maanantai 08. huhtikuu 2019

Keittiöpsykologin vinkit mukavampaan maanantaihin

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Tässä maanantaissa olisi ollut kaikki ainekset sellaiseen tahmeaan, ehkä hieman alakuloiseenkin maanantaihin. Ilmassa leijuu 50 eri harmaan sävyä ja sumutinpullosade tuntui jokseenkin ehkä ärsyttävältä aamulla koiran kanssa lenkillä ollessani. Mieskin lähti pitkästä aikaa työreissuun ja ikävä kalvoi jo eilisestä lähtien vähän takaraivossa. Aamukahviin meni mitallinen liian vähän kahvia ja se muistutti enemmän teetä kuin kahvia. Kaksissa ensimmäisissa sukkahousuissa, jotka puin päälle, oli silmäpako.

Mutta mitä vielä, kun ei odota maanantailta, tai ylipäätään elämältä, liikoja voi yllättyä positiivisesti. Kaikista takkuavista jutuista huolimatta tämä maanantai on ollut ihan älyttömän pirteä. Ainakin tähän asti. Mulla olisi näin keittiöpsykologin ominaisuuksissa jakaa teille muutama vinkki onnistuneeseen maanantaihin. Jos kelpaa?

♥ Laita kello soittamaan niin ajoissa (esim. klo 05.30), että ehdit sängyssä köllötellä puolisen tuntia ja katsoa jotain ihanaa ohjelmaa. Meillä kello soitti tänään kukonlaulun aikaan, jotta mies ehti koneeseen. Itse harvoin saan unta enää kellon soiton jälkeen, joten katsoin jakson Dicteä. Ah autuus, koira tuhisi kainalossa ja mä nautin.

♥ Pue päälle kukkamekko. Juujuu, se auttaa aina. Alle vaan paksut 80 denierin sukkahousut, niin jo tarkenee. Päälle heitin villapaidan, sillä tuo kosteus kiirii sisään vaivihkaa.

♥ Kikkurapää, kikkurapää, mukavampaa maanantaita viettää :) Tai jotain sinne päin! Muutama suoristusraudalla tehty kihara hiuksiin ja maanantai tuntuu jotenkin paljon arvokkaammalta. Ollakin, että kikkurat ovat long gone sen jälkeen, kun astut sumutinpullosateeseen.

♥ Never underestimate the power of a lipstick. Mä en todellakaan ole mikään huulipunaihminen. Ikinä ollutkaan. Mutta nyt olen viimeisen parin viikon aikana yllättänyt itseni peilin kautta katsoessani punahuulisena. Eikä tuo oikeastaan ole edes kunnon huulipuna vaan sellainen voidemainen. Jota tulee aina levitettyä sitä paitsi vähän ylikin. Mutta ei se haittaa, muistaa vaan katsoa peiliin ennen ulos lähtemistä. Tai ennen insta story höpöttelyvideota tehtäessä ;)

♥ Kynttilänvalo toimii aina, mutta varsinkin näinä päivinä, kun on harmaata. Useassa työpaikassa ei saa sytytellä kynttilöitä, mutta olen todennut, että ne pattereillakin toimivat pöytäkynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa.

Ja hei, te ketkä tunnette suurta ketutusta näin maanantaisin, niin miettikäähän asia niin, että onneksi maanantai on vain kerran viikossa. Eikä esimerkiksi joka toinen päivä!
Muistetaan nauttia elämästä, myös näistä maanantaista, kun taivas on tippumassa niskaan ♥

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. vielä yksi vinkki maanantain ruokailuihin liittyen: höylää juustohöylällä pala kermajuustoa ja kiedo sen sisään kaksi viinirypälettä. Toista tämä niin monta kertaa kuin haluat. Ihan ultimate välipala. Menee myös lounaana, ellei älyä lopettaa muutamaan viipaleeseen :D


lauantai 30. maaliskuu 2019

Allerginen kuohuviinille?

ILTAA IHANAT!

Meillä on ollut talo täynnä tyttöenergiaa viimeisen vuorokauden. Esikoinen vietti kaverisynttäreitään hieman etuajassa yökyläsynttäreitten merkeissä. Miehen kanssa tuossa puhuimme, että alakerran rakentaminen asuinkäyttöön on ollut yksi remonttimme huippupäätöksistä. Eipä tuolta paljoa ääniä kuulunut keski- ja yläkertaan, vaikka kahdeksan nuorta neitiä tanssi, saunoi, kylpi ja lauloi. Kikatti hervottomasti yliväsyneenä. Vuosi toisensa jälkeen kaverisynttäreiden järjestäminen näin äidin näkökulmasta helpottuu. Samalla myös haikeutuu. Joka vuosi olen jotain leiponut, mutta tänä vuonna ei halunnut tarjota mitään sellaisia leivottavia tuotteita.

Minidonitsit ostettiin kaupan pakastealtaasta ja pitsat tilattiin kotiinkuljetuksella. Edes vihannesdippiä eivät halunneet. Sankari ystävänsä kanssa koristeli alakerran ja järjesteli siskonpedin lattialle. Tänä aamuna paistoin koko konkkaronkalle croissantteja. Nekin suoraan purkista :)

Hopsan, lähti vähän laukalle taas juttu. Se, mistä tulin kertomaan on itse itselleni tekemäni diagnoosi. Ja mitä enemmän sitä ajattelen, niin se käy niin järkeen. Muistanette varmaan, että olen valitellut, että jo yhden viinilasillisen jälkeen saatan kärsiä koko yön unettomuudesta, sydämentykytyksistä ja sanoin kuvaamattoman tuskallisesta olotilasta. Seuraavan yön, mutta myös pitkälle seuraavaan päivään. Asiaa läheisille ja ystäville valitellessani, olen törmännyt kommentteihin ”Noh, niin yleensä käy, kun alkoholia juo…”. No mutta mun mielestä ei ole normaalia, että jo yhdestä lasillisesta tuntuu elämä menevän hukkaan vuorokaudeksi.

Torstain treffi-iltana päätimme miehen kanssa nauttia kuoharilasilliset. Ei olla tänä vuonna Suomessa juotu tippaakaan, mutta nyt tuntui, että kuoharilasillinen maistui. Varsinkin, kun sen sai ottaa saliin ja nauttia rauhassa, kun kuunteli Mustajärven Paten juttuja ja laulua. Lasin juotuani huomasin, että nenä meni tukkoon. Luulin sen olevan ihan vain katupölystä johtuvaa. Kunnes yöllä sängyssä kieriessäni tajusin tilanteen. Olin taannon lukenut Avec Sofien blogikirjoituksen aiheesta. Siinä yöllä sydämen pumputtaessa ja kokonaisvaltaisessa levottomuudessani luin tuon blogikirjoituksen uudelleen ja asiat loksahtivat paikoilleen.

Perjantaina heräsin huonosti nukutun yön jälkeen posket lehottaen ja silmät punoittaen. Sydän oli onneksi rauhoittunut, vaikka sisäisesti olikin vielä tärisevä olo. Aamupalapöydässä nettailin enemmän histamiini-intoleranssista ja nyökyttelin lukiessani. En tiedä kulkeeko tämä geeneissä, mutta meidän äitihän ei juonut lainkaan mitään viinejä. Ei kyllä muutakaan alkoholia. Mutta sanoi aina, että jo yhdestä lasillisestakin tulee huonovointiseksi. Komppaan ihan täysin, äidin tyttö olen tässäkin suhteessa ♥ Onneksi kyse on sellaisesta allergiasta, joka ei rajoita normaalia elämää. Olen aivan sinut sen kanssa, että en joisi viinejä. Tavallaan olen myös hyvin helpottunut, että hiffasin viime vuodet mua vaivanneiden oireiden syyn. Parempi olla ilman, sillä kaikessa ”vähäpätöisyydessään” nuo oireet ovat todella inhat. Onko kohtalotovereita?

Insta storyn puolella olettekin varmasti huomanneet, että meillä on ollut tänään varsinainen rymsteerauspäivä; tyttöjen vanhoja huonekaluja jouti kiertoon ja pihaa siivottiin yhden peräkärryllisen verran. Kaatopaikkaromantiikkaa, huonekalujen kokoamista ja terassin kevätkuntoon saattamista. Niistä oli tämä lauantai tehty. Nyt potslöjöön sohvalle ja Pelicansin puolesta jännäämään :)

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. muistakaahan Earth Hour !  ♥


sunnuntai 24. maaliskuu 2019

Maailman tärkeimpiä asioita ♥

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Unicefin kanssa


 

Kuulen ulko-oven kolahtavan ja heleä ääni huikkasee moikat työhuoneen ovelta. Kuulen tutun äänen, kun reppu tippuu lattialle ruokapöydän viereen. Siihen samaan paikkaan, johon pian mytyksi jää myös ulkotakki, lapaset ja pipo. Jääkaapin ovi käy ja välipalan kanssa taiteillaan ruokapöydän ääreen. Reppu- ja takkimytyn yli harpaten. Hymyilen itsekseni tuolle näylle, nousen työtuoliltani ja käyn kyselemässä kuulumiset. Niin kuin jokaisena päivänä koulun jälkeen. ”Miten koulupäivä meni?” Silmät innosta kiiluen pikkuisempi alkaa kertomaan koulupäivästään. Ystävistään, välitunneista ja siitä miten matikankoe meni. Jälleen kerran pari vikaa tehtävää olivat tuntuneet jotenkin vaikeita.

Me elämme elämää, jossa koulupäivät rytmittävät arkea. Elämää, jonka viikonloppuja värittää koulukavereiden kanssa kikatus ja sunnuntai-iltojen viime tippaan jääneet kokeisiin lukemiset. Välillä valitetaan kouluaamuina, kun ei jakseta herätä. Fyssa ja hissa tuntuu vaikealta ja kouluruokakin on kuulemma välillä pahaa. Näissä tilanteissa tekee mieli ravistella meidän tyttöjä ja kertoa kuinka onnellisessa asemassa he ovat. Heillä on mahdollisuus käydä koulua. Se tuntuu lottovoitolta, kun ajattelee heitä, keillä ei ole mahdollista koulunkäyntiin. Heitä, keillä mahdollisuudet elää lapsen elämää ovat kovin heikot. Onneksi on järjestöjä, kuten Unicef, jotka tekevät mahdottomat mahdollisiksi. Ihmisiä, jotka omilla toimillaan auttavat. Enemmän kuin osaavat edes kuvitella.

Koulunkäynti pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus. Näin ei valitettavasti aina ole. Kaupallisen yhteistyön myötä Unicefin kanssa pääsin tämän postauksen myötä kertomaan siitä, kuinka arvokasta työtä Unicef maailmalla tekee. Kaiken toimintansa avulla, mutta varsinkin mahdollistamalla lasten koulutuksen. Unicef toimii kaikkialla maailmassa heikoimmassa asemassa olevien lasten puolesta. Tuo YK:n lastenjärjestö huolehtii, että lapsen oikeudet terveyteen, koulutukseen ja suojeluun toteutuvat. Itse kahden maailman rakkaimman tyttölapsen äitinä en näe maailmassa mitään tärkeämpää asiaa kuin lasten hyvinvointi. Lasten terveys ja mahdollisuudet elää lapsen elämää. Kouluttautua ja parantaa siten valmiuksia elää hyvinvoivana ja terveenä tässä maailmassa.

Kuinka paljon enemmän koulutus tuo lapsen elämään? Se on niin paljon enemmän kuin vain opittua tietoa. Harvoin sitä tulee ajateltua asiaa tältä kantilta. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus koulutukseen. Koulussa lapsi oppii lukemaan ja laskemaan, mutta myös paljon muutakin. Koulu antaa vahvan suojan kaikenlaista hyväksikäyttöä vastaan. Antaa lapselle valmiudet huolehtia itsestään sekä sosiaalisen verkoston. Kun tyttöjen koulutukseen satsataan, lasten ja naisten asema ja toimeentulo paranevat merkittävästi (lähde: https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/koulutus/).ID

”Panostus lasten ja erityisesti tyttöjen koulutukseen on paras tapa poistaa köyhyyttä.”

Koulutuksesta tulee positiivinen kierre. Hyvä ruokkii hyvää ja lopulta saavutetaan paljon parempi elintaso köyhien maiden lapsille. Tytöt, joilla on mahdollisuus käydä koulua yli seitsemän vuotta menevät myöhemmällä iällä naimisiin, saavat vähemmän lapsia, eivät todennäköisesti menehdy synnytykseen ja kasvattavat terveempiä lapsia. Positiivinen kierre siirtyy myös näiden koulua käyneiden tyttöjen lapsille aikoinaan.(lähde: https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/koulutus/).

Vaikka tällä hetkellä maailmassa on enemmän konflikteja kuin koskaan, niin tunnelin päässä on valoa. Työ tuottaa tulosta; yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Miettikääs, että vuonna 1990 noin 102 miljoonaa lasta jäi alakoulun ulkopuolelle, mutta toissa vuonna enää 64 miljoonaa lasta ei osallistunut alakouluun (lähde: https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/koulutus/).. Lukemahan on edelleen mielettömän suuri, mutta kohisten kohti parempaa mennään.

Haluatko olla mukana auttamassa?

Koulutus on lapsen paras sijoitus tulevaisuuteen. Itse haluan olla mukana tekemässä mahdottomasta mahdollista. Ihan pikkutytöstä lähtien olen miettinyt, kuinka ihana olisi päästä paikan päälle auttamaan konkreettisesti köyhien maiden lapsia. Auttamistapoja on onneksi muitakin. Koska tässä elämänvaiheessa minulla ei ole mahdollisuutta lähteä paikan päälle, ryhdyin Unicefin kuukausilahjoittajaksi. Enkä näe yhtään syytä, miksi me, keillä siihen on mahdollisuus kääntäisimme selän tältä mahdollisuudelta. Säännöllinen kuukausilahjoitus on tehokkain tapa auttaa maailman lapsia.

Kuukausilahjoittajana lahjoitat 12 euroa kuukaudessa. Tuolla summalla saadaan jo paljon hyvää aikaan. Sillä saa muun muassa koulukirjat ja kynät 30 lapselle. Itse ryhdyin kuukausilahjoittajaksi hetkeäkään miettimättä. Joten jos sinulla on siihen mahdollisuus, niin ryhdy sinäkin. Lahjoitusten avulla Unicef jatkaa arvokasta työtään maailman lasten parissa muun muassa luomalla lapsiystävällisiä kouluja sotien ja luonnonkatastrofien keskelle. Tarjoamalla välineet opiskeluun. Kaiken katastrofin keskellä koulu auttaa lapsia selvitytymään paremmin. Antaa muuta ajateltavaa ja toivottavasti uskoa tulevaan.

    Miten pääset mukaan auttamaan?

    Huomasitko telkkarista reilu viikko sitten tulleen Unicefin Maailman tärkein ilta -ohjelman? Jos et, niin pääset katsomaan sen täältä linkistä. Tuon linkin takaa pääset myös tekemään hyvää. Ryhtymään kuukausilahjoittajaksi. Suosittelen tuon ohjelman katsomista kaikille. Vaikka sydän oli pakahtua surusta pienten ja vähän suurempienkin lasten hädän edessä, niin silti ohjelma antoi toivoa. Tuli aidosti tunne, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Nyt on erityinen syy ryhtyä maailman lasten tukijaksi, sillä tänä vuonna juhlitaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 30 vuotissyntymäpäivää. Juhlapäivä on virallisesti 20.11. eli vasta loppuvuodesta, mutta juhliin kannattaa osallistua jo nyt. Kuukausilahjoituksen tuoman hyvän mielen avulla.

    Siinä missä meidän koululaiset ovat etuoikeutettuja heräämään joka arkipäivä kouluun ja aika useana aamuna saamaan jopa autokyydin sinne, on tilanne toinen muualla. Silti näen sen toivon ja uskon parempaan alla olevien kuvien lasten kasvoista. Ilon, jota kouluun pääseminen tuo. Ilon ystävistä ja päivien rytmityksestä. Ilon siitä mahdollisuudesta, jonka he ovat saaneet. Kenties keskellä sekasortoista tilannetta, joka kotimaassa vallitsee.

    Tiedättekö, että melkein kuulen luokkahuoneen puheensorinan mielessäni. Kikatuksen välitunneilla. Sieluni silmin haluan nähdä kuvien lasten menevän perheidensä luo koulupäivän jälkeen ja kertovan koulupäivästään silmät loistaen. Vaikka aihe on vakava, niin alla olevia kuvia katsoessani suuni kääntyy väkisin hymyyn. Tulee hyvä mieli toisten puolesta.  (alla olevien kuvien krediitit © UNICEF/UN0152947/Khuzaie)

    Meillä jatkuu sunnuntai-ilta nyt ruokapöydän äärellä kokeisiin luvun merkeissä. Vaikka sitä kiireen keskellä välillä tuntuu, ettei ehtisi auttaa lapsia kokeisiin lukemisien kanssa tai tarkistamaan kotiläksyjä, niin hurjan kiitollinen olen siitä, että mulla on siihen mahdollisuus. Sangen kiitollinen olen myös lasteni puolesta, että heillä on mahdollisuus käydä koulua. Miten on, mahdollistetaanko yhdessä koulutus ja sitä myötä mahdollisuus parempaan elämään myös heille, keillä siihen ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta? ♥ 

    SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,