lauantai 10. helmikuu 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

HEIPPAHEI IHANAT

ja leppoisaa lauantai-iltaa Marian bistrosta! Täällä katsellaan toisella silmällä Putousta (ja putoillaan…tänään on näemmä taas sellainen jakso, että tarpeeksi kun on väsynyt niin kaikki naurattaa) vatsat täynnä. Toinen käsi hamuaa jatkuvasti juustohöylää napsaisemaan kulman juustosta, sillä mä olen aivan koukuttunut juustoihin. Mies toi tuliaisina Pohjanmaan kautta ajaessaan Juustoportista erinäisiä juustoja. Niistä avattiin tänä iltana muutama maistiaisiksi.

Tai jälkiruoaksi. Iltaruokana meillä syötiin tänä iltana tomaattivuohenjuustopiirakkaa. Kiitos jälleen teidän ihanien, jotka vinkkasitte tuolla Kaappaus keittiössäni -postauksessa ihanan Pipsan ja Meri-Tuulin kokkiohjelmasta Samassa Liemessä. Yhden jakson katsoin ja totesin, että reseptit ovat juuri sellaisia mariamaisia. Ei turhan kruusailtuja vaan just hyviä. Pari jaksoa on vielä tuota ohjelmaa katsomatta, mutta ne säästin ensi viikon työpäivän aamuihin :)

Vuohenjuustoquiche tehdään kaupan valmispakastetaikinaan, joita meilläkin löytyy aina pakkasesta. Vaikkei ole itse tehdyn suolaisen piirakkapohjan voittanutta, niin silti aika usein tulee valmistaikinaan turvauduttua. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Tapani mukaan sitä hieman sovelsin, mutta soveltaminen leipomisessa ja ruoanlaitossa suotakoon!

VUOHENJUUSTOQUICHE

1 suolainen piirakkapohja

Täyte
kuusi tomaattia
200 g vuohenjuustoa (sellaista kovempikuorista)
1 rkl siemeniä sisältävää Dijon -sinappia

Yrttiöljy
0,5 dl oliiviöljyä
tuoretta timjamia, basilikaa ja lehtipersiljaa
2 valkosipulia
mustapippuria
suolaa

-kauli piirakkapohja leivinpaperin päällä
-asettele pyöreään uunivuokaan (reunoille ja pohjalle)
-lisää piirakkapohjan päälle sinappi
-pese tomaatit ja siivuta ne ja vuohenjuusto samanlevyisiksi siivuiksi
-asettele ne limittäin piirakkapohjan päälle
-valmista yrttiöljy sekoittamalla pienistellyt yrtit oliiviöljyn kanssa. Lisää kuoritut ja pienesti runnellut valkosipulit, suola ja mustapippurit
-valuta tomaattien ja vuohenjuuston päälle puolet öljystä
-paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia (huom! itse lisäisin ehkä vielä paistoaikaa, sillä tomaattien neste sai aikaan sen, ettei pohjasta tullut aivan rapeaa)
-sivele loppuöljy piirakan päälle

******************

Ja sitten ei muuta kuin ääntä kohden. Tämä oli hyvää! Pitkästä aikaa tuli tehtyä suolaista piirakkaa ja pitäisikin taas ryhdistäytyä ja tehdä näitä useammin. En edes muista koska olen viimeksi tehnyt suolaisen piirakan munamaidolla. Jotenkin nämä ”kuivemmat versiot” uppoaa meikäläisiin enemmän. Hei nyt telkun pariin. Palataan huomenna kommenttiboksin puolella :)

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

 


perjantai 09. helmikuu 2018

Kahden työn yhdistämisestä & arjessa jaksamisesta

HEISSULIVEI IHANAISET

ja hei, ihanaa perjantai-iltapäivää! Ajattelin, että tällä kertaa en päivittele, että mihin tämä viikko taas katosi, mutta taidan ainakin pienessä mielessäni näin vähän tehdä, jos sen sallitte :) Aina silloin tällöin saan kyselyjä siitä, että kuinka pystyn yhdistämään kaksi työtä, perheen ja arjen pyörittämisen. Suorasukaista vastausta mulle ei ole antaa, mutta voin yrittää selittää asian niin, että siitä jotain tolkkua voisi saada. Kaiken lähtökohtanahan pidän sitä, että elämästä pitää nauttia. Jollekin, joka on kokenut loppuun palamisen voi olla punainen vaate, kun sanon, että työstä pitää nauttia. Elämä on mielestäni aivan liian lyhyt siihen, että joka aamu herätyskellon soidessa sitä ajattelee, että ”ei taas, en jaksa”. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että elää seuraavan vuosiloman voimin. Sen ajatuksen turvin, että kohta saa hengähtää hetken.

Uskon, että suurin syy siihen, että pystyn tasapainoilemaan kahden eri työn ja ruuhkavuosien välillä on se, että pidän itsestäni huolta. Ilman liikuntaa en jaksaisi. Sen olen todennut niin monen monta kertaa aiemmin. Toki kaikkea kohtuudella. Senkin olen kokenut gradua tehdessäni, kuinka ihminen voi ajaa itsensä piippuun liiallisen liikunnan ja työmäärän yhdistelmästä. Kroppa ei jaksanut päivittäisiä spinningejä, yöllisiä rientoja ja aamuyöllisiä gradun kirjoittamisia. Tänä päivänä henkireikä itselleni on säännöllinen ja kohtuullinen liikunta sekä muutenkin terveelliset elintavat. Se, että saa nukkua täydet yöunet. Satunnaiset lasilliset viiniä, suklaanpala silloin tällöin ja ajatusmalli siitä, että kukaan muu ei ole vastuussa mun hyvinvoinnista kuin minä itse.

Tiedän monia ihmisiä, jotka tuskailevat päivästä toiseen jonkun asian kanssa. Helppoa olisi sanoa, että vaihda työpaikkaa tai tee muutos elämääsi niin, ettei tarvitse tuskailla. Mutta kun se muutos on lähdettävä itsestä. Kerroinkin, että aloitin raskauksien jälkeen säännöllisen liikunnan silloin, kun mies teki reissutyötä ja kotona oli kaksi korvatulehduskierteen kourissa kiukuttelevaa uhmaikäistä. Tajusin, että en voi olla koko ajan se väsynyt kotiäiti, joka painaa puolta viikkoa töitä maalitehtaassa ja toisen puolen viikosta viettää tummien silmien alusten kanssa muskarissa ja seurakunnan kerhoissa. Syö miten sattuu ja laskee liikunnaksi roskien viemisen. Silloin kelasin elämääni taaksepäin ja mietin, että mitkä olivat niitä elämänvaiheita, kun tunsin jaksavani arjessa hyvin. Juoksuharrastuksen aloittaminen tuolloin on ollut yksi elämäni parhaimmista teoista. Ei vaan itselleni, vaan koko perheelle. Kun äiti jaksaa hyvin, niin koko perhe voi hyvin.

Tällä hetkellä teen kolmea päivää viikossa töitä perheyrityksessämme. Fyysisesti siis, muutenhan tuon perheyrityksen suhteen tulee kyllä tehtyä töitä joka päivä. Silti se on tällä hetkellä rahallisesti ja ajassa mitattuna sivutyöni. Päätyöni on edelleen tämä blogini. Molemmat rakkaat työni ovat sellaisia, jotka kulkevat mukana päivästä toiseen. Sellaisia, joissa ei hanskat tipu tiskiin klo 16, vaan hommia painetaan silloin kun niitä on. Toki molempien suhteen kalenteri täyttyy välillä siihen malliin, että vähän hirvittääkin, mutta niinä hirvityksen hetkinä pyrin ajattelemaan asian niin, että kuinka kiitollinen saan olla, että mulla on nämä kaksi työtä. Työtä, joissa kuitenkin on se oma vapautensa. Riskinsä myös, mutta ehkä se yrittäjyys on tuolla geeneissä niin vahvasti, että edes riskinotto ei pelota. 

Ikinä aiemmin en ole käyttänyt kalenteria. Olen muistanut kaikki menot, palaverit ja dedikset ulkoa. Vuosi takaperin yritin hieman järkeistää tätä toimintaa ja printtasin blogitöitä varten erillisen kalenterin. Sellaisen, jossa on kuukausi kerrallaan esillä ja johon laitan kaupalliset yhteistyöt, ideat, valokuvauspäivät ja kirjoituspäivät. Joskus tuohon luonnostelin joitain postausaiheitakin suunnitelmallisesti, mutta sitten tajusin, että se ei ole mun tyylini kirjoittaa. Koska elän itse niin vahvasti hetkessä, niin sitä tekee myös blogini. Koska miellän tämän blogini eräänlaiseksi katsaukseksi mun elämään.

Niinä päivinä, kun olen maalitehtaassa töissä saatan ruoka- tai kahvitauolla luonnostella postauksia. Viime aikoina tosin on ollut töissä niin kiire, että olen suosiolla ottanut tauot taukoina. Tämä tarkoittaa sitä, että iltaisin teen noina päivinä blogityöt. Sillä erittäin harvoin olen luonnostellut mitään valmiiksi; ellei kyse ole sovitusta postauksesta. Joku joskus on ihmetellyt tätä töistä kotiin töihin -ideologiaani, mutta itse en näe siinä mitään outoa. Monet ihmiset tekevät tänä päivänä kahta työtä. Ja veikkaan, että meille ketkä tekevät, se ei tunnu lainkaan huonolta valinnalta. Toki maalaisjärkeä ja asioiden priorisointia vaaditaan, jotta saa kaksi työtä hoidettua kunnialla. Itse ainakin omaan korkean työmoraalin ja kunnioitan molempia työyhteisöjäni niin paljon, että ei ole varaa tehdä sutta ja sekundaa. Kunnioitan  myös perhettäni ja sitä, että lapset ovat vain kerran pieniä sen verran, että osaan tarvittaessa ilta-aikaan ja viikonloppuisin pitää tietokoneen kiinni.

Ehkä se on osaltaan myös se oivallus, että ei tässä elämässä pärjää ilman työntekoa, mikä tekee työn mielekkäämmäksi. Ja sitä myötä elämän mielekkäämmäksi. Niin kuin missä tahansa asiassa; oma ajatusmalli ratkaisee. Ei voi tuudittautua siihen, että tänään napsahtaa 90 miljoonaa eurojackpotissa ;) Joten parempi oppia nauttimaan siitä, mikä on seurana vielä monta monituista vuotta, eikö?

Voi vitsit, viikonlopulle on kuulkaa luvassa vähän Cheekin elokuvaa ja sitten vohveli-avantotreffejä. Hui! Hui siis lähinnä tuolle viimeiselle, sillä en miellä itseäni avantouimariksi kovin helpolla. Seura tulee kyllä olemaan taas niin priimaa, että enköhän mä sinne järveen uskaltaudu. Sen jälkeinen olotila kun on niin euforinen! Luvassa myös ehkä hiihtolenkkiä sekä hyvää ruokaa. Mulla on vähän ikävä fredagsmys-postauksia ja koska tänään ei sellaiseen ole aikaa, niin ehkä huomenna luvassa sitten lauantaimyyssitunnelmia :)

PERJANTAITERKKUSIN,

 


keskiviikko 07. helmikuu 2018

Tunnelmallisen makuuhuoneen salat

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Kohta on edessä päivän yksi ihanimmista hetkistä; se kun saa pujahtaa suihkun raikkaana puhtaiden lakanoiden väliin. Ottaa hetkeksi kirjan käteen ja antaa unen tulla. Tunnelmallinen makuuhuone on asia, jota olen näin aikuisiällä alkanut arvostamaan. Makuuhuoneen yleinen fiilis, kun vaikuttaa ainakin omalla kohdallani unen laatuun merkittävästi. Makuuhuonepostausta olette toivoneet, joten tässä luvassa toivepostausta. Vieläkään en valitettavasti voi koko makuuhuonetta teille vilauttaa, sillä sänkyä vastapäätä sijaitsevan kauniin vanhan piirongin on vallannut hermeettisen iso ja rujo televisio. Kyllä, luitte oikein. Meillä on vielä hieman keskustelut kesken miehen kanssa siitä, kuuluuko makkarissa olla telkkaria alkujaankaan ;)

Tekstiileillä saa makuuhuoneeseenkin kivasti tunnelmaa. Viime syksynä pähkäilin täällä bloginkin puolella sitä, että mistä löytäisin noihin meidän leveisiin Hästens-sänkyihin yhtenäisen helmalakanan. Leveyttä kun sänkykokonaisuudella on 220 cm. Koska molemmat sängyt ovat moottoroituja, niin tuli fiksummaksi ostaa molempiin sänkyihin oma helmalakana. Löysinkin syksyllä mieleiset Elloksen valikoimista ja ennen kuin ehdin asiaa sen enempää miettimään, olin klikannut kauniin siniset Juliette-helmalakanat ostoskoriin. Hetken emmin, että ovatkohan nuo miehen mielestä liian romanttiset kauniine yksityiskohtineen, mutta eivät olleet.

Myös päiväpeite tuotti uusien (äidin ja isän vanhojen) sänkyjen myötä pienen ongelman. Meidän aiempi 160 cm leveä sänky kun oli siitä helppo, että siihen löysi helposti päiväpeitteen. Tuo 220 cm leveä sänky vaatisi ainakin 260 leveän päiväpeitteen. Ellei helmalakanoita olisi ollut, olisi päiväpeitteen leveys pitänyt olla omaan silmääni noin kolme metriä, jotta se olisi laskeutunut nätisti lähelle maata molemmin puolin. Mutta koska helmalakanat ja kauniit lakanat saavat näkyä, niin ostin samaan syssyyn myös harmaan 260 cm leveän Roselynn-päiväpeitteen, joka oli myös kukkarollekin sopiva. Piirun verran alle 70 euroa kun on laadukkaasta päiväpeitosta, joka on kaiken lisäksi kaunis, aika kohtuullinen hinta.

Lakanoissa olen suosinut harmaita tai valkoisia, mutta nyt hetkellisen ostosinspiraation kourissa ostin myös siniset lakanat. Jotka saavat olla ryppyiset ja pehmeät. Ovat olleet suosikkilakanamme. Harmikseni huomasin, että noita ostamiani Socorro-lakanoita ei ollut enää Elloksen valikoimissa, mutta esimerkiksi Candice-pussilakanasetti näyttää yhtä ihanalle. Tosin se on vielä kivempaa materiaalia kuin nuo meidän. Ei ole pestyn pellavan voittanutta!

Vähän pehmeää vilttiä ja taljan lämpöä (esimerkiksi Linn-lampaannahkan myötä) sängyn päälle. Lattialle ripaus mausteista sävyä vanhan itämaistyyppisen maton myötä ja hieman taittoa sisustukseen modernien valaisimien kautta. Patinoitunutta puuta ja itämaiset yöpöydät. Vaikka yleensä kevättä kohden vaalennetaan sisustusta, niin oma silmäni kaipaisi myös makuuhuoneen seiniin sävyä. Josko niihin saisi kauniin keskiharmaan tai jopa tummansinisen sävyn. Niin onnellinen olen, että olen löytänyt elämääni pitkän valkoisen kauden jälkeen myös värejä ! :)

Jälleen kerran näitä makuuhuonekuvia katsellessani en voi kuin miettiä sitä, että kyllä elämä on melkoista. Kaikessa ihanuudessaan että myös suruineen. Kukapa olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että rakennamme tunnelmallisen makuuhuoneemme lapsuudenkotiini tasan tarkkaan siihen huoneeseen, jossa aikoinaan oli se mun makuuhuoneeni. Just miehen kanssa eräänä iltana juteltiin, että tuolla huoneessa ja noissa sängyissä nukkuu ihan äärettömän hyvin 

Tänään on pitkästä aikaa ollut migreenipäivä, joten mieleni halajaa pimeään makuuhuoneeseen. Ehkä se kirjanlukukin jää tältä illalta väliin. Nämä tällaiset päänsärkypäivät, kun edes tuju särkylääkekombo ei auta kuin kovimman kivun taittaen, ovat kyllä tosi harvassa. Onneksi. Sen verran höntti olo kuitenkin on, että en viitsinyt lähteä revittelemään miehen mukaan hiihtoladulle. Happea on saatava, joten karvainen kamu pääsee seuraavaksi lenkille ennen iltasaunaa :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,