tiistai 05. toukokuu 2015

Teeleipiä ja elämän pieniä oivalluksia

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEI HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Rise and shine :) Eilen illalla töistä kotiin tullessani ja kaaosta hetken katsellessani päätin kuulkaas ottaa täysin uuden asenteen. Tästä lähtien ajattelin katsoa vaaleanpunaisten lasien läpi pyykkikasaa sohvalla, lasten hujan hajan olevia kenkiä tuulikaapissa, hiekkaa ja havunneulasia eteisen lattialla, tyhjentämätöntä tiskikonetta, petaamattomia sänkyjä, kahvipannuun jäänyttä kylmää kahvia, tiskivuorta tiskipöydällä ja kuivumaan jätettyä leipää leikkuulaudalla. Hei, sehän on vain elämää. Vaihdoin kotivaatteet, laitoin kahvin tippumaan (toki pesin ensin sen aamuisen kahvin pannusta pois), sujautin jalkaani kotitossut etteivät ne havunneulaset ja hiekka pistele jalkapohjiin, siirsin pyykkikasat toiselle sohvalle vapauttaen toisen omaa löhöhetkeäni varten ja päätin alkaa leivontapuuhiin. Tulipas siinä samalla tyhjättyä tiskikonetta osaltaan, sillä leivontakulho oli siellä puhtaana. Pian meillä tuoksuivat jo uunituoreet teeleivät. Niin helppo ja Marian keittiössä harmillisesti pariksi vuodeksi unholaan jäänyt herkku. Oiva vinkki muuten Äitienpäivän aamiaispöytään! Resepti Maku-lehdestä.

TEELEIVÄT
(12 kpl)

2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoa
0,5 tl suolaa
-sekoita keskenään
2 dl maitoa
0,5 dl rypsiöljyä
-sekoita kuivien aineiden sekaan
-muotoile leivinpaperin päälle taikinasta palloja, jotka litistät kämmenellä
-paista 225 asteessa noin 15 minuuttia
-nauti lämpimänä!

*******************************************

Kuppi kahvia, teeleipiä mustikkahillon kera, pari lukematonta lehteä, se pyykkikasasta tyhjätty sohva ja vartti omaa aikaa. Ei siihen enempää tarvittu. Nuttura kireällä olevasta raskaan työn raatajasta kuoriutui hetkessä leppoisa, hymyilevä ja touhukas äiti. Äiti, joka sai silmänräpäyksessä tuon vain hetkeä aiemmin näkemänsä kaaoksen taltutettua. Ilman turhia hampaiden kiristelyitä. Äiti, joka sai viestin perille lapsille, että kengillä ei kävellä sisällä. Silleen kauniisti sanottuna jopa. Ääntä korottamatta. Toimi ainakin yhden illan verran ;)

Muistakaahan, että niiden pyykkikasojen ja sikinsokin tuulikaapin lattialla olevien kenkien takana piilee kuitenkin se ihana kamala arki. Se, mikä pitää tässä elämässä jalat maassa. Vaikka välillä on näissä siivousasioissa nuttura kireällä, niin olen huomannut vuosien varrella tulleeni leppoisammaksi tämänkin asian suhteen. Enää ei leivänmuruset pöydällä hetkauta siinä määrin, että kokee pienimuotoisen slaagin niiden takia. Elämässä kun on niin paljon muutakin tärkeämpää ♥ Se muuten onkin sellainen juttu, josta olen ehkä eniten onnellinen iän karttuessa; asiat ovat saaneet vuosien varrella oikeat mittasuhteet. Pikkujutuista ei jaksa enää stressata. Silloin parikymppisenä, epävarmana opiskelijana, tuli stressattua vaikka mistä. Mietti, mitä muut ajattelevat. Eli elämää osin sen mukaan. Miten mun oletetaan toimivan. Ulkopuolisten paine tuntui jokaisessa tekemisessä. Nyt tuollaiset asiat eivät juuri hetkauta. Tulee elettyä elämää niin, miten minä itse näen parhaaksi. Itseni ja perheeni hyvinvoinnin kannalta. Toki toimia muita loukkaamatta ja muiden tunteet huomioon ottaen. Elämässä on oppinut myös luovimaan. Kiitos niiden kenkäkasojen ja pienten pyörremyrskyjen. 

Joten, jos tänä aamuna jää sängyt petaamatta tai leivänmurut pöydältä pyyhkimättä, niin muistakaa että se on vain elämää. Ei voi olla täydellinen. Pääasia, että on onnellinen. Nyt herättelemään lapsukaiset ja suunta kohti päivän askareita!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

allePS. oi ja kuulkaas, se arki muuttui just muutenkin ihanammaksi; saan matkakamuni Karlan tänne Tampereelle ja huomenna treffataan Karlan ja Marjan kanssa. On se kumma, että tarvitaan yksi oululainen Tampereelle, jotta ehtii nähdä pitkästä aikaa myös tuota ihanaa ystävää, joka asuu hirsitalossaan ihan kivenheiton päässä :D


tiistai 28. lokakuu 2014

Kyllä meilläkin maksalaatikkoa syödään!

HEI HUOMENTA!

Mä vieläkin täällä hymyilen, kun mietin tuota ihanaa lauantaipäivää ja -iltaa! :) Niin paljon mukavia keskusteluita, mutta myös samalla ihan tosi monta keskustelua, jotka jäivät käymättä. Näin jälkikäteen sitä tulee  muistoja mieleeni sieltä sun täältä, irrallisia keskustelun pätkiä vailla asiayhteyttä. Ja ei, kyse ei ole siitä, että Fresitan kuplat olisivat muistini hämärtäneet vaan siitä, että illan aikana tuli tavallaan informaatiotulva tai ainakin niin paljon asiaa, että kaikkia ei voi muistaa heti ;) Iltatilaisuudessa bloggaajakollegoiden lisäksi tuli juteltua parin kolmen blogini lukijan kanssa, jotka olivat juhlissa aveceina. Superkiva, että tulitte juttelemaan!

0IMG_3765

Sekä bloggaajakollegoiden että lukijoiden kesken käymistäni keskusteluista jäi mieleeni pari detaljia. Ensimmäisenä; syödäänkö teillä koskaan maksalaatikkoa vai onko fredagsmys -tarjoilut tarjolla joka ilta? No hei, todellakin! Blogiin ei päädy maksalaatikon kuvia, mutta kyllä meillä välillä syödään kiireessä einesruokia :D Hihii, ei kenelläkään tuskin ole niin siloiteltua elämää ruoankaan suhteen kuin mitä blogit antavat olettaa. Mutta mä en kutsuisi sitä totuuden vääristelyksi. Omalla kohdallani se johtuu siitä, että haluan pitää blogini tavallaan pakopaikalta arjesta; paikasta jonne tulla katsomaan kivoja kuvia (ei sillä, etteikö maksalaatikosta saisi kauniita kuvia ;) ja aistimaan tunnelmaa.

0IMG_3762

Näin jälkikäteen pari teistä ihanaisista ihmetteli, että hei sä et olekaan muuttunut ollenkaan Indiedaysille siirtymisen myötä, ihanaa! Whaat?! No en tietenkään! :) Tuollaiset kommentit tuli mulle kyllä ihan puskista, sillä en nyt ymmärrä, miten mun olis kuulunut muuttua ja/tai muuttuuko ihmiset yleensä, kun blogi siirtyy portaaliin. Toki otin isona kunniana tämän blogini noteerauksen ja sen siirtymisen juuri Indiedaysille, mutta hei, eihän tämä minua ihmisenä nyt muuta. Samat höpinät ja sama kirjoittaja täällä ruudun takana on. Jalat maassa ja pää yhtä pilvissä, kuten aiemminkin. Maria, joka on onnellinen niistä elämän pikkuisista jutuista ja joka on sitä mieltä, että jokainen meistä on samalla viivalla ihmisenä. Innokas ja yhtä utelias tutustumaan muihin ihmisiin kuin aina ennenkin. Minä täällä edelleen, moikka vaan! :)

Lisää mieleen jääneitä kommentteja/kysymyksiä lauantailta; suututko sä koskaan teidän lapsille, kun sä vaikutat niin rauhalliselta ja pitkäpinnaiselta? K r ö h m. Voi kyllä :D Välillä äänihuulet näkyy, kun joudun korottamaan ääntäni. Hirmuisen harvoin toki tulee suututtua tai korotettua ääntä. Mulla on pitkä pinna, onneksi. Sillä kyllähän nuo meidän pikku-uhmiset koettelee. Päivittäin ja monta kertaa. Toisaalta tuntuu, että päivä päivältä helpottaakin; sana menee paremmin perille ja lapset koettelevat vähemmän. Jep, ehkä muutan mieleni, kun murrosikä astuu kuvioihin ;)

0IMG_3759

”Voi, kun teillä on aina niin siistiä…siivoatko sä koko ajan?”. Kyllä, mä oikeastaan huomaan siivoavani koko ajan. Ei tule paljoa istuttua sohvalla. Siitä huolimatta meillä on aika usein sotkuista. Kuten nyt. Kun kaksi lasta sotkee, niin sitä ei ehdi samassa tahdissa kaksi aikuista siivoamaan :D Mutta hei, ei stressiä. Ehkä ne lapset oppivat iän myötä tuon siivouspuolen. Tai ainakin sitä koko ajan heille yritetään opettaa. Ja itsekin ehkä opin ottamaan paremmin itseäni niskasta kiinni. Ajattelin aloittaa sen siivoamalla kodarin (meillä siis sellainen metri x metri tila), jossa viikata pyykit heti kuivarista otettaessa. Ettei tarvitsisi tuota toista sohvaa niillä aina kuormittaa.

Semmotteisia. Jos teillä on vielä kyssäreitä, joita mietitte, niin kysykään ihmeessä! :)  Mies totesikin tuolla iltajuhlissa, että tämä on hänelle eka kerta sellaisissa juhlissa, jossa ei tunne yhtään ketään. Voi ja mä raahasin toista mukanani kuuntelemassa meidän naisten  juttuja. Oliskin pitänyt tuoda mies sinne Rillan ja Emilian miesten porukkaan…miehet kuin olivat häviävä luonnonvara tuolla juhlissa :D Mutta siis summa summarumina; elämä ei aina ole yhtä kiiltokuvamaista kuin täällä blogissa näyttää. Meillä eletään kuitenkin sitä normaaliarkea maksalaatikkoineen ja pyykkikasoineen. Sehän tässä elämässä on parasta, eikö?! Nautitaan ♥

TIISTAITERKKUSIN,

alle

PS. ja pieni korjaus, meillä ei maksalaatikkoa syö kuin mies ja minä. Lapset nyrpistävät sille nenäänsä. Heille toki lämmitetään noina maksalaatikkopäivinä mikrossa perunasoselaatikkoa :)


tiistai 21. lokakuu 2014

Oi, oliivipuu!

0IMG_47640IMG_4766 0IMG_47590IMG_4754

HEIPPAHEI!

Täällä meillä vietetään tällä hetkellä armasta arkea. Toinen lapsi on jo kotiutunut koulusta ja toinenkin tulossa pian kotiin. Todellakin nautitaan ihan vain siitä, että perunat porisee kattilassa ja pannari jäähtyy tiskipöydällä. Taustamusiikkina soi astianpesukoneen klonksutus. Ollaan otettu pikkuisemman kanssa muutama Kimble-matsi ja kämmen on jo sitä mieltä, että tälle päivälle on liikaa. Rasitusvamma on pian lähellä, ellei keksitä muuta peliä. Kimbleä on tullut nyt tahkottua viimeinen viikko. Ehkä seuraavaksi siirrytään taas Afrikan Tähteen. Tai Majavapatoon. Sitten on taas vuorossa Kimble. Meidän perhe on lautapelien suurkuluttajia. Mikään ei ole mukavampaa kuin pelata koko perheen kesken jotain peliä. Ja nyt kun lapset ovat kasvaneet, niin pelien luonnekin on muuttunut. On jopa saanut itse kaivaa muistin syövereistä korttipelejä sääntöineen. Aivan parasta!

Muistatteko tuossa taannoin, kun pyysin elvytysvinkkejä pystyyn kuolevalle oliivipuulle? No juu, elvytys ei enää auttanut ja se puu jouti kukkien hautausmaalle. Päätin, että enää en rahojani oliivipuihin tuhlaa, sillä kolme oliivipuuta olin saanut tapettua parin vuoden sisään. Kuitenkin tuollainen 30 euroa on aika paljon kuolevasta puusta ;) Mutta niin vain kävi, että Plantagenissa muissa asioissa käydessäni huomasin oliivipuiden olevan alennuksessa. Kerta kiellon päälle ja vielä yksi yritys. Nyt tarvitsisin vain teiltä hortonomiystävillä kaikki kikka kolmoset, joilla pitää tämä yksilö hengissä edes kauemmin kuin sen perinteisen kolme kuukautta. Kiitos jo etukäteen :)

Facebookin puolella aamulla paljastinkin, että olen jo täysin hurahtanut joulujuttuihin. Yritän kuitenkin vielä pitää itseni kurissa, sillä tässä olisi pari kuukautta aikaa itse h-hetkeen. Niin monena vuonna olen sen todennut, että liian aikaisin aloitettu joulu kostautuu sitten jouluna, kun joulu ei enää tunnu miltään. Joten yritetään pysyä vielä muissa jutuissa täällä bloginkin puolella ainakin pari viikkoa. Tuohon sivupöydälle asettelemani kausivalot saavat kyllä jäädä. Sen verran pimeitä alkaa illat ja aamut olemaan, että noista on oikeasti jo iloa!

Tänä iltana meillä jatketaan arjen viettoa talvirenkaiden vaihdolla. Lisäksi lapset ja mies kaivertavat kurpitsat. Meillä tuo kurpitsojen kaiverrus on kautta aikojen ollut miehen ja lasten juttu. Muistan yhtenä vuonna, noin viisi vuotta sitten,  juurikin tänä päivänä kärsineeni ihan koko päivän tajuttomasta migreenistä, joka sai mut peiton alle pimeään 12 tunniksi. Päänsärky oli niin lamauttavaa, että lapsen puhekin sai oksirefleksin aikaan. Mutta sitten iltaseiskalta taivas aukeni ja pystyin nousemaan sängystä. Vain todistaakseni, kun nuo rakkaat silmät kiiluten kaiversivat kurpitsoja. Makoilin sohvalla ja kuuntelin, kun toiset höpöttelivät kurpitsoista nimillä. Toinen oli Diina ja toinen Danna. Sen jälkeen meillä on näin lokakuun puolen välin jälkeen nautittu Diinan ja Dannan seurasta parin viikon ajan. Itse jalostan tuon kurpitsan lihan eteenpäin ja teen kurpitsapiirakkaa. Nam! Nyt perunat muusiksi ja sitten vihdosta viimein kommenttien pariin; anteeksi että vastaaminen taas vähän kesti. Arki vei mennessään, kyllä te tietätte :)

TIISTAITERKKUSIN,

alle

PS. jos teitä oikein joulututtaa, niin lisäinspiraatiota olen koonnut teidän ja itseni iloksi tuonne Pinterestin joulukansiooni.