perjantai 02. kesäkuu 2017

Perjantaina meillä kotona

”It takes hands to build a house,
but only hearts can build a home.”

ILTAA IHANAT!

Se olis viikonloppu jälleen kerran edessä ja näin perjantai-iltana kotikoneella istuessani sydän tuntuu olevan siellä mökillä, saaressa. Viikonloppuun mahtuu koulua, todistusten jakoa, kaveriyökyläsynttäreitä (ei meillä, onneksi ;), valmistujaiset, synttärit  ja sen sellaista mukavaa, että mökkeily jää tältä viikonlopulta väliin. Lasten loma kun alkaa, niin itse ajattelin muuttaa lasten kanssa mökille. Tosin tänä kesänä on ensimmäinen kerta, että lapset ääneen protestoivat mökille menoa. Koska Särkänniemi ja kaverit.

Tänään ehdin pitkästä aikaa siivoilla kotonakin, täällä onkin ollut hävityksen kauhistus viimeiset pari viikkoa. Tuskin enää muuten olisin ennen muuttoa sen kummemmin siivonnut, mutta saimme vieraita. Tai vieraan eikä nyt ihan niin vieraan kuitenkaan. Jännä juttu, miten elämä vie. Miehen uuden työpaikan myötä treffasin ala-asteen ekalta lähtien tuntemani ihmisen, jota en kuitenkaan ole nähnyt viimeiseen reiluun 20 vuoteen. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa, mutta kokolailla jutut jatkuivat siitä mihin ne aikoinaan jäivät. Eikä muuten oltu vanhennuttu yhtään, jännä juttu ;)

Siivoamisen ohessa koin jälleen hieman haikeutta. Tykkään tästä meidän kodista niin paljon. Täällä on vietetty viimeiset reilut 11 vuotta. Toiselle pikkuisista tämä on ollut ainoa koti. Molemmat ovat ottaneet ensiaskeleensa täällä ja sotanneet syömisharjoituksillaan ruokahuoneen lattian. Keittiön katossa muistuttaa vieläkin huikean hauskoista tupareista tacokastiketahra (älkää kysykö…) ja takapihalla nököttää päärynäpuu. Se, jonka mies ja esikoinen kiikutti kotiin, kun lähetin omenapuuta ostamaan.

Elämä on aikamoisessa turbulenssissa, kuten olen kertonutkin. Monta muutosta lyhyen ajan sisään. Uskon uusiin alkuihin ja uskon muutoksen voimaan. Vaikka kaikki on hyvin tässä ja nyt eikä tarvetta muutokselle olisi, niin se pieni muutosagentti minussa rakastaa tunnetta, jossa vierivä kivi ei ehdi sammaloitumaan. Ehkä se osaltaan juontaa juurensa siihen, että haluan elää jokaisen päivän kuin se olisi viimeinen. Nähdä ja kokea. Onneksi muu perhe jakaa saman ajatusmaailman 

“And suddenly you know:
It’s time to start something new and trust the magic of beginnings.”

AURINKOISTA PERJANTAI-ILTAA,


keskiviikko 24. toukokuu 2017

Keittiötä & seinävalaisimia

MOIMOI!

Ja hei, tuntuuko teistäkin jotenkin tuskaiselta viettää työpäivät sisällä? Mielelläni kantaisin läppärin ulos, mutta jonkinlainen häikäisysuoja pitäisi ostaa. Ruudusta kun ei näe näin valoisalla mitään. Kävin tuossa hätsynpikaisesti mummulassa ja sain kuulla, että keittiön seinävalaisimet tulisi olla mielellään maanantaina hankittu. Jaiks :D Sähkäri toki pystyy tulemaan sen jälkeenkin, mutta nyt menisi asentaminen samalla kun tekee muitakin hommia.

Katsotaan ensin miltä tuo keittiö näyttää. Huuva ja uuni on rosteria, apk integroitu, mikro ja jääkaappipakastin valkoisia. Lisäksi tuohon jääkaappiseinälle tulee upotettavan altaan yläpuolelle koko seinän levyinen hylly. Seinävalaisimien paikat olen laittanut kuviin näteillä nuolilla ;)

Turhaan muuten pelkäsin sitä, että keittiö pimenee liikaa tuon tummanharmaan/vaalean mustan seinän takia. Valoa virtaa näin päivälläkin, vaikka aurinko paistaa jo ihan toisesta suunnasta. Aamupäivällähän tuo keittiö kylpee auringossa ♥ Asiaan. Seinävalaisimet. Alunperin mietimme mustia. Mutta miltäs hopeiset/valkoiset näyttäisivät teidän silmään? Ehkä kuitenkin mustat? Kuten kerroin niin tässä vaiheessa remppaa alkaa jo tulla turnausväsymystä eikä jaksaisi yhtään miettiä mitään valaisimia :D Vaihtoehtojahan on vaikka kuinka monta. Kokosin alle kaksi suosikkiani, kahdessa eri versiossa. Kuin ihmeen kaupalla, se kauan havittelemani Tolomeo jäi pois kärkikahinoista.

Tulisiko ikkunaseinästä (jossa kaksi seinävalaisinta) kevyempi, jos siinä ei olisi isoja nivelvalaisimia. Jos laittaisi kunnon nivelvalaisimen sitten tuonne altaan päälle? Vai pitäisikö laittaa kaikkiin nuo ”ei nivelvalaisimet”? Vai kaikkiin nivelvalaisimet.  Mitä mieltä olette? Muutenhan tuo keittiö alkaa olemaan plakkarissa. Työtaso mitattiin ja laitettiin tilaukseen maanantaina. Se tulee olemaan valkoista kvartsia. Vihreillä yrteillä ja puisilla leikkuulaudoilla ajattelin tuoda ilmettä ja kotoisuutta. Hei, näettekö tekin jo sielujen silmin mun tulevan perjantaimyyssipaikan? Jep, niin minäkin :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. ja tässä vielä mielen virkistykseksi tuo keittiösuunnitelmamme (Soile Pellisen, Keittiömaailma Lielahti piirtämänä :)):


keskiviikko 12. huhtikuu 2017

Maailman kaunein koti ♥

(sis. kuvatulvan eli kuvatulvavaroitus :)

MOIKKAMOI!

Eilen pitkin kaunista Suomea ajellessani en vielä tiennyt, mikä määränpäässä odottaa. Tai tiesin, että siellä odottaa ihana ystävä ja kollega Emilia ja heidän ihana kotinsa. Mutta en tiennyt, että siellä odottaa valehtelematta maailman kaunein koti. Se kokonaisuus, joka seinien sisälle kätkeytyi. Ihmiset, jotka tuota kotia asuvat ja ne puitteet. Se oli jotain ihan käsittämättömän kaunista ja harmonista. Harvoin menen sanattomaksi, mutta nyt ei auttanut kuin huokailla ja katsella ympärilleen. Toki olen Emilian blogissa kuvia ihastellut aiemminkin, mutta en voinut edes kuvitella, että tuo kaunis koti voisi siitä enää enempää kaunistua. Mutta näin vain kävi. Meni heti kerrasta Marian Maailman kaunein koti -äänestyksen ykkössijalle :)
Kauniin kodin lisäksi vastassa oli tuo kaunis sielunsiskoni. Vain toinen bloggaaja voi ymmärtää toista bloggaajaa. Meillä on molemmilla ollut melko tiivis kevät ja teki hyvää istua alas ja nauraa meikit poskilla. Emilia oli valmistanut älyttömän hyvää lohisalaattia lounaaksi ja jälkkäriksi vein rahkapullat meidän lähileipomosta. Kolmisen tuntia vierähti maailmaa parantaen ja musta kuulkaa tuntuu, että me molemmat saatiin tuon kolmen tunnin aikana sellainen minilomafiilis. Hetkeksi unohtui kaikki työt ja arkiset askareet. Kotiin päin lähdin ajelemaan posket nauramisesta krampissa ja itsekseni typerästi hihitellen. Onnellisena.
Heitinkin Emilialle, että saitte musta nyt vakivieraan, sillä eihän tuo matka nyt mikään pitkä ole. Tunnissa sinne ja tunnissa takaisin. Ylipäätään olen sitä mieltä, että olen edellisessä elämässäni ollut maalaistyttö. Jotenkin kaupungista pois pääseminen rauhoittaa. Nyt ymmärrän Emiliaakin paremmin, kun aina silloin tällöin viittaa siihen, että ei viihdy kaupungissa pitkiä aikoja. En minäkään viihtyisi, jos mulla olisi tuollainen rauhan tyyssija kotina. Maatalokuumeen lisäksi muhun iski järjetön kissakuume. Tuli jopa vähän ikävä meidän edesmenneitä kissoja Elliä, Eppua, Essiä ja Ossia. Mutta eiköhän tuo koiruus nyt riitä täyttämään perheen karvainen kaveri -kiintiön :)

Vaikka bloggaaminen on melko yksinäistä touhua, niin onneksi on tukiverkosto puhelimen päässä. Välillä sitä ei tarvi lähettää kun havainnollistavat emojit ja toinen on jo ihan kärryillä ja osaa antaa tukea. Aivan loistavaa. Olen siunattu ihanilla ihmisillä ympärillä 

ILOISTA KESKIVIIKKOA!