HEISSANHEI!
Ei siitä ole kuulkaa montaakaan vuotta aikaa, kun otin joulun vastaan suureellisten silmäpussien kera ja stressitasot kaakossa. Silloin tuli tehtyä lasimestarin silakat kolmeen kertaan, jotta lopputulos oli vimpan päälle fiilattu. Silloin kannoin kotiin jouluservettejä niin paljon, että vihdosta viimein löytyi ruokatilan verhoihin mätsäävä servettisävy. Peruna- tai lanttulaatikoiden tekeminen oli pakko aloittaa ihan raakileista eli jauhoisista perunoista ja lantuista. Jouluaaton vastaisen yön paketoin lahjoja silmät ristissä aamuyön tunneille ja siinä samalla hämmensin aamupalalle riisipuuroa. Aaton aattona metsästin vielä viimeisiä lahjoja ja jonotin tuskanhiki päässä kauppojen kassalla.
Kyllä, joulustressi puski päälle joka joulu. Mutta ajattelin, että jouluna kuuluu stressata. Että se joulu ei muka tulisi, ellei tekisi kaikkea vimpan päälle. Että joulu ei tuntuisi joululta ilman joulustressiä. Niin väärässä olin! Lakkasin joulustressaamasta. Joulu tuli ilman suureellisia siivoamisia ja tajusin tehdä lanttulaatikonkin heviosastolla myytävästä soseesta. Joku joulu on tullut tuunattua ihan valmislanttulaatikkokin erinomaisin tuloksin. Rosolliainesten pilkkominen on jäänyt ja kaupan valmisrosollit ovat ajaneet asiansa loistavasti.
Tykkään nähdä joulun eteen toki vähän enemmän töitä ja se palkitaan jouluaattona, kun saa istua jouluruokapöytään. Mutta se ei ole sen arvoista, että jouluruokapöydässä istuu niin väsynyt äiti, ettei ruoka edes maistu. Jouluruoat ovat ehkä itselläni olleet se suurin joulustressin aiheuttaja. Kunnes tajusin, että ei tarvitse tehdä niin paljon. Niin montaa sorttia tai kaikkea alusta asti itse. Joulun yksinkertaistaminen. Se on se avain itselläni joulumieleen. Ruokien yksinkertaistaminen, lahjojen yksinkertaistaminen (lähinnä määrän radikaali vähentäminen) ja kaiken ylimääräisen karsiminen.
Tähän pätee jälleen kerran se sääntö, että niistä asioista, joihin pystymme itse vaikuttamaan, ei kannata stressata. Ihan turhaa on haalia itselleen hirmuista määrää tekemistä ja jouluvalmistelua. Vaan sillain sopivasti. Joulun valmisteleminen hiljaksiin on itselläni osa jouluun virittäytymistä. Se taisi olla pari vuotta taaksepäin aaton aattona, kun huomasin yhtäkkiä makoilevani olkkarin sohvalla ja lukevani kirjaa. Naurahdin miehelle, että jopas jotakin. Koska viimeksi olisin edes ollut tuossa vaiheessa aaton aattoiltaa kotona? Yleensä kun olin tuossa vaiheessa vielä siellä kauppojen jonossa tai etsimässä juuri jotain tiettyä suosikkilelua ympäri kaupunkia vain todetakseni, että se on loppuunmyyty.
Joten meillä, keillä on katto pään päällä, terveyttä, ihmisiä ympärillä, jouluruokaa joulupöydässä ja kenties jopa pieni muistaminen kuusen alla – meillä on asiat enemmän kuin hyvin ♥ Me vain luomme itse itsellemme sen stressin. Kun miettii heitä, ketkä joutuvat miettimään, että ostavatko jouluruokaa vai ostavatko lahjan. Kun ei rahkeet riittäisi kumpaankaan. Tai heitä, keillä joulu on vain päivä muiden joukossa. Ketkä yrittävät virittäytyä joulun tunnelmaan television välityksellä. Yksin nojatuolissaan. Siinä samassa missä viettävät vuoden 364 muutakin päivää. Joulu se on sairaalassakin, mutta voin sanoa, että syöpäsairaiden osastolla stressataan ihan erilaisista asioista kuin siitä onko ne lasimestarin silakat nyt kenties liian etikkaisia…
Oma joulustressini katosi, kun menetin liian monta läheistä liian nopeasti. Se aukaisi silmäni sille, mikä elämässä on tärkeintä. Ei ne lahjat, ei ne vimpan päälle hiotut jouluruoat tai verhoihin sointuvat servetit. Vaan se, että jouluna on aikaa ja energiaa olla läsnä. Aikaa rauhoittua. Viettää vaikka koko jouluaattoaamu pyjamassa lasten kanssa sohvalla yhdessä kasassa jouluohjelmia katsellen ♥
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,
