maanantai 15. tammikuu 2018

Vartissa valmis kolmen aineksen keitto

HEIPPAHEI MAANANTAIHIN!

Näin vähän vanhemmassa puutalossa asuessaan sen voi aistia heti herätessään, että pakkanen on kiristynyt. Kyllä meillä pitäisi olla eristykset ihan kunnossa, mutta silti nurkista käy välillä vähän huiku. Niin kuin vanhan talon luonteeseen kuuluukin. Ei siinä auta kuin vetää villasukkaa jalkaan ja pitkähihaista päälle. Toimia aamutoimet rivakkaan tahtiin, jotta veri lähtee kiertämään nukkumisesta kankeutuneihin jäseniin. Valmistaa kotitoimistopäivän lounaaksi lämmittävää keittoa. Kiireen keskellä sellaista, jonka valmistamiseen ei kauaa kulu aikaa. Keittoa, jossa on juuri sopivasti potkua.

Niin tänäkin maanantaina. Lounasajan lähestyessa kroppa suorastaan jo huusi jotain lämmittävää polttoainetta. Pikainen silmäys kaappeihin ja vähän reilun vartin päästä olin jo ruokailemassa. Punainen linssipaketti oli eksynyt kuivakaapin taka-alalle, enkä ollut sitä huomannut. Rakastan linssejä ja liian harvoin niistä tulee mitään valmistettua. Pikaisella etsimisellä löysin blogiini tammikuussa 2014 tallentamani ohjeen. Jossa oli tämän päiväiseen kiireystasooni vähän liian monta ainesosaa ja vaihetta. Joten oikaisin. Kolme ainesosaa ja vartissa valmista. Voiko olla mahdollista? Kyllä voi, testatkaa vaikka itse :)

HELPPO JA HERKULLINEN LINSSISOPPA

1 prk punaisia linssejä
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl sriracha-kastiketta

-huuhtele linssit kylmällä vedellä
-kaada ainekset kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin vartin verran

HUOM!
Varioi keittoa soseuttamalla se sauvasekoittimella,
lisäämällä siihen loraus hunajaa
tai vaikka murustelemalla salaattijuustoa sen päälle tai ripsottelemalla (runsaasti) korianteria, niin kuin mä tein :)

Yhtä kaikki, muista kiireenkin keskellä nauttia ruokailusta. Tähän keittoon toimii ehkä parhaiten muuten sellainen ”sileämpi” tomaattimurska, sillä mielestäni noista linsseistä tulee jo kivasti suutuntumaa. En voi käsittää, että olin taas unohtanut linssien olemassaolon. Ehkä se johtuu tästä kikhernehuumastani. Jonka ei toki pitäisi poissulkea muita ihania raaka-aineita :) Hei, nyt vielä muutama työjuttu ja sitten hiihtoladulle. Vihdosta viimein; viikonloppuna meillä molemmilla oli vähän vetopoisolo ja ehkä sellainen orastava flunssakin. Parempi oli ottaa varman päälle ja odottaa sitä, että niiskutus on loppunut! Ainoa ongelma on vain se, että mitä ihmettä tuonne Siperiaan (heh, normi talvikelihän tuo, mutta kun ei ole taas tottunut) kuuluu pukea päälle? :D

MUKAVAA MAANANATAITA,

PS. Olisi muuten kiva tietää, mihin te käytätte linssejä?


lauantai 13. tammikuu 2018

Oman elämänsä Kate Moss

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei tiedättekö, että olin suunnitellut tälle päivälle tietokonevapaan päivän, mutta silloin kun kutsu käy, niin sitä on noudatettava. Nimittäin kirjoittamisen kutsu. Ollaan juteltu teidän kanssa aiemminkin siitä omassa kropassa viihtymisestä. Siitä, että pystyisi olemaan niin teflonista, että vaikka kuka huomauttaisi jotain sun ulkomuodosta, niin sä et välittäis. Koska tiedät paremmin. Tiedät olevasi sinut ja viihtyvän just sellaisena kuin olet. Ollaan juteltu myös siitä, että millaisen esimerkin annamme lapsillemme. Kuinka osaamme näyttää sen heille, että on aivan ok olla sinut itsesi kanssa, vaikka on röllykkää vatsan seudulla ja vaikka tissit olisivat ajan saatossa vähän ottaneet suuntaa kohti napaa.

Jotenkin tämä on itselleni erittäin tärkeää saada tuossa orastavassa teini-iässä oleville tyttölapsille perille sen, että sä olet just hyvä niin. Sun ei tarvitse isontaa ylähuulta kuviin, sillä Luoja on suonut meille tällaiset huulet ja that’s it. En muista olenko teille kertonut, mutta itse kotona näin äidin, joka vahti jokaista suupalaa mun ollessani tuon ikäinen kuin meidän tytöt nyt. Näin, että tomaatilla ja raejuustopurkilla päivässä pysyi hoikkana ja pienenä. Mutta näin myös sen, että ei se ollut elämistä ihan täysillä. Koska äiti oli sairastunut alle parikymppisenä tautiin, josta ei ehkä ollut koko loppuelämänä paluuta. Maannut sairaalassa ja taistellut elämästään. Elämästä, jossa omasta mielestään oli aivan liian iso. Muiden mielestä vain varjo entisestään.

Anoreksian on vissiin jonkun tutkimuksen mukaan väitetty kulkevan geeneissä. Itse olin hyvin kriittinen sen suhteen mitä söin vielä tuossa 17-18-vuotiaana. Vaihto-oppilasvuoteen lähti tyttö, joka oli viimeisen pari kuukautta vetänyt pari juoksulenkkiä päivään ja elättänyt itsensä tonnikalasalaatilla ja rahkalla. Vain, koska ajatteli, että uudet ulkomaiset ystävät hyväksyisivät hänet paremmin 46 kiloisena sen 55 kiloisen sijaan. Näin jälkikäteen ajateltuna käy vähän sääliksi tuota tyttöä ja surettaakin hieman. Sen takia haluaisin saada jostain sen taikasauvan, jolla saada omille tytöille niin suuri itsetunto ja niin suuri rakkaus itseään kohtaan, etteivät he sortuisi moiseen. Rakkaus omaa itseään kohtaan terveellä tavalla.

En muista kumpi tytöistä se oli tässä menneellä viikolla, joka huudahti ”Mutta äiti, sähän oot sokerittomalla ja laihiksella!”, kun raakasuklaapalaa jääkaapista hamusin. Silloin oli pakko oikaista. Äiti ei ole laihiksella. Eikä tule olemaan, toivottavasti ainakaan. Se, miltä nämä tipattomat, sokerittomat ja kaikettomat kuulostaa lasten korviin on saanut itseni miettimään, että miten perustelen fiksusti sen, että olen nyt tipattomalla ja sokerittomalla. Riittääkö se, että kerron kuinka huisin hyvä olla mun on just näin. Että tämä ei ole kituuttamista vaan päin vastoin. Tämä on itsestään huolehtimista. Äidin ryhtiliikkeen ansiosta, meillä on onneksi koko perhe korjannut hieman ruokailutottumuksiaan. Nutellapaahtoleipien sijaan lapsillekin onneksi maistuu aamupalaksi terveellinen pannukakku ja virkistävä smoothie.

Tänään kaupungilla pyörähtäessämme etsimme esikoiselle elämänsä ekaa peitepuikkoa. Kysyin, että mitä varten, sillä hänellä ei ole näpyn näppyä tai omaan silmääni mitään peitettävää. Tummiin silmänalusiin kuulemma. Kerroin, että hänellä ei ole tummia silmänalusia. ”Niin mutta kaikki mun luokkakaveritkin peittää tummat silmänaluset!” Ostimme concealer-kitin. Vain koska kaikilla muillakin sellainen on. Jätin asian sikseen, mutta jälleen kerran pohdin että ei helkkari – meillä taitaa olla vielä paljon työn sarkaa. Työn sarkaa sen opettamisessa, että elämässä on onnellisin silloin kuin on riippumaton siitä, mitä muut susta ajattelee. Silloin kun sun ei tarvitse tehdä jotain vain, koska muutkin niin tekee. Silloin kun sä tunnet olevasi oman elämäsi Kate Moss – oman elämäsi huippumalli 

LUPSAKKAA LAUANTAITA,
OLKAA ARMOLLISIA ITSELLENNE 

 


perjantai 12. tammikuu 2018

Terveellisemmät naposteltavat perjantai-iltaan

HEI HELLUREI

ja kannat kattoon; se olis perjantai ja viikonloppu edessä! Viikonloppu, jolle ei ole mitään ohjelmaa. Ihanaa! Huomenna pyörähdetään koko perheen voimin vähän kaupungilla ja mieli tekisi taas mennä johonkin Escape Room -tyyppiseen juttuun. Viimeksi tytsytkin olivat siellä ihan liekeissä. Ehkä räväytysmatseja ja löffäilyä. Hiihtosuksille annetaan kyllä kans kyytiä, kun on luvattu niin mahottoman hienoa ilmaakin. Esikoisen kanssa tämä perjantai-ilta kuluu työhuoneen koko seinän levyistä kaappia siivotessa. Sinne kun muuton yhteydessä tungettiin tavaraa vaikka kuinka. Ihan turha katsokaas lähteä ostamaan tänne työhuoneeseen säilytyskalustetta, ennen kuin on saanut tuon kaapin siivottua. Veikkaanpa, että sieltäkin vapautuu pari vetolaatikkoa mun blogitarvikkeille siivouksen jälkeen :)

Vaikkei suolaiset herkut niin pannassa olekaan, poislukien toki sipsejä sun muita, niin silti niidenkin suhteen on tammikuu menty melko kurinalaisesti. Mieli on tehnyt kaikkea terveellistä herkkua ja naposteltavaa. Lehtikaalisipsien kanssa koin aikoinaan salamarakkauden, mutta rakkaus tyrehtyi, kun tukahdutin suhteemme liialla intohimolla. Yhteishyvä -lehdessä näin punakaalisipsien ja avokadodipin ohjeen ja päätin sitä kokeilla. Onneksi kokeilin, sillä tästä tuli mun suosikki. Heh, ehkä muunkin perheen suosikki, jos näitä olisi heille jäänyt ;) Pikkuisempi kävi kyllä muutaman sipsin dippaamassa ja totesi olevan hyviä! Ehkä lasten makuun sipseihin lorahti liikaa mustapippuria…

Kaikkien löytämäni ohjeiden mukaan paistoaika olisi pitänyt sipseillä olla noin pari tuntia. Noh, minä kiireisenä lisäsin volyymia lämpömittarissa ja paistoin noin 45 minuuttia. Ihan kivasti rapsakoituivat, mutta mikäli teillä on aikaa, niin paistakaa ohjeen mukaan! Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

PUNAKAALISIPSIT & AVOKADODIPPI

punakaalin lehtiä
loraus öljyä
hyppysellinen sormisuolaa
mustapippuria

-poista kaalin lehdestä lehtiruoti ja pienistele kaali sopiviksi paloiksi
-sekoita kulhossa kaalinlehdet, öljy, suola ja mustapippuri
-paista 150 asteessa noin kaksi tuntia välillä käännellen
(tai tee niin kuin minä ja paista 200 asteessa noin 45 minsaa välillä käännellen)

1 avokado
1/2 sitruunan mehu
loraus vettä
tuoretta korianteria

-kuori avokado ja poista kivi
-sekoita aineet blenderissä sekaisin

Varoituksen sana; näihin tulee himo! Mutta mieluummin näihin kuin niihin manhattansipseihin, joihin joskus oli himo :D Nyt himotukset on onneksi taltutettu tältä erää ja tie käy kohti kauppaa. Iltaruoaksi lapset haluaisivat pizzaa…ehkä senkin voisi valmistaa astetta kevyemmin. Ilman niitä salameita ja aurajuustoja. Tai sitten ei, aika näyttää!

IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA,