torstai 28. syyskuu 2017

Koukussa (kaura)puuroon & 3 lempparipuuroa

MOIMOI IHANAT!

Päivät kuulkaas soljuu ohi ja tuossa töissä kalenteria päivittäessäni se iski; ensi viikolla on jo lokakuu. Siis whaaat, mihin tämä syyskuu taas katosi? Siinä missä syksy on joskus näyttäytynyt hieman pimeältä ja ahdistavalta on syksy tänä vuonna tuntunut hyvältä. Lohdulliseltakin. Villasukat jalassa ollaan hipsuteltu menemään. Osin sen takia, että maalämmön asetukset olivat ensi alkuun vähän liian pienellä. Nyt koti jo lämpeneekin, mikä on iso plussa, mutta villasukista en silti luovu ;)

Meillä syödään puuroa ympäri vuoden, mutta tänä syksynä aamupuurojen lisäksi ollaan kunnostauduttu iltapalapuuroissa. Se on mannaa korville, kun kuulee lapsen suusta ”Äiti, voidaanko keittää puuroa?” -kysymyksen. Ei siinä kannata alkaa vastaan hannaroimaan, vaan yleensä olen nanosekunnissa puuroa hämmentämässä. Siinä missä jossain vaiheessa meillä syötiin sulkaamannapuuroa on vaihtunut astetta terveellisempiin puurovalintoihin. Kaurapuuro on kaikkien meidän aamupuurosuosikki, helppo ja muunneltavissa. Ruis(hiutale)puuro nostaa jälleen päätään ja lapsuuden suosikkipuuroni helmipuuro on kirimässä myös meidän lasten puurojen top ykköseen.

Mies hoitelee meillä yleensä aamupuurojen keiton. Laittaa illalla veteen likoamaan pakurikääpää ja keittää aamun kaurapuuron pakurikääpäveteen. Miehen keittämä kaurapuuro on heittämällä parempaa kuin mun keittämä. Se on löysempää ja pehmeämpää. Vaikka yleisesti ottaen pidänkin itseäni ihan hyvänä kokkina, niin kaurapuuron keittäminen on se, jossa mielelläni annan ohjat jollekin muulle. Tässä ajan saatossa olen pikkuhiljaa tottunut siihen, että tuohon puuroon ei lisätä suolaa. Alkuun lisäsin omaan annokseeni suolaa, mutta enää en juurikaan. Kaurapuuron päälle ripsottelen jäisiä mustikoita, cashewpähkinöitä ja pienen nokareen kookosöljyä sekoitan itse puuroon. Joskus lorautan mantelimaitoa puuroon, mutta usein se menee sellaisenaan.

Ruispuuro ja siihen nokare voita on sunnuntai-iltojen ehdoton eliittipuuro. Harvoin kuitenkaan tulee keitettyä ruisruispuuroa, mutta luomuruispuuroa hiutaleista kylläkin. Ruisruispuolukkapuuroa rakastan ja sitä usein himoitsenkin. Hiutaleista keitettynä ruispuuro tulee nopeammin ja kun siihen mukaan muussaa muutamia puolukoita, ollaan jo pikkuisen lähempänä tuota himoitsemaani ruispuolukkapuuroa. Tähän väliin on muuten pakko sanoa, että sen reilun kolmen viikon aikana, jotka sairaalassa makoilin esikoisesta koukutuin ihan täysin sairaalan tarjoamaan Pajalan puuroon. Sitä ei ole tullut kotona tehtyä, mutta pitääkin kokeilla joku päivä!

Helmipuuro on aivan helmi. Oletteko maistaneet? Olen täällä blogissakin muutamaan otteeseen omistanut helmipuurolle kokonaisen postauksen. Pitkään luulin, että tuo puuro on saanut nimensä Oriveden mummulta. Koska Helmi-mummu teki aina helmipuuroa. Jossain vaiheessa opin, että asian laita ei näin ollutkaan. Perunasuurimoista tehty puuro on niin hyvää, että litran maitoon keitettynä saamme koko kattilallisen kulumaan iltapalaksi. Helmipuuro ei kaipaa mitään lisukkeita, mutta joskus sekin saa seurakseen jäisiä mustikoita.

Puurot ja varsinkin tuo helmipuuro ovat lohturuokia isolla ällällä. Sellaisia lohturuokia, joita tulee syötyä näin syksyllä enemmänkin. Kanelikausi meneillään, joten kanelilla kiitos. Terveellisiä ja kaiken lisäksi älyttömän helppoja valmistaa. Yleensä syksyllä puuroa sulostuttaa kanelin lisäksi samettinen omenahillo. Meillä on omppuja piha täynnä, mutta hillot ovat vielä keittämättä. Josko sitä viikonloppuna ehtisi? Itseäni vaan mietityttää hillosokeri tai lähinnä se, että voiko sitä korvata jollain terveellisemmällä vaihtoehdolla…onko arvon lukijaraadilla tästä tietoa? :)

TORSTAITERKUIN,

PS. kiitos kaunis ihanat kommenteistanne otsispostaukseen, palaan niihin jahka ollaan saatu miehen kanssa eräs dc fix -proggis tehtyä :D


sunnuntai 24. syyskuu 2017

Syksyisen saaren suloisessa syleilyssä

HEIPPAHEI IHANAISET, NAURAVAISET!

Olipas kertakaikkisen imelä otsikko, mutta se nyt menkööt suloisen sunnuntain kunniaksi, eikö? :) Tuntuu ihan syntiseltä viettää aikaa näin hienona ulkoilupäivänä sisällä koneen ääressä. Tein mökiltä kotiin tultuamme pienen lenkin ja niin kovin olisi tehnyt mieleni kavuta Pispalan portaat ylös.

Mutta, mutta…herra flunssapöpö bestiksensä nuha-Juhan kanssa oli sitä mieltä, että ei ehkä kannattaisi. Hissuttelin sitten pitkin Tahmelan rantaa ja ihastelin Suomen luontoa. Taas vaihteeksi olisi lenkin varrella ollut kameralle töitä.

Kameralla on piisannut töitä kyllä koko viikonlopun ajan; ihan uskomaton syksy meillä meneillään. Just kun sain käännettyä itseni aivan syysihmiseksi syyssateiden myötä tulikin vastaan toisenlainen syksy; aurinkoinen ja kuulas. Kultainenkin.
Eilen saimme saareen maailman parhaimmat appivanhemmat niin älyttömän hyvin keitettyjen rapujen kanssa. Päiväruoaksi teimme ex tempore salaattia ja patonkia. Jälkkäriksi sovellettua omenapiirakkaa ja juomaksi kuplivaa. Pari tuntia korttien lätkimistä, saunaa ja pitkälle istuttu ilta päälle. Mikäs siinä iltaa istuessa tuollaisen päivän jälkeen. Kesähuone ehti lämmetä päivän mittaan ja illalla lämpöä toivat lämppäreiden lisäksi kynttilät. Jostain horroksesta näemmä olivat hyttysetkin heräilleet tänä vuonna.
Itsekin heräsi joltain semitalviunilta takaisin syksyyn tämän viikonlopun aikana. Tiedättekö, kun mieli on tavallaan kietoutunut sellaiseen hämärän hyssyyn odottelemaan tulevaa talvea ja fiilistelemään syksyä sillain verkkaisesti. Yhtäkkiä riitti virtaa leipoa, nauraa, siivota ja vaan ihan pelkkä oleminenkin oli vallan nautinnollista.

Saunassakin tuli parannettua maailmaa miehen kanssa. Pitkän kaavan mukaan. Enpäs muista, että kesällä olisi montaa kertaa tarjennut vilvotella saunan terassilla saunomisen välissä. Nyt sana vilvoittelu ei ihan pitänyt paikkansa. Lähinnä sellainen kuumasta lämpimään -pyrähdys kuvaa tuota vilvoittelua :)

Hei taas jaksaa! Pari hassua työviikkoa edessä, lähinnä työtyöpäivien suhteen. Tavallaan olen aivan rutiinien orja. Ja kun niistä poiketaan, niin on pasmat hetken aikaa aivan sekaisin. Mut eiköhän me selvitä. Nyt Fiskarssit kauniiseen käteen ja klips klips. Hmmm, sain lenkillä hetken mielijohteen. Se olisi ehkä taas aika antaa otsikselle mahdollisuus! Ellei tule viime hetken jänistysreaktiota ;)

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,


torstai 21. syyskuu 2017

Kukkahattutädin torstaituumaukset

(kuvat viime syksyltä :))

HEIPPAHEI!

Eilinen ilta meni Tallinnan pöpöä kaataessa, mutta täällä ollaan taas. Astetta enemmän paatoksella. Astetta enemmän kukkahattutätinä. Nimittäin…olen taas viime aikoina huomannut, että ei hemskutti – meidän perhe on aivan kännykkä/padikoukussa. Ollaan täällä blogin puolella aiemminkin puhuttu tietotulvasta ja sen vaikutuksista, mutta juteltaisko vähän lisää? Tallinnassahan meillä ei ollut nettiä huoneessa. Tai oli, mutta se ei oikein toiminut. Jouduttiin ihan kuulkaas juttelemaan keskenämme matkakamujen kanssa ;) Alun järkytyksen jälkeen tämä oli mitä ihaninta ajanvietettä. Muutenkaan kun wifiä ei ollut ihan kaikkialla saatavilla, niin tunne oli aika ihana. Alkuun käsi kävi laukussa kännykkää etsimässä, mutta sitten huomasi sen vapauttavan tunteen, kun ei tarvitse olla koko ajan online. Kun on enemmän läsnä. Aidosti läsnä. Ilman, että nostaa hetkellisesti kännykästä katseensa toisen puhuessa sinulle. Palatakseen takaisin kännykkäkuplaan dialogin päätyttyä.

Olen huomannut, että mulla itselläni menee tosi paljon asioita ohi ollessani puhelimella/tietokoneella. Kun keskityn johonkin muuhun kuin siihen, mitä mulle puhutaan. Siinä aloin sitten miettimään, että enää en olisi niinkään huolissani tietotulvasta ja aivojen ylikuormituksesta, jota näistä kaikista laitteista tulee, vaan myös siitä, että mitä känny/padi/tietokoneriippuvuus tekee kommukinointitaidoille. Niin meidän aikuisten kuin lastenkin keskustelutaidoille. Onko keskusteluyhteys vaarassa rapistua mobiililaitteiden takia? Mun mielestä alkaa olla. Itse kaipaan keskustelukumppania. Haluan tietää miten työ- ja koulupäivät ovat menneet ja haluan keskustella maailman asioista. Haluan saada muunkin vastauksen kysymykseeni kuin ”ihan okke” tai epämääräistä muminaa. Jokainen koulupäivä tuntuu muuten nykyään menneen ihan okei, meneekö teidänkin lapsilla? :D Lypsämällä saa lypsää lisätietoa. Varsinkin jos lapsi keskittyy samaan aikaan siihen mitä kaverit ovat snäppäilleet.

Joku teistä voi muistaa, että alkuvuodesta meidän perhe otti käyttöön säännön, että kännykkää tai konetta ei avata klo 20 jälkeen. Se toimi allekirjoittaneella hyvin, mutta huomasin muun perheen siitä melko pian lipsuvan. Sitä myötä itsekin siitä lipsuin. Tänä iltana tuo käytäntö otetaan taas käyttöön. Ainakin arki-iltaisin. Pitäisikin keksiä joku sanktio kännykän iltakäyttäjälle :)

Sitä helposti ajattelee, että pitää olla koko ajan tavoitettavissa. Saatavilla. Itse laitoin kuukausi takaperin whatsuppiin asetuksen, joka estää sen, että paikallaoloani ei näy. Koin helposti oman tunnon tuskia siitä, että jos en ehdi vastaamaan viesteihin samantien kun ne luen. Nyt elämä on helpottunut sen suhteen. Lisäksi olen opetellut olemaan avaamatta sähköpostia iltaisin. Yksikään sähköposti ei ole ollut sellainen, johon olisi tarvinnut vastata heti. Kuitenkin otin asiakseni työtyöasioissa, että vastaan iltamyöhään lähettäjälle. Joka kuitenkin lukee viestini vasta seuraavana aamuna. Tieto siitä, että ei tarvitse olla ajan hermolla koko ajan kavereitten lasten korvatulehduksista tai raportoida itse jokaista syömäänsä ruokaa helpottaa kummasti myös ;)

Olenko mä ainoa, joka on oikeasti huolestunut tietotulvasta ja kommunikointikyvyn rappeutumisesta? Toki kännyt/padit/tietokoneet tuovat ihan älyttömän paljon hyvää elämään, mutta se, missä menee kohtuukäytön raja on häilyvä. Ja oma hetkellinen tuska siitä, kun Tallinnan hotellin netti ei toiminutkaan avasi silmäni siihen, että ihan kamalaa olla nettiriippuvainen :D

TORSTAIN KUKKAHATTUTÄTITERKUIN,