sunnuntai 20. kesäkuun 2021

Vinkkejä juhannusruokapöytään

OIJOI

kuulkaas – keskikesän juhla on pian täällä 🌸 Ja mikäli säätiedotuksiin on uskominen, niin ainakin tänne Pirkanmaalle on luvattu aikasmoista unelmakeliä. Muistan nimittäin erään juhannuksen vuosien takaa, kun herättiin juhannusaattoaamuna mökillä ja mittari näytti 0,7 astetta. Plussan puolella, mutta silti. Jouduttiin kaivamaan mummuille, jotka olivat juhannusvieraina, toppatakkia päälle, kun eivät olleet osanneet niin kylmään jussiin varautua.

Mutta tämä juhannus. Se vietetään hellemekossa ja se tuntuu ajatuksena aivan ihanalta.

Meillä juhannusruokiin kuuluu vakiona savustettu kala. Yleensä lohi, mutta tänä vuonna lohen seuraksi ajateltiin myös savusiikaa. Uudet perunat ja kermaviilikastike on myös klassikko. Erilaiset sillit myös. Samoin mansikkakakku. Sekä mummon paistamat muurikkaplättyset kesäyössä nautittuna.
Edellispäivän keitetyistä perunoista saa helposti tehtyä suussa sulavan silliperunasalaatin.

Silliperunasalaatti

1 kg uusia perunoita (mielellään pieniä)
1 tlk kermaviiliä
tilliä
1 rkl hunajasinappia
1 tl sitruunapippuria
1 prl lempparisilliä
puolikas punasipuli
kapriksia
sitruunaa
tuoretta tilliä tarjolle

-kypsennä perunat kuumassa kiertoilmauunissa tai käytä edellispäivän keitetyt (ne voi rapsakoittaa uunin sijaan vaikka grillissä!)
-sekoita purkki kermaviiliä  tuoreen tillisilpun, sitruunapippurin ja hunajasinapin kanssa
-sekoita perunoihin ja kaada perunat tarjoiluvadille
-lado päälle lempparisillin palasia, punasipulirenkaita, kapriksia, sitruunaviipaleita ja tuoretta tilliä

Monena vuonna ollaan tehty karamellisoitua nyhtöpossua juhannuspäivänä. Se on siitä ihana ruoka, että valmistuu ns. itsestään. Kun vain muistaa laittaa lihan marinoitumaan edellisenä päivänä.

Karamellisoitu nyhtöpossu

800g kassleria
Marinadi
1 solo valkosipuli pilkottuna
1 tuore chili pilkottuna
1 tl paprikajauhetta
1 dl + 1 dl bbq-kastiketta (mä käytin Huntsia)
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria
– laita liha pakastepussiin ja lisää marinadiaineet pussiin (huom! vain 1 dl bbq-kastiketta)
– anna tekeytyä yön yli jääkaapissa
– ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista
– laita uunipellille ja paista uunissa 225 asteessa puolisen tuntia (kunnes saanut väriä)
– kiedo liha folioon ja jatka paistamista 125 asteessa 5-6 tuntia
– revi haarukalla säikeitä uunivuokaan ja lisää folion sisältä marinadiainekset + 1 dl bbq-kastiketta
– paista 225 asteessa noin vartti, kunnes liha rapsakoituu

Chilikastike

2 dl turkkilaista jugurttia
1 punainen chili siemenet poistettuna ja pilkottuna
2 rkl bbq-kastiketta
1 tl suolaa
1 tl sokeria
– sekoita ja anna tekeytyä jääkaapissa tovin

Marinoidut punasipulit

2 punasipulia ohuina renkaina
0,5 dl punaviinietikkaa
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
– kiehauta sipuli, etikka, sokeri ja suola kattilassa
– lisää öljy ja anna jäähtyä

Kun juhannusvieraat juhannusaattona saapuvat lounasaikaan, ollaan yleensä tarjottu lounaana suolaista piirakkaa salaatin kanssa. Tänä vuonna piirakaksi valikoitunee tomaatti-mozzarellapiirakka 🙂

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Suolainen piirakkapohja
4 dl jauhoja
150 g voita
2-3 rkl kylmää vettä

1. Nypi voi jauhoihin
2. Lisää kylmää vettä pikkuhiljaa, kunnes saat aikaiseksi taikinan
3. Painele taikina voidellun (tai leivinpaperilla vuoratun) piirakkapohjan pohjalle ja reunoille

Täyte
4 tomaattia
2 rkl vihreää pestoa
2 valkosipulin kynttä
1 rkl kapriksia
1 mozzarellapallo
tuoretta basilikaa

4. Levitä pesto piirakkapohjalle
5. Lisää viipaloidut tomaatit, murskatut valkosipulit ja kaprikset
6. Revi päälle mozzarellaa
7. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 22-25 minuuttia, kunnes juusto on ruskeaa ja pohja paistunut
8. Tarjoile tuoreen basilikan kanssa

Seuraava lohiperunasalaattiohje on kulkenut mun mukanani jo vuosia. Aina siitä lähtien, kun työkaverini sen mulle vinkkasi. Mikä ettei sen voisi tehdä myös savustetun lohen jämistä, mutta meidän taloudessa harvemmin moisia jämiä jää 😉

Kesäinen lohiperunasalaatti

iso kattilallinen varhaisperunoita
1 prk yrttituorejuustoa
1 pkt graavilohta
puntti tuoretta tilliä
sitruuna
suolaa

-pese perunat ja keitä niitä suolatussa vedessä, kunnes kypsiä
-anna hieman jäähtyä (mutta ei liikaa!)
-sekoita perunoiden joukkoon yrttituorejuusto, pienistelty graavilohi sekä suurin osa tuoreesta tillistä
-purista koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehu ja koristele tillillä

*******************************

Nyt pesemään päivän aurinkorasvat pois ja kohti tynkätyöviikkoa ajatusten tasolla. Pari viikkoa ja sitten alkaa ruhtinaallinen neljän viikon loma. Ajatus hivelee aivonystyröitä 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


maanantai 31. toukokuun 2021

Grilliruokailun helppous

HEISSUN!

Kesähuoneessa lauantai-iltana istuessani tuijottelin järvelle vatsa täynnä grilliruokaa ja mietin jälleen kerran, kuinka ihanaa on, että meillä on neljä vuodenaikaa. Joista yksi on välillä kuin aivan liian pitkä marraskuu. Ja ollakin, että tykkään marraskuustakin lyhyempänä versiona, niin silti tuon pitkällisen marraskuun (jota muuten tänä vuonna ei koettu, onneksi) jälkeen tulee aina valoisa aika. Sen kun muistaisi silloin, kun pimeys meinaa viedä mehut.

Kuunneltiin lintujen laulua ja yritettiin arvailla, mikä lintu on kyseessä. Lintukirjan ääninäyteosioon täytyy uusia patterit. Vielä mä ne lintujen äänet opin tuon jälkeen.

Kasviksia tulee syötyä ympäri vuoden, mutta jotenkin kesällä grilliin tulee heitettyä kasviksia monessa eri muodossa. Kasvisten tekeminen grillissä on älyhelppoa. Parhainta herkkua tällä hetkellä on grillattu varhaiskaali (oliiviöljy, ripaus suolaa ja mustapippuria pintaan ennen grillausta) ja grillissä makeutuvat tomaatit (foliovuokaan kirsikkatomaatteja, oliiviöljyä ja yrttejä).

En muista mistä sain vinkin tuorejuustotäytteisiin paprikoihin enkä muista miten tuo vinkki täysin meni, mutta meillä tehtiin grillipaprikoita näin ja ai jösses, nämä tulivat jäädäkseen:

Grillatut paprikat tuorejuustotäytteellä
4:lle lisäkkeenä

2 suippopaprikaa
4 rkl tuorejuustoa
6 siivua pekonia

1. Puolita paprikat pituussuunnassa ja poista siemenet
2. Täytä paprika tuorejuustolla (pippurituorejuusto toimi ainakin loistavasti)
3. Kiedo paprikan ympärille pekonia (noin 1,5 suiroa / paprika)
4. Grillaa niin, että pekoni rapsakoituu

Lauantaina grillattiin myös hamppareita, joiden väliin tein pihvin lisäksi maailman helpoimman coleslawn:

Helppo coleslaw

1 pss (á 200 g) kaali-porkkana-purjomixiä
2 rkl majoneesia
mustapippuria

1. Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa hetken

Mutta nyt pienelle lenkille koiruuden ja miehen kanssa. Mun allergiat ottivat taas viikonloppuna takapakkia ja painan menemään aivan petteri punakuonona. Se etu siinä pitkässä marraskuussa on, että ei tule juuri aivasteltua. Siltikin valitsen tämän kesän. Petteri punakuonona on kesällä ihan jees olla 🙂

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 02. toukokuun 2021

Mausteinen makkarasalaatti

MOIKKA!

Mun nimi on Maria ja olen Tulikeppi-koukussa. Jep. En yleensä syö juuri minkäänmoista makkaraa, mutta Tulikepit, niihin olen taas näin kesän kynnyksellä koukuttunut. Lähinnä siihen tulisuuteen. Samoin on muuten Ärjyripan kanssa….oletteko koskaan maistaneet Ärjyripaa tai Tulikeppiä? Molemmat ovat made in Manse, joten täältä meiltä niitä kaupoista hyvin löytyy. Toivottavasti myös muualta Suomea.

Aika usein käy niin, että tulee grillattua vähän liikaa. Salaattiakin jää usein yli. Ja tuollainen grillattu makkara ei oikein houkuttele enää jälkikäteen. Tulikeppi sopii myös pastan joukkoon loistavasti ja tänään testasin sitä salaattiin. Ai että, lounaalta jäänyttä salaattia jatkoin hieman pinaatilla ja paprikalla. Päälle paistinpannulla hieman lämmitettyjä Tulikeppejä ja muutama paahtoleipäviipale palasteltuna. Ranskankerman jämät, joihin sekoitin bbq-kastiketta. Luova keittiö – paras keittiö 😀

Mausteinen makkarasalaatti
3-4:lle

3 mausteista makkaraa
salaatti-punakaalisekoitusta
pinaattia
parsakaalia
paprikaa
oliiviöljyä
pari paahtoleipäsiivua
ranskankermaa
bbq-kastiketta
lehtipersiljaa

1. Pienistele makkarat ja paista niitä pannulla
2. Pienistele paahtoleipäsiivut ja paista niitäkin pannulla
3. Sekoita salaatti, pinaatti,pienisteltu parsakaali ja paprika keskenään, lisää oliiviöljyä
4. Kaada salaatti tarjoiluastialle ja lisää makkarat ja paahtoleivän palaset
5. Tarjoile ranskankerma-bbqkastikkeen ja pienistellyn lehtipersiljan kanssa

Toivottavasti siellä on vietetty ihana vappuviikonloppu ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 23. huhtikuun 2021

Rapeat paneroidut currykanafileet & yrttivoimaissit

 

HIIOHOI!

Viikonloppua näkyvissä ♥ Alunperin oli tarkoitukseni tehdä tänään myyssipostaus, mutta koska hiffasin että iltahan kuluu sohvannurkassa Tapparaa kannustaen, niin en mä mitään malta kuvailla. Eikä myyssipostaus ole myyssipostaus, ellei sitä ole tehty autenttisessa tilanteessa. Just siinä hetkessä, perjantai-iltana klo 19-21 välisenä aikana.

Sitäpaitsi, lapset toivoivat tälle illalle ruokaa, jota tehtiin alkuviikosta. Pankopaneroituja currykanafileitä. Viikolla niitä syötiin yrttivoimaissien kanssa, mutta tänään teen ehkä niiden kanssa jonkun raikkaan ja itämaisen kaaliporkkanasalaattityyppisen hässäkän (kunnon ruokabloggaajatermein) ja sullotaan kanat ja hässäkät tortillan tai baobunin sisään.

Jos olette tähän asti leivittäneet korppujauhoilla, niin suosittelen antamaan pankojauhoille mahdollisuuden. Kokko homma nousee aivan uusiin sfääreihin. En tiedä onko se kohteliaisuus lapsen suusta, jos sanoo ääneen annoksen maistuvan ihan ravintolaruoalle. Kun mun mielestä kotiruoka on parasta 😉

Rapeat paneroidut currykanafileet & yrttivoimaissit

800 g kanan sisäfilettä (sellaisia pikkuisempia kuin rintafileet)
4 dl pankojauhoja
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl currya
0,5 rkl savustettua paprikamaustetta
1 tl suolaa

rypsiöljyä

1. Riko yhteen kippoon kananmunat (sekoita haarukalla), laita toiseen kippoon vehnäjauhot ja sekoita kolmanteen pankojauhot ja mausteet
2. Dippaa kanat ensin vehnäjauhoihin, sitten kananmuniin ja sitten pankojauhomausteseokseen
3. Paista rypsiöljyssä (kahdella pannulla) käännellen, kunnes kana on kypsää (meillä taisi mennä noin 25 minuuttia)

Yrttivoimaissit

4 esikypsää maissia
50 g voita
tuoretta persiljaa
sormisuolaa

1. Laita maissit 200 asteiseen uuniin vartiksi
2. Sulata sillä aikaa voi, lisää tuore persiljasilppu ja sormisuolaa
3. Valele maissien päälle ja paista vielä 5-10 minuuttia

Kanaa oli sen verran reilusti, että siitä riitti seuraavana päivänä salaattiinkin asti. Kaiken maailman kananugetit eivät ole olleet mun suosikkeja (sillä se ajatuskin siitä, mitä sinne on jauhettu), mutta tällain kun näkee kanan kanana ja paneroi sen, niin avot 😀

Hei, nyt toivottelen ihanaa viikonloppua! Meillä on suunnitelmat vielä auki, mutta himputti vie näyttää siltä, ettei mökille kannata mennä laittamaan pumppuja kiinni, sillä ensi viikolle on luvattu joka yölle yöpakkasia ja kokemusta pumpun hajoamisesta pienenkin yöpakkasen takia on. Mutta katsotaan, voishan siellä mökkirannassa käydä tekemässä murikkatestin, mikäli saareen asti ei pääse.

PERJANTAITERKUIN,

 

 


maanantai 22. maaliskuun 2021

Vinkki pääsiäiseen: Nyhtölammas & minttujogurtti

MOIKKA MAANANTAIHIN!

Avot sano, kun ulos katsoo. Rännit valuu ja aurinko paistaa!

Vaikka punaisen lihan syöntiä ollaankin radikaalisti vähennetty, niin on juhlapyhiä, jolloin sitä syödään. Yksi niistä on pääsiäinen. Silloin tulee yhtenä päivänä syötyä lammasta tai karitsaa. Usein ollaan tehty valkosipulista karitsan sisäfilettä tai sitten lampaan viulua. Joinain vuosina myös nyhtölammasta.

Viikonloppuna virittäydyttiin pääsiäiseen tuon sitruunaisen rahkakakun voimin, mutta myös nyhtökaritsalla. Ollakin, että karitsan ulkofileen sijaan tähän olisi käynyt ehkä esimerkiksi paisti paremmin. Mutta kyllähän tuollainen kolme tuntia uunissa teki jo muutenkin murealle lihalle ihmeitä.

Lihan maustoin ras el hanout -mausteella, johon olen aivan koukuttunut (uunikasviksiin se sopii myös älyttömän hyvin), valkosipulilla, timjamilla ja rosmariinilla. Uunista tulon jälkeen myös sitruunalla ja hunajalla. Myös lohkoperunat saivat samantyylistä maustekomboa. Koko komeuden raikasti tuoreella mintulla, hunajalla ja pienellä valkosipulilla maustettu kreikkalainen jogurtti.

Vinkkejä lihan maustamiseen otin mm. täältä & täältä.  Lampaan tai karitsan maustaminen kun ei ole itselleni kovin tuttua. Usein lammas saattaa maistua liikaa sellaiselle ”satulalle”…jos tiedätte mistä puhun 😀 Tai vähän niin kuin nahalle. En halunnut kuitenkaan lampaan makua peittää, vaan maustaa sen niin, että tuo ”satulamaisuus” vaimenee.

Nyhtölammas

1 kg lampaan tai karitsan ulkofilettä
2 rkl ras el hanout -maustetta
2 tl kuivattua timjamia
2 tl suolaa
pari oksaa tuoretta rosmariinia
2 punasipulia
2 porkkanaa
6 valkosipulin kynttä
0,5 dl punaviinietikkaa
5 dl vettä
puolikkaan sitruunan mehu
pieni loraus hunajaa

1. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Hiero lihan pintaan kuivamausteet ja suola.
2. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta liha kannellisen uunivuoan pohjalle, lisää isoiksi paloiksi pilkotut punasipulit ja porkkanat sekä kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää kiehuvaa
vettä ja punaviinietikka.
3. Paista uunissa 175 asteessa ilman kantta tunti.
4. Alenna lämpötila 125 asteeseen ja laita kansi padan päälle.
5. Anna muhia pari kolme tuntia (tsekkaa parin tunnin jälkeen ja jos liha murenee haarukalla, niin se on valmista)
6. Nosta lihat pois padasta ja valuta liemi erikseen. Tarjoile porkkanat ja sipulit lisukkeena. Revi liha haarukalla ja lisää sen joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, pieni loraus hunajaa, mustapippuria sekä padasta kuumaa lientä tuomaan mehevyyttä ja makua.

Tarjoile ras el hanout -perunoiden ja minttujogurtin kanssa!

Minttujogurtti

3 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
puoli punttia tuoretta minttua
pieni valkosipulin kynsi pienisteltynä
loraus hunajaa
suolaa

1. Sekoita ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään

Ras el hanout -perunat

1 kg jauhoisia perunoita
1 rkl ras el hanout -maustetta
2 tl timjamia
2 tl hunajaa
0,5 dl oliivöljyä
sormisuolaa
tuoretta rosmariinia

1. Pese perunat ja lohko ne
2. Sekoita mausteet, suola, hunaja ja oliiviöljy kulhossa ja lisää perunat sekoittaen
3. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 40 minuuttia (kääntele perunoita puolivälissä)

Tarjoilin tämän vadilla niin, että nyhtölammas tuli perunoiden päälle. Alla olevat perunat saivat aivan älyttömän maukkaan liemen tuosta lampaan liemestä. Ja lihan kruunasi taas tuo raikas jogurtti. Hei sellainen tuli mieleen, että mitä te kasvisruokailijat syötte pääsiäisenä? Onko antaa vinkkiä? Kiitos jo etukäteen ♥ Meillä on perheessä yksi, joka ei syö punaista lihaa, niin lisäksi tein nyhtökanaa. Mikä siinä onkaan, että kaikki nämä nyhtöjutut ovat nyt kovasti mun mieleeni. Hidas hämäläinen, kun olen 😉

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,