihin

HEIPPATIRALLAA

ja terkkuja sairastuvalta! Miesflunssa onneksi tajusi jättää meidän huushollin, mutta molemmille tytöille nousi sunnuntai-iltana lämpö ja eilisen he makoilivatkin olohuoneen sohvilla. Karvaisen hoitajakaverinsa kera, sillä äipällä oli kädet täynnä töitä ;) Illalla huokaisin jo helpotuksesta, kun kummankaan lämpö ei noussut. Pakattiin koulureput valmiiksi ja katsottiin vaatteet aamuksi. Aamuyöstä heräsin, kun sellainen kuuma ja pieni paketti kampesi peittoni alle. ”Oksettaa, äiti”…silloin mietin, että näinköhän meille tulee vielä uncle George kylään, mutta onneksi tuo paha olo johtui vain kuumeen äkillisestä nousemisesta kovaksi. Mies otti aamupäivävuoron sisarhentovalkoisena (teki siis töitä etänä) ja itse otin iltapäivävuoron.

Mutta mikä siinä onkaan, että kun puolen päivän jälkeen töistä ajelin kotiin niin valtasi ihan hirmuisen syyllisyys. Syyllisyys siitä, että pitäisi olla töissä. Syyllisyys siitä, että olisi pitänyt olla aamupäivän jo pikkuisen kanssa. Se taitaa olla tämä äiti-ihmisten perussairaus tuo syyllisyys. Tosin tänä vuonna, kun teemana on lempeys, heitin syyllisyysajatukset heti takavasemmalle. Jälleen näin lapsen sairastamisen aikoina olen erittäin onnellinen ollessani yrittäjä; meidän firmassa tuo alle 10-vuotiaan hoitaminen kotona kolmen päivän ajan -sääntö ei päde. Kenellekään. Jos jonkun lapsi on kovin kipeä ja luonnollisesti silloin kaipaa vanhempaa kaveriksi, niin siinä ei päiviä tai ikiä lasketa. Huominen pikkuisella nyt menee ainakin vielä kotona, sen verran korkeaksi kuume taas iltapäivästä nousi. ”Mutta kyllä sä äiti voit mennä töihin, kyllä mä pärjään.” Toinen on huolissaan tekemättömistä töistä.

Varsinkin näin, kun arkeen tulee pieni (onneksi siis kyse vain flunssasta) kuoppa, niin ne arjen rutiinit ja ennalta valmistellut asiat arjen helpottamiseksi nousevat arvoon mittaamattomaan. Kuten työ- ja kouluvaatteiden katsominen edellisenä iltana valmiiksi. Viime ajat olen tuosta laistanut ja aamuisin on välillä ollut sen takia mielessä, että ei ole mitään päällepantavaa. Vaikka oikeasti vaatekaappi pursuilee. Viikonloppuna tytöt rymsteerasivat pikkuisemman huoneessa ja käyttämättömäksi jäi tuollainen Ikean vaaterekki. Aluksi mietimme, että laitetaan se säilöön. Mutta se sopiikin tuonne meidän makuuhuoneeseen oikein hyvin.

Siihen katsoin viikon työvaatteet valmiiksi. Koska kuvaukset suoritin jo eilen, niin tangossa roikkuu neljän päivän yläosat. Alaosanahan kierrätän niitä kolmia mustia housuja, jotka omistan :D Paitsi mekko- tai hameviikolla. Mutta kyllä jotenkin helpotti tänäkin aamuna napata tuosta paita päälle. Ei kuulkaa tarvinnut paljoa tuskailla sen kanssa, mitä laittaa päälle! Kuten huomaatte, niin vaaleansininen on kova juttu. Se on oikeastaan ollut yksi niistä kantavista väreistä vaatekaapissani. Rakastan vaaleansinisiä paitoja! Ripsuilla, raidoilla tai ilman.

Ja hei, nyt näitte kuin varkain samalla sen kamalan mustan kapistuksen, joka rumentaa tuon varsin kauniin vanhan piirongin. Jep, jotenkin näkisin tuon piirongin päällä kauniin asetelman, johon kuuluisi valaisin, taulu ja maljakko täynnä tuoreita kukkia. Seinälle mustavalkoinen valokuvakollaasi ja piirongin avaimesta roikkumaan sellainen kaunis tasseli.

Eli vaatteet valmiiksi henkariin arkiaamuja varten. Tuorepuuro valmiiksi jääkaappiin. Kahvinkeittimen lataus jo illalla (ja ties kuinka monta pannullista meillä on vuosien varrella mennyt hukkaan, kun aina napsautan sen kahvinkeittimen illalla päälle) ja kylpytakki tossuineen ojennukseen suihkun viereen. Arkiaamut ovat aikas ihania 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


keskiviikko 07. helmikuu 2018

Tunnelmallisen makuuhuoneen salat

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Kohta on edessä päivän yksi ihanimmista hetkistä; se kun saa pujahtaa suihkun raikkaana puhtaiden lakanoiden väliin. Ottaa hetkeksi kirjan käteen ja antaa unen tulla. Tunnelmallinen makuuhuone on asia, jota olen näin aikuisiällä alkanut arvostamaan. Makuuhuoneen yleinen fiilis, kun vaikuttaa ainakin omalla kohdallani unen laatuun merkittävästi. Makuuhuonepostausta olette toivoneet, joten tässä luvassa toivepostausta. Vieläkään en valitettavasti voi koko makuuhuonetta teille vilauttaa, sillä sänkyä vastapäätä sijaitsevan kauniin vanhan piirongin on vallannut hermeettisen iso ja rujo televisio. Kyllä, luitte oikein. Meillä on vielä hieman keskustelut kesken miehen kanssa siitä, kuuluuko makkarissa olla telkkaria alkujaankaan ;)

Tekstiileillä saa makuuhuoneeseenkin kivasti tunnelmaa. Viime syksynä pähkäilin täällä bloginkin puolella sitä, että mistä löytäisin noihin meidän leveisiin Hästens-sänkyihin yhtenäisen helmalakanan. Leveyttä kun sänkykokonaisuudella on 220 cm. Koska molemmat sängyt ovat moottoroituja, niin tuli fiksummaksi ostaa molempiin sänkyihin oma helmalakana. Löysinkin syksyllä mieleiset Elloksen valikoimista ja ennen kuin ehdin asiaa sen enempää miettimään, olin klikannut kauniin siniset Juliette-helmalakanat ostoskoriin. Hetken emmin, että ovatkohan nuo miehen mielestä liian romanttiset kauniine yksityiskohtineen, mutta eivät olleet.

Myös päiväpeite tuotti uusien (äidin ja isän vanhojen) sänkyjen myötä pienen ongelman. Meidän aiempi 160 cm leveä sänky kun oli siitä helppo, että siihen löysi helposti päiväpeitteen. Tuo 220 cm leveä sänky vaatisi ainakin 260 leveän päiväpeitteen. Ellei helmalakanoita olisi ollut, olisi päiväpeitteen leveys pitänyt olla omaan silmääni noin kolme metriä, jotta se olisi laskeutunut nätisti lähelle maata molemmin puolin. Mutta koska helmalakanat ja kauniit lakanat saavat näkyä, niin ostin samaan syssyyn myös harmaan 260 cm leveän Roselynn-päiväpeitteen, joka oli myös kukkarollekin sopiva. Piirun verran alle 70 euroa kun on laadukkaasta päiväpeitosta, joka on kaiken lisäksi kaunis, aika kohtuullinen hinta.

Lakanoissa olen suosinut harmaita tai valkoisia, mutta nyt hetkellisen ostosinspiraation kourissa ostin myös siniset lakanat. Jotka saavat olla ryppyiset ja pehmeät. Ovat olleet suosikkilakanamme. Harmikseni huomasin, että noita ostamiani Socorro-lakanoita ei ollut enää Elloksen valikoimissa, mutta esimerkiksi Candice-pussilakanasetti näyttää yhtä ihanalle. Tosin se on vielä kivempaa materiaalia kuin nuo meidän. Ei ole pestyn pellavan voittanutta!

Vähän pehmeää vilttiä ja taljan lämpöä (esimerkiksi Linn-lampaannahkan myötä) sängyn päälle. Lattialle ripaus mausteista sävyä vanhan itämaistyyppisen maton myötä ja hieman taittoa sisustukseen modernien valaisimien kautta. Patinoitunutta puuta ja itämaiset yöpöydät. Vaikka yleensä kevättä kohden vaalennetaan sisustusta, niin oma silmäni kaipaisi myös makuuhuoneen seiniin sävyä. Josko niihin saisi kauniin keskiharmaan tai jopa tummansinisen sävyn. Niin onnellinen olen, että olen löytänyt elämääni pitkän valkoisen kauden jälkeen myös värejä ! :)

Jälleen kerran näitä makuuhuonekuvia katsellessani en voi kuin miettiä sitä, että kyllä elämä on melkoista. Kaikessa ihanuudessaan että myös suruineen. Kukapa olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että rakennamme tunnelmallisen makuuhuoneemme lapsuudenkotiini tasan tarkkaan siihen huoneeseen, jossa aikoinaan oli se mun makuuhuoneeni. Just miehen kanssa eräänä iltana juteltiin, että tuolla huoneessa ja noissa sängyissä nukkuu ihan äärettömän hyvin 

Tänään on pitkästä aikaa ollut migreenipäivä, joten mieleni halajaa pimeään makuuhuoneeseen. Ehkä se kirjanlukukin jää tältä illalta väliin. Nämä tällaiset päänsärkypäivät, kun edes tuju särkylääkekombo ei auta kuin kovimman kivun taittaen, ovat kyllä tosi harvassa. Onneksi. Sen verran höntti olo kuitenkin on, että en viitsinyt lähteä revittelemään miehen mukaan hiihtoladulle. Happea on saatava, joten karvainen kamu pääsee seuraavaksi lenkille ennen iltasaunaa :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,