sunnuntai 05. toukokuu 2019

Mökin ruokatilan muutos

HEIPPAHEI!

Tänä aamuna kävin varovasti avaamassa kasvimaan yhden istutuslaatikon hallasuojan reunaa ja tirkistin toisella silmällä suojan alle. Vain nähdäkseni, että kasvit ovat elossa. Ainakin toistaiseksi, jihuu! Tomaatti on edelleen kärsinyt, tai sen lehdet ovat kärsineet. Silti pukkaa uutta tomaattia. Joten toivoa sopii, että tuosta vielä olo kohentuu hälläkin :)

Mökillä katsoin eilen, että mansikat (viime vuonna istuttamani) näyttävät aivan kuolleilta. Mutta eipä tuolla juuri ole vielä edes lehtiä puissa, joten odotellaan hetki. Varvikko kyllä näyttää vihreältä paikka paikoin, mutta mustikkasadosta en vielä menisi sanomaan mitään. Muuta kuin toivomaan peukut pystyssä hyvää mustikkavuotta. Eilen olimme päivän miehen kanssa kaksistaan mökillä. Lapset halusivat jäädä ystäviensä kanssa kotiin ja se heille suotiin. Nyt aletaan elämään niitä aikoja, kun toisilla menee ystävien kanssa vietetty aika mökkeilyajasta tärkeämmäksi. Tätä toivetta pitää vanhempana kunnioittaa. Joten tänä kesänä pitänee tehdä kompromisseja. Kuunnella myös lapsiakin. Yöksi emme suostu vielä kaksistaan kotiin jättämään, mutta päiväseltäänkin mökillä on ihana käydä kaksistaan.

Eilen oli vuorossa pitkään haaveilemamme ruokatilan muutos. Miettikääs, että tuo mökin osa, jossa keittiö ja ruokatila sijaitsee on rakennettu vuonna 1963. Se on alkujaan toiminut ainoana mökkinä vuosikaudet tuolle ihanalle perheelle, keneltä mökin ostimme. Jossain vaiheessa laajensivat olohuoneen osan ja sitten myöhemmin vielä makkareiden osan. Ruokatilassa oli 80-luvulla Kruunukalusteesta ostettu ruokaryhmä, jonka mukavalla sohvalla oli ihana istua ja tuijotella järvelle. Silti kaikkina näinä kuutena mökkikesänä (miettikääs, että nyt lähti käyntiin jo 7. mökkikesä!) olemme miettineet, että jotenkin pitäisi tehdä tuo ruokatila avarammaksi ja toimivammaksi.

Suurimpana pelkona on ollut se, että miten uv-valo on kohdellut pyöröhirsiä. Onko sohvan tausta kovin vaalea verrattuna muihin seiniin? Huoli oli turha, sillä seinissä ei ole lainkaan sävyeroa. Lattiassa sitäkin enemmän maton jäljiltä. Mutta se on pieni murhe. Eiköhän se uv-valo korjaa asian ajan saatossa. Että rakastan noita hieman kellertäviä hirsiseiniä. Viime vuodet trendinä on ollut puupintojen valkaisu. Ja heh, olenhan töissänikin ollut mukana kehittelemässä ja markkinoimassa tuotteita tähän tarkoitukseen. Silti tuo meidän pieni vanha mökkerömme ruokatila ja keititö saavat olla puulla. Jos jotain joskus valkaisemme tuosta vanhasta mökin osasta, niin olkoon se sitten lattia tai katto. Tai molemmat. Mutta tällä haavaa ei mitään.

Raikkautta toi jo itsessään tuo valkoinen pöytä, jonka ostin kotiimme alennuksella vuosi takaperin Jotexista. Siihen saa molempiin päihin 50 cm jatkopalat eli siitä tulee pöytä tarvittaessa jopa 10 hengelle. Näin pienenä ollessaan siihen mahtuu hyvin molempiin päihin vielä tuoli eli menee kuudelle. Alunperin mietin, että tuomme kotoa nuo ihanat Nattavaaran tuolit, mutta huomasinkin, että meiltä löytyy mökin nurkista neljä ruokatuolia. Kaksi samanlaista ja kaksi tyystin erilaista. Ei sen pidä olla ihan justiinsa. Varsinkaan mökillä.

Poistimme ruokatilan seiniltä myös edellisten asukkaiden jättämät hyllyt ja ikonit. Seinä on ihana tuollain paljaaltaan. Mutta koska se kaipaa jotain, niin ostimme Jyskistä ison pyöreän peilin (alennuksessa 35,-) pöydän päätyseinälle. Se toistaa kauniisti vastakkaisen ikkunan järvimaiseman. Täältä vanhasta postauksesta näkyy ruokatilan aiempaa ilmettä.

En malta odottaa, että saan pöydälle maljakkoon sekalaisen ryhmän kesäkukkia. Pitää ristivetoa ovista ja ikkunoista. Leipoa kesän ekan mansikkakakun. Että saan poltella ruokatilan takkaa kylminä kesäpäivinä ja katsoa, kun vaahtopäät lyövät kalliorannalle. Kuikuilla vastarannalle veneliikennettä. Moikkailla ohi veneileville mökkeilijöille ja miettiä kahvikupin äärellä, kuinka paljon historiaa nuo pyöröhirsiseinät sisäänsä kätkeekään 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. telkkari ruokahuoneen nurkassa ei olisi ollut oma valintani, mutta koska sekin edellisten omistajien jäljiltä tuossa on ja siitä näkyy kuulemma niin kivasti tulosruutu, niin jääköön…toistaiseksi ;)


tiistai 30. huhtikuu 2019

Lankkupöydän lumoissa

HIPSHEI

ja hellurei! Jokos siellä ollaan ihan vappufiiliksissä? Täällä ollaan kyllä. Tai no, niin vappufiiliksissä kuin vain voi olla. Vappu on juhlana ihan kiva, mutta sitten opiskeluvuosien en ole juurikaan vappua juhlinut.  Toki nauttinut juhlatunnelmasta, serpenttiineistä, lasten vappupalloista ja munkeista täysin rinnoin. Tälle illalle saimme kutsun rakkaitten ystävien luokse, mutta niin mökkihöperöitä olemme, että kun jäätilanne näytti eilen olevan lupaava, niin suuntaamme mökille. Tietäen, että se on tästä eteenpäin seuraavat viisi kuukautta taas kamalaa kamppailua sosiaalisten suhteiden ylläpidon ja mökkihöperyyden välillä. Onneksi mökillämme on aina ystäville avoimet ovet. Riittää, kun soittavat vastarannasta hakemaan. Vierasvarana on yleensä aina ruokaa myös pakkasessa.

Kuten kertoilin, niin tänä kesänä fiksaamme hieman mökin keittiö- ja ruokatila-aluetta. Kruunukalusteen (edelleen toimiva, mutta ah niin vanhanaikainen) sohvaruokaryhmä saa lähteä. Valkoinen ruokapöytä kotoa pääsee mökille. Tuon äärelle haaveilen pinnatuoleja. Pöydän saa tarvittaessa jatkopaloilla jopa kahdeksalle henkilölle sopivaksi, joten syksyn kylmillä keleillä ei tarvitse värjötellä kesähuoneessa. Tämän idean möin miehelle jo maaliskuussa. Taka-ajatuksena pitkään haaveilemani lankkupöytä. 

Olin törmännyt fb:ssä Lankkutuotteet -nimiseen yritykseen ja ilokseni huomasin yrityksen sijaitsevan tuossa ihan kivenheiton päässä, Ylöjärvellä. Katselin kauniita pöydän kuvia heidän uutisvirrassaan ja yritin pähkäillä, millainen lankkupöytä meille sopisi. Huhtikuun alussa pyysin tarjousta mittojen mukaan. Jaloiksi halusin mustat metalliset ja kansilevyksi ruskeaa lankkua. Tilasin pöydän kapeampana kuin aiempi valkoinen. Valkoinen kun oli inasen liian leveä tuohon tilaan.

Ja hei, eilen pöytä saapui kotiin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. En tiedä mikä tuossa puussa on, mutta tällä hetkellä puu kaikessa muodossa kiehtoo aivan älyttömästi. Mieltä lämmittää myös ajatus siitä, että sain annettua yksityisyrittäjälle töitä. Näin yrittäjänä sitä haluaa tukea muita samassa tilanteessa olevia aina kun siihen on mahdollisuus.

Vielä pähkäilen, että onko nuo ihanat tuolit liian raskaat lankkupöydän kanssa. Mutustellaan asiaa ajan kanssa, mutta nuo tuolithan eivät olisi itse asiassa pöllömmät mökille valkoisen pöydän kanssa. Voisivat sopia sinne aikas kivasti, kun menevät pyöröhirsien sävyynkin just eikä melkein. Tänään kun ollaan saatu vedet laitettua ja muutenkin mökki kesäkuntoon, pitää vähän mittailla tuota ruokatilaa. Lisäksi suunnitelmissa on kesän aikana keittiön fiksaus ainakin työtasojen osalta sekä kaappien kahvojen osalta. Jääkaappi kaipaa myös uusimista ja olemmekin miettineet, että pärjäisimmekö keittiössä tason alle sijoitetulla jääkaapilla. Meillähän on kesähuoneessa myös jääkaappi. Ai niin ja saunamökissä :D Saisi laskutilaa jonkin verran enemmän, kun laittaisi jääkaapin tason alle. Kuivauskaappi on aika must, mutta silti silmä haaveilee tuonnekin avohyllyjä. 

Mutta nyt haaveilen kohti keittiötä, pullataikina on kohoamassa. Seuraavaksi munkit uuniin ja sitten iltapäivästä työpäivän jälkeen kohti saarta. Toivotaan, että se ohut jääsuiro ei ole ihan tullut kiinni venekatokseemme. Jos näin on, niin sitten täytynee työntää venettä jään päällä tovi ;)

IHANAA JA ILOISTA VAPPUA YSTÄVÄT 🎈


torstai 25. huhtikuu 2019

Kerro minulle kesästä!


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.


 

Kerro minulle kesästä! Siitä lapsuuden kesästä, jolloin suu maistui mansikalle. Kun avoimesta ikkunasta kuului linnunlaulu. Kun kesätuuli leyhytti verhon tanssimaan hiljalleen. Kerro minulle kesästä, siitä lapsuuden kesästä, kun vasta illalla pestiin tahmeat jäätelötahrat suupielistä. Kun peiton alta pilkisti kymmenen multaista mukulaa. Kun nenänpielet täyttyivät pisamoista ja kun iholla oli auringon jättämä lämpö. Kerro minulle kesästä, kehoitti pikkuisempi eräänä huhtikuun aurinkoisena päivänä. Kerroin mökkikesistä Teiskossa järven rannalla. Terttu-mummun ja Jussi-papan kanssa vietetyistä kesäpäivistä.

Heinäkuun helteisistä päivistä mökin verannalla, josta oli huikeat näkymät Näsijärvelle. Jonka pirttipöydän ääreen katettiin joka aamu, iltapäivä ja ilta keltavalkoinen Arabian astiasto. Tassista, jolle pappa kaatoi kahvia. Sokeripalasta, jonka asetti hampaiden väliin ja jonka läpi ryysti tassille kaatamaansa kahvia. Kerroin myös siitä, kun mummu opetti minut viisivuotiaana juomaan kahvia. Välillä ryystin papan oppien mukaan kahvin tassilta. Samalla kulmieni alta ylös katsoen. Saaden tuimakatseisen pohjanmaalaissyntyisen partasuun hieman virneeseen. Silmiin lämmön, jota harvoin näkyi.

Kuinka paljon muistoja, niin kesästä kuin vuoden varrellakin, tehdään ruokapöydän äärellä? Meidän perheessä niitä tehdään paljon. Katamme kauniisti, myös arkena ja istumme nauttimaan. Edes pieneksi hetkeksi. Arjen kultareunoja – niitä ovat nuo hetket. Suurta osaa arjen herkullisimmissa hetkissä näyttelevät kauniit astiat. Kun minulta kysyttiin halukkuutta yhteistyökampanjaan Arabian kanssa ja nimen omaan Arabian Huvila -sarjan kanssa, en epäröinyt hetkeäkään. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.

Kauniit, suunnittelija Heini Riitahuhdan suunnittelemat astiat vievät minut samantien ajatuksissani niihin lapsuuteni mökkikesiin. Arabian taideosastolla työskentelevä Heini Riitahuhta on tunnettu keramiikkataiteilija ja muotoilija. Arabialle Heini on suunnitellut tuotteita vuodesta 1998 alkaen. Suunnittelija on kiinnostunut vanhoista koristelumenetelmistä ja pehmeästä jäljestä, joka yhdistää monia Arabian tuotteita.

Vaaleanpunasävyinen Huvila-koriste jatkaa Arabian Rakastetut kuviot -sarjaa. Herkkä, vaaleanpunainen koriste on saanut inspiraationsa unelmista, unista ja lapsuuden kesistä mummolassa. Käsivarapiirrolla tehtyyn Huvila-koristeeseen on tuotu pehmeyttä kahdella kauniilla värillä. Syntyi koriste, jossa on ripaus menneitä aikoja ja vanhojen Suomi-filmien tunnelmaa. Koristeen kukkasen esikuvana on toiminut villiruusu.

Huvila-astiasarjaan kuuluvat Suomi 100 mukikokoelmasta tuttu 0,3 l muki, joka on mielestäni oikein hyvänkokoinen siinä mielessä, että menee niin kahvin- kuin teenjuojallekin. Myös mansikkamehun juomiseen oli oikein oiva. Sarjasta löytyy kahta eri kokoa lautasia, joista pienempi 19 cm lautanen menee mukin parina vaikka kakkulautasena. Isompi, 24 cm lautanen toimii toki ruoka- ja tarjoilulautasena, mutta meillä se toimitti myös kakkuvadin virkaa. Kuinka hyvälle maistuikaan kevään ensimmäinen mansikkapavlova!

Kauniista Huvila-kulhoista maistui tuona huhtikuun iltapäivänä jäätelö ja mansikat. Sen jälkeen myös aamupuuro. Valoisat kevätaamut ja nostalginen puurokulho ovat olleet minun aamujeni herkkuhetkiä viime aikoina. Huvila-sarjaan kuuluu myös nostalgisen muodon omaava tarjoilualusta. Sen muoto on identtinen aiemmin tuotannossa olleiden Arabian tarjoilualustojen kanssa. Kaunis litran vetoinen Huvila-kannu houkuttelee sisuksiinsa kesäistä tuoreista mansikoista mehustettua mehua, mutta se menee myös loistavasti maljakkona.

Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.

Tuossa samassa kohtaa, jossa nykyinen ruokapöytämme sijaitsee. Kun vaari oli käynyt hakemassa Tammelantorilta mansikoita ja herneitä. Niistä hetkistä, kun siirtyivät ulos perkaamaan mansikoita omenapuiden katveeseen ja pakastamaan niitä talven mansikkakiisseleitä varten. Kun naapurin koira tuli omin luvin vierailulle mummulan pihaan ja sai nuolla lasten jäätelökulhot.

Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä 

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,