sunnuntai 10. kesäkuu 2018

Ihania nuoria naisia ♥

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei aurinkoista, ja pienen tauon jälkeen varsin kesäistä sunnuntai-iltaa :) Vaikka rakastinkin niitä muutamaa kynttilänvalossa vietettyä iltaa viime viikolla, pimeitä ja syksyisiä sellaisia, niin kyllähän nämä kesäiset kesäpäivät vaan tuntuvat jotenkin kivoilta, eikö? Meillä on jälleen ladattu akkuja siellä, missä se parhaiten onnistuu. Saaressa, pikkuisessa mökissämme. Viime kesänä en tainnut olla kertaakaan tyttöjen kanssa mökillä yötä ilman miestä, mutta nyt huomasin taas, että eihän tuolla ole mitään pelättävää. Valoisat illat ja valoisat aamuyöt. Lauantaiaamuyöllä vessareissun jälkeen meinasin kaivaa viiden maissa kamerani esiin ja mennä ikuistamaan aivan ta-jut-to-man kaunista aamun hetkeä. Onneksi olin kaukaa viisas ja painuin takaisin pehkuihini. Unta nimittäin riitti siitä vielä viisi tuntia eteenpäin.

Ympärikellon nukuttuja öitä, hyvää ruokaa ja mökkisaunan lempeitä löylyjä. Erittäin ihania nuoria naisia ja heidän juttujaan. Päivä päivältä sitä alkaa pitämään kiinni tiukempaan tästä ajasta. Siitä, kun nuo meidän nuoret neidot ovat juuri tuossa iässä kuin ovat. Siitä, kun saan olla osa heidän ja heidän ystäviensä elämää. Opettaa heille asioita, mutta myös oppia heiltä. Havainnoida, kuunnella ja hymähdellä toisten jutuille. Eilen oli tarkoituksenamme ensin leipoa pullaa. Ajattelin, että omien tyttöjen lisäksi tuon Oriveden mummulta oppimani neljällä letillä pullapitkon letittämisen voisin opettaa myös tyttöjen ystäville. Tilanne kääntyi kuitenkin siihen, että he opettivat minua. Pyysivät saada olla keittiössä rauhassa ja tehdä salaattia. ”Ei me mitään pullia nyt kaivata!” Opettivat mulle sen, että joskus on ihan hyvä vain olla ja levätä. ”Mars makkariin lukemaan, äiti!” Kertoivat, että ovat jo tarpeeksi isoja pärjätäkseen tuolla keittiössä omin nokkinensa.

Reilun puolen tunnin päästä siitä, kun mut oli komennettu makuuhuoneeseen lueskelemaan pääsin valmiiseen lounaspöytään. Kanat oli paistettu juuri sopivan mehukkaaksi ja ceasar-salaatin kastikkeessa oli juuri oikea määrä parmesania. Siinä ruokapöydän äärellä naisporukalla istuessamme tunsin suuren suurta liittolaisuutta. Vaikka osan aikaa olinkin kuulemma erittäin nolo kysymyksineni ja juttuineni ;D Nolous nousi sfääreihin sitten illan suussa, kun saimme miehen saareen. Me hiivittiinkin siitä tuplanoloine juttuinemme vähin äänin laiturin nokkaan ihastelemaan ilta-aurinkoa.

Kukkahattutätinä sitä täytyy olla erittäin kiitollinen, että kaikkien meidän lasten ystävien käytöstavat ovat sellaista luokkaa, joidenkalaisia toivoisin omien lastemmekin omaavan. Se tunne, kun sanat kiitos ja anteeksi tulevat automaattisesti lämmittää vanhan tädin minun sydäntäni kovin :) Monta kertaa keittiön ovesta kurkisti vieras lapsen pää ja huikkasi, että voinko auttaa jotenkin ♥ Havahduin siihen, että nämä tytöt alkavat olemaan siinä iässä, että heidän kanssaan pystyy myös juttelemaan ihan kaikesta. Toki ovat vielä lapsia, mutta toisaalta taas jo nuoria naisia. Uteliaita, puheliaita ja jos vertaan itseeni tuossa iässä niin jotenkin varttuneempia. Hyvällä tavalla, toki.

Hei, nyt kuulkaas iltalenkille ja saunaan! Palataan vielä illemmalla edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos niistä jälleen ♥

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. Instagramin puolella on nyt se viime sunnuntaina lupaamani arvonta; kommentoimalla mustikkamansikkakulhokuvan alle, voit voittaa 50 euron lahjakortin Lifeen sekä itsellesi että ystävällesi. Kantsii käydä osallistumassa! :)

 


perjantai 08. kesäkuu 2018

Fredagsmys goes mökki

MYÖHÄISILTAA IHANAT!

Viikon paras hetki on täällä. Tai oli, ihan tuossa reilu tunti sitten. Se hetki, kun oltiin purettu kauppakassit mökillä jääkaappiin, syötetty nuoriso (omat kaksi plus kolme extraa) ja viritelty itselle pikkusuolainen lautanen ulos terassille. Vähän aikaa viltin alla pystyi lukemaankin. Sitten tuli vilu ja sisätilat kutsuivat. Täältäkin pystyi hyvin vahtimaan sitä, että tuprutteliko saunan piipusta savua.

Tämän perjantain perjantaimyyssit tuntuvat hassulla tapaa haikealta. Niin kuin mikä tahansa ilta ilman sitä suurinta rakkautta ♥ Hetken aikaa kuitenkin ehdittiin tänään näkemään sangen kiireisen työviikon jälkeen. Mies toimi nimittäin kuskina, jotta pääsimme koko konkkaronkka venerantaan. Siitä lähti vielä jatkamaan matkaa pohjoisempaan. Huomen illalla onneksi saadaan työpäivän jälkeen toinen mökille yhdeksi yöksi meidän kanssa.

Vuosien aikana olen tullut tulokseen, että silloin kun on oikein kiire töissä, niin nämä perjantai-illat nousevat arvoon mittaamattomaan. Tieto siitä, että viikonloppu on vielä edessä on kultaa. Tieto siitä, että huomen aamulla saa nukkua pitkään on platinaa. Tyttöviisikko on tosin suunnitellut brunssihommia aamuksi. Pystyisiköhän sitä itse kuitenkin nukkumaan pitkään? :)

Nyt kahlaamaan tuota JoJo Myesin romskua loppuun, jotta saan aloittaa huomenna lukulaitteelle lataamani Vera Valan uusimman. Mökki, lukeminen ja huomiselle luvattu aurinko. Ei voi olla tiedossa muuta kuin huippuihana viikonloppu. Toivottavasti sielläkin 

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. nyt oli yhteydet niin huonot möksällä, että reilu tunti meni, että sain tämän postauksen eetteriin :D


torstai 07. kesäkuu 2018

Do what you love. Love what you do.

MOIKKA IHANAT!

Aina silloin tällöin kyselette mun töistä. Töistätöistä. Ajattelin nyt kertoa fiiliksiä tältä viikolta… Mun käsissä on maalia ja vaaleissa housuissa öljytahra. Saman sortin tahra koristi tänään töissä peilistä katsoessani poskipäätäni. Hiukset sojottivat sinne tänne ja kasvojen t-alue kiilteli siihen malliin, että ei ollut juuri ehtinyt päivän aikana fiksaileen. Ei ollut edes tarvis. Tällä viikolla olen eksynyt ihan uusille urille. Tuolla meidän pikkuisen perheyrityksen sisällä. Touhottanut menemään rouva hajamielisenä niin paljon, että askelmittariin on tullut samantien kymppitonni täyteen. Työpäivän aikana. Alkuun pyysin tuohon uuteen asiaan perehdytystä, mutta loput ajat olen klaarannut itse. Päässyt tekemään niitä juttuja, joita harvoin isoissa organisaatioissa pääsee. Saanut niin paljon uutta tietoa, että pää on nyt sitä täynnä. Uutta tietoa, jota prosessoin yön aikanakin heräten ahaa-elämykseen.

Vaikka maalitehtaassa olen ollut töissä jo ihan pikkutytöstä lähtien, myös siellä tuotannon puolella, niin tällä viikolla oppimani jutut ovat olleet niitä, joita en ole aiemmin tehnyt. Labrassa ollessani kuvittelin itselleni valkoisen takin päälle. Hetken olin kuin Brooke konsanaan belief-kankaansa (vai mikä se rypistymätön kangas nyt ikinä sitten olikaan…) kehittämisen parissa. Maalitehtaassa tosin ei ollut ihan niin mediaseksikäs ympäristö :D Olen oppinut tällä viikolla maalialan kemiaa ja jopa pitänyt siitä. Vaikka silloin kun sain lukiossa kemian kokeesta 4+ olin sitä mieltä, että en ikinä vapaaehtoisesti tee mitään kemiaan liittyvää työkseni.

Olen ollut vieraalla töissä ja olen ollut osakkaana yrityksessä. Molemmissa on puolensa, mutta itselläni virtaa niin paljon yrittäjän verta tuolla suonissa, että se kiehtoo. Riskinotto ja vapaus. Mahdollisuudet vaikka mihin. En tiedä olisiko musta edes enää olemaan muilla töissä. Vaikka silloin kun olin, niin työntekoon oli kovin yrittäjämäinen ote. Hanskat eivät sielläkään tippuneet klo 16 eikä ajatukset olleet työasioissa vain työaikana. Silti jotenkin se vapaus siitä, että en ole sidottu tiettyyn toimenkuvaan on se, joka on yksi tämän yrittämisen parhaita puolia. Saan liata kädet, jos niin tahdon. Aikoinaan erään ison tehtaan markkinointiassarina ollessani pyysin päästä edes päiväksi tehtaan puolelle töihin. Sinne, missä se kunnon työ tapahtuu. Katsomaan, miten tuote syntyy ja tekemään käsilläni. En päässyt. Koska toimenkuva.

Mulla on edelleen käsissä maalia ja vaaleissa housuissa ravistajasta (sävytetty maalipurkki laitetaan ravistajaan, jotta sävypastat sekoittuvat) tullut öljytahra, joka tuskin lähtee pesussa. Poskipääni on puhtaat, mutta hiukset sojottavat edelleen sinne tänne. Kasvotkin kiiltelevät. Tällä viikolla on ollut ”tilanne päällä” monta kertaa. Yhtä monta kertaa ollaan puhallettu yhteen hiileen kaikkien ihanien työkavereiden kanssa aamukahvilla ja todettu, että hei – tästäkin selvitään. Ja niin siitä onkin selvitty ♥ Kyllä se on kuulkaas se työn mielekkyys, joka määrittelee isolta osin elämän mielekkyyden. Minua on siunattu ihan älyttömän stressaavilla, jalat maahan palauttavilla työpäivillä, ihan älyttömän ihanilla, pään pilviin nostavilla työpäivillä, ihan älyttömän kivoilla, maailman parhaimmilla työkavereilla ja ihan älyttömän vaihtelevalla ja mielenkiintoisella työnkuvalla. Ja mikä parasta, ihan älyttömän huikealla mahdollisuudella yrittää. Mahdollisuudella työllistää ja tuoda leipä 11-12 muunkin perheen pöytään.

Siinä on kuulkaa se perimmäinen syy, minkä takia jaksaa tsempata myös niinä päivinä, kun ei ihan olisi siihen paukkuja. Ei tätä tehdä vain itsensä takia. Vaan myös niiden muiden.

TORSTAI-ILTATERKUIN,

PS. mulla alkaa viikon päästä 1,5 viikon loma, mikä tarkoittaa sitä, että blogikin palannee tuttuun postausrytmiinsä – pahoitteluni, että nyt on ollut vähän hiljaista. Tiedän että te ymmärrätte