perjantai 07. elokuu 2015

Ajatuksia hyvinvoinnista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEISSULIVEI,

ei, nyt ei tullut ruokavinkkiä viikonlopulle, vaikka eilen sellaista taisin luvata. Marian keittiössä oli kovin hiljaista eilen illalla, mutta takkahuoneen sohvalta kuului Subway -pussien rapistelua ja tyytyväistä mussutusta :) Päässäni muhinut resepti pääsee testiin ehkä viikonloppuna mökillä. Joten laitetaan tähän väliin vähän hyvinvointijuttuja. Ihana Ansku Peace&Style -blogista otti yhteyttä minuun ja kysyi haluaisinko osallistua hänen upeaan hyvinvointipostaussarjaansa. Kiitos kaunokainen ♥ Olin jo aiemmin laittanut merkille, että huikeita henkilöitä on ko. postaussarjassa antanut vinkkejä hyvinvointiin. Inspiraatiota vaikka muille jakaa! Aluksi mietin, että huh näinköhän meikäläinen sopii joukon jatkoksi…ilman mitään sen kummempaa fitnesstaustaa tai raakaruokahifistelyä. Mutta hei, nyt Anskun blogista löytyy vinkit hyvinvointiin kotikuntoilijan ja ruoan sekakäyttäjän näkövinkkelistä, joka on ymmärtänyt sen henkisen hyvinvoinnin tärkeyden viime vuosina. Käykäähän kurkkaamassa täältä!

Vastatessani Anskun kysymyksiin aloin miettimään hyvinvointia vähän laajemmalta näkökantilta. Mitä on hyvinvointi? Nuorempana liitin tuon sanan automaattisesti liikuntaan. Siihen, että ramppaa ryhmäjumppatunneilla tämän tästä, on slimmissä kunnossa ja tarkkailee ruokailujaan. Tänä päivänä (en tohtinut kirjoittaa sanaa vanhemmiten, sillä se kuulostaa kamalalta ;), hyvinvointi merkitsee pääosin henkistä hyvinvointia. Omalla kohdallani ilman liikuntaa, lepoa ja terveellistä ruokavaliota henkinen hyvinvointi kärsii. Niin se kyllä totta totisesti kärsisi silloinkin, jos joutuisin laskemaan kaloreita, punnitsemaan ruokia tai kieltäytymään jatkuvasti herkuista.

Ihan parin vuoden sisään sitä on tullut lempeämmäksi itselleen. Ymmärtänyt sen, että kokonaisuus ratkaisee. Ei huhaalaihdutuskuureja tai jojoilua. Been there, done that. Vaikka aina ei syytä kilojen karistamiseen ole ollutkaan. Terveellä maalaisjärjellä ja kotiruoalla pötkii aika pitkälle. Vaaka oli joskus kaverini, mutta nyt se on pölyttyneenä jossain kaapissa, ilman paristoja. Peili ja vaatteet sekä ihan yleinen olotila kertoo missä mennään. Mä olen niitä ihmisiä, jotka huomaa heti esimerkiksi vireystilassaan liian herkuttelun. Kaikkea siis kohtuudella.

Sitten aloin miettimään sitä, että näinä päivinä, kun lanseerataan jos jonkinlaista dieettiä, että eikös olisi paljon helpompaa ennaltaehkäistä ylipainoa (enkä nyt puhu sairauksien ja/tai lääkityksen aiheuttamasta painon noususta)? Syödä terveellisesti ja liikkua. Pitää itsestään huolta. Rakastaa itseään. Myös niiden kilojen kanssa. Olla onnellinen. Jos kuitenkin tuntee itseinhoa kilojen takia, niin toki kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen. Nousta sohvalta ja laittaa jalkaa toisen eteen. Kilojen pois saaminen on kyllä niin paljon työläämpää kuin niiden hankkiminen. Nyt varmaan ajattelette, että miten tuokin tuolla voi sanoa noin :) No varsinaisesta ylipainosta kokemusta ei ole, mutta 18-vuotiaan kropassa vaihto-oppilasvuoden 12 kiloa tuntuivat. Silloin niitä karistettiin ja mentiin sitten taas ääripäähän. Hyvinvoinnin kustannuksella.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat kaiken perusta. Kuten myös se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Aina näin ei ole ollut. Ehkä suurimpana tekijänä siihen, että olen onnellinen omassa kropassani on se, että tuo rakas aviomieheni rakastaa mua ehdoitta. Sitä myötä olen oppinut itsekin rakastamaan itseäni. Aloin oikein miettimään, että näiden vuosien varrella en ole kertaakaan kuullut mitään negatiivista hänen suustaan ulkonäkööni liittyen. Toki ajoittaista tuhahtelua tietyistä toimintatavoistani ;) Kritiikki, se on tärkeää. Aiheesta ja rakentavana. Sitä en ymmärrä, miksi pariskunnat mollaavat toisiaan. Miksi vanhemmat mollaavat lapsiaan. Ja usein vielä julkisesti. Itsetuntoa romutetaan usein tiedostamatta, mutta olen havainnut myös sellaisen seikan, että ne kenellä on huono itsetunto joskus yrittävät nostaa omaa itseään mollaamalla toista. Tietoisesti. Näin nostamalla itsensä jalustalle. Muka. Eihän se näin ole.

Olen oppinut vuosien aikana myös sen, että ainoa kehen kannattaa verrata itseään (jos ylipäätään sellaista harrastaa) on oma itsensä. Millainen olin ennen ja millainen olen nyt. Eikä verrata itseään bestikseensä Tiinaan, joka käyttää skinny jeanseja koossa 34 tai Tainaan, puhdasihoiseen kuvankauniiseen XL-malliin. Mieluummin huomaa itsessään sen muutoksen, että hei – on tultu aimo askel eteenpäin; mä näytän omaan silmään peilin kautta ihan hyvältä ja mulla on hyvä olla. Viihdyn kropassani. Ihmisistä, jotka on sinut itsensä kanssa, huokuu se ulospäin. Hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Näin se on. Ihan turha kituutta ananasdieetillä, jos se aiheuttaa mielipahaa ja tuskaa. Parempi syödä ja liikkua järkevästi. Nauttia elämästä.

Nimenomaan, elämästä nauttiminen. Se voisikin olla tämän sekalaisen sepustuksen johtopäätös :D Mä lähden tänä iltana nauttimaan kauniista kesäilmasta työkavereiden kanssa. Käydään hyvin syömässä ja vähän kuuntelemassa musiikkia. Vaihtamassa kuulumisia. Huomen aamulla olisi tarkoitus herätä mökillä. Nauttia viikonlopusta perheen kanssa. Mutta nyt takaisin töiden pariin, niistäkin kun voi nauttia. Asennekysymyksiä nämä ;)

RENTOUTTAVAA, AURINKOISTA & SUPERIHANAA VIIKONLOPPUA,
VOIKAAHAN HYVIN 

alle


keskiviikko 29. huhtikuu 2015

Inspiraatiota kotitreeniin (& superhyvä lounassalaatti)

MOIKKAMOI!

Paistaakohan jossain päin Suomea aurinko? :) Täällä meillä Pirkanmaalla tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Veikkaanpa, että jos saadaan pari aurinkopäivää tämän jälkeen, niin luonto herää henkiin. Eilen katselin jo naapurin syreenioksia sillä silmällä. Pitäisikin käydä napsaisemassa muutama oksa maljakkoon.

Hei, olittekin toivoneet taas vähän treenijuttua ja lupailin kertoa miten siinä mun Kayla Itsinesissä kävi. Joten sellaista sateiseen keskiviikkoon. Ihanan Kaylan supertehokas BBG -treeni on ollut jäissä Thaimaan reissun jälkeen. Pääsin viikon 9 loppuun asti. Sitten alkoi olemaan liikkeitä, jotka olivat mun polville liikaa. Varsinkin tuo oikea polvi, jonka olen telonut aiemmin, vihoitteli kuin viimeistä päivää. Tosin tekee sitä välillä ihan peruskyykyissäkin. Joten mä luovutin. Tiedän, liikkeet olisivat olleet korvattavissa muilla polvea rasittamattomilla liikkeillä. Taidan olla vähän ameeba – selkärangaton ;) No kuitenkin, varsin positiiviset fiilikset jäi tuosta Kaylan treenistä. Nyt kun juoksutreenit on lähteneet taas käyntiin kunnolla, niin en kuitenkaan ihan noin intensiivisesti ja usein kotona treenaa. Paitsi…

…tiettyjä kotitreeniliikkeitä on hyvä olla jemmassa takaraivossa ihan hätätilanteita varten. Niitä päiviä varten, kun lapset sairastavat ja mies on reissussa etkä pääse ulos. Niitä päiviä varten, kun ei ole juoksemaan asiaa. Mä tosin nautin sateessakin juoksemisesta. Hirmuisesti nuo Kaylan treenien tyyppiset HIIT-treenit ovatkin yleistyneet. Nopeasti tuloksia. Tosin näistä HIIT-treeneistähän ollaan vähän kahta eri mieltä; mä olen sitä mieltä, että ovat hyvä lisä esim. itseni tyyppiselle liikkujalle. Sellaiselle, joka ei kuntosaleilla tai jumppatunneilla viihdy (aiemmin viihdyin). Mukava lisä viikottaisiin juoksulenkkeihin. Treenaatteko te kotona? Mulla on sellaisia kotijumppakausia, välillä voi mennä viikkoja, ettei kahvakuulatkaan kotona hievahda mihinkään. Sitten taas välillä innostun taas kotijumpasta.

Arvatkaas mistä mä haen inspiraatiota liikkeisiin? Jep, pääosin Instagramista. Seuraan aika montaa treenisivustoa. Parhaimpana kotitreeni-inspiraationa toimii yksinkertainen @excerciseathome -sivusto, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Vaikkei olisi kotona käytössä yhtään mitään kuntoiluvälineitä, niin noilla ohjeilla saa kyllä hien pintaan ja sykkeen ylös. Lihaksia myös, uskoisin :) Ajattelin jakaa teille nyt yhten kotitreenin, jota tein silloin kun esikoinen seurusteli georgen kanssa pari viikkoa sitten. Päivänä, jolloin teki mieli tehdä vatsoihin painoittuva treeni. Puolisen tuntia ja hiki virtasi.

collage

Vuorikiipeilijäliike, onko tuttu? Tähän mä ihastuin Kaylan treeneissä. Mennään ikään kuin punnerrusasentoon käsivarret suorana, kroppa tiukkana ja juostaan paikallaan, vatsalihaksia rutistaen; tuodaan polvet vuorotellen kohti kohti rintakehää. Burpee. Mulla on tuota yleisliikettä kohtaan sellainen viharakkaussuhde. Ihanan kamala liike! Mutta tuolla saa sykkeen ihan helposti pilviin. Kantsii tähän googlettaa ohje, jos ei tiedä mikä se on. Allekirjoittaneen sekalainen sepustus vain sekottaisi teidän pään :D Peruslankku on varmasti kaikille tuttu. Tein aikoinaan lankkuhaastetta kuukauden päivät ja loppuvaiheessa meni kolme minuuttia lankkua ihan heittämällä. Nyt menee hädin tuskin pari :P Haarahypyt, jumping jacks ja syke nousee taas. Vatsarutistuksia niin, että jalat on polvista taivutettu rintakehän päälle. Napa kohti selkärankaa. Mä teen nämä usein väärin ja niskat vain kipeytyvät. Pitää keskittyä kieli keskellä suuta liikkeeseen. Ilmanyrkkeilyä. Näkymättömän säkin mottaamista :) Polkupyöräillen selinmakuulla jalat ylhäällä. Sarjan liikkeiden välillä en pitänyt taukoa, mutta ennen uutta sarjaa otin huikan vettä ja tasasin sykettä noin minuutin ajan. Liian paljon vettä koituu sitten kohtaloksi, joten ihan pikkuinen huikka riittää!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten todettu niin monta kertaa, niin liikunta ja terveellinen ruokavalio ruokkivat toisiaan. Varsinkin niinä plääh-päivinä, kun muistaisi sen. Ylös, ulos ja lenkille. Ruoat kohdilleen. Ja lyön vetoa, että plääh-päivä muuttuu wau-päiväksi! Niinä päivinä, kun olin kotona kipuisten lasten kanssa, pyrin vähentämään sitä seinien päällekaatumisefektiä tuon kotiliikunnan lisäksi ruokavaliolla. Kuin itsestään sitä tulee ruokavalion myötä tasapainoitettua oloa. Syötyä ruoka-aineita, jotka nostavat serotoniinitasoa. Aamupalaksi chiatuorepuuroa, välipalana kourallinen cashew-pähkinöitä, iltapäivä kahvin kanssa pari kuivattua viikunaa ja lounaaksi esimerkiksi superhyvä ja terveellinen tofusalaatti. Jo pari vuotta kestänyt rakkaussuhteeni parsakaalin kanssa voi loistavasti. Kolmanneksi pyöräksi on noussut kukkakaali. Näistä teenkin aika usein ison kulhollisen salaattia jääkaappiin. Se säilyy siellä jopa kolme päivää ja vain paranee muhiessaan.

PARSAKAALISALAATTI
2:lle

1 iso parsakaali kukinnot pienisteltynä
1 iso kukkakaali kukinnot pienisteltynä

kastike
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunan mehua
1 rkl karkeaa sinappia (seeded mustard)
1 tl tabascoa
1 tl sormisuolaa
1 tl mustapippuria
-sekoita aineet keskenään ja lisää parsakaalin ja kukkakaalin sekaan
-anna tekeytyä jääkaapissa

Tässä annoksessa päälle paistoin rapsakkaa tofua, seesaminsiemeniä sekä cashewpähkinöitä. Tofun maustoin suolalla ja sitruunamehulla. Jos ei pidä tofusta, niin salaatin sekaan voi heittää vaikka kikherneitä tai fetaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vappuaaton aatto, eikä meillä näy vielä ilmapalloja eikä serpentiiniä. Ennen kuulumatonta :) Ehkä koristellaan sitten vähän mökkiä ja jätetään tänä vuonna koti koristelematta. Vappu ei ole koskaan ollut mulle se juhlien juhla, ylppärilakkikin on hukkunut jo vuosia sitten. Mutta nyt täytyy myöntää, että mulla on sellainen kutkuttava vappuolo. Simaa ja munkkia. Kyllä, olen vähän alkanut miettimään, että pitäisköhän tänä iltana sittenkin sadeillan kunniaksi alkaa munkinpaistotalkoisiin! Paistorasvaakin näyttäisi olevan viime vuodesta…

MITÄ IHANINTA KESKIVIIKKOA SINNE,
voikaahan hyvin ♥

alle


tiistai 17. helmikuu 2015

Comfort zone

MOIKKA IHANAT!

Ennen kuin alan tässä kuvauspuuhiin yhtä kivaa (ruokaisaa ;) postausta varten, niin ajattelin tulla vähän kertoilemaan teille mukavuusalueista. Tai lähinnä siitä, miten mä olen hyötynyt omalta mukavuusalueelta poistumisesta. Joskus ennen muinoin olin erittäin mukavuudenhaluinen. Päivät rullasi pääosin samalla rutiinilla ja mehän tiedämme, että rutiinit luovat turvallisuutta. Oli hyvä ja kiva olla. Elämä on ihan ok siellä mukavuusalueella, mutta jos ei ole koskaan lähtenyt pois sieltä mukavuusalueelta, niin ei voi tietää mikä siellä ulkopuolella odottaa. Ei voi tietää, kuinka paljon elämän laatu paranee, kun tekee tiettyjä ratkaisuja, joiden avulla ylittää niitä omia rajojaan.

0Valokuva 1

Life begins at the end of your comfort zone. Niin totta! Monet varmaan ovat nähneet sen pallurapiirrustuksen, jossa toinen pallo kuvaa omaa mukavuusaluetta ja toinen pallo sen ulkopuolella paikkaa ”where the magic happens”. Meidän ihmisten perusluonne on sellainen, että halutaan tuntea olomme mukavaksi, tutuksi ja turvalliseksi. Eikä siinä mitään vikaa ole. Vuodenvaihteessa, kun pohdin tavoitteita tälle vuodelle otin yhden sanattoman tavoitteen; pyri lähtemään joka päivä edes hetkeksi pois mukavuusalueeltasi. Mulle ihan konkreettisella tasolla se on tarkoittanut sitä, että heti työpäivän alkajaisiksi hoidan kaikista epämiellyttävimmät asiat pois päiväjärjestyksestä, vastaan sähköposteihin (joihin yleensä olisin vastannut vasta iltapäivästä), maksan ostolaskuja (mistä niitä koko ajan kertyy? :), teen tilastoja (se aika kuinka paljon kulutan pelkästään vuoden vaihteessa erilaisiin raportointeihin erinäisiin instansseihin on ihan järkyttävä!) ja muita sellaisia hommia, jotka eivät ole sieltä mielekkäimmästä päästä. Ja kaikki tämä on saanut aikaan sen, että on oikeasti hyvä olla sen takia, että on saanut hoidettua ne kenkuimmat asiat pois alta. Pystyy keskittymään muihin töihin huomattavasti paremmin. Eikä vain miettiä, että ai niin, mun pitää vielä tehdä se ja se juttu.

0Valokuva 4

Toisaalta myös se mun tammikuinen herkkulakkokin oli vahvasti omalta mukavuusalueelta poistumista. Olinhan tottunut herkuttelemaan. Nyt se tunne, kun sai ylitettyä itsensä, oli aivan uskomaton. Liki kuin juoksulenkin aiheuttama euforia. Se, että tajusi herkkujen haitallisuuden ja toisaalta sen niiden poisjättämisen hyödyn terveyteen ja yleiseen vireystilaan. Onneksi herkkulakon jälkeinen elämä ei ole ollut yhtä repsahdusta. Herkuteltu on, mutta sillain sopivassa määrin. Yksi asia, jossa en ole päässyt pois omalta mukavuusalueeltani on pyykkien viikkaaminen. Sen sijaan, että sunnuntaina kulutan liki tunnin viikaten noin seitsemää koneellista pyykkiä, voisin viikata ne viikon varrella suoraan kuivarista pinoihin ja viedä kaappeihin. Siinä riittää vielä työn sarkaa. Ja veikkaanpa, että tässäkin, kun kaikissa mukavuusalueelta poistumistilanteissa, lopputulos on se, että kokee sitä mielihyvää tehdystä työstä. 0Valokuva 5

Yksi erittäin suuri mukavuusalueelta poisharppaus tapahtui tuossa neljä-viisi vuotta sitten. Olin enemmän jumppa- kuin juoksuihmisiä ja pienten lasten äitinä sitä kaipasi vanhaa jumppaharrastusta. Sitä että saisi edes vähän vaihtelua päiviin ja sitä omaa aikaa. Kuitenkin miehen reissutyö vaikeutti aikataulutettujen harrastusten harrastamista. Aloin haaveilemaan harrastuksesta, jota voisin tehdä silloin kuin mun aikataulussa olisi sen mentävä aukko. Esimerkiksi kävelylenkit tai juokseminen. Olin sitä mieltä, että mä en osaa juosta. Kunnes päätin antaa juoksulle mahdollisuuden. Loppujen lopuksi, kun sinnittelin sen kuukauden päivät ja kävin hölkkäilemässä pari kolme kertaa viikossa, huomasin että ei se ollutkaan mun juoksutaidoista kyse vaan äärimmäisen huonosta kunnosta. Pikkuhiljaa kasvatin lenkeillä hölkän osuutta ja vähensin kävelyn osuutta. Ihminen, joka ennen lapsia oli tottunut liikkumaan keskimäärin kuusi kertaa viikossa olikin muutamassa vuodessa saanut itsensä ihan rapakuntoon. Pari vuotta tuli juostua talvet kesät läpeensä, mutta viime vuonna juoksuharrastuksessa tapahtui jotain; syksyllä juoksin enää lenkin tai pari viikossa ja tammikuulla tuli lenkki pariin viikkoon. Toki esimerkiksi tuo Kaylan BBG-ohjelma verotti juoksuharrastuksesta. Mutta nyt kuulkaas parin viikon ajan olen vetänyt noin neljästä viiteen juoksulenkkiä viikossa. Välillä ihan peruskuntoa kasvattaen hölkötellen, mutta välillä omia rajojani tunnustellen. Tehnyt niitä kuuluisia ylämäkivetoja ja nauttinut pitkillä juoksulenkeillä siitä yleensä tunnin paremalla puolella tulevasta tunteesta, kun jalat rullaa kevyesti eteenpäin. Runner’s high. Sen saavuttaminen on mun mielestä siellä toisessa pallurassa. Ei siellä oman mukavuusalueen pallurassa. Vaan siellä, jonka eteen pitää oikeasti tehdä töitä, mutta sitten kun sinne pääsee, niin se palkitsee.
0Valokuva 6Aika usein kuulee ihmisten valittavan omasta elämästään. Ei olla tyytyväisiä työhön tai parisuhteeseen. Mutta silti jauhetaan päivästä toiseen sitä samaa arkea siellä samassa työpaikassa tai sen saman, jo platoniseksi kaveriksi, muodostuneen ihmisen kanssa. Koska ollaan totuttu siihen ja tavallaan tyydytään siihen. Onnellisuuden kustannuksella. Elämä on siihen aivan liian lyhyt. Tosin mun täytyy sanoa, että mä olen maailman luokan mamis ja vellihousu enkä varmaan uskaltaisi tehdä mitään suurempia repäiseviä liikkeitä näiden suhteen omalta mukavuusalueeltani poistumiseksi, jos tarvetta olisi. Nämä pienet pyrähdykset riittää vallan mainiosti :D

Kuten myös se, että sunnuntaina sain itseni ylös sohvalta ja juoksuvaatteet niskaani. Ajattelin ihan juosta sen peruspuolituntisen, mutta Tahmelan rannassa (ylin kuva) päätinkin suunnata pitkästä aikaa Pispan (tappo)portaille. Ja voi vitsi, mikä palkinto odotti portaiden päässä oman mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle lähtemisestä. Niin tajuttoman hieno auringonlasku (kaksi keskimmäistä kuvaa), että oli pakko siinä puuskutusta tasatessani vähän kuvailla. Ihme ja kumma oli, etteivät kuvat huurustuneet ;) Sen suunnittelemani puolituntisen sijaan tulikin heitettyä reilun tunnin lenkki ja olo oli mitä ihanin!

Rikotaanko siellä mukavuusalueiden rajoja vai tyydytäänkö siihen peruspullaan päivästä toiseen? Toisaalta se arkihan on se, josta tämä elämä muodostuu. Mutta silti suosittelen harppausta sinne mukavuusalueen ulkopuolellekin toisinaan :)

TIISTAITERKKUJA 

allePS. vielä huomiseen klo 15.00 asti aikaa osallistua Arabian Koko-arvontaan täällä. Jos siis ette ole sitä vielä tehneet, niin kipin kapin sinne!