keskiviikko 22. marraskuu 2017

Tuhlari vai pihtari; muutama ajatus kuluttamisesta

MOIKKAMOI MURUSET!

Ja hei moikkamoi talvi lumisateineen, superkivaa kun saavuit! :) Puhutaanko taas vähän kuluttamisesta? Ihan ensiksi täytyy mainita, että kyllä, myös minä välillä shoppailen. Kulutan rahaa tuosta vaan menemään heräteostospäissäni. Mutta saanko siitä nautintoa? Harvemmin. Keneltäkään ei ole tainnut jäädä huomaamatta se, että Black Friday on jokseenkin tänä vuonna riistäytynyt käsistä. Se ei koske vain tuota perjantaita vaan näemmä useassa paikassa tämä koko viikko on yhtä Black Friday -viikkoa. Eikä siinä mitään pahaa ole. Kaupankäyntiä tarvitaan talouden pyörittämiseen, mutta silti se pari vuotta vallalla ollut harkitseva shoppailija minussa on nostanut jälleen päätään.

Se joka muistelee, että siinä missä jossain vaiheessa elämää ostoskelu tuotti suurta nautintoa saa nykyään tyydytystä siitä, että rahapussin nyörit pysyvät kiinni. Ollakin, että tänä syksynä ne nyörit ovat siitä vähän rakoilleet. Muutama astia on tullut ostettua, ei ehkä akuuttiin tarpeeseen vaan heräteostoksena. Ja juu, eivät vaikuttaneet onnellisuustasoihini mitenkään :) Muutama juttu on tullut ostettua onneksi myös tarpeeseen. Kuten eiliseltä Ikean reissulta sohvien vaihtopäälliset. Nimimerkillä, muistakaahan pestä aina koiran jalat ulkoilun jälkeen. Tämän kulutushysterian sivusta seuraamisen myötä minussa on nostanut päätään myös se, joka haluaa pitää huolta tavaroista ja vaatteista. Jotta niiden elinikä pitenisi. Joku osa minusta kapinoi vahvasti tätä kertakäyttökulutuskulttuuria vastaan. Senpä takia, musta on tullut harkitsevampi kuluttaja. Saatan punnita pientäkin ostosta pitkään. Kysyä monta kertaa, että tarvitsenko mä sitä. Ostaa vain tuotteita, joista on iloa pitkäksi aikaa. Ja mikäli mahdollista, niin käydä nettikirppareilla katsomassa valikoima ensin.

Satunnaisia syksyn ostoksia lukuunottamatta olen pihistynyt verrattuna siihen, mitä olin vielä joitakin vuosia sitten. Verrattuna esimerkiksi siihen Mariaan, joka opiskelija-aikoina lähti Hullareilta keltaisten kassien ansiosta kädet liki maata hipoen, ei juuri enää katalogeja selaa. Tänä syksynä eksyin Hullareille vahingossa Forex-reissun yhteydessä, sillä en muistanut koko Hullujen päivien olemassaoloa. Näin jälkikäteen ajateltuna en voi kuin ihmetellä, että mitä se opintotuella ja satunnaisten töiden tuloilla elävä Maria siellä Hullareilla teki. Kulutti ehkä sitä opintolainaansa, jonka nosti. Kulutushuumassaan. Silloin kun sen takaisinmaksuaika oli käsillä muistan muutamaan kertaan ehkä päästäneeni muutaman ärräpään.

Tällä hetkellä olen pihtari mitä tulee vaatteiden, sisustusesineiden ja huonekalujen ostamiseen. Välillä haaveilen uusista sohvista, mutta toisaalta kun en näe noissa nykyisissäkään mitään vikaa. Kröhöm, paitsi ne likaiset päälliset. Miksi ostaisin sohvat vain ostamisen vuoksi? On tiettyjä juttuja, joissa voisin säästää. Jos niin haluaisin. Mutta ne ovat sellaisia juttuja, joista en tingi kuin pakon edessä. Jotka parantavat eivät vain omaa elämänlaatuani, vaan myös koko perheen elämänlaatua. Suurin rahanreikä meidän perheellä on matkustelu. Se aika, minkä vietämme lasten kanssa maailmalla on jotain niin kallisarvoista. Sellaista, jota ei pysty rahassa mittaamaan. Kauaskantoinen sijoitus, josta emme suostu luopumaan.

Toinen tuhlaritytön tuhlauksen kohde on ruoka ja ulkona syöminen. Tiedän, että jo ulkona syömisen rajoittamisella säästäisi pitkän pennin. Koen, että koska emme käy juuri koskaan viihteellä (ehkä kerran vuodessa), niin siitä säästämillämme rahoilla voimme hyvällä omalla tunnolla siirtyä pari kertaa kuussa ulkoruokintaan. Lisäksi en suostu tinkimään kasvisten ja hedelmien sekä laadukkaan ruoan määrästä. Ruoka kun on ihmisen polttoainetta ja vaikuttaa välittömästi joka osa-alueeseemme.

Tiedän, että alan kuulostaa ihan meidän superpiheiltä äidiltä ja iskältä. Ehkä tää menee sen ”tervetuloa keski-ikään” -vaiheen piikkiin ;) Varmaan nuo meidän naperoisetkin pyörittelevät silmiänsä aiheesta puhuessani aivan kuten itse aikoinani. Mulla on monia ystäviä, joilla on ostoslistalla sitä ja tätä vähän arvokkaampaa laukkua tai muuta. Joskus olen miettinyt, että olisi ihana säästää jotain kohdetta varten. Jotain konkreettista, materialistista kohdetta varten. Mutta niin kauan kuin matkustaminen on se ykkösjuttu, niin mieluummin laitan pienet säästöni siihen. Ugh, olen puhunut. Onko siellä ruudun toisella puolella lukijoita, joilla on käynyt samanlailla kuin mulla; jotka ovat muuttuneet tuhlareista pihtareiksi?

TALVISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

 


tiistai 21. marraskuu 2017

Jouluinen banaanileipä

HEISSULIVEI IHANAT!

Aamusella katsoin FB- ja IG-uutisvirtaa ja tuntui, että tuo Suomen yli pyyhkäissyt lumisade oli vallan jättänyt meidät tamperelaiset paitsioon. Onneksi iltapäivällä töiden ikkunasta näkyi jo täälläkin päin varsin luminen näkymä :) Lumisateesta päivän akuuteihin; en tiedä onko se vain meidän perheen ”vika”, mutta mustuuko teillä banaanit? Ehkä ylimitoitetaan banskuostot, mutta tuntuu, että ihan joka viikko saa mustuneista banaaneista keksiä jotain jatkojalostettavaa. Usein smoothieita, mutta joskus myös banaanipannareita. Helppoja ja hyviä. Tässä yhtenä päivänä ei menty ihan niin terveellisen kautta kuin nuo smoothiet tai pannarit, vaan pyöräytettiin pitkästä aikaa banaanileipä. Jos jokin leipomus meidän perheessä katoaa alta aikayksikön parempiin suihin, niin se on banaanileipä. Niin tälläkin kertaa.

Esikoisen kanssa saimme idean tuunata tuota perinteistä banaanileipäohjettamme hieman jouluisilla mauilla. Piparkakkumaustepussin ansiosta tässä suussa sulavan mehukkaassa banaanileivässä maistui myös kaneli, inkivääri, kardemumma ja neilikka. Koko koti tuoksui yhtäkkiä jouluiselle.

JOULUINEN BANAANILEIPÄ

3 ylikypsää banaania
150 gr voita sulatettuna
2 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa
puoli purkkia kermaviiliä

-sekoita voisula ja sokerit sekaisin, lisää kananmunat ja muusatut banaanit
-lisää vehnäjauhojen sekaan suola, ruokasooda ja piparkakkumauste
-sekoita vehnäjauhoseos muiden em. aineiden kanssa
-lisää kermaviili seokseen ja sekoita
-kaada voideltuun leipävuokaan
-paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin tuntiNirheä aina ohi mennessäsi palanen banaanileipää ja nauti elämästä! Huomaan, että mieltymykseni tummanpuhuviin kuviin pääsee oikeuksiin näin marraskuussa. Valoa kun ei kertakaikkiaan pilvisinä päivinä ole, niin täytyy ottaa kaikki ilo irti tästä synkästä ajanjaksosta. Korostaa kuvissa tummanpuhuvaa tunnelmaa ja huokaista helpotuksesta, että ainakaan vaaraa kuvien ylivalottumiseen ei ole ;) Näin positiivisesti ajateltuna. Toivottavasti sielläkin hei marraskuu sujuu mukavissa merkeissä 

TIISTAITERKKUSIN,

PS. miksi se on banaanileipä eikä banaanikakku? Sarjassamme niitä kysymyksiä, johon tämä äiskä ei eilen osannut vastata :)

 


sunnuntai 19. marraskuu 2017

Onnistuneen viikonlopun edellytys

HEIPPAHEI!

Tiedättekö, kun keväisin on se aika, kun blogit pullistelevat tulppaannien kuvia. Nyt on se aika, kun blogit pullistelee kynttilöiden kuvia – omani mukaanlukien. Meinasin kirjoittaa tuohon otsikkoon heippahei ja huomenta, mutta ehkä se ei enää näin parin tunnin hereilläolon jälkeen pidä paikkaansa tuo huomenta -osuus :) Viime aikoina näin sunnuntaisin on ollut vallan levollinen olo. On tuntunut, että viikonloppu on rentouttanut enemmän kuin koskaan. Siinä missä joskus aiemmin toivoi viikonlopun jatkuvan vielä maanantain, on nyt jo valmista kauraa huomiseen työpäivään. 

Viikonloppujen sisällöissä kun ei tapahtunut liiemmin muutosta, niin olen tullut tulokseen, että se muutos on tapahtunut omassa itsessäni. Tavallaan myös olosuhteissa. Syyskuun alussa, kun aloin tekemään jälleen vuoden tauon jälkeen kahta työtä, joista toista pois kotitoimistolta, on viikonloppujen merkitys korostunut. En sano, ettenkö tuossa vuoden aikana, kun tein blogia kotitoimistolla, olisi kaivannut viikonloppuja.

Mutta silloin sitä ehkä lipsui enemmän työmoodiin myös viikonloppuisin, kun oli siellä omalla työpaikallaan. En osannut vetää rajaa työ- ja vapaa-ajan väliin. Se ei välttämättä kuulkaas olekaan hyvä juttu. Tuntui, että ehkä sitä viikonlopun jälkeen kaipasi sen takia vielä yhden lauantain tai sunnuntain, kun oli ollut työmoodissa koko viikonlopun. Tänä syksynä olen tietoisesti pitänyt näppini pois blogijutuista ainakin osan viikonlopusta. Vaikka täytyy myöntää, että vaikeaa se välillä on, sillä tänne on aina kiva palata. Toisen työn sähköpostia luen edelleen myös viikonloppuisin, mutta mikäli asia ei ole tulipalokiireinen, niin en vastaa sähköpostiin ennen maanantaita. Viime aikoina en ole myöskään viikonloppusin avannut myynti- ja ostoreskontraohjelmia tai laatinut excelissä pylväsdiagrammeja. 

On ollut vaikeaa antaa periksi. Levätä laakereillaan. Ilman, että alitajuntaisesti ajattelee työjuttuja. Tunnistan itsestäni valitettavasti myös sen puolen, joka on valmis vetämään itsensä piippuun töiden takia. Onneksi ikä on tuonut viisautta tämänkin asian suhteen ♥ Onnistuneen viikonlopun edellytys on se, että osaa antaa itselleen mahdollisuuden rentoutua. 

Meillä suloinen sunnuntai jatkuu sairastupameiningeissä; isompi pikkuinen alkoi valittamaan kuumeista oloaan yöllä (noh, kello oli yli seitsemän aamulla, mutta tuntui kuin se olisi ollut kolme) ja tämä päivä menee petipotilaana. Itselläni alkoi tuossa aamusella nuha ja nyt ottaa hitusen keuhkoista. Kuumetta ei ole, joten ehkä sitä uskaltaisi pikkuisen sivakoimaan tuonne räntäsateeseen raksun kanssa. Taidetaan olla vähän hulluja ja hurahtaneita :P

LEVOLLISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,