torstai 15. maaliskuu 2018

Ruokatilahaaveita

*postaus sisältää mainoslinkkejä

HEIPPAHEI

ja ai vitsit, että meni taas myöhäiselle tämän päivän postauksen kanssa! Se on jännä juttu, että vaikka kuinka suunnittelee pitävänsä blogista välipäivän (mikä on usein tilanne näinä työtyöpäivinä), niin viimeistään tässä illansuussa alkaa tuntumaan, että jotain puuttuu. Niin koukussa tähän blogiini ja teihin olen.

Hei, tuossa kipeänä makoillessani oli aikaa ajatella. Kuten tiistaina matkapostauksen myötä kerroin. Sen lisäksi, että liihottelin ajatuksissani maailmalla liihottelin tuohon meidän keittiön viereiseen tilaan tämän tästä. Siihen, missä nyt on se lukunurkkaus tai lähinnä nojatuoli, jossa mies viettää aikaa ja pitää mulle seuraa, kun kokkailen keittiössä. Joka viime elokuussa näytti tältä:

Nyt kun aamut alkavat olla valoisia muistelin viime kesää, kun tähän kotiin muutettiin. Sitä kuinka ihana tuossa ruokapöydän äärellä oli juoda aamukahvia samalla kun nautti aamuauringosta. Pitää ikkunaa auki ja kuunnella lintujen laulua. Ruokailuhuoneeseenhan meille ei juuri paista aamuaurinko, vaikka ikkuna antaa samaan suuntaan. Mutta keittiön viereen paistaa. Kaipaan aamuaurinkoa ja sitä ikkunan viereistä paikkaa. Tuo ruokapöytämme oli tilaan hiukan liian pitkä. Joten haaveeni on kuulkaas seilannut nyt sellaisessa neljän hengen pöydässä. Arkiruokapöydässä, joka ei poissulje sitä, etteikö tuota erillistä ruokailuhuonetta voida pitää.

Joskus muinoin, kun keskusteltiin tämän tilan käyttötarkoituksesta, moni teistä oli sitä mieltä, että tilaan kuuluu ehdottomasti arkiruokapöytä. Sisimmässäni olen totesin jo silloin, että näinhän se on. Keittiön jatkeena ruokapöytä on aivan luonnollinen valinta. Ja näin, kun lapsien synttäriaika lähestyy, niin mieleeni tuli että olisikohan nyt se oikea aika muuttaa tuo tila ruokatilaksi. Saisi lisää istumapaikkoja siinä samalla :) Ei se ruokapöytä tuossa paikassa ainakaan käyttämättä jäisi. Se on ihan selvä. Kuten olen kertonutkin, niin nuo aamun tunnit ovat itselleni tärkeitä. Se on sellaista meditaatiota ja aivojen nollausta ennen päivän touhuja. Tuo tila on nyt harmoninen nojatuolin kanssa, mutta uskon, että siitä saisi myös houkuttelevan ruokapöydän kanssa.

Mietin hieman pyöreää pöytää ja pinnatuoleja. Kunnes löysin tuolin, joka kummitteli mielessäni myös öisin. Kyseessä on Jotexin Nattavaara -tuoli. Nimenomaan puunvärisenä. Katsokaa nyt kuinka kaunis hän on. Ainoa, mikä ei ole kovin kaunista on hinta. Mutta toisaalta, haaveilemaani y-tuoliin verrattuna, tämä on ihan mukavanhintainen ;) Tuohon valkoinen simppeli pöytä ja päälle musta Townsville -valaisin! Pöydälle maljakkoon sireenejä omasta pihasta. Toim. huom. piha on edelleen mutavelliä, mutta eiköhän se siitä pian sula, jotta saadaan piharemontti alulle!

Mitä mieltä olette? Olisiko korkea aika tehdä tuosta tilasta se, mikä se kaiken järjen mukaan tulee olla eli ruokailutila? :)

TORSTAI-ILTATERKUIN,


keskiviikko 07. helmikuu 2018

Tunnelmallisen makuuhuoneen salat

*postaus sisältää mainoslinkkejä

ILTAA IHANAT!

Kohta on edessä päivän yksi ihanimmista hetkistä; se kun saa pujahtaa suihkun raikkaana puhtaiden lakanoiden väliin. Ottaa hetkeksi kirjan käteen ja antaa unen tulla. Tunnelmallinen makuuhuone on asia, jota olen näin aikuisiällä alkanut arvostamaan. Makuuhuoneen yleinen fiilis, kun vaikuttaa ainakin omalla kohdallani unen laatuun merkittävästi. Makuuhuonepostausta olette toivoneet, joten tässä luvassa toivepostausta. Vieläkään en valitettavasti voi koko makuuhuonetta teille vilauttaa, sillä sänkyä vastapäätä sijaitsevan kauniin vanhan piirongin on vallannut hermeettisen iso ja rujo televisio. Kyllä, luitte oikein. Meillä on vielä hieman keskustelut kesken miehen kanssa siitä, kuuluuko makkarissa olla telkkaria alkujaankaan ;)

Tekstiileillä saa makuuhuoneeseenkin kivasti tunnelmaa. Viime syksynä pähkäilin täällä bloginkin puolella sitä, että mistä löytäisin noihin meidän leveisiin Hästens-sänkyihin yhtenäisen helmalakanan. Leveyttä kun sänkykokonaisuudella on 220 cm. Koska molemmat sängyt ovat moottoroituja, niin tuli fiksummaksi ostaa molempiin sänkyihin oma helmalakana. Löysinkin syksyllä mieleiset Elloksen valikoimista ja ennen kuin ehdin asiaa sen enempää miettimään, olin klikannut kauniin siniset Juliette-helmalakanat ostoskoriin. Hetken emmin, että ovatkohan nuo miehen mielestä liian romanttiset kauniine yksityiskohtineen, mutta eivät olleet.

Myös päiväpeite tuotti uusien (äidin ja isän vanhojen) sänkyjen myötä pienen ongelman. Meidän aiempi 160 cm leveä sänky kun oli siitä helppo, että siihen löysi helposti päiväpeitteen. Tuo 220 cm leveä sänky vaatisi ainakin 260 leveän päiväpeitteen. Ellei helmalakanoita olisi ollut, olisi päiväpeitteen leveys pitänyt olla omaan silmääni noin kolme metriä, jotta se olisi laskeutunut nätisti lähelle maata molemmin puolin. Mutta koska helmalakanat ja kauniit lakanat saavat näkyä, niin ostin samaan syssyyn myös harmaan 260 cm leveän Roselynn-päiväpeitteen, joka oli myös kukkarollekin sopiva. Piirun verran alle 70 euroa kun on laadukkaasta päiväpeitosta, joka on kaiken lisäksi kaunis, aika kohtuullinen hinta.

Lakanoissa olen suosinut harmaita tai valkoisia, mutta nyt hetkellisen ostosinspiraation kourissa ostin myös siniset lakanat. Jotka saavat olla ryppyiset ja pehmeät. Ovat olleet suosikkilakanamme. Harmikseni huomasin, että noita ostamiani Socorro-lakanoita ei ollut enää Elloksen valikoimissa, mutta esimerkiksi Candice-pussilakanasetti näyttää yhtä ihanalle. Tosin se on vielä kivempaa materiaalia kuin nuo meidän. Ei ole pestyn pellavan voittanutta!

Vähän pehmeää vilttiä ja taljan lämpöä (esimerkiksi Linn-lampaannahkan myötä) sängyn päälle. Lattialle ripaus mausteista sävyä vanhan itämaistyyppisen maton myötä ja hieman taittoa sisustukseen modernien valaisimien kautta. Patinoitunutta puuta ja itämaiset yöpöydät. Vaikka yleensä kevättä kohden vaalennetaan sisustusta, niin oma silmäni kaipaisi myös makuuhuoneen seiniin sävyä. Josko niihin saisi kauniin keskiharmaan tai jopa tummansinisen sävyn. Niin onnellinen olen, että olen löytänyt elämääni pitkän valkoisen kauden jälkeen myös värejä ! :)

Jälleen kerran näitä makuuhuonekuvia katsellessani en voi kuin miettiä sitä, että kyllä elämä on melkoista. Kaikessa ihanuudessaan että myös suruineen. Kukapa olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että rakennamme tunnelmallisen makuuhuoneemme lapsuudenkotiini tasan tarkkaan siihen huoneeseen, jossa aikoinaan oli se mun makuuhuoneeni. Just miehen kanssa eräänä iltana juteltiin, että tuolla huoneessa ja noissa sängyissä nukkuu ihan äärettömän hyvin 

Tänään on pitkästä aikaa ollut migreenipäivä, joten mieleni halajaa pimeään makuuhuoneeseen. Ehkä se kirjanlukukin jää tältä illalta väliin. Nämä tällaiset päänsärkypäivät, kun edes tuju särkylääkekombo ei auta kuin kovimman kivun taittaen, ovat kyllä tosi harvassa. Onneksi. Sen verran höntti olo kuitenkin on, että en viitsinyt lähteä revittelemään miehen mukaan hiihtoladulle. Happea on saatava, joten karvainen kamu pääsee seuraavaksi lenkille ennen iltasaunaa :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,

 


perjantai 19. tammikuu 2018

Pystyn hengittämään ja neljä muuta viikon kohokohtaa

MOIKKAMOI PERJANTAI

ja moikkamoi te iloiset perjantai-immeiset siellä ruudun toisella puolella :) Ollaanhan siellä hymy huulilla perjantain kunniaksi? Toivottavasti! Näin iltapäivästä sitä on tullut pohdittua kulunutta viikkoa, joka jälleen tuntui olevan ihan älyttömän kiireinen. Vuodenvaihteen jälkeiset viikot ovat töissä kaikkine tilastoineen ja raportointeineen kyllä ihan mahottomia. Siihen vielä päälle muutama muuttuva tekijä, niin avot. Mutta ei voi kuin hymyillä. Tänä aamuna heräsin jo kukonlaulun aikaan kohti verikokeita. Sen jälkeen olen paahtanut keittiössä. Musiikin ja kahvin voimalla.

Pidin tuossa tietoista taukoa yhteistyöpostauksista ja nyt tuntui taas ihanalta tehdä ruokaa, suunnitella kattausta ja kuvata. Käsitellä kuvia ja kirjoittaa postausta. Onni on omistaa työ, josta nauttii ♥ Tai siis kaksi työtä, joista nauttii. Ollakin, että niiden yhteensovittaminen aikataulullisesti ei ole aina kovin helppoa. Tässä viikossa on kaikessa kiireisyydessään ollut paljon kivaa. Muutamia highlighteja tältä viikolta mainitakseni…

Muutama sisustusostos. En muista koska viimeksi olen käynyt sisustuskaupassa. Osaltaan tämä on johtunut materiaaliähkystäni. Alkuviikosta piipahdin ihanaa ystävää Johannaa katsomassa Moodfactorylla ja hei eihän sieltä tyhjin käsin pääse pois. Ostin tuollaisen sarvipään ja puisen seinäveistoksen. Ne etsivät vielä vähän paikkaansa, mutta tällä hetkellä sarvipää on ollut mustan vitriinin vieressä. Se seinä kaipaa vielä jotain. Lisäksi ostimme miehen valtakuntaan alakertuuksiin iiiison seinäkellon. Joka laitetaan viikonloppuna seinälle. Myös sarvipään kohtalo ja tuon puisen taulun kohtalo selviää viikonloppuna. Musta tuntuu, että kun saa yhden 10 tuntisen yön alle, niin jo alkaa sisustamisenkin lyyti kirjoittamaan. Viikonloppuna sanotaan myös hyvästit Katelle tuolla olohuoneessa ja annetaan tilaa perhoselle.

Paljon ulkoilua ja hiihtoon koukuttumista. Toistan itseäni, mutta sanon silti; rakastan tätä talvea. Lenkit koiran kanssa ovat ihan parhautta pakkasiltoina. Kuten myös hiihtolenkit. Se, ken väittää hiihdon olevan ihan junttilaji, niin tervetuloa kokeilemaan. Se on ihanaa eikä mitenkään menneen talven lumia. Hiihdon jälkeinen euforinen olotila on melkein yhtä ihana kuin runner’s high. Tosin tuo euforia ei itselläni ole tullut viime aikoina ihan heti hiihdon jälkeen. Se on tullut vasta sen jälkeen, kun olen selvinnyt rasituksen aiheuttamasta hapenpuutteesta. Ks. seuraava kohta.

Pystyn hengittämään. Tiedän, että on maailman typerintä mennä lääkäriin vasta pää kainalossa. Mutta parempi silloin kuin ei milloinkaan. Niin paljon kuin olen nauttinutkin säännöllisestä liikunnasta alkoi se viime lokakuussa hieman pelottamaan. Tai sen jälkitila. Erään juoksulenkin jälkeen kotiin tultuani, keuhkot alkoivat pihisemään niin, että ilmaa ei mennyt sisään eikä varsinkaan ulos. ”Kohtaus” meni ohi viidessä minuutissa. Sama toistui joka ikinen kerta liikuttuani. Paitsi silloin kuin olin syystä tai toisesta ottanut allergialääkkeen ko. päivänä. Erään hiihtolenkin jälkeen autoon istuttuani olo oli kamala. Tuntui, että en saa happea ollenkaan. Siinä lähti puffit kaulasta ja liki kiristävä kerrastopaitakin. Silmissä meinasi musteta. Ennen lääkäriin menemistä tiesin kyllä mistä on kyse; meillä oli äidillä astma ja siihen aikaan kun meillä oli kissoja lainasimme äidin astmapiippua veljen kanssa tämän tästä pihiseviin keuhkoihimme.

Viime keväänä aloin ihmetellä sitä, miksi aamulenkit koiran kanssa kuluvat yskiessä limaa ylös keuhkoista. Laitoin siitepölyn piikkiin. Pakkasten tultua tämä alkoi taas. Ja nyt silläkin on selitys. Lisäksi selityksen sai nasaaliääni. Allerginen nuha. Jonka hoitaminen ajoissa kuntoon olisi kuulemma voinut estää sen kehittymisen astmaksi. Koko aikuisikäni olen jonkin sortin nuhasta kärsinyt ja ihmetellyt kun flunssien yhteydessä keuhkot leikkaa kiinni. Hengitellyt tuolloin avaavia ja tulehdusta helpottavia. No mutta hei, nyt tehdään viikon sisään testejä jos jonkinmoisia ja mikä ihaninta, sain eilen Ventolinen, jota otin kaksi painallusta ennen hiihtolenkkiä. En muista että olisin kymmeneen vuoteen saanut hengitettyä yhtä syvään ilman pihinöitä. Hiihtolenkin jälkeen olo oli freesi eikä pihissyt lainkaan. ”Koirasta en luovu.” sanoin lääkärille. Ja mikä ihaninta, lääkäri sanoi, että ei tarvitse – meidän terapiakoira Toby 

Perheen kanssa hömpötys. Mulla on maailman paras perhe. Kukaan muu ei varmaan ymmärtäisi meitä ja meidän huumoria. Arjessa parasta on ne illat, kun ollaan kaikki kotona ja möllötetään alakerran sohvalla telkkarin ääressä. Kattellaan huutokauppakeisarin uusintoja kolmatta kertaa ja kukaan ei jaksa vaihtaa kanavaa. Käydään saunassa ja jutellaan niitä näitä. Otetaan kunnon korttipelimatsit ja hihitellään sille, että lasten pitäisi olla jo nukkumassa seuraavaa koulupäivää varten. Perhebondausta parhaimmillaan. Yhtälailla ihanaa on se, että ollaan miehen kanssa symbioosissa, vaikka molemmat makaa omalla puolen sänkyä. Minä kuulokkeilla Maria Veitolan yökyläilyjä puhelimesta katsellen (onks se Miklu Forssell ollut aina noin hottis? ;D) ja toinen omia Netflix-sarjojaan kuluttaen. Fyysisesti vähän kaukana toisistamme, henkisesti kuitenkin aivan lähekkäin.

Miehenkäyttöopas. Jep, joka ikinen kerta teatterissa käydessämme päätetään, että pitäisi käydä useammin. FB muistutti tänään seitsemän vuoden takaisesta. Oltiin silloin juurikin tänään teatterissa. Ja tänään mennään teatteriin taas. Tässä välissä ollaan käyty teatterissa tasan kerran. Onko se usein vai ei? Pitäisi oikeasti käydä useimmin jatkossa. Varsinkin, kun lapset ovat sen ikäisiä, että pärjäävät mainiosti kaksin kotona. Ainakin päiväsaikaan. Tänään illaksi saadaan maailman parhain anoppi ja appiukko lasten kanssa. Sitä ennen syödään porukalla ja jutellaan kuulumiset. Tämän illan jälkeen toivottavasti maha on kipeenä nauramisesta. Toivottavasti osaan käyttää tuota miestänikin paremmin. Tai mitä lie kappaleen nimi, Miehenkäyttöopas, nyt tarkoittaakaan.

Tässä viikossa oli jälleen paljon hyvää! Mutta nyt valmistelemaan iltaruoka ja katsomaan vaatteet teatteriin valmiiksi. Muuten viikonlopulle ei ole taaskaan mitään suunnitelmia.
Muuta kuin sitä sisustamista. Josko saisin tämän työhuoneenkin kuvauskuntoon :)

IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,