sunnuntai 20. toukokuu 2018

Tilaa unelmille

HEIPSUN IHANAT!

Heräsin tänä aamuna siihen, kun mies sanoi hiljaisella äänellä ”Kello on jo puoli yksitoista, pitäisköhän meidän nousta?” Tuossa hetkessä heräsin ja tajusin, että unta olisi riittänyt vielä vaikka kuinka. Vaikka oli tullut nukuttua liki kellon ympäri, niin tunsin oloni väsyneeksi. Toisin kuin yleensä noin paljon nukuttuani. Silloin ymmärsin, että en ollut pitänyt viime aikoina siitä lupauksestani kiinni. Siitä, minkä alkuvuonna tein. Voidakseni vielä paremmin.

Olen ollut itse oman hyvinvointini tiellä. Jonnekin taka-alalle romukoppaan on viimeisten parin viikon aikana heitetty se sanana kaunis, mutta vaativa: lempeys. Peilistä on katsonut Maria, jolla on ensi kertaa sitten lasten vauvavuosien ollut silmäpussit. Maria, jonka silmienvälin huolirypyt ovat syventyneet. Tänä aamuna sen tajusin, että nyt on parempi tehdä muutos. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Pakko viheltää peli poikki, jotta jaksaa. Kieltämättä muutaman viime viikon aikana on tuntunut, että elämä soljuu kiireen vilkkaa eteenpäin ja itse olen juossut sen perässä kuin silmälapuilla varustettu ravihevonen, joka ei ole nähnyt sivuillensa. Vain eteenpäin. Selvittänyt deadlinen deadlinelta ja sähköpostin sähköpostilta. Jopa ne hengitysharjoitukset, jotka ovat olleet jokaaamuinen intohimoni ovat unohtuneet. Kiireen keskellä.

Eilen mökillä pitkästä aikaa huomasin, että ajauduin siihen ihanaan tilaan. Siihen tilaan, missä rakastan olla. Uppouduin unelmiini. Unelmat ja unelmointi ovat mulle ja hyvinvoinnilleni tärkeitä juttuja. Katsoin sohvalla maatessani tuulessa huojuvia koivun latvoja ja matkasin haavemaailmaan. Pitkästä aikaa osasin taas olla onnellinen niistä ihan pikkuisista, arkisista jutuista.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus

On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita
Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä”

Eilen sen tajusin, että voidakseni hyvin, mulla pitää olla just niitä tuollaisia päiviä. Päiviä, kun ei ole pakko. Kun saa vaan olla möllöttää ja tehdä asioita ilman aikataulua. Kuten eilen postauksessa totesin, niin tunsin eläväni. Se, jos mikä, on tervetullut tunne! Välillä tuntuu, että tämä nyky-yhteiskunta vaatii kovin paljon. Pysyäksesi mukana menossa, pitäisi olla koko ajan tuli pepun alla. Pitäisi olla koko ajan monessa mukana, olla aktiivinen ja sosiaalinen. Jopa minä yltiösosiaalisena ihmisenä rakastuin eilen hiljaisuuteen. Tajusin, että pitkästä aikaa kuulin itseäni. Sitä sisäistä ääntä, jonka kanssa meillä on yleensä ollut yhteinen sävel. Jonka äänen olen tukahduttanut liian lyhyillä yöunilla ja ryntäilemällä päättömänä paikasta toiseen.

Koska elämä ei voi olla pelkkää mökkeilyä ja unelmointia, niin huomiselle illalle työpäivän jälkeen olen kirjoittanut kalenteriin ”Organisoi arkesi”. Aion ottaa niin kauan aikaa kuin tarve vaatii ja tehdä itselleni selväksi sen, että mikä on arjessa tällä hetkellä se asia, mikä estää minua voimasta kokonaisvaltaisesti hyvin. Ja älkäähän käsittäkö väärin, voin hyvin, mutta tiedän, että voisin voida vielä paremmin. Se on osaltaan tämä lisääntyneen valon määrä, mikä saa karsimaan yöunista. Pitkällä aikavälillä sekin kostautuu. Olen myös miettinyt somea ja sen ajan käytön rajoittamista. Mutta toisaalta, kun se on osa työtäni ja asia, jonka käyttöä en voi täysin tyrehdyttää. Ehkä pitäisi miettiä niitä muita aikasyöppöjä arjessa, joista olisi varaa karsia.

Voin palata teille pidettyäni sisäisen palaverin itseni kanssa. Että mihin tulokseen tulimme. Kirjoittaa kokousmuistion tänne kaikkien nähtäväksi. Jotta voisimme sparrata toisiamme. Sillä tiedän, että en ole ainoa joka tässä vaiheessa vuotta on valmista kauraa kirmaamaan kesälomille ♥ Tee arjestasi sellainen, että tarvetta lomalle ei ole. Ajatuksena kaunis, mutta tällä hetkellä hieman kaukainen…

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


lauantai 19. toukokuu 2018

Just sayin’…

IDILTAA IHANAT!

Tänä aamuna köllöttelin sängyssä liki tunnin ennen nousua ylös. Lintujen laulu kuului sisään ihan kuin olisivat olleet korvan juuressa sirkuttamassa. Toiselta puolelta kuulin tuttua unista tuhinaa. Jaloissa karvainen kaveri vaihtoi asentoa ja jatkoi uniaan. Aamukahvilla todistin kahden joutsenen lentoa matalalla noin 20 metrin päästä. Perästä tuli yksi yksinäinen kovasti äännellen. Kuin huutaen, että odottakaa minua.

Laiturilla ollessani katsoin taivaalle valkoista vanaa. Mietin, että varmastikin oli tulossa Tokiosta. Niinhän se olikin, siellä yli 10 000 metrin korkeudessa oli lentokoneellinen täynnä minulle tuntemattomia, matkalla Amsterdamiin. Hymyilin ja mietin, että kerrankin minulla ei tullut matkakuumetta. Tuossa hetkessä laiturilla oli just se kaikki mitä tarvitsin. Ei ollut tarvetta vaihtaa maisemaa.

Esikoisen kanssa sohvalla aurinkoa villasukat jalassa ottaessamme tunsin auringon polttavan kasvojani. Tunsin tuulen purevuuden kylmyytenä. Ihoni reagoi ja oli kananlihalla. Otin esikoisesta mallia ja vedin viltin päälleni. Auringon lämpö kasvoillani pistin silmät kiinni ja nukahdin päiväunille tietäen, että mikään mahti maailmassa ei mua siitä ihan heti herätä. Kukaan ei odota multa mitään tai tarvitse mua mihinkään. Se tunne on välillä erittäin tervetullut.

Miehen kanssa alkuillasta Vain Elämää -jaksoa katsoessani herkistyin Dannyn tulkintaan siitä, kuinka kipeä asia lapsettomuus voi olla. Tunsin piston sydämessäni, sillä olin juuri komentanut tyttöjä, jotka eivät ottaneet sitä nahistelunsa keskellä kuuleviin korviinsa. Tunsin elämänarvojen palaavan kohdilleen tuon kappaleen sanojen myötä. Herkistyin myös Terhi Kokkosen tulkintaan siitä, kuinka elämä ei ole aina helppoa, jos se ei ole taloudellisesti turvattu. Mutta kuinka kuitenkin silloinkin sitä löytää elämässä sen elämässä tärkeimmän kantavan voiman eli rakkauden.

Juuri todistin lasten riemua siitä, kun kuusi joutsenta teki ylilennon mökkimme yli. Koivujen latvojen korkeudella. Ilta-aurinko alkaa laskemaan takavasemmalle ja jännityksellä vielä odotan, millainen auringonlasku tänä iltana saadaan. Auringonlaskut ovat viestejä heiltä, joita ei enää täällä ole. Näin vanhan ajan intiaaniheimot uskoivat. Tuossa on jotain kovin lohdullista.

Elämä, yksinkertainen elämä, on sitä ihmisen parasta aikaa. Kuten myös tämä kesäkin. Vaikka se välillä pakottaisi laittamaan villasukat jalkaan ja kaivautumaan viltin alle – ainakin sitä tietää tuntevansa. Tuntee elävänsä 

LEVOLLISTA LAUANTAI-ILTAA,


tiistai 15. toukokuu 2018

Elämä on taitolaji?

MOIKKUMOI

ja aurinkoista tiistaita ihanaiset, nauravaiset! Tuli yksi päivä puheeksi kahvitunnilla taidot. Ne sellaiset taidot, jotka itse kukin kokee hyödylliseksi. Joita ilman ei tulisi toimeen. Itse koen, että on ainakin kolme taitoa, joita ilman en tulisi toimeen. Tai sanotaanko, että elämä olisi himpun verran hankalampaa, jos olisin vailla näitä taitoja:

IDAutolla ajotaito

Tämä taito on sellainen, jonka myöntämisestä tunnen pienen piston sydämessäni. Koska luonto & rakas maapallo. Edelleen haikeudella muistelen sitä sähköautoa, jota sain kuukauden päivät testata. Mutta rehellisesti voin sanoa, että en tulisi toimeen ilman autoa. Ilman, että osaisin itse ajaa. Se on osaltaan se riippumattomuus muista, joka saa tämän taidon nousemaan arvoon arvaamattomaan. Vapaus mennä ja tulla silloin kun haluaa. Vaikkemme nyt ihan perähikiällä asukaan ja busseja kulkee pari tunnissa, niin silti on menoja, joihin auto on välttämätön.

Koen myös, että autoilu säästää aikaa tässä hektisessä arjessa. Bussilla kulkiessani mulla tulisi töihin tunti. Kotiin toinen tunti. Autolla kulkiessa tuo työmatka tulee noin yhdeksään minuuttiin, ruuhkasta riippuen. Lisäksi ollaan niin kovia suhailemaan tyttöjen kanssa sinne tänne, että oltaisiin ilman autoa ja mun autolla ajotaitoa miehen työreissujen ajan ihan avuttomia.

Kielitaito

Tämä! Ehkä vielä tärkeämpi kuin tuo autolla ajotaito. Kiitollinen saan olla, että vanhemmat maksoivat aikonaan mun vaihtarivuoden. Tuon vuoden aikana opin englannin niin, että pärjään sillä. Opin rohkeutta avata suuni, vaikkei se kielioppi aina oikein menekään. Onnellinen olen myös niistä ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän opinnoista englannin lisäksi, joiden avulla voin sanoa, että pärjään aika monessa maassa. Enkä tarkoita, että sujuvasti kaikkia opiskelemiani kieliä puhusin menemään, mutta ainakin luetun ymmärtäminen onnistuu jotenkuten ;) Matkustamista rakastavalle aika hyödyllinen taito. Vaikka kyllä sitä ilman yhteistä kieltäkin toimeen tulee.

Ruoanlaittotaito

Joku voisi ajatella, että ei ole tärkeä taito hänelle, mutta mulle on tärkeä taito. Syöminen kun on yksi elämän isoista nautinnoista, niin onnellinen olen että olen opetellut (välillä kantapään kautta) laittamaan ruokaa. Tekemään erilaisia ruokia ja kokkailemaan joskus jopa sellaisia ruokia, jotka oikealla hetkellä oikean ihmisen niitä syödessä ovat olleet tie miehen sydämeen.

Suurimpana ja elämään eniten vaikuttavana taitona pidän kuitenkin sosiaalisia taitoja. Niihin onneksi panostetaan nykyään koulussakin. Se, että tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Osaa sopeutua ja vastaavasti osaa pitää myös omia puoliaan. On kohtelias ja ystävällinen. Kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Taito iloita pienistä asioista on myös yksi niistä taidoista, jotka ovat itselleni avainasemassa. Kun elämä heittelee ja näyttää niitä nurjia puolia, niin silloin taito iloita pienistä, arkipäiväisistä jutuista korostuu 

Onko elämä taitolaji? Kyllä se mun mielestä näiden ja monien muiden taitojen puitteissa on :) Elämänkoulu on suurin opettaja, pitää vain itse osata suodattaa, mitkä taidot niistä elämänkoulun opettamista taidoista on tärkeitä. Onko teillä taitoja, joita ilman ette tulisi toimeen tai joista haaveilette? Toivon, että tämän kesän jälkeen puutarhanhoito on sellainen taitolaji, jonka osaan. Lisäksi niistä elämän ihanista ”turhamaisista” taidoista haaveilen siitä, että osaisin kävellä oikein korkeilla korkokenkillä :D Ihminen on onneksi kehityskelpoinen olento, joten uskon, että tuskin mikään taito siitä oppimisesta jää kiinni. Lähinnä oppimisessa on kyse omasta sinnikkyydestä ja halusta.

TIISTAITERKUIN,