keskiviikko 25. heinäkuu 2018

#minutitsenikanssa ♥

*kaupallinen yhteistyö: Prisma

HEIPPA IHANAT!

Olen tämän vuoden keväällä ja kesällä pohtinut täällä blogin puolella itsensä hyväksymiseen liittyviä asioita. Sitä, että on hirmuisen tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Pohtinut asiaa myös siltä kantilta, miten saada asia välitettyä tarpeeksi ajoissa noille pienille, mutta jo teini-ikää lähestyville tytöillemme. Joiden elämässä jo nyt tuntuu ulkopuoliset paineet esimerkiksi pukeutumisen tai ajatusten suhteen. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa pääsin hieman jatkojalostamaan ajatuksiani aiheesta ja pohtimaan sitä, mikä oli se käänteentekevä asia omalla kohdallani. Milloin minä päätin, että tästä lähtien kuljen pää pystyssä? Uljaana ja itsevarmana. Milloin minä opin olemaan minut itseni kanssa? Miten pukeutumiseni kertoo tarinaani?

Vaikka täällä blogissa ja sosiaalisessa mediassa vilahtelee välillä hyvinkin itsevarma ja itseensä tyytyväisen oloinen Maria, niin eihän se aina näin ole. Kaikilla meillä on niitä päiviä, kun ei oikein oltaisi sinut itsemme kanssa. Mutta tänä päivänä voin todeta olevani kokolailla minut itseni kanssa. Näin ei aina ole ollut.

Teini-iässä, kun vartaloni muuttui, huomasin yhtäkkiä häpeileväni kurvejani. Tunsin itseni kömpelöksi ja tykkäsin pukeutua isoihin vaatteisiin. Sen ajan muodinmukaisiin ylileveisiin farkkuihin ja isoihin collegepaitoihin. Niin, että ne kaikki kurvit jäi sinne vaatteiden hellään huomaan. Tuntui, että koko ystäväporukka pukeutui samanlaisiin vaatteisiin. Olimme kuin samasta muotista veistetyt. Vaatteiden puolesta. Mutta myös mielipiteidemme vuoksi.

Vaikka meillä vanhemmat eivät juuri merkkivaatteista perustaneet eivätkä niitä mielellään olisi hinnan takia ostaneet, niin säästin kaikki saamani merkkipäivälahjarahat ja ostin merkkivaatteita itse. Mietin, että kalliiden merkkivaatteiden avulla saan enemmän hyväksyntää. Ihan kuin ne olisivat poistaneet sen teini-ikäisen Marian epävarmuuden peilistä katsottaessa. Hänen, kenen kasvonsa olivat raskaan pakkelikerroksen peittämät, etteivät teini-iän näppylät näkyisi. Kenen silmät verestivät liiallisesta piilolinssien käytöstä, sillä kukaan ei halunnut leimautua rillipääksi. Ei edes se Maria. Hänen, kenen luonnonkihara ja säkkärä hiirenhäntäletti hävetti niin paljon, että se pysyi suurimman osan ajasta visusti kiinni.

Onneksi oli merkkivaatteet, ajattelin. Ystäviä oli ympärillä paljon, mutta silloin en vielä ymmärtänyt sitä, että kyllä ne tosiystävät siinä vierellä pysyisivät, vaikkei paidassa ollut italialaisen muotiketjun kirjaimia brodeerattuina. Tai vaikkei farkkujen takataskuista ja punaisesta pikkulätkästä taskun kyljessä voinut päätellä farkkujen merkkiä. Välillä muistan hävenneeni äidin tai mummujen minulle ostamia vaatteita. ”Nämä ovat maitokaupasta ostettuja. En pidä!” Saatoin huudahtaa. Nyt kun voisin kertoa tuolle Marialle, että ”Kulta pieni, sieltä sinä pian ostat itsekin vaatteita.”

Tavattuani tuon unelmien aviomieheni muistan olleeni vielä suhteen alussa varsin epävarma. Reilu parikymppinen naisen alku, joka kuitenkin luuli että ollakseen tarpeeksi naismainen ja haluttava sitä pitäisi olla rakennekynnet, hiuspidennykset ja synteettistä ainetta olevat räpsyttimen jatkeet silmissä. Tuntui, että silloin kalenteri täyttyi jos jonkilaisista ripsi- tai kynsihuolloista. Muistan, että aiemmissa suhteissani en ollut juuri edes meikittömänä esiintynyt. Ensimmäistä kertaa tuon tapaamani nuoren miehen kohdalla huomasin vähän aikaa seurusteltuamme, että uskalsin olla vähitellen oma itseni. Enkä vain ulkoisesti, vaan myös sisäisesti. Tajusin, että minulla on omat ajatukseni. Mielipiteeni. Ja minulla on oikeus seisoa niiden takana. Erottua ehkä muusta maailmasta niiden takia välillä, mutta kotona opitut arvot ovat joitain, joita ei minusta saa poispyyhittyä.

Viimeisen silauksen itseni hyväksymiseen sain lasten myötä. Ymmärsin, että siinä missä aiemmin kulutin tuntikausia spinningissä tai salilla ollakseni muodollisesti pätevä ulkoisten standardien mukaan, oli ollut ihan hölmö lähtökohta koko touhulle. Innostuin liikunnasta lasten saamisen jälkeen uudelleen. Tällä kertaa ajatausmaailmani oli muuttunut. En liikkunut pelkästään vain sen takia, että röllykkä vatsanseudulta sulaisi vaan sen takia, että sain liikunnasta mahdottoman hyvän olon. Se ulkoisen habituksen muuttuminen oli toki vain positiivinen lisä. Joka sai vaatteet kuin vaatteet istumaan hyvin päälle.

Se, että vaatteet istuvat nätisti päälle on tärkeää. Se, että tuntee olonsa hyväksi ja mukavaksi tietyissä vaatteissa on tärkeää. En ole tällä hetkellä läheskään niissä mitoissa, missä vielä pari vuotta sitten olin, mutta olen oppinut rakastamaan itseäni juuri tällaisena kuin olen. Jopa sitä iän mukanaan tuomaa röllykkää, jota aina välillä yritän lenkkipolulla sulattaa :) Kantamaan ostamani vaatteet ylpeydellä. Välittämättä siitä, mitä muut ovat mieltä. Oli vaihe, että kun minulta esimerkiksi blogissa kysyttiin jonkun vaatteen ostopaikkaa, että en kehdannut kunnolla sanoa mistä olin sen ostanut. Luulin, että olin jotenkin huonompi ihminen myöntäessäni, että maitokauppareissulla olin kulkenut alerekin ohi ja napannut mukaani tuon kyseisen vaatteen.

Tänä päivänä voin ylpeänä sanoa tekeväni vaatelöytöjä maitokauppareissulla. Ja myös ilomielin kertovani ostopaikan, jos joku sitä kysyy. Prisman valikoimista olen tehnyt löytöjä niin lapsille kuin itsellenikin. Yllätyn kerta kerran jälkeen Prisman vaatevalikoimasta ja vaikken enää kovin merkkiuskollinen olekaan niin superiloinen olin tässä taannoin huomatessani, että valikoimiin oli tullut muun muassa Ivana Helsingin, Neulomon ja Jackpotin vaatteita.

Kuvissa mökki-Marian päällä vilahteleva (ja kyllä, silitystä ehkä kaipaava, mutta ei anneta sen häiritä) kaunis sininen denim-mekko on Jackpotin Siv2 -mekko. Kauniisti laskeutuva denim on 100% tenceliä eli varsin ekologinen vaihtoehto. Musta Maria -trikootunika taas on Neulomon valikoimista. Sydämeni sykkii Neulomolle, sillä Nokia näyttelee molempien elämässä suurta osaa ja tällä hetkellä sydämeni on asian suhteen hieman raskas, sillä luin Neulomon konkurssiuutisista vain muutama päivä sitten. Toivotaan, että Nokian Neulomon taival vielä joskus jatkuu, sillä me todellakin tarvitsemme yrityksiä, jotka edistävät vastuullista tekstiili- ja valmisvaateteollisuutta Suomessa.

Ehkä se on se iän tuoma viisaus. Tai henkinen kasvu. Olkoon mikä hyvänsä, mutta niin onnellinen olen just tällaisena. Helpottaa huomattavasti elämää, kun on oivaltanut, että olen just hyvä tällaisena kuin olen. Koska se, että kelpaan itse itselleni on ainut asia, jolla on väliä. Muistakaahan se. Muistetaan rakastaa itseämme ja olla #minutitsenikanssa 

KAUNISTA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 17. kesäkuu 2018

Mökkipuuhia ja koko perheen aurinkolasimuotia

*kaupallinen yhteistyö: Instrumentarium

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Ja terkkuja täältä aurinkoiselta mökkisaarelta. Tämä päivä on otettu rennosti, auringosta turvallisesti nauttien. Lötkötelty laiturinnokassa ja käyty soutelemassa, lämmitetty saunaa ja syöty ulkosalla. Viime viikkojen aikana olemme saaneet nauttia auringonvalosta. Itse tosin olen huomannut, että siristellessäni auringolle olen myös kehitellyt itselleni aurinkoisina päivinä pienen päänsäryn. Päänsärkyä tai siristelyä ei ole onneksi esiintynyt sen jälkeen, kun pääsimme pari viikkoa sitten kaupallisen yhteistyön myötä Instrumentariumiin valitsemaan koko perheelle mieluisat aurinkolasit.

Lapsilla ei ole sitten vauvaiän ollut kunnollisia aurinkolaseja. Itselläni ei ole ikinä aiemmin ollut silmälasiliikkeen ammattilaisilta ostettuja aurinkolaseja. Mies on vannonut optikkoliikkeistä ostettujen aurinkolasien nimeen jo monta vuotta ja aina kertonut, että laadun aurinkolaseissa huomaa. Näin reilun viikon kokemuksen jälkeen en voi olla kuin samaa mieltä. Markettilaseilla olen mennyt tähän asti ja ero Instrumentariumista yhteistyön myötä saamiini laseihin on todellakin merkittävä. Uusien aurinkolasien avulla maailma näkyy lasien takaa terävänä, värit toistuvat kauniisti ja mikä parasta; enää ei tarvitse siristellä.

Auringon valo sisältää suuren määrän UV-säteilyä, jolle tulee altistuttua myös pilvisellä säälläkin. Varsinkin keväthangilla ja vesillä UV-säteily on erittäin voimakasta. Tämän takia silmät on tärkeä suojata aurinkolaseilla. Runsas UV-säteilylle altistuminen nopeuttaa myös harmaakaihin syntyä ja verkkokalvon rappeutumista. Näiden tietojen valossa olen erittäin onnellinen, että meidän perheen aurinkolasiasiat ovat nyt kunnossa!

Astelimme koulun päättäjäispäivänä meidän lähimpään Instrumentariumin liikkeeseen. Taitavan optikon avulla saimme valittua koko perheelle mieluisat aurinkolasit. Instrun valikoima oli varsin kattava ja jossain vaiheessa iski jo pieni paniikki, sillä kauniita ja itselle mieluisia aurinkolaseja oli niin paljon. Se, mitä peilikuva kertoi lasien istuvuudesta oli valinnan takana toki, mutta se miten aurinkolasit istuivat ja miten mukavilta ne tuntuivat taisi olla meillä kaikilla se päätöksenteon kannalta tärkein juttu.

Itse päädyin Guessin siroihin ja ajattoman näköisiin aurinkolaseihin, joista löytyy ruskeaa ja kultaa. Jossain valossa myös ripaus vaaleanpunaista. Ruskea liukuvärjätty linssi on omiaan autolla ajamiseen, mutta myös auringossa lukemiseen, sillä linssin vaaleamman alaosan ansiosta teksti näkyy selvästi. Ruskea linssi saa myös maailman näyttämään jotenkin lempeämmältä, lämpimämmältä. Linssit ovat myös ensimmäiset peilipintaiset, jotka omistan. Itse rakastan katsoa ihmisiä silmiin ja minua on suunnattomasti hämännyt, mikäli vastapuolella on peilipintaiset aurinkolasit :) Sen takia usein ihmisille puhessani olen ottanut nämä lasit pois kasvoiltani. Jotta he näkevät silmäni. Mies päätyi ihaniin Ray-Banin Colonel -laseihin. Ne menevät niin kaupungissa kuin mökilläkin. Niin puvun kanssa kuin rennompien vaatteiden kanssa. Tykkään tuosta linssien hieman kulmikkaasta mallista!

Instrumentariumilla on laaja mallisto aurinkolaseja myös lapsille, mutta meillä isompi tytsy on jo sen verran iso, että hänelle löytyi sopivat Ray-Banin aurinkolasit aikuisten valikoimasta. Psst. nuo sopivat myös itselleni, mutta ei kerrota hänelle ;) Pyöreät muodot ovat nyt kuuminta hottia aurinkolaseissa ja esikoisen Ray-Baneista tätä pyöreyttä löytyy. Pikkuisempi oli hieman väliinputoaja aurinkolasimarkkinoilla; lasten aurinkolasit olivat hänelle liian pieniä, kun taas aikuisten aurinkolasit olivat aavistuksen liian suuria. Mutta koska aurinkolasit saavat olla isot suojatakseen paremmin UV-säteilyltä, päätyi hän aikuisten malliston Carreran aurinkolaseihin. Niissä on ainakin vähän kasvun varaa. Lasten silmien suojaamisesta voitte lukea täältä lisää. Vielä lopuksi ammattitaitoinen optikko katsoi meidän kaikkien aurinkolasit läpi ja teki tarvittavat muutokset sankoihin ja nenätyynyjen asentoihin. Niin, että lasit istuvat päähän ja ovat mukavat pitää pidemmänkin aikaa! 

KEHYS- JA AURINKOLASITRENDIT 2018

Se, että tämän kevään ja kesän aurinkolasitrendeissä toistuu kehyksissä niin vahva muovi kuin kepeä metallikin näkyi hyvin Instrumentariumin aurinkolasihyllyillä. Valikoimaa oli jokaiseen lähtöön. Kehysten muotokielikin vaihtelee tänä kesänä futuristisesta menneiden vuosikymmenten klassikkoihin. Jokaiselle jotakin -sanonta kuvaisi mielestäni tämän kevään ja kesän aurinkolasimuotia! Väreinä toistuu vihreän eri sävyt sekä sorbettiset pastellisävyt, mutta myös kirkkaita värejä löytyy. Tänä kesänä saa todellakin leikkiä väreillä. Myös aurinkolaseissa! Lisäksi metallia ja muovia näkyy yhdistettävän samoissa kehyksissä.

Aurinkolaseissa mukavuus ja tyylikkyys ovat pitkään olleet toistensa poissulkevia. Tänä päivänä kuitenkin ei tarvitse enää tinkiä mukavuudesta ollakseen tyylikäs! Kehyksissä voi olla yhden värin sijaan montaa eri väriä, voi olla perinteisen kilpikonnakuvion sijaan mitä ihanimpia kuvioita, esimerkiksi Armanin kehyksessä on asfalttimainen pinta. Toisaalta aurinkolaseissa näyttäytyy vahvasti maalaisromanttiset kehykset, mutta myös urbaanin futuristiset kehykset. Vuosikymmenten kirjo ei ole aikoihin ollut näin inspiroiva!

Onko siellä ruudun toisella puolen aurinkolasiasiat kunnossa? Jos ei, niin nyt on hyvä aika hankkia laadukkaat lasit, jotka suojaavat sitä yhtä tärkeintä aistiamme. Nimittäin näköä. On onni nähdä elämän kaikki värikirjot ja ympärillä tapahtuvat asiat. Instumentariumissa on käynnissä alennuskampanja, jonka aikana kaikki aurinkolasit voimakkuuksilla tai ilman ovat -20% alennuksessa!

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


perjantai 01. kesäkuu 2018

Kato mua silmiin ja sano mulle mitä sä näät…

HELLOU IHANAT!

Olette kauniita ja sisältä kultaa ♥ Vaikken teitä suurinta osaa ole ikinä tavannutkaan. Mutta tähän astisen elämän aikana sitä on tullut tehtyä aika iso poikkileikkaus ihmisistä ja olen tullut siihen tulokseen, että pohjimmiltaan meillä kaikilla on sydän kultaa.  Sen takia tunnen niin suurta ahdistusta, kun kuulen jonkun haukkuvan toista rumaksi tai haukkuvan itseään rumaksi. Jos vedettäisiin mutkat suoriksi, niin se on aivan sama, miltä sä näytät. Koska sun sydän on ihan varmasti kultaa ja se on kauneinta, mitä voi olla. Maailma on voinut kovettaa siihen kuoren, mutta se, mikä siellä kuoren alla on…se on sitä parhainta sinua. 

Vaikka lause ”silmät ovat sielun peili” on jo kovin kokenut inflaatiota, niin se on yksi lempparisanonnoistani. Olen kohdannut katseita, joihin upota. Olen kohdannut katseita, jotka viivähtävät vain hetken ja sitten poistuvat kiireen vilkkaa vältellen katsettani. Olen kohdannut katseita, joihin on pakko vastata hymyllä. Katseita, joissa näkyy nähty maailma ja eletty elämä. Mutta myös katseita, joissa näkyy epätoivo ja pelko. Rakastan katsoa ihmisiä silmiin. Silmät kertovat niin paljon. On uhmakkaita katseita, jotka viestittävät, että peräänny. On katseita, joista näkee suoraan siihen kuoreen, joka sydämen päälle on rakennettu. Niitä katseita, jotka eivät heijasta sitä kantajansa sisintä. Silloin aina ajattelen, että voi kunpa voisin auttaa. Jos olisi edes yksi lause, jonka sanoa, jotta tuo kuori sulaisi…

Siitä lähtien, kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, olen ottanut tavaksi nähdä ihmisistä ensimmäisenä silmät. Myös itsestäni. Peilistä katsoessani sitä voisi helposti kiinnittää katseensa johonkin muuhun kuin silmiin. Sitä voisi taivastella omaa kuvaa katsoessaan iän tuomia muutoksia. Sitä voisi näissäkin valokuvissa keskittyä käsivarsiin, jotka eivät ole enää timmeimmästä päästä. Vasemman käden arpeen kyynärtaipeessa. Yhdeksän tikin jättämään muistoon. Mutta sen sijaan näitä kuvia katsellessani hain kuvista oman katseeni.

Katseesta huokui onni ja levollisuus. Se tunne, kun vihdosta viimein oli saanut nukuttua sen verran, että silmäpussitkin olivat sulaneet. Katseesta huokui rakkaus. Suuren suuri rakkaus kameraa pitelevää pikkuista kohtaan. Häntä jonka vuoro oli tulla kameran eteen seuraavaksi. Katseesta huokui myös tietyllä tavalla se itsevarmuus. Iän tuoma varmuus siitä, että riitän just tällaisena. Riitän itselleni ja sen myötä riitän ihan varmasti muillekin.

Meillä eletään niitä hetkiä elämässä, kun pienten nuorten naistenalkujen minäkuvaa rakennetaan. Kun kroppa muuttuu sellaisella tahdilla, että tunnepuoli ei oikein pysy perässä. Eletään niitä hetkiä elämässä, kun tämä kunniatehtävä nimeltä äitiys heittää eteen haasteita. Miten luoda pienille, mutta silti jo niin isoille, niin rautainen itsetunto, että hekin uskoisivat siihen, että se on sisin joka merkitsee eniten. Vaikka muu maailma sanoisi mitä. Miten luoda pienille isoille tytöilleni minäkuva, joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on?

Tie itseni hyväksymiseen tällaisena kuin olen ei ole ollut helppo. Siihen on kuulunut paljon painon kanssa jojoilua alle parikymppisenä, jopa tulella leikkimistä asian suhteen. Monia surkutteluja siitä, että miksei mulla ole vahvempia hiuksia, kuulaampaa ihoa ja miksi olin liki ainoa luokassamme, joka joutui pitämään silmälaseja ja hammasrautoja. Kaikki se itsevarmuuden puute johtui ulkoisista tekijöistä. Mutta ei sitä silloin nuorempana ajatellut, että ne asiat ovat vain sivuseikka. Koska itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on itselläni yksi elämän kantavista voimista, niin palaan asiaan vielä tarkemmin sunnuntai-iltana. Joten pysykäähän kuulolla!

Hei, ihanaa koulujen lopettajaisviikonloppua ♥ Ja tsemppiä juhlavalmisteluihin teille, keillä sellaiset ovat viikonloppuna edessä. Mä lähden nyt kotitoimistopäivän kunniaksi tanssimaan ulos muutaman askeleen sadetanssia; tummat pilvet nimittäin lupaisivat vähän kosteutta maahan, joka jo halkeilee…

KIVAA KESÄKUUN EKAA TOIVOTELLEN,

PS. tuo kuvissa näkyvä valkoinen mekko…tiedättekö, tämä menee siihen samaan sarjaan, että kyllä ihmisillä on kultainen sydän. Reilu viikko takaperin ennen ystävien häitä sain sulhasen äidiltä messengeriin viestin; ”Mulla olisi sulle aivan sun näköinen mekko, huolisitko?