keskiviikko 26. joulukuu 2018

Lapin taika

HEIPPAHEI IHANAT

ja mitä mainiointa tapaninpäivän iltaa! :) Joulu oli jälleen tänä vuonna i-ha-na. Täynnä lautapelimatseja, ulkoilua, syömistä, rentoilua, joululeffoja ja päikkäreitä. Ja sitten vielä kaikki alusta. Repeatilla. Tänä vuonna laatikot onnistuivat yli odotusten ja en muista koska olisin syönyt kinkkua yhtä paljon kuin viimeisen parin päivän aikana. Siitä tuli niin mureaa.

Mutta se, mikä jälleen joulusta teki joulun on tämä Lapin taika. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus kokea se edes kerran elämässä. Itse olen jäänyt Lapin taian lumoihin. Se on ehkä mulle suotu geeneissä. Sangen kiitollinen olen näistä geeneistä ja onnekas, että meillä on mahdollisuus viettää täällä aikaa. Muistan silloin reilut 20 vuotta sitten, kun äiti ja iskä yhtäkkiä soittivat torstai-iltapäivänä ja pyysivät mua mukaan saman illan yöjunaan kohti Kemijärveä, empineeni ehkä muutaman sekunnin. Onneksi lähdin. Perjantaina kiersimme mökkejä ja tämän mökin kanssa kävi vielä niin, että kiinteistönvälittäjä oli merkinnyt esittelyn viikon päähän. Ajoimme mökin pihaan ja mietimme, mitä verhojen peittämien ikkunoiden takaa paljastuisi. Laitoimme auton jälleen perjantai-iltana yöjunaan kohti Tamperetta ja olimme kaikki sitä mieltä, että tämä on se meidän mökki.

Vaikka iskä ja äiti olivatkin erittäin harkitsevaisia rahan käytön suhteen, niin tämän mökin kohdalla ostimme sian säkissä. Näin jälkikäteen ajateltuna kuitenkin se on ollut ehkä paras hankinta ikinä. Molemmat vanhemmat tekivät pitkää päivää töissä ja karkasivat tänne aina kun oli mahdollisuus. Vaikka vain muutamaksi päiväksi. Niin mekin olemme tehneet miehen kanssa. Lyhin reissumme on kestänyt kaksi kokonaista vuorokautta, mutta siinä kahdessa päivässä latasimme akut täysin.

Tällä kertaa akkujen latausta kestää pari viikkoa putkeen. Tämän viikon lomailen täysin, mutta ensi viikolla välipäivät olen tietokoneen ja puhelimen päässä. Silti täällä etätoimistolla työ ei tunnu todellakaan työltä. Lapin taika, siitä joko tykkää tai sitten siihen rakastuu. En tiedä ketään, kuka siitä ei tykkäisi. Itse rakastan hiljaisuutta ja rauhaa. Pimeitä iltoja, kun käyn koiran kanssa lenkillä ja kuulen rinteestä lumikissojen äänen. Näen sinisenä yötä päivää hohtavan taivaan ja töppölumesta notkuvat puut. Lumihangilla loistavat timantit.

Nautitaan vielä hetki tästä joulun huumasta, näistä päivistä kun rytmi heittää ihan häränpyllyä ja kun iltaruoan voi kuitata juustolautasella 

TAPANINPÄIVÄTERKUIN,

PS. meillä on tapana ostaa joulupukinkontiin koko perheelle lautapeli ja tänä vuonna ostettiin koko perheelle sopiva Trivial Pursuit. Siinä on lasten ja aikuisten kysymykset erikseen. Ihan mielettömän hieno juttu, sillä meillä koko perhe tykkää visailupeleistä! Sattumoisin lasten kyssäreissä on vielä paljon sellaisia asioita, joita tytöt ovat käyneet läpi syksyn mittaan koulussa…eli pitäisi olla hyvässä muistissa ;)


sunnuntai 23. joulukuu 2018

Näin sydämeeni joulun teen ♥

HEIPSANHEI IHANAT!

Tänään mittari näytti sellaisia lukemia (-27,5 astetta), että aiemmin olisin suosiolla jättäytynyt mökin lämpöön. Tobynkin hetken kestävät ulkoilulenkit kuluivat osin sylkkykyydillä kylmyyden takia. Ennen joulua haaveilin siitä, että tämä päivä kuluu täysin keittiössä; laatikoita sulatellen ja kinkkua paistaen. Salaatteja valmistellen.

Mutta niin vain vei tuo liukuvärjätty taivaanranta ja lumesta tönköt puut mennessään, että suuntasimme rinteisiin. Eikä kylmä vaivannut lainkaan. Päinvastoin, olo oli hyvinkin lämmin. Siinä hissillä tunturin laelle mennessäni tajusin, että tuo tunne, jonka saavutin tunturin rinteillä on se, josta oma jouluni muodostuu. Hiljaisuus, rauha, perhe ja Suomen luonto. Tyhjyyttä silmän kantamattomiin. Vaikka sosiaalinen olenkin, niin kaipaan tätä rauhaa, mikä täällä vallitsee.

Paukkupakkasia ja narskuvaa lunta. Punaisia mökin lämmössä sulaneita poskia ja merinovillakerrastohaahuilua. Sitä, että ei tarvitse tehdä mitään ja toisaalta saa tehdä vaikka mitä. Vapautta ja aikatauluttomuutta. Siitä mun joulussani on kyse. Näin sydämeeni joulun teen…

”On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta.”

Yleensä sitä ynnätään menneen vuoden plussat ja miinukset vuodenvaihteessa, mutta mullahan on tapana se tehdä jo näin jouluna. Sillä itse koen, että jouluna (kuten toki vuoden jokaisena päivänä) kiitollisuuden tunne korostuu. Jälleen kerran täytyy sanoa, että te ihanat siellä ruudun takana olette tuoneet elämääni niin paljon kuluneen vuoden aikana. Niin blogin kommenttiboksin puolella kuin tuolla Instagramissakin. Jollette te olisi siellä, niin blogiani ei olisi olemassa. Vuorovaikutus on se suurin syy, minkä takia tätä teen. Ja hei, kuka muu mulle muuten opettaisi Oulun murretta, ellette te….kiitos niistä kymmenistä viesteistä eilen IG Storyyn. Niiden avulla opettelen autenttisen Oulun murteen parin viikon aikana ja palaan asiaan kotimatkalla, Oulun pitstopilla :)

Kymmenes blogivuosi lähtee pian käyntiin ja enpäs olisi ikinä uskonut, että näin kauan tulee tätä touhua tehtyä. Mutta niin kauan kuin tunnen paloa palata tänne blogiin, ei loppua näy. Siinä, missä teille blogini toimii toivottavasti inspiraation lähteenä ja arkisena pakopaikkana, toimii tämä itselleni myös tietynlaisena henkireikänä. Blogi ja te siellä ruutujen toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tärkeä osa elämääni. Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, mutta palataanhan asiaan heti joulun pyhien jälkeen.

RAUHALLISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA 

PS. tiedättekö mikä on ehkä yksi joulun parhaimmista hetkistä? Se, kun uunista tulee kinkun tuoksu merkiksi siitä, että pian herkutellaan :)

 


tiistai 18. joulukuu 2018

Joulun mehevin taatelikakku leivotaan äidin reseptillä ♥

MOIKKAMOI IHANAT!

Käytiin päivällä Tobyn kanssa pitkällä kävelyllä järven rannassa (kotitoimistopäivien etuja…) ja ette ikinä arvaa, mikä kappale mulla on soinut siitä lähtien päässäni? Sunshine reggae. Juu, olen luukuttanut raskasta joulua Spotifysta sen jälkeen tauotta ja silti se aurinko regee vaan pukkaa pintaan. Kevättä rinnassa? ;) Niin ihana valoilmiö tuolla Pirkkalan puolella Pyhäjärveä oli, että mielikin hymyilee näkemästään.

Vihdosta viimein eilen illalla sain aikaiseksi  tuon viikonlopulle suunnittelemani taatelikakun. Teen sen aina sillä yhdellä ja samalla reseptillä. Äitiliinin reseptillä, tietysti ♥ Todennäköisesti tämä resepti on äidilleni tullut mummultani, sillä alkuperäisrespassa oli mittayksiköinä kkp eli kahvikupilliset. Teen taikinan kokonaan kattilassa ja ilman sähkövatkaimia. Helppoa kuin heinänteko!

TAATELIKAKKU

3 dl vettä
1 pkt (250 g) taatelia
1 ½ dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl vahvaa kylmää kahvijuomaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

1. Keitä vesi, paloiteltu taateli ja sokeri soseeksi. Lisää lämpimään seokseen rasva. Anna seoksen jäähtyä hetki.
2. Sekoita joukkoon yksitellen munat, sitten kahvi ja lopuksi jauho-kohotusaineseos ja vaniljasokeri.
3. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.

En tiedä minkälaiseen vuokaan tämän olen aiemmin tehnyt, mutta tuossa vanhassa ohjeessani oli, että 1,5 litran vuokaan. Eilen taikinaa jäi yli, niin paistoin siitä toisen kakun pienessä irtopohjavuoassa. Maku-lehdessä näin houkuttelevan pellille tehdyn taatelikakun ohjeen. Siinä taatelikakun päälle levitettiin samanmoinen kuorrute kuin porkkanakakkuun. Ja hei, tajuttoman hyvin sopii tuo tuorejuusto-tomusokerikuorrute (200 g maustamatonta tuorejuustoa, 3 dl tomusokeria, 50 g voita) myös taatelikakkuunkin! Kuorrutetta tuli niin paljon, että sitä voi sutaista vaikka tuon perinteisen mallisen taatelikakun siivujen päälle. Maksimoidakseen sokeriähkyn ;D

Perinteisen taatelikakun pakastan pohjoista varten, mutta kuorrutettu taatelikakku päässee huomen illalla kahvipöytään, kun saadaan ihanat ystävät kylään. Sen lisäksi taidan tehdä jouluisen marenkikranssin. Sellaisen lasten suuhun maistuvan. Tänään kun tekee marenkikranssin valmiiksi, niin huomenna se on helppo töiden jälkeen kuorruttaa!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,