perjantai 17. toukokuu 2019

Turhamaisuuksien äärellä: hampaiden laservalkaisu

HEIPPA IHANAT!

Huhhuijakkaa kuulkaas, että eilen oli sangen ristiriitaiset fiilarit. Jäätävä migreenikohtaus ja sen mukanaan tuoma alipaine. Tietäen, että tuo migreenikohtaus oli itse itselleni aiheuttama pahensi tilannetta. Let me tell you, why. Rohkenin vuosien pähkäilyn jälkeen huhtikuulla varata ajan suuhygienistille laservalkaisukonsultaatioon. Suuhygienisti oli ihana, sanoi että mulla oli jo valmiiksi valkoiset hampaat. Ne, joita minä olen pitänyt ihan keltaisina. Noh, varattiin kuitenkin aika laservalkaisuun. Ja se valkaisu oli toissa päivänä. Jännitti niin maan pirskatisti. Olin ihan varma, että kuolen hampaiden vihlomiseen.

Yksi aivoissa asti tuntuva vihlaisu oli, mutta muuten en tuntenut vihlomisia. Enkä ole sen jälkeen tuntenutkaan. Hampaat vaalenivat ihanasti ja mikä tärkeintä niin, että niistä ei tullut luonnottoman valkoiset. Vaan sellaiset, että tekee mieli koko ajan vähän hymyillä suu auki. Minä, joka en yleensä jenkkihymyä ole väläytellyt, olen keskiviikon jälkeen sitä tehnyt tämän tästä. Eilen ei iltapäivällä tosin hymyilyttänyt. Tuon laservalkaisun jälkeen on tosi tärkeää olla syömättä ja juomatta värjääviä aineita 48 tuntiin. Itselleni pahin rajoite on kahvi. Eilen tajusin kantapään kautta kuinka kofeiinikoukussa olenkaan ollut. Aamupäivästä alkoi pienoinen päänsärky ja sain veljeltä särkylääkkeen.

Kahteen mennessä olo oli jo niin infernaalisen kamala, että epäilin oksitaudin tekevän tuloaan. Mietin tosissani, että pystynkö ajamaan edes kotiin, sillä silmissä vilisi ja vatsassa kiersi. Otin muovipussin mukaan autoon, kurvasin lähiapteekin kautta (kofeiinitablettipurkin hakemassa), tulin kotiin, pimensin huoneen, otin lääkkeet ja nukahdin. Heräsin ja kuulostelin. Vieläkin samperin jomotus. Ja tiedättekö mitä sitten menin tekemään? Keitin kahvit. Oli pakko. Pillillä join, reilusti iKaffella lantrattua kahvia ja se tunne noin viiden minuutin jälkeen. Se oli euforinen. Päänsärky oli tiessään. Ja hampaat edelleen valkoiset :)

Turhamaista ehkä, mutta mitä enemmän olen tästä asiasta jutellut ja nettaillut niin olen tullut tulokseen, että suurin osa heistä, keiden hymyä olen ihaillut on suorittanut vastaavan operaation. Ja kun sen tekee hammaslääkäriasemalla, se tulee tehtyä ainakin turvallisesti. Sain muuten myös kuulla, että maitokaupan valkaisevat tahnat ovat yhtä tyhjän kanssa. Kuulemma itse asiassa vielä voivat pahentaa hampaiden värjäytymistä, kun rikkovat kiilteen (!) pinnan ja näin hammas imee enemmän itseensä väriaineita. Tiedä häntä, mutta ostin hammaslääkäriltä jatkoa varten valkaisevaa tahnaa.

Kyllä kauniit hampaat ovat yksi iso osa itsetuntoa. Alakouluikäisenä en päässyt kunnalliseen oikomahoitoon (vaikka hampaani olivat oikeasti yksi risti kaksi ja suuni aivan liian pieni ottamaan vastaan kaikki hampaat), mutta olen loppuelämäni kiitollinen siitä, että mummuni ja pappani kustansivat oikomahoitoni, kun omilla vanhemmillani ei ollut siihen varaa. Vähintä mitä voin tehdä, on pitää hampaistani ja suustani huolen. Ihan jo kunnioitukseksi heitä kohtaan, jotka suorat hampaat mulle mahdollisti.

Turhamaisuuksien äärellä ollaan, mutta eikös näin perjantaina sekin ole sallittua ;) Hei ja koska tälle tielle lähdettiin niin nuo hiukset. Uuh, curly girl -metodi ei ole ihan vielä hallussa. Täytyy opiskella lisää. Ei ole kiva herätä harakanpesä päässä. Mutta toisaalta, en muista koska olen ollut viisi päivää ilman suoristusrautaa tai edes harjaa. Nyt olen ollut. Ja se näkyy :D

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 

 


maanantai 13. toukokuu 2019

Ajatusvirtaa alkuviikkoon

HEISSULI

ja oikein aurinkoista maanantaita! Olipahan ihana viikonloppu, toivottavasti sielläkin. Vaikka juu, äitienpäiväviikonloppu herkisti tavallaan ja sai kaipaamaan. Kovastikin. Mutta visiitti haudalle kauniin äitienpäiväruusun kanssa helpotti ikävää. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä tunteena ihan älytön kiitollisuuden tunne. Jotain olen elämässäni tehnyt oikein, kun mulle on siunaantunut tuollaisia kultakimpaleita vierelleni. Sellaisia kultakimpaleita, jotka loistavat arjen keskellä ja jotka osaavat viedä mut tunneskaalassa pidemmälle kuin mitä ikinä olisin osannutkaan ajatella. Tunteet, ne ääripäiden tunteetkin, ovat erittäin tervetulleita. Vaikka joskus aina totean ääneen, että ei ole kiva olla niin herkkä, niin ilomielin otan kuitenkin tunteet vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä tietää elävänsä, kun tuntee.

Viikonlopun jäljiltä kiitollisuuden myötä ajatusvirran mukana seilaavat he, keiden kanssa viikonloppuna olin tekemisissä. Eli oma perhe, mukaan lukien myös miehen vanhemmat, jotka luen perheeseeni. Aluksi olivat sitä mieltä, etteivät mökille tule (kautta rantain olisi voinut oksitauti tarttua meihin). Saimme heidät ylipuhuttua ja mikä onni olikaan seurata sivusta isovanhempien ja lasten touhuilua. Meillä on ollut siitä hyvin asiat, että molempien vanhemmat ovat olleet ihan lähellä. Molempien vanhempia on nähty viikottain. Omiani taannoin liki päivittäin. Se on suuri siunaus ei vain isovanhemmille, vaan myös lapsille. Toivon, että isona heilläkin on mitä muistella. Itse muistelen usein omia isovanhempiani ja touhuiluja heidän kanssaan. Varsinkin sitä, kun telkesin pikkutyttönä Oriveden mummun ulkohuussiin ja pappa mietti päänsä puhki, minne mummu on mennyt :D

”Mikä onni on, niin lapsille kuin isovanhemmillekin, että ovat kiinteä osa toistensa elämää.

Vaikka olen ikuinen optimisti ja taivaanrannan maalari, niin minussa asuu myös hyvin vahvasti realisti. En ole koskaan odottanut elämältä liikoja. Osannut iloita niistä pienistä positiivisista asioista, joita tapahtuu. Menneen viikonlopun yksi kohokohdista oli lauantaipäivän sää. Saaressa, jossa yleensä tulee ja on kylmä, oli ihanan lämmin. Hyvin tarkeni paitahihasillaan istua ulkosohvalla ja katsella ohi lipuvia joutsenia. Toisaalta taas yhtä paljon nautin sateenropinasta, joka alkoi lauantai-iltana. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta silti olen sitä mieltä, että parempi pitää mieli avoimena ja ottaa vastaan elämä sellaisena kuin se on. Ei ainakaan tipu liian korkealta.

”Kun ei odota liikoja, ei tule pettymyksiä.

Perjantaina vähän ihmettelin mökille ajellessamme, että kun mies ei ole puhunut mitään äitienpäiväruususta. Mummulle sellainen ostettiin, mutta mietin pienessä mielessäni, että näinköhän mies on kaiken työkiireen keskellä unohtanut, että mäkin olen äiti. Vaikken todellakaan mitään lahjoja edes odottanut. Pikkuisemman velmu katse auton takapenkillä oli paljastava. Lopulta sain tietää, että muu perhe oli perustanut whatsup-ryhmän liittyen äitienpäiväyllätykseen, jonka olivat mulle järkänneet. Se että meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia, tuli mulle ihan uutena tietona :) Itse kun möläytän aina kaikki yllätyksiksi tarkoittamani jutut ennen yllätystä. Olen vaan liian intsinä pitämään yllätyksiä sisälläni.

”Meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia.

Ja kun se salaisuus on vielä sellainen, johon oli oikeasti nähty ajatusta. Olin sulaa vahaa. Miehen kanssa taannoin kävimme ensimmäisen kerran ulkona treffeillä (ellei kebabbilaa oteta huomioon) Tiiliholvissa. Jota kuinkin 17 vuotta sitten näinä päivinä. Muistan kyselleeni meidän äidiltä, että mihin kannattaisi mennä vähän hienommin syömään. Äiti varasi meille pöydän Tiiliholvista. Joimme alkuun martinit (älkää kysykö miksi) ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Eilen, 17 vuoden jälkeen, palasimme ensimmäisen kerran tuonne samaan paikkaan. Maan alle. Martineja ei tällä kertaa nautittu, mutta ruoka vei jälleen kielen mennessään. Vieressä istui se sama hottis kuin 17 vuotta sittenkin ja mietin, että tästä täytyy tulla tapa. 17 vuoden päästä pöydän ympärillä on toivottavasti vielä enemmän rakkaita.

”Omaan aviomieheen voi rakastua uudelleen ja uudelleen.

Sellaisin ajatuksin uuteen viikkoon. Ruokareseptejä olette taas kyselleet, sellaisia luvassa ainakin tällä viikolla ja lisäksi pihan esittelyä. Ihanaa kun se on nyt valmis!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


perjantai 10. toukokuu 2019

Perjantai-illan tunnelmia saaresta

HEISSUN IHANAT!

Perjantai-ilta ♥ Tässä hetkessä on ihana todeta, että mun ei tarvitse tehdä mitään. Mennä minnekään. Saan olla ja istua. Nauttia hieman tihkusateisen ja sen myötä sykyisen saaren tunnelmasta. Ikkunan takaa. Takkatulen äärellä. Vatsa täynnä sushia ja vielä pikkuisen punaista lasin pohjalta pilkottaen.

Tämä viikko on ollut jotenkin hektinen. Tai sellainen, että mieli on ollut rauhaton. On tullut ehkä yritettyä saada maailma valmiiksi liian nopeasti. Venytty vähän sinne ja tänne. Ilman riittäviä lepotaukoja. Mikä on taas saanut aikaan sen, että yölläkään ei ole rauhoittunut nukkumaan syvää unta riittävästi.
Näiden tällaisten viikkojen jälkeen viikonlopun aloitus tuntuu tuplasti ihanammalta. Viikon kiireet on nyt takanapäin eikä pihatöistäkään enää muistuta kuin aristavat hauikset ja pikkuisen jomottava alaselkä. Sekä se, että piha on kuorikkeen levittämistä vaille valmis. Tai no, valmishan se ei tule koskaan olemaan. Vaan toivottavasti se tulee olemaan mielekäs ikuisuusprojekti. Jossa saa hyötyliikuntaa sivutuotteena.

Menneellä viikolla annettiin ajatusten lentää. Välimerellekin asti. Kunnes rikkoutui yksi puhelin. Ja tuli samaan rytäkkään tieto golfleiristä pienemmälle. Näillä haavaa matka meni prioriteettilistassa sinne häntäpäähän. Ajatuksen kanssa on helpompi elää. Mieli ei ole enää niin rauhaton. Olen sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus. Oliko tarkoitus, että rikkoutunut puhelin ja tieto golfleirin hinnasta sattui juuri samaan hetkeen. Tunnin sisään toisistaan. Ennen kuin ehdin täyttää matkustajatiedot koneelle.

Oli miten oli, niin kuten totesin – nyt on just hyvä. En kaipaa mitään muuta kuin tätä. Ikkunasta ulos tuijottamista, hiljaisuutta. Ehkä myös mökkisaunan lempeitä löylyjä. Rakkaan reissumiehen viereen nukahtamista. Pitkiä yöunia ja huomen aamulla levänneenä äitienpäiväviikonlopun ihanuuteen suuntaamista. Saadaan maailman parhain anoppi ja appiukko saareen juhlistamaan viikonloppua. Laitetaan savustuspönttö pöhisemään ja syödään vähän joka välissä. Nukutaan päikkäreitä ja yritetään päihittää tuo tähän asti voittamaton anoppi korttipeliturnauksessa.

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei meinasi unohtua viikkokatsauksesta; tällä viikolla kävimme jälleen kovin antoisia keskusteluja kanssanne. Kiitos niitä ihanat ♥ Palaan vielä muutamiin vastaamattomiin kommentteihin keskustelemaan, mutta nyt sinne saunaan muun perheen perässä!