Heippahei ja hyvää huomenta!
Huomaattekos, mun postaukset ovat jälleen kovin aamupainotteisia; ehkä se johtuu tosiaan siitä, että olen sellainen aamunvirkku. Sitäpaitsi iltapäivät ja illat ovat täynnä jos jonninlaista säätöä 😀 Kaiken lisäksi mä olen iltaisin tätä nykyä ihan töttöröö. Johtunee aikaisista aamuista. En valita, tämä rytmi sopii tällaiselle uraäiti-kotiäitisekoitusihmiselle loistavasti. Eilen se tapahtui; reilun viikon flunssan jälkeen uskaltauduin salille. Tai oikeastaan musta tuntuu, että jos on urheilusta yli kolmen päivän tauko niin mä laiskistun. Lähtemisen kynnys on aivan megalomaaninen. Mutta annas olla, sitten kun lähtee juoksemaan tai salille niin kroppa ja mieli kiittää kotiin tullessaan. Tuon kun aina muistaisi.
Tuossa pari viikkoa sitten salilla ollessani kuuntelin (siinä sivussa kun ihastelin) kahden nuoren tytön juttuja ja toimintaa. Heillä oli niin paljon energiaa ja niin tuli oma nuoruus mieleen noista jutuista. Ja sit sen hiffasin: mun treenaustavoitteet ovat muuttuneet tuosta ajasta valovuosien päähän. Tytöt laskivat aina toistensa toistoja ja jossain välissä toinen sanoi vieressä huhkivalle: ”Hei c’mon, sä et haluu näyttää norsulta…jaksaa jaksaa!” Siis missään nimessä tyttö ei ollut lähelläkään norsua, mielestäni jopa painoindeksi oli alarajoilla. Mutta kyllä mä muistan, että joskus muinoin sitä treenasi pääasiassa sen takia, että näytti hyvältä. Ja en sitä kiellä ettenkö osaksi treenaisi nytkin sen takia, että inhoan tunnetta, kun housun vyötärö kiristää.
Ei kuulkaas, nyt on viime vuosien aikana tullut aivan uudet intressit kehiin treenauksen suhteen. Ollakin, että mulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, niin nuorempana sitä välitti enemmän siitä, että miltä muiden silmissä näyttää. Ai hei, multa pääsi muuten just valkoinen valhe, mä olen sittenkin ehkä kerran ollut hieman ”pulskahko”: Kanadan vuoden jälkeen tulin kotiin ja Jussi-pappa kysyi mökillä keittiön pöydän ääressä, että kuules Maria, saitko sä sieltä sikotaudin tullessas? 😀 Jep, oli tullut vähän poskia. Tosin silloin painoin saman kuin nyt, mutta lähtöpaino maailmalle lähtiessäni oli 47 kg. Tällä hetkellä ei juurikaan tule käytyä vaa’alla. Liikunnan hyödyt mitataan muissa yksiköissä kuin kilogrammoissa.
Liikunnan tuoma hyvä olo. Se on se ykkösprioriteetti, jonka takia urheilen. Se endorfiinitankkaus ja olo kunnon juoksulenkin jälkeen. Siihen jää koukkuun. Mä haikailen sinne parin vuoden taakse, kun juoksin sen 40-50 kilometriä viikossa. Tunne siitä, kun lentää eteenpäin. Mä en yleensä ole kunnianhimoinen. Liikunnan ja varsinkin tuon juoksun suhteen olen tai olin nyt ainakin. Itsensä haastaminen on yksi tärkeä motivaattori. Mulla jäi vuosi sitten kesken itseni haastaminen aiheesta; pystynkö juoksemaan kotiin töistä 9,7 kilometriä alle 45 minuutin. Juoksin sen 49 minuuttiin ja sitten tuli jotain, joka sai juoksuinnon taantumaan. Ehkä juoksin liikaa. Toki olen sen jälkeen juossut paljonkin, mutta pitkää lenkkiä/aikaa vastaan en juurikaan. Olen hölkkäillyt. No, tässä on petrattavaa lähitulevaisuudessa. Liikunnan tuomaan hyvään oloon lisäisin vielä sen, että kun liikkuu niin on paljon energisempi ja mä huomaan ainakin ihan parin päivän tauossa sen, että musta (joo, voitteko kuvitella? 🙂 tulee vähän kiukkuinen. Saatan jopa hyppiä seinälle. Tulee jotenkin sellainen plääh olo, kun ei liiku. Myös yöunet maistuu paremmille, kun on vähän rääkännyt kroppaa.
Ruokailut ja liikunta kulkevat käsi kädessä. Kun on liikunnat kondiksessa niin sitä tulee automaattisesti syötyä terveellisemmin. Ainakin mun kohdalla pätee tämä. Tehokkaan salin/juoksulenkin jälkeen ei tee yhtään mieli roskaruokaa. Toisin kuin silloin kun ei liiku. Jo on ajatukset pizzoissa ja bigmaceissa. Tuo noidankehä liikkumattomuuden ja ”huonosti” syönnin kanssa aiheuttaa todella helposti väsyneen ja nuupahtaneen olon. Tarvitsen liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota vuosi vuodelta enemmän. Nuorempana sitä söi miten sattui ja liikkui miten sattui. Silti riitti energiaa vaikka mihin! Tällä hetkellä roskaruoat kostautuu saman tien. Paino alkaa hiipimään ylös päin salakavalasti, jos ei pidä huolta siitä, että vastaavasti liikkuu sen edestä, mitä syö.
Omaa aikaa itselle. Liikuin paljon ennen lapsia, mutta lasten syntymän jälkeen siinä kului noin kolme vuotta, etten juurikaan tehnyt mitään satunnaisia bodypumppeja ja sauvakävelylenkkejä lukuunottamatta. Toki, jos synnytyksistä olisi jäänyt merkittävästi ylipainoa, niin uskon että olisin liikkunut enemmänkin. Mulla on sellainen korvien välissä oleva ”bugi”, että en viihdy kropassani, jos paino menee tietyn lukeman yli. No mutta kuitenkin, tuolloin kun lapset olivat 1 v ja 3 v aloin liikkumaan enemmän ihan senkin takia, että tiesin tuolloin saavani omaa aikaa. Aikaa, jolloin kukaan ei kysy mitään, ei pyydä vettä, ei pyydä pyyhkimään. Ja ihan vielä tänäkin päivänä nautin urheilemisesta yksin. Siitä kun saa viilettää menemään napit korvilla musiikkia kuunnellen. Vaikka muuten olenkin yltiösosiaalinen ihminen, niin lenkille en ihan heti muita huoli kaverikseni 🙂
Terveyshyödyt. Sehän on kaikille selviö, kuinka paljon liikunta ehkäisee varsinkin tiettyjä sairauksia. Itse kun olen läheltä nähnyt kuinka ykköstyypin diabetes tappaa hitaasti ja salakavalasti, niin teen kaikkeni ehkäistäkseni muun muassa tuota nykyistä kansansairautta kakkostyypin diabetestä. Ykköstyypin diabeteksen puhkeamiseen ei liikunnat sun muut auta, mutta kovasti uskon, että me suomalaiset kärsimme tuosta uudesta kansansairaudesta sen takia, että emme pidä tarpeeksi huolta itsestämme. Ei tosin pidä yleistää; kyllähän tuo tauti itsestään huolta pitäviinkin saattaa tulla. Mutta jos jotain vain pystyn tekemään sen eteen, että saan elää pitkän elämän terveenä, niin sen kyllä teen. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni kunnossa, että pystyn reissaamaan ja ehkä virittelemään sen unohdiksissa olleen golfharrastuksen uudelleen. Tarkoituksena olisi myös jaksaa touhuta hamassa tulevaisuudessa lastenlasten kanssa. Ilman, että mummu joutuu äheltämään itsensä lattialta ylös leikkien jälkeen. Näin on!
Näiden vuosien aikana olen oppinut sen, että tämä on elämäntapani. En usko mihinkään hetkittäisin laihiksiin vaan perustavaa laatua olevaan muutokseen niin ruokavaliossa kuin liikunnassakin. Ja hei, kertaakaan en ole kärsinyt terveellisestä ruoasta. Kroppa huutaa päivisin salaattia, mutta jos sattuu, että se huutaakin kebabia, niin toki sellainenkin menee tähän elämäntapaan. Perjantai-illasta lauantai-iltoihin saa herkutella. Mutta kohtuus kaikessa. Ja sitten kun huomaa, että parilla hassulla karkilla saa tyydytettyä sen makeanhimon, niin ei juuri edes tee mieli Makuunin karkkipussillista. Tätä nykyä mä herkuttelen enemmänkin suolaisilla herkuilla kuin karkeilla. Hyvällä ruoalla perjantai-iltaisin yhden viinilasin kera. Tuo alkoholin käyttökin on muuten muuttunut; tänä päivänä kun avataan viinipullo, niin siitä riittää kolmelle illalle. Myönnän, musta on tullut kalkkis 😀
Olisi kiva kuulla, mikä teitä liikuttaa? Mikä saa laittamaan tossua toisen eteen pimeiden syyskelien saapuessa?
Oih, noi kuulaat syyskelit onkin muuten ihan parhaita lenkkeilyilmoja. Ja miettikääs sitä tunnetta, kun ensilumi narskuu lenkkarin pohjassa. Kyllä mun nyt täytyy pitää yllä tätä elämäntapaa. Tuossa yllä toimi itsellenikin taas muistutuksena sen hyödyt. Toivottavasti niistä oli hyötyä teillekin 🙂 Mulla on muuten työn alla postaus yhden päivän terveellisistä ruokailuista ravintoarvoineen kaikkineen, joten katsotaan saisinko sitä jo ensi viikolla eetteriin.
Elämä on valintoja, niin liikunnan kuin ruokailujenkin suhteen. Tänään lähden etsimään niitä terveellisiä vaihtoehtoja tuolta malesialaisen ravintolan buffasta ihanan Valleryn kanssa. Ja hei, jos valinnat meneekin vikaan, niin ei sekään maailmanloppu ole. Pidempää lenkkiä kehiin vain. Ainakin olen saanut sielunhoitoa sielunsiskoltani 😉
Torstaiterkkusin,
