torstai 19. heinäkuu 2018

Supermaukkaat ja helpot mojo rojo -perunat

MOIKKULIMOI!

Se on ollut mielessä tasan kaksi viikkoa. Jota kuinkin kellon lyömälleen nyt. Pieni savinen astia ja sen sisällä oleva punainen kastike. Johon kehitin viikon Espanjan reissulla aika vahvan siteen. Syöden sitä lounaalla ja illallisella. Grillikasvisten, lihan, perunoiden salaatin ja you name it -ruokien kanssa. Pelkältäänkin se maistui taivaalliselle ja kovakuorisen vaalean leivän kanssa sitä tuli käytettyä dippinä. Mojo rojo ♥ Punainen kastike. Siitä olen haaveillut nyt nämä 14 pitkää vuorokautta. Miettinyt, että koska ehtisin kokeilemaan. Tänään töissä päätin, että tänään on se ilta. Olenko ainoa, kenen lomamuistot kulminoituvat yleensä ruokakokemuksiin? :)

Vikana päivänä lomalla kysyin charmantilta vanhemmalta kokilta nimeltä Alfredo, että suostuisikohan hän kertomaan, mitä tuossa kastikkeessa on. Puoliksi englanniksi, puoliksi espanjan kielellä luetteli ainesosia. Vähän nettailin, että mitenköhän mittasuhteet oikein menisivät. Lopulta sovelsin. Ja onneksi sovelsin. Tästä tuli kertaheitolla niin hyvää. Liki yhtä hyvää kuin Alfredon tekemänä. Tosin tuolla reissulla kastike ikään kuin lillui enemmän oliiviöljyssä. Siinä kehitettävää ensi kokeiluun.

Luin tässä joku päivä iltapäivälehdistä siitä ihanasta ideasta, että uudet perunat voisi laittaa kylpyyn. Kyllä, luitte oikein – kastikekylpyyn nimittäin! Vähän samalla idealla kuin se kesäinen herkkuresepti, jonka esittelin täällä. Nyt perunat pääsivät mojo rojo kylpyyn. Ja ah, miten ne siitä nauttivatkaan. Kastiketta tuli niin paljon, että siitä riitti reilun desin verran jääkaappiinkin. Leipädippauksiin, katsokaas. Ja hei, takuuvarmasti tätä kastiketta nähdään myös hyvin grillatun pihvin seuralaisena mökillä parin seuraavan viikon sisään. Huomisen jälkeen kun alkaa viimeinen kesälomapätkä. Kaksi viikkoa pelkkää lepoa!

MOJO ROJO -KASTIKE

3 suippopaprikaa
2 punaista mietoa chiliä
3 paahtoleipää
1 solovalkosipuli
ripaus suolaa
ripsaus sokeria
oliiviöljyä iiiiso loraus
ja noin puolet siitä omenaviinietikkaa

-pienistele paprikat ja chilit (siemet eka pois!) sekä paahdettu ja pienistelty paahtoleipä
-lisää kaikki ns. kuivat ainekset tehosekoittimeen
-lisää noin vajaa desi oliiviöljyä
-lorauta maun mukaan joukkoon omenaviinietikkaa
-sekoita keitettyjen uusien perunoiden kanssa
(lisää yrttejä)

Tästä haaveilin tänään töissätöissä ja voitte vain kuvitella, kuinka ihana se olotila on, kun massu on täynnä mojo rojoa. Niin ihana, että nyt on pakko mennä ulkoiluttamaan sitä massua :D Sekä tuota eilen kesätukan by Maria saanutta karvaista hurmuria (IG Storyssa kuva!).

TORSTAI-ILTATERKUIN,


tiistai 17. heinäkuu 2018

Ilmainen investointi, suuri tuotto

HEIPPA IHANAT!

Pikaisesti ennen kuin lähden hakemaan rakasta ystävääni poikineen meille, oli pakko tulla kertomaan teille taas elämän suurista rikkauksista. Niistä, joista harvemmin joutuu mitään maksamaan, mutta jotka tuottavat. Suurella korolla ja pienellä riskillä. Tuotot ovat nostettavissa samantien ilman minkäänlaista kulua. Investointi taiteeseen, se kannattaa. Ja siitähän me olemme puhuneetkin täällä blogissa. Mutta investointi taideteokseen nimeltä Suomi Finland on vielä parempi sijoitus. Sijoitus hyvinvointiin

Eilen lähdimme viilennysveneretkelle miehen ja Tobyn kanssa. Otimme suunnan mökkisaaresta kohti järven pohjoisosia. Mökkijärvi on reilut 20 kilometriä pitkä, jonka eteläpäädyssä mökkimme sijaitsee. Puolivälissä teimme käännöksen takaisin. Puolen tunnin venematkalla silmä oli levännyt maisemissa, jotka näyttivät välillä kuin saaristossa konsanaan. Siellä täällä näkyi pieniä kivisiä saaria. Joissain kasvoi käppyrämäntyjä ja joissakin näkyi mökki. Veneretkellä piti olla tarkkana ja mennä ihan luotisuoraan  keskellä järveä. Mökkijärvi on täynnä kareja ja oikeastaan parasta olisi, jos olisi rauta/teräsvene. Lasikuituinen vene kun saa kolhuja kovin helposti ellei ole varovainen.

Toby nukkui sylissäni ja nautti tuulen tuiverruksesta. Itse laskin kameran pois kädestä ja ammensin tuon taideteoksen visuaalisuutta sisääni. Luonto antaa niin paljon. Ja hei, me olemme onnekkaita siksi, että uskoisin, että meillä kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet lähteä nauttimaan luontoon ja saada siitä energiaa. Mielenrauhaa. Meillä on vielä tämän kesän patikkaretki Seitsemiseen tekemättä, mutta heti kun helteet helpottavat, on taas sinnekin pakko päästä nuuskuttelemaan metsän tuoksua.

Mutta nyt ei mennä metsään, vaan nauttimaan tästä ihanasta päivästä ihanan ystävän kanssa ♥ Sijoitus henkiseen pääomaan sekin!

TIISTAITERKKUSIN,


lauantai 14. heinäkuu 2018

Lapsuuteni kesät ♥

HEIPSUTIRALLAA IHANAT!

Tänään palasin lapsuuskesiin. Muistoihin, joista osan luulin jo unohtaneeni. Niihin kesiin, kun vietimme veljen kanssa kesälomaa mummun ja papan hyvässä hoidossa papan itse rakentamalla mökillä. Mökillä, joka tönötti uljaana mäen päällä. Järven ympäröimänä. Tuo paikka on vieläkin olemassa, onneksi. Pitkään aikaan en ole siellä käynyt, mutta tänään yhtäkkiä valtasi tietynlainen haikeus. Miten mökkivanhus on vanhentunut. Arvokkaasti, elämästä nauttien vai yksin, hitaasti rapistuen?

Muistan, kuinka meillä oli veljen kanssa siellä kumivene. Kommandovene, väritykseltään sellainen armeijan vihreä. Sillä seilasimme päivät pitkät vedessä, joka oli aika usein niin kylmää, että huulet sinisinä juoksimme välillä saunaan lämmittelemään. Joskus tuo iso järvi lämpeni niin, että siellä uitiin linnunmaidossa Laiturin tikkailta ison askeleen eteenpäin astuessa oli laakea kivi. Kiven ja laiturin tikkaiden välissä oli aikuiselle lyhyt harppaus, lapselle iso askel. Kaikki tuntui silloin niin isolta ja suurelta.

Jopa se matonpesuteline, jonka mummu laski tasaisin väliajoin veteen. Hyppäsi tynnyriin ja alkoi pesemään räsymattoja. Pesun jälkeen ne heitettiin kuivumaan laiturin kaiteille. Seuraavana päivänä mökissä tuoksui mäntysuopa. Iltaisin meillä oli tapana paistaa hampurilaisia tai lettuja. Niillä mummu hemmotteli meitä, vaikka poliisina pappa oli erittäin tiukka ja sitä mieltä, että lapsillekin voisi mennä tuo ahvensoppa, johon toinen oli vaivalla verkoista ahveneet noukkinut. Tuntui, että mummu ja pappa söivät kalakeittoa päivittäin.

Meitä oli siunattu ihanilla ja maailman parhaimmilla isovanhemmilla. Teiskon mökiltä tie vei usein mutkaisia teitä pitkin Orivedelle jatkamaan lomaa isän vanhempien maatilalle. Siellä koettiin taas toisella tapaa ihan erilaisia asioita. Tehtiin jälleen niitä muistoja, jollaisia sitä haluaisi itsekin omille lapsilleen antaa. Käytiin navetassa iltalypsyllä mummun kanssa ja istuttiin puimurin päällä papan kanssa. Poimittiin herneitä pellolta suoraan suuhun niin paljon, että mahat olivat aivan ilmapalloina. Avattiin ovi vintin rappusiin ja napattiin saunalimppareiksi pari keltaista jaffaa. Lasipulloissa tottakai. Ja metallikorkilla, jonka vain pappa osasi avata.

Tehtiin jekkuja, niin kuin lasten kuuluukin tehdä. Vieläkin välillä mietin, että miten minä, rauhallinen ja verrattain kiltti lapsi sain päähäni teljetä mummun navetan yhteydessä olevaan ulkohuussiin :D Siitäkin huolimatta mummu hemmotteli meitä. Kauppa-auto pysähtyi maatalon pihaan ja teimme vaihtokauppaa. Veimme kananmunakennoja kauppa-autoon myytäväksi ja vaihtokauppana saimme korillisen keltaista jaffaa sekä molemmille jäätelöt.

Vaikka lapsuuteni ei välttämättä ollut rahallisesti rikas, niin tunnen saaneeni lottovoiton. Kukaan ei tule viemään minulta näitä muistoja pois. Niitä muistoja, joihin saunanlauteilla taas tänään palaamme tyttöjemme kanssa. ”Äiti, kerro siitä ajasta kun sä olit lapsi!” Ihanaa, että toiset haluavat tietää.

IHANAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTTAEN,