lauantai 20. tammikuu 2018

Sokerittomat suklaakeksit & lauantaiset

CIAO CIAO!

Siinä missä aiemmin perjantait olivat suosikkipäiviäni ja sen jälkeen sunnuntait, on nyt kiilannut vahvasti kärkeen lauantai. Lauantait on leppoisia, eihän siitä pääse mihinkään. Vieläkin kikattelen tuolle eiliselle teatterinäytökselle. Mikäli teillä on asiaa tänne Tampereen suuntaan tai olette täällä jo valmiina niin käykää katsomassa Frenckellissä Miehenkäyttöopas. Aivan h-u-i-k-e-a! Jotain kertoo jo se, että se yksi nessu, joka mulla oli mukana oli ihan litimärkä esityksen jälkeen. Kyyneleet valuivat meikkien kanssa pitkin poskiani, sillä ei vain pystynyt lopettamaan nauramista. Tiedättekö, että on naurua ja sitten on naurua. Sellaista tikahduttavan pakahduttavaa hepulinaurua, jota ei pysty lopettamaan. Se oli eilen sellaista. Naurutykitystä koko parin tunnin ajan.

Nykymaailma vaatii paljon ja mutta se on se huumori, joka kantaa. Eilisessä pätkässä laitettiin halvalla sekä miehiä että naisia, joten tasa-arvoasioihin ei kannata puuttua tämän osalta. Samaistumiskohtia oli niin monia. Tosin yleistääkään ei sovi. Mutta me tykkäsimme, että tuo oli niin huumorimielellä tehty, että kenenkään ei tarvitse suivaantua. Muun muassa Ikean kaapin kokoamispätkä. Mieshän ei voi katsoa sitä ohjevihkoa. Ei sitten millään. Sitten päästellään ärräpäitä ja apua tarjotessaan saa vastauksen ”en tartte apua”, vaikka oikeesti tarviskin :D

Eilisen ansiosta on tänäänkin posket kipeänä ja olotila on sellainen pulppuavan iloinen. Niin iloinen, että kotitöitä on ollut ihana tehdä ja pyöräytinpä siinä vaivihkaa iltapäiväkahville myös keksejä. Pitkästä aikaa näitä peruskaurabanaanikeksejä, joihin lisäsin vähän suklaista makua raakasuklaajauheella.

SOKERITTOMAT SUKLAAKEKSIT

2 banaania
2,5 dl kauraryynejä
1 tl leivinjauhetta
loraus hunajaa
kourallinen rusinoita
1 rkl raakakaakaojauhetta

-muussaa banaanit ja sekoita muussattuihin banaaneihin muut aineet
-nostele lusikalla leivinpaperin päälle noin 12-15 nokaretta
-”lätistä” nokareet
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla

Paistoin nämä muuten ritilän päällä, niin pohjistakin tuli rapsakat! Tälle päivälle on agendassa vielä ulkoilua ja sitten on pakko hautautua sohvalle tuon kirjani kanssa. Niin ihania kuin nuo Carlos Ruiz Zafonin kirjat ovatkin, niin ei auta pitää montaa päivää taukoa lukemisessa; itse ainakin unohdan kuka on kukakin ja mitä on tapahtunut. Lisäksi luvassa myös kommentteihin vastaamisia ja ehkä pientä kuntopiiriä. Ex tempore -meiningillä mennään, kuten elämässä vähän yleensäkin :)

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


keskiviikko 17. tammikuu 2018

Herrrrkullinen startti päivään

MOIKKAMOI JA KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOILTAA!

Täytyy kyllä sanoa, että vitsit että tuntuu hyvältä, että meillä on pitkästä aikaa, ainakin täällä Tampereen suunnalla, talvi. Lunta ja pakkasta. Talven lisäksi keskiviikkopäivää on ilahduttanut se, että neljän jälkeen töistä kotiinpäin ajaessa oli vielä valoisaa. Tänään ajattelin jutella teille aamupalasta ja sen tärkeydestä. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin, että olen joskus aiemminkin aamupalajuttuja täällä rupatellut. Lyhyenä introna kerrottakoon sen, että en nuorena syönyt aamuisin mitään aamupalaa. Opiskeluaikoina aamupalana toimi Pims -keksipaketin toinen pötkö ja pari kuppia kahvia. Sitten tulin järkiini ja aloin panostaa aamupaloihin. Aamupalat kun ovat ainakin oman päiväni ponnahduslauta. Ilman niitä en pärjää tai pärjään, mutta sitten napostelen pitkin päivää. Tuntuu, että aamupala tuo myös tehokkuutta päivään.

Puuro on ollut pitkään meillä se suosikkiaamupala. Pari vuotta söin melkein joka ikinen aamu turkkilaista jugurttia mustikoilla. Kunnes tuli täysstoppi. Siirryin leipään. Kunnes löysin Alpron kookosjugurtin. Sitä tulee edelleen syötyä aamupalaksi, mutta välillä kaipaa vaihtelua. Puuro toimii aina, mutta pitkästä aikaa viikonloppuna tuli tehtyä superhelppoja ja herkullisia pannareita. Niitähän voi varioida miten tahansa. Täältä löytyy aiemmin jakamani versio kardemumma-mustikkapannukakuista, jotka tein pienellä lettupannulla. Yleensä aamujen helpotukseksi paistan isommat pannukakut. Pannukakkujen perusresepti menee näin:

GLUTEENITTOMAT JA MAIDOTTOMAT PANNUKAKUT

2 munaa
n. 2 dl mantelijauhetta
2 tl psylliumia
mantelimaitoa
ripaus sormisuolaa

-sekoita munien rakenne rikki kulhossa
-lisää mantelijauhetta (itse lorotan sitä suoraan purkista, mittaamatta), ripaus suolaa ja psyllium
-lisää mantelimaitoa niin paljon, että seoksesta tulee hieman lettutaikinaa paksumpi
-paista kookosöljyssä pannulla kolme pannukakkua tai kaksi hieman isompaa pannukakkua

Yleensä lisään taikinaan myös kanelia. Mikäli haluaa taikinaan makeutta voi siihen lisätä esimerkiksi hunajaa. Pannareiden päälle pääsi tällä kertaa kasvispohjaista maustamatonta jugurttia, kookoslastuja, mustikoita, hunajaa ja itse tehtyä granolaa,

GRANOLA

4 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kookoslastuja
1 dl rusinoita
1 dl cashew-pähkinöitä
5 rkl kookosöljyä
1 rkl hunajaa
kanelia

-sekoita kuivat aineet keskenään (poislukien kaneli)
-sulata kookosöljy kattilassa ja lisää siihen hunaja sekä kaneli
-anna hunajan sulaa öljyyn
-lisää seos kuivien aineiden joukkoon ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
-paista 175 asteessa noin 40 minuuttia välillä sekoittaen
-anna jäähtyä (nimim. suussa rakko liian kuumasta rusinasta)

Siinä teillekin oiva vinkki, mikäli kaipaatte vaihtelua aamupaloihin. Meillä tytötkin syövät näitä. Veikkaan, että ovat astetta terveellisempiä kuin ne nutellaleivät, joita bruukkaavat välillä syömään. Viikonloppuisin yleensä kyllä sallitaan herkuttelu jo heti aamusta. Kukin herkuttelee tyylillään. Itse herkuttelen aamuisin näillä. Olen huomannut, että kaikki eivät ymmärrä sitä, että myös terveellisesti voi herkutella. Ei se ole elämän rajoittamista tai kituuttamista elää sokeritonta elämää.

Miten muuten teidän samassa jamassa olevien sokerilakko etenee? Täytyy koputtaa puuta, mutta yhtään kertaa ei ole tullut mieli repsahtaa. Tuon kuvissa näkyvän smoothien teen yleensä pelkkään kookosveteen, mutta viikonloppuna lisäsin siihen banaania. Jopa banaani tuntui äkkimakealta. Sama homma alkaa olemaan hunajan kanssa. Ai että, kun pääsisi tilanteeseen, että pääsisi sokerista loppuelämäkseen. Toki jos sitä tekee mieli, niin voisi esimerkiksi juhlissa hyvällä omatunnolla syödä kakun palan tai pullan. Nauttia silloin tällöin salmiakkipääkallon poikineen. Pääsisi tilanteeseen, jossa ei kaipaisi enää sokeria. Niin kuin entisessä elämässäni (lue: ennen vuodenvaihdetta).

Nyt kone kiinni ja kohti ruokapöytää. Meillä onkin tänään iltaruokana lasten tekemää ruokaa. Käristettyä nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita. Luksusta, etten sanoisi :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. kiitos jälleen ajatustenvaihdosta eiliseen postaukseen, se on heittämällä tämän bloggauksen parasta antia 
Palaan kommenttien pariin vähän tuonnempana, toivottavasti kuitenkin vielä tänään!


tiistai 16. tammikuu 2018

Viisi vinkkiä elämänlaadun parantamiseen

HEISSULIVEI VAAN

kuulkaas rakkaat blogini lukijat ja oikein hyvää tiistaita! Tiistaita, johon on mahtunut jos vaikka mitä. Työpäivää, nipistämistä töistä paria tuntia aikaisemmin, arviointikeskustelua, hullaantumista pitkästä aikaa sisustuskaupassa (InstaStoryssa maistiaisia :) ja tavallisen ihanan tiistai-illan askareita. Loma on ihmisen parasta aikaa, sanotaan. Itse allekirjoitan tuon väitteen aina lomalla, mutta kyllä pääsääntöisesti arkikin on ihmisen parasta aikaa. Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Ihmismieli on siitä jännä, että vaikka elämässä on kuinka vaikeita aikoja, niin se kehittyy ja oppii. Tai ehkä juuri sen takia. Sitä ikäänkuin ehkä tiedostamattaankin kehittyy ihmisenä. Joskus nuo kehitysaskeleet vaativat tsemppaamista, mutta osa niistä tulee kuin itsestään. Vaikka viimeiset kolmisen vuotta ovat olleet ehkä elämäni raskaimmat, kiitos liian monien hautajaisten, niin on nuo kolme vuotta olleet myös elämäni opettavaisimmat. Kun elämän rajallisuus konkretisoituu ja sen kohtaa läheltä, niin olisihan se ihme, että elämä jatkuisi samaan malliin kuin aiemmin. Kokemukset, niin hyvässä kuin pahassakin, kasvattavat.

Viimeisten vuosien aikana olen huomannut itsessäni muutoksia. Sellaisia muutoksia, jotka oikeasti parantavat elämänlaatuani

Terveys ja terveelliset elämäntavat
Poissa on se naivistinen Maria, joka uskoi, että lääketiede parantaa. Note to self ja FYI: ei lääketiede aina paranna. Jos näin olisi niin maapallo olisi ylikansoittunut. Se omasta itsestään huolehtiminen on noussut prioriteettilistan kärkeen. Ollakin, että kyllähän niitä terveitä, monipuolisesti syöviä ja hyväkuntoisiakin ihmisiä sairastuu vakavasti. Tiedän pari tapausta, jossa huippukuntoinen ihminen ei enää palannut hiihtolenkiltään. Mutta silti, jos sitä joskus sairastuu (toivottavasti ei), niin eipähän tarvitse ainakaan jossitella, että olisko pitänyt pitää itsestään parempaa huolta.Tällä en tee palvelusta vaan itselleni, vaan myös noille läheisilleni. Haluan, että miehelläni on rakastava vaimo hamaan tappiin asti ja haluan, että lapseni saavat nauttia äitinsä läsnäolosta ainakin satavuotiaaksi. Ok, 99-vuotiaaksikin riittäisi ♥

Turhasta valittamisen lopettaminen
Oletteko huomanneet, kuinka paljon ihmiset kuluttavat aikaa valittamiseen? Välillä kiinnitän asiaan niin paljon huomiota, että se oikein ärsyttää. Jos on valittamisen aihetta, niin tottakai kuuluukin valittaa, mutta silloin kun valittamisen aiheena on esimerkiksi huono hiuspäivä tai vyötäröltä puristavat farkut, niin en ymmärrä. Pieniä seikkoja, joista sitä paitsi tuolle jälkimmäiselle olisi ehkä mahdollista tehdä jotain. Pahan hiuspäivän sattuessa voisi olla onnellinen, että on edes ne hiukset päässä. Kaikilla kun ei näin ole. Pyrin olemaan valittamatta, mutta toki välillä siihen sorrun. Miehen kanssa välillä nauretaankin, jos jompi kumpi sanoo pari asiaa putkeen negatiivissävytteisesti, että olikohan sitten tässä hetkessä kuitenkin myös jotain positiivista. Kyllä vaakakuppiin yleensä saa paljon enemmän painoa positiivisella lastilla kuin niillä negatiivisilla jutuilla. Ja hei yks juttu, jos ei ainakaan valitettaisi niistä asioista, joille emme mitään mahda. Kuten eilinen Siperiankaltainen keli hiihtolenkillä :D

Kehuminen ja positiivisen palautteen antaminen
Miksi et kehuisi? Miksi positiivisen palautteen antaminen on niin hankalaa? Muistan ennen joulua vastanneeni töissä yhteen puhelinsoittoon, jossa naishenkilö soitti antaakseen positiivista palautetta eräästä tuotteesta. Puhelun alun ajan mietin, että koskakohan tulee se ”mutta” -alkuinen lause. Mutta ei tullut. Hän sanoi itsekin, että halusi vain antaa positiivista palautetta. Meinasin melkein alkaa itkemään ilosta. Lapsia kehumme päivittäin ja paljon. Itse olen elänyt jotenkin sen sävytteisen lapsuuden, että ei nyt tohdi kehua lapsia liikaa, ettei nouse hattuun. Mieluummin ojennettiin kuin kehuttiin. Sanokoot lastenkasvatusopukset mitä sanovat, mutta meillä kehutaan. Yritän muistaa antaa positiivista palautetta myös kodin ulkopuolella aina kun siihen on mahdollisuus.

Lähimmäisten arvostus
Niin, miksi tuhlata aikaa turhaan nahisteluun tai riitelemiseen, sen sijaan, että nauttisi niiden läheisten seurasta. Se fakta, että kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu on osoittanut karun konkreettisella tavalla, että ihan varmasti lupaan pitää kynsin hampain kiinni näistä lähimmäisistä, joita minulle on siunattu. Olen nähnyt ihan lähisukulaisten olevan mykkäkoulussa toisilleen. Aina olen miettinyt, että miksi. Nyt vielä enemmän, että miksi ihmeessä. Miksi tuhlata vuosia puhumattomana, kun voisi senkin ajan nauttia siitä, että sinulla on perhettä. Voin olla tämän liian kiltin luonteeni takia jäävi näin toteamaan, mutta ei minun pieneen päähäni mahdu, mikä olisi niin suuri asia, että siitä kannattaisi herneet moneksi vuodeksi vetää nenukkaan. Eikö tuollainen maksimissaan viiden minuutin mykkäkoulu riitä. Mä en katsokaas itse kykenisi pidempään ;) Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän…senpä takia, muistakaa rutistella toisianne ja arvostaa sitä, että teillä on niitä rakkaita siinä lähellä.

Sitten kun -elämästä luopuminen
Jep, reissataan sitten eläkkeellä. Sitten kun ollaan eläkkeellä meillä varmaan on aikaa mökkeillä. Tai ulkoilla. Käydä teatterissa. Urheilla. Kasvattaa peruskuntoa, että voidaan golfata ympäri maailmaa. Seurasin tuossa muutaman vuoden sivusta, kuinka eläkeikä ei ole aina sitä auvoista parisuhdeaikaa. Kun toinen sairastuu ja on armoillasi se vie myös osaltaan sinun ”sitten kun” -elämästä sen hohdon. Ei ole ”sitten kun” -asioita. Sitten kun vielä menetät sen toisen ja sairastut itsekin vakavasti. Senpä takia olen niin äärettömän onnellinen, että nuo rakkaat vanhempani, jotka eivät eläkepäivistä kaksin päässeetkään nauttimaan, elivät hetkessä ennen eläkepäiviä. Jos on mahdollisuus, niin miksei lentäisi Shanghaihin ja tulisi kolmen viikon matkan sieltä Mongolian ja Venäjän läpi Suomeen junalla. Yöpyisi teltassa jossain huitsin nevadassa ja nauttisi hyvässä seurassa elämästä.

Kävisi Venäjän Lapissa kalastamassa. Ajaisi harrikalla Kangasalan harjulla leppoisassa kesäillassa. Ihastelisi Trevin lähdettä Roomassa. Vaikka molemmat vanhempani pihejä olivatkin, niin lopulta antoivat periksi ja nauttivat kovan työnsä tuloksista. Työn ohella tosin. Se, jos mikä lämmittää mieltä. Mitään ei jäänyt tekemättä. Paitsi elämättä se eläkeikä kiikkustuoleissa vierekkäin kiikkuen. Senpä takia minusta on viimeisten vuosien aikana tullut vielä impulsiivisempi kuin aiemmin, mikäli mahdollista. Aina olen ollut nopea liikkeissäni, mutta tätä nykyä olen salamaakin nopeampi :) Jos rahapussin nyörit antavat myöden ja lomapäiviä on plakkarissa, niin voin viiden minuutin harkinnan jälkeen tilata lennot. Uskallan väittää, että osaan nauttia elämästä just tässä ja nyt. Nauttia aamulenkeistä räntäsateessa ja hiihtolenkeistä pakkasessa, kun tuuli vihmoo poskia. Uskon, että tämä on suuri lahja ja osaan olla siitä äärettömän kiitollinen.

Olen miettinyt pääni puhki, että mikä on noiden surullisten tapahtumien tarkoitus. Mikä tarkoitus on sillä, että perheemme on joutunut kokemaan niin suunnatonta surua pienen ajan sisään. Enkä ole keksinyt mitään muuta tarkoitusta kuin sen, että nuo tapahtumat ovat olleet karu herätys meille. Pysäyttäneet kiireen keskellä ja laittaneet miettimään elämänarvot uusiksi. Kenellekään teistä en soisi vastaavia tapahtumia kuin minulle on tapahtunut muutamien vuosien sisään. Mutta jokaiselle soisin sen taidon elää hetkessä, taidon arvostaa läheisiään, taidon kehua hymyn kera. Taidon olla valittamatta niistä vähäpätöisistä jutuista ja taidon pitää huolta itsestään. Kun osaa näitä kaikkia edes himpun verran, niin ihan varmasti elämänlaatu paranee. Hyvä ruokkii hyvää ja tähän haluan uskoa 

ELÄMÄNMAKUISTA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,