keskiviikko 15. toukokuu 2019

Piharemontti on viimein valmis (ennen/jälkeen kuvia)

MOIKKA IHANAT!

Sitä helposti silmä tottuu tiettyyn näkyyn. Näin jälkikäteen ajattelin jo hetken, että eihän tuo piha viime vuonna tähän aikaan nyt niin kamala ollut. Heh, aika on tainnut kullata muistot. Onneksi löysin viime toukokuun 8. päivä pihasta nappaisemani kuvat. Olihan tuo piha nyt maalämmön porauksen, salaojien ja talorempan jälkeen kokolailla myllätty. Täynnä roinaa ja rompetta. Nyt kun piharemontti on vihdosta viimein valmis, niin tuntuu ihan uskomattomalta. Siitä tuli juurikin niin ihana kuin mitä olimme toivoneet.

Kokosin alle ensin ennen kuvan (kuvia) tietystä kulmasta otettuna ja sitten tilanteen nyt. Kuvat otin eilen illalla, kun olin juuri pessyt etupihan kiveyksen. Ilta-aurinko paistoi lämpimästi ja siinä pihalla kävellessäni mietin, että yksi remonttien ehdottomia plussapuolia niin sisätiloissa kuin ulkonakin, on nähdä omat suunnitelmansa toteutuksen jälkeen.

Autokatoksen ja orapihlaja-aidan väliin jäi melko leveä kaistale. Sitä emme turhaan alkaneet laittamaan pihalaatalla (tässä kohtaa iski piheys :D), vaan se täytettiin tuolla samalla vähän isommalla murskeella kuin mitä talon sokkelin vierustatkin ovat. Orapihlaja-aidan viereen levittelimme kuorikkeen. Vaikka tuota kuoriketta vähän inhoankin, niin peittäähän se kivasti rikkaruohot (ainakin toistaiseksi) ja tuo sellaista freesimpää ilmettä!

Autokatos pitää sutia menemään pintamaalilla (kahteen kertaan) joku päivä ja lipputanko maalata. Myös takapihan muurin eteen on tarkoitus laittaa kuunlinjaa ja vielä perustaa terassin takaseinustalle perennapenkki. Sit se on siinä! Tai ainakin näin kuvittelisin. Tietäen kuitenkin jossain sisimmässäni, että piha ei ole ikinä valmis :)

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 14. toukokuu 2019

Omnomnom – pyttipannu uunissa!

HEI HELLUREI!

Jos ette halua kuulla uusimmasta villityksestäni, niin älkäähän menkö IG Storiesin puolelle. Jos taas haluatte kuulla uusimmasta villityksestäni, niin tervemenoa ;D  Eilen aloitimme molempien tyttöjen kanssa tuon maailmaa mullistaneen curly girl -metodin ja sen lisäksi, että miehen t-paita varasto on meidän käytössä, on veskiin ilmestynyt jos jonkinlaisia marketista ostettuja putiloita. Aamulla heräsin harakan pesä päässä, mutta pienen taltuttamisen jälkeen tuosta muokkaantui ihan ok kuontalo. Kotitoimistopäivälle nyt ainakin :) Se, kauanko tämä villitys jatkuu, on mysteeri, mutta jo tämän yhden kerran jälkeen huomaan, että hiukseni nauttivat niin paljon kosteudesta, että vetävät kikkuralle ilomielin.

Ilosta sykkyrälle meni taas koko kroppa tämän päivän lounaan ansiosta. Eilisen uunissa tekemäni pyttipannun jämät maistuivat niin hyvältä vielä tänäänkin, että voi pojat. Viikonloppuna storiesin puolella esittelemäni lättäperunat saivat aikaan liki viestitulvan. Nehän ovat maailman helpoin perunaruoka; eilisen perunat lätätään haarukalla, lusikalla tai vaikka lasin pohjalla ”lätäksi” vuoan pohjalle. Itse kaadan lättäperunoiden päälle aina maustettua öljyseosta. Usein valkosipulilla ja suolalla maustettua. Viikonlopun lättäperunoihin laitoin ruohosipulia valkosipulin sijaan.

Eilen jatkojalostin lättäperunaideaa ja tein niistä lihattoman spydärin. Vain taivas on rajana, näihin kun sopii sekoittaa mitä vain.

PYTTIPANNU UUNISSA

keitettyjä perunoita
loraus öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
kananmunaa
kirsikkatomaattia
tuoretta chiliä
oreganoa
fetajuustoa

päälle: kevätsipulia

-painele perunoita kevyesti haarukalla
-ripsottele päälle öljyä, sormisuolaa, mustapippuria, puolitettuja kirsikkatomaatteja, oreganoa, murusteltua fetaa ja pienisteltyä chiliä
-lisää maun mukaan kananmunaa (mä lisäsin neljä)
-paista 200 asteessa 10 minuuttia, nosta grillivastuksen alle vielä niin kauaksi aikaa, että tomaatit ja feta ottavat vähän väriä
-tarjoile silputun kevätsipulin kanssaID

Lisäksi meillä tarjolla oli sämpylöitä ja pitkästä aikaa tillivoita. Tillivoita tulee syötyä kesällä varsinkin uusien perunoiden kanssa, mutta jotenkin se sopi tämän keväisen spydärinkin kanssa ihan mielettömän hyvin yksiin!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 13. toukokuu 2019

Ajatusvirtaa alkuviikkoon

HEISSULI

ja oikein aurinkoista maanantaita! Olipahan ihana viikonloppu, toivottavasti sielläkin. Vaikka juu, äitienpäiväviikonloppu herkisti tavallaan ja sai kaipaamaan. Kovastikin. Mutta visiitti haudalle kauniin äitienpäiväruusun kanssa helpotti ikävää. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä tunteena ihan älytön kiitollisuuden tunne. Jotain olen elämässäni tehnyt oikein, kun mulle on siunaantunut tuollaisia kultakimpaleita vierelleni. Sellaisia kultakimpaleita, jotka loistavat arjen keskellä ja jotka osaavat viedä mut tunneskaalassa pidemmälle kuin mitä ikinä olisin osannutkaan ajatella. Tunteet, ne ääripäiden tunteetkin, ovat erittäin tervetulleita. Vaikka joskus aina totean ääneen, että ei ole kiva olla niin herkkä, niin ilomielin otan kuitenkin tunteet vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä tietää elävänsä, kun tuntee.

Viikonlopun jäljiltä kiitollisuuden myötä ajatusvirran mukana seilaavat he, keiden kanssa viikonloppuna olin tekemisissä. Eli oma perhe, mukaan lukien myös miehen vanhemmat, jotka luen perheeseeni. Aluksi olivat sitä mieltä, etteivät mökille tule (kautta rantain olisi voinut oksitauti tarttua meihin). Saimme heidät ylipuhuttua ja mikä onni olikaan seurata sivusta isovanhempien ja lasten touhuilua. Meillä on ollut siitä hyvin asiat, että molempien vanhemmat ovat olleet ihan lähellä. Molempien vanhempia on nähty viikottain. Omiani taannoin liki päivittäin. Se on suuri siunaus ei vain isovanhemmille, vaan myös lapsille. Toivon, että isona heilläkin on mitä muistella. Itse muistelen usein omia isovanhempiani ja touhuiluja heidän kanssaan. Varsinkin sitä, kun telkesin pikkutyttönä Oriveden mummun ulkohuussiin ja pappa mietti päänsä puhki, minne mummu on mennyt :D

”Mikä onni on, niin lapsille kuin isovanhemmillekin, että ovat kiinteä osa toistensa elämää.

Vaikka olen ikuinen optimisti ja taivaanrannan maalari, niin minussa asuu myös hyvin vahvasti realisti. En ole koskaan odottanut elämältä liikoja. Osannut iloita niistä pienistä positiivisista asioista, joita tapahtuu. Menneen viikonlopun yksi kohokohdista oli lauantaipäivän sää. Saaressa, jossa yleensä tulee ja on kylmä, oli ihanan lämmin. Hyvin tarkeni paitahihasillaan istua ulkosohvalla ja katsella ohi lipuvia joutsenia. Toisaalta taas yhtä paljon nautin sateenropinasta, joka alkoi lauantai-iltana. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta silti olen sitä mieltä, että parempi pitää mieli avoimena ja ottaa vastaan elämä sellaisena kuin se on. Ei ainakaan tipu liian korkealta.

”Kun ei odota liikoja, ei tule pettymyksiä.

Perjantaina vähän ihmettelin mökille ajellessamme, että kun mies ei ole puhunut mitään äitienpäiväruususta. Mummulle sellainen ostettiin, mutta mietin pienessä mielessäni, että näinköhän mies on kaiken työkiireen keskellä unohtanut, että mäkin olen äiti. Vaikken todellakaan mitään lahjoja edes odottanut. Pikkuisemman velmu katse auton takapenkillä oli paljastava. Lopulta sain tietää, että muu perhe oli perustanut whatsup-ryhmän liittyen äitienpäiväyllätykseen, jonka olivat mulle järkänneet. Se että meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia, tuli mulle ihan uutena tietona :) Itse kun möläytän aina kaikki yllätyksiksi tarkoittamani jutut ennen yllätystä. Olen vaan liian intsinä pitämään yllätyksiä sisälläni.

”Meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia.

Ja kun se salaisuus on vielä sellainen, johon oli oikeasti nähty ajatusta. Olin sulaa vahaa. Miehen kanssa taannoin kävimme ensimmäisen kerran ulkona treffeillä (ellei kebabbilaa oteta huomioon) Tiiliholvissa. Jota kuinkin 17 vuotta sitten näinä päivinä. Muistan kyselleeni meidän äidiltä, että mihin kannattaisi mennä vähän hienommin syömään. Äiti varasi meille pöydän Tiiliholvista. Joimme alkuun martinit (älkää kysykö miksi) ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Eilen, 17 vuoden jälkeen, palasimme ensimmäisen kerran tuonne samaan paikkaan. Maan alle. Martineja ei tällä kertaa nautittu, mutta ruoka vei jälleen kielen mennessään. Vieressä istui se sama hottis kuin 17 vuotta sittenkin ja mietin, että tästä täytyy tulla tapa. 17 vuoden päästä pöydän ympärillä on toivottavasti vielä enemmän rakkaita.

”Omaan aviomieheen voi rakastua uudelleen ja uudelleen.

Sellaisin ajatuksin uuteen viikkoon. Ruokareseptejä olette taas kyselleet, sellaisia luvassa ainakin tällä viikolla ja lisäksi pihan esittelyä. Ihanaa kun se on nyt valmis!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA,