keskiviikko 11. huhtikuu 2018

Ylihyvät sokerittomat muffinssit

ID

HEIPPAHEI!

Se on kuulkaas se balanssi, mikä pitää elämänsyrjässä kiinni. Mikä tekee elämästä juuri niin suloista. Se, että arjessa eletään terveellisen ruokavalion mukaan ja viikonloppuisin sallitaan hieman herkkuja. Se, että lepäillään yksi ilta sohvalla ja toisena juostaan koira kirittäjänä tiukka puolen tunnin juoksutreeni keskisykkeellä 172. Se, että eilen täällä blogissa vilahti kuvia syntisen hyvästä valkosuklaamustikkajuustokakusta, johon tuli valkosuklaata yllin kyllin ja tänään täällä herkutellaan sokerittomilla muffinsseilla, jotka eivät makunsa puolesta häviä lainkaan eiliselle makeuden huipentumalle.

Banaanileipä on yleensä se kohde, mihin tuppaan laittaa nuo ruskistuneet banaanit. Elleivät ne ole sitten menneet smoothien sekaan. Nyt mieleni teki banaanileipää, mutta koska jotenkin se leipä on niin nähty, niin päätin muokata hieman tuota reseptiäni ja tehdä vuokaleivän sijaan muffinsseja. Koska en ole ikinä mihinkään makeisiin juttuihin käyttänyt ruisjauhoja, niin päätin koklata niitä näihin banaanimuffinsseihin. Ja hei, hienosti toimi. Näistä tuli rakenteeltaan ja maultaan kyllä niin hyviä, että en olisi odottanut :) Jäivät vahingossa (siis ne kaksi mitä jäi jäljelle) keittiön työtasolle yöksi ja edelleen olivat seuraavana päivänä erittäin mehukkaita ja hyviä.

SOKERITTOMAT BANAANIMUFFINSSIT

4 ylikypsää banaania (saa olla reilun kokoisia)
1 kananmuna
vajaa desi leivontaöljyä
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurarouhetta
1 dl kaurajauhoja
2 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita haarukalla muussatut banaanit, kananmuna ja leivontaöljy ja lisää ne kuivien aineiden sekaan
-kaada kuuteen isoon muffinssivuokaan ja paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia
-anna jäähtyä hieman

Kuten huomaatte, niin ohje ei sisällä myöskään valkoista jauhoa. Mä ostin taannoin putelin sellaista kaurapuuteria tai -jauhetta, jota tähän kokeilin. Toimi oikein hyvin! Mutta mielestäni kaurarouheen ja -jauhon voi tarvittaessa korvata vehnäjauholla. Kaurarouhe toi muffinsseihin kuitenkin kivasti rakennetta. Kuten toi nuo siemenetkin, mitä muffareiden päälle ripottelin!

Balanssia edustaa myös se, että nyt kahvitaukoni loppuu ja on aika siirtyä blogitöistä toisiin töihin. Joten ei muuta kuin ostolaskujen kirjaamiseen koneelle! :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 10. huhtikuu 2018

Lapset haluavat leipoa; uhka vai mahdollisuus?

HELLUREI TIISTAIHIN!

Tänään on tullut vietettyä aikaa keittiössä ja kuten olen kertonutkin, niin keittiö on yksi lempparipaikoistani täällä kotona :) Tätä nykyä siitä on kehkeytymässä myös tyttöjen lempparipaikka. Meillä on tuo esikoinen ollut aina kiinnostunut ruoanlaitosta ja leivonnasta, mutta nyt olen ilokseni huomannut, että tuo pikkuisempi on samoilla jäljillä. Oli aika, kun ehkä hieman tuskailinkin esikoisen leivontainnostuksen kanssa. Varsinkin niinä kertoina, kun ei itse oikein ehtinyt katsomaan sivusta, että miten homma sujuu. Tietäen, että vaikka keittiöstä tulvahtaa ihanat tuoksut, on keittiön yleisilme kuin pommin jäljiltä.

Jossain vaiheessa oli pakko muuttaa omaa suhtautumistani asioihin; tykkään että ruoanlaitto- ja leivontataidot on yksiä niitä sellaisia elämän perustaitoja, joiden kanssa on aikoinaan hyvä muuttaa kokeilemaan siipiä omaan kotiin. Sen takia yritän ajatella, että lapset leivontapuuhissa ovat ennemminkin mahdollisuus kuin uhka :)

Esikoisen päästän keittiöön hyvillä mielin ystäviensä kanssa, sillä tiedän että esimerkiksi hellan ja uunin käyttö on hallinnassa. Pienemmän kanssa opetellaan juuri nyt sitä, miten hellaa käytetään ja miten uuni laitetaan päälle. Lauantaina kauppareissun yhteydessä kävimme kirjastossa, koska toinen halusi lainata keittokirjoja. Ihan vielä tuolloin kirjastoon ajaessamme ei käynyt mielessäni, että olisihan niitä kotonakin ollut. Siinä hyllyjen välissä tulimme tulokseen, että turha lainata, sillä suurin osa kirjoista, joita ajatteli lainata löytyvät kotihyllystä. Hei jotain iloa siitäkin, että olen kirjahamsteri ;)

Otti pari kolme kirjaa keittiön pöydälle ja alkoi selaamaan. Tyhjälle paperille kirjoitteli kiinnostavien reseptien nimiä ja yhdessä tuumin päädyimme tekemään Leila leipoo -kirjasta tuon suussa sulavan uunissa paistettavan juustokakun. Pari kertaa sitä olenkin tehnyt tyttöjen synttäreille vuosien varrella, joten tiesin mitä odottaa lopputuloksesta.

Opettelimme mittayksiköiden käyttöä ja reseptin lukutaitoa. Itse olen kantapään kautta opetellut, että ennen kuin ryhtyy mihinkään leivonta- tai ruoanlaittopuuhiin kannattaa kahlata läpi se pisinkin resepti. Sillä jossain kohtaa on fiksuinta käyttää omaa järkeä esimerkiksi työjärjestyksessä. Opetin, että uuni kannattaa aina laittaa lämpiämään ensimmäisenä, vaikkei se uuni tänä päivänä kauaa lämpenekään. Kerroin, että yleensä on hyvä mittailla raaka-aineet, mutta itse harvoin niitä mittailen :D Tämä aiheutti luonnollisesti hämmennystä.

Siinä vaiheessa kun kakkuun piti ripsotella mustikoita huomasin pakkasessa käynnin jälkeen pienen kokkiapulaisen kadonneen jonnekin. Huhuilin ja kuulin olohuoneen sohvalta voipuneen äänen: ”Äiti, mä en jaksa enää leipoa!” Sillä sekunnilla soi myös ovikello ja kokkikolmonen ryntäsi huoneeseensa ystävien kanssa. Siinä kakkua uuniin laittaessani mietin, että kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä pitää vielä vähän treenata ;)

Hilkulla oli, ettei kakku palanut pohjaan. Siihen tuli sellainen hyvin paistunut maku, sillä jätin sen vähän liian pitkäksi aikaa uunin jälkilämpöön (kiitos Tapparan jännittävän pelin). ”Äiti, tää meni pilalle…en osaa leipoa!” Kerroin, että se on sellainen juttu leivontaprojektienkin kanssa, että vain tekemällä oppii. Sitä paitsi, kakku onnistui erittäin hyvin!

Meillä on tulevana viikonloppuna oikein juhlaviikonloppu; lauantaina maailman parhaimman appiukon 70-vuotisjuhlat, sinä iltana rakkaan ystäväperheen esikoisen juhlat ja sunnuntaina vietämme meidän tyttöjen sukulaissynttäreitä. Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä leipoa, mutta missä vaiheessa on vielä arvoitus. Ehkä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä? :D Onneksi tytöt ovat luvanneet tehdä perjantaina pikkupitsat ja kinkkupaparikapiirakan. Muuten mietin, että olisikohan ihan hölmöä mennä vain kakkulinjalla? Täytekakun lisäksi tekisi pari kolme kakkua eikä mitään muuta.

Haaveissa siintää tuo kuvissa näkyvä valkosuklaamustikkajuustokakku, mangojuustokakku sekä joku ihanan syntinen raakasuklaakakku. Täytekakun sijaan taidan peesata veljen vaimoa ja tehdä ihanan keväisen ja raikkaan britakakun vadelmarahkatäytteellä. Ja sitten tosiaan suolaisina pikkupitsat ja kinkkupiirakka. Eiköhän noilla jo pärjää? :) Instastoriessin puolella seuraavat saivatkin esimakua viime viikolla leipomistani sokerittomista muffinsseista. Niistä tuli ältsin hyviä. Huomenna reseptiä luvassa tänne blogiin!

AURINKOSIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 09. huhtikuu 2018

Kullanarvoisia hetkiä

*kaupallinen yhteistyö: Nescafé

HEIPPA IHANAT YSTÄVÄNI!

Kuinka usein sitä miettii ystäviä, joita ei ole pitkään aikaan ehtinyt nähdä. Ystävyyssuhteita, joiden ylläpitäminen on jäänyt vallan ruuhkavuosien ja kiireiden jalkoihin. Päättäen aina, että huomenna laitan viestiä ja kysyn mitä kuuluu. Ehdotan kahvittelua, edes pikaista sellaista. Kuitenkin huomaa, että välillä jopa tuo viestin laittaminen on liian työlästä. Saatikka sitten kalentereiden yhteensovittaminen niin, että löytäisimme yhteisen ajan kahvittelulle. Edes pikaiselle sellaiselle. Ihmissuhteet ovat elämän kantava voima ja niitä pitäisi ehtiä vaalimaan. Kaupallisen yhteistyön myötä Nescafén kanssa pääsin kertomaan teille niistä arvokkaista hetkistä, joita pitäisi elämässä olla paljon enemmän. Hetkistä, jotka kantavat pitkään arjen kiireissä.


Minulla on monta ihanaa ystävää. Monta ystävyyttä, joista olla todella kiitollinen. On opiskeluaikaisia ystäviä ja ystäviä, joita olen saanut nyt ihan viime vuosina. Jokainen ystävyys on tärkeä. Muutamat rakkaista ystävistäni asuvat niin kaukana, että yhteydenpito on melkein jäänyt. Välillä mietin, että ellei sosiaalista mediaa olisi, niin en juuri tietäisi mitä näille ystävilleni kuuluu. Yksi rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistäni asuu ison meren tuolla puolen. Vaikka välissämme on monta tuhatta kilometriä, niin silti jotenkin onnistumme ylläpitämään ystävyyttämme niin, että aina kun tapaamme, jatkuu juttu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt. Usein täällä kotimaassa tulee tilanteita, että purskahdan nauruun ja ajattelen, että tälle nauraisimme Anun kanssa tikahtumiseen saakka. Ne hetket, kun pääsemme saman pöydän ääreen eivät ole ikinä hiljaisia. Terkkuja sinne rapakon toiselle puolelle 

Suomessakin asuvia ystäviä tulee tavattua aivan liian harvoin, mutta silloin kun tapaamme ovat nuo hetket kultaakin kalliimpia. Yleensä päivitämme ystävien kanssa kuulumiset kahvikupposen äärellä. Kahvi on se ihmisiä ympäri maailman yhdistävä tekijä. Se on myös läsnä hetkissä, jolloin tehdään parhaita muistoja. Hetkissä, jolloin istumme alas ja toteamme, että miksi emme näe useammin. Kahvi on siis tärkeässä osassa niitä elämän hetkiä, jotka oikeasti merkitsevät eniten. Hetkissä, joista lähdemme kohti bussipysäkkiä tai autoa onnesta hymyillen. Joiden jälkeen arkikin näyttäytyy paljon lempeämmältä.ID

Sitä se on myös tuon parhaimman ystävänikin kanssa. Jonka kanssa saan jakaa elämäni. Vaikka elämme kiireistä lapsiperhearkea, niin silti pyrimme silloin tällöin viettämään laatuaikaa kaksistamme. Tänä kevättalvena tosin tuntuu, että kalenterimme eivät ole oikein menneet yksiin.  Välillä on niitä päiviä, kun tehdään ovella läpsystä vaihto. Tai treffaamme pelkästään yöunien merkeissä makuuhuoneessa yöaikaan. Mies on alkanut reissaamaan enemmän kuin aiemmin ja itselläni on riittänyt töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Olemme äiti ja isä, mutta sen lisäksi olemme vaimo ja aviomies. Meidän onnemme on koko perheen onni. Sen takia tätäkin ystävyyssuhdetta tulee vaalia siinä missä kaikkia muitakin ystävyyyssuhteita. Ellei jopa enemmän.

Mitään pitkiä viikonloppuja parisuhteenkaan hoitamiseen ei tarvita; pieni hetki toisen kanssa sohvalla kahvikuppien kanssa riittää. Helposti sitä tulee kahden kesken ollessamme keskusteltua lapsista tai töistä. Mutta olen huomannut, että joskus on ihan hyvä puhua myös meistä. Hänestä ja minusta. Siitä, mitä meille kuuluu. Se, että rakastaa vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ei ole itsestäänselvyys. Luulenpa, että olemme osanneet vaalia suhdettamme ja ystävyyttämme niillä pienillä hetkillä. Niillä kullanarvoisilla hetkillä, joilla on merkitystä.

Intohimo näyttelee elämässä suurta osaa. Niin ystävyyssuhteissa, parisuhteessa kuin yleisessä suhtautumisessa elämään. Sen saman intohimon jakaa myös Nescafé. Nimittäin intohimon kahviin. Pääsimme tuon rakkaani kanssa maistelemaan Nescafé Kulta -kahviperheen uusinta jäsentä. Aromikas sekoitus sisältää vuoristossa viljeltyjä ja kullanruskeiksi paahdettuja arabica-papuja. Nuo pavut on jauhettu kymmenen kertaa hienommiksi kuin tavallisessa suodatinkahvissa. Näin kahvipavun syvin olemus vapautuu antaen kahville hienostuneen ja täyteläisen maun. Kahvi on niin hyvää, että sitä tekee mieli ottaa vielä santsikupillisen jälkeenkin yksi kupillinen! Niin paljon tuosta paahteisen täyteläisestä mausta pidän, että ripsottelin kahvijauhetta vielä hieman valmiin kahvin päällekin.

Hei, Nescafé Facebook -sivuilla on meneillään kilpailu, johon kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa! Nescafé Kulta haluaa tehdä vanhojen ystävien tapaamisesta helppoa, joten se tarjoaa mahdollisuuden voittaa kuuden hengen gourmet -illallisen, jonka ammattikokki tulee valmistamaan voittajan kotona. Kuulostaa aika hyvältä, eikö? :)

Vahva ja pehmeä. Sitä oli tuo maistelemamme kahvi. Mutta sitä on myös tuo elämäni rakkaus, jonka kanssa saan toivottavasti vielä viettää monia kuvankaltaisia hetkiä yhdessä ♥ Olkoon se sitten treffit kotisohvalla tai kahvilassa, pääasia että järjestämme aikaa toisillemme.

LEMPEÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,