tiistai 16. heinäkuun 2019

Ilosointuja korville

HELLUREI!

Saaressa vietellään raukeaa sadepäivää. Kannettavat sylissä, villasukat jalassa ja kahvikuppi vieressä. Nougat jätskiä kulhossa. Ei lainkaan hassumpi tapa tehdä töitä 🙂

Monenko vanhoina teidän lapset ovat jääneet yksin kotiin yöksi? Meillä eivät ole vielä jääneet (ovat nyt 12 ja 14 v) ja olenkin vähän sitä mieltä, että eivät suostuisi loppupeleistä edes jäämään. Viime kesään asti lapset ovat mielellään mökkeilleet, mutta sitten alkoi vähän tulemaan eripuraa siitä, kuinka paljon mökillä vietämme aikaa. Tuohon astihan olimme kokolailla aina olleet koko kesäloman mökillä, lukuunottamatta satunnaisia visiittejä kaupunkiin. Toukokuun alusta syyskuun loppuun liki joka viikonloppu kului mökillä.

Tänä kesänä aika ystävien kanssa on kiilannut ohi mökkeilystä. Vaikka me vanhemmat voisimme likipitäen muuttaa kesäksi mökille, niin tiedostamme vallan hyvin sen, että tuossa iässä kuin missä meidän tytöt nyt ovat, niin elämässä on niin paljon muutakin. Kuin vanhempien kanssa mökkeily. Täytyy keksiä uudet pelisäännöt niin, että kaikki nauttivat kesästä. Eikä itsekkäästi pakottaa toisia olemaan mökillä silloin, kun eivät halua.

Sen takia meinasin alkaa eilen itkemään ilosta (mind you, olen äärimmäisen herkkä ;D), kun esikoinen sanoi Seitsemisestä tullessamme, että onko meidän pakko lähteä huomenna kotiin…voisimme olla ainakin vielä pari yötä. Korvat liki tippuivat päästäni tuon kuullessani. Ja kun alkuun mietin, että tämä neljä yötä on maksimi, jonka lapset ystävineen haluavat mökillä viettää. Lupasin, että katsotaan asiaa tänään.

Eilen illalla ennen puolta yötä kävin mökin pihamaalla nuuskuttelemassa sateen tuoksua ja kuulostelin tyttöjen mökistä kuuluvaa kikatusta. Siinä missä sydän oli aiemmin pakahtunut toisen pyynnöstä jäädä mökille pidemmäksi aikaa, oli kikatus myös ilosointuja korvilleni.

Tänään aamulla aloin pikkuisen pakkailemaan ja valmistelemaan kotiinlähtöä. Tytöt kömpivät pari tuntia sitten ylös ja huomasivat pakaasit. ”Onko meidän pakko lähteä jo nyt?” Niinpä peruttiin illan tiiaika ja siirrettiin golf huomen illalle. Mikäs meillä täällä ollessa. Pääasia, että huomen aamusta ollaan kaupungissa, kun velvoitteet kutsuvat.

Lapset menivät juuri tonkimaan matoja, haluavat kalastamaan. Mä taidan laittaa päiväsaunan tulille ja nyt kun päivään tuli ylimääräisiä mökkitunteja, voisin käydä saunan lämpiämisen aikana vähän katsastamassa mustikkamättäitä tuolla saunan takana. Vähän inhokkihommaani tuo mustikoiden poimiminen, mutta talvella sitä kiittää joka aamu itseään, kun pakkasesta puuron päälle kaivaa mustikoita 🙂

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


14 Responses to “Ilosointuja korville”

  1. Emilia sanoo:

    Terkkuja mökiltä myös! Samojen juttujen kanssa painitaan, meillä siis 12 ja 14v pojat ja jo viime kesänä alkoi mökkeily olla melkoista tervanjuontia. Nyt on kuitenkin mennyt yllättävän hyvin. On oltu täällä jo viikko, eikä vielä ole tullut pahaa vastarintaa. Asiaa edesauttaa se, että seurana oli pari päivää serkku ja naapuripitäjästä löytyy skeittiparkki 😊. Uiminen ja saunominen on myös molemmille ollut tosi mieluista,ja virvelöinti, joten kaikki mennyt paljon paremmin kun odotin. Itsekin olen miettinyt tuota, milloin lapset voisi jättää keskenään yöksi kotiin ja tullut siihen tulokseen, ettei se kyllä vielä pariin vuoteen ainakaan ole mahdollista. Riippuu tietysti paljon lapsista.

    Kivoja kesäpäiviä sinne!

    • Maria sanoo:

      Moikka emilia!

      Hei ihana kuulla, että siellä on mökkeilty jopa jo viikko ”hyvien tuulien alla” 🙂 Sepäs se just onkin, että kunhan vain on mökillä tekemistä niin lapset viihtyvät. Meilläkin on periaate, että aina saavat ottaa ystäviään mukaan.

      Me ollaan vähän ajateltu, että kun esikoinen on ensi vuonna 15 vuotta, niin sitten voisi kokeilla tuota yksin kotona yön yli olemista. Esikoinen on kyllä luonteeltaan niin vastuuntuntoinen, että voisin hyvin nyt jo jättää yöksi. Mutta ei halua jäädä. Pienempi tosin olisi valmis jäämään, mutta emme suostu jättämään 😉

      Aurinkoista torstaita ♥

  2. Teija sanoo:

    Moi Maria!
    Meidän tytsy 15 v on ollut nyt ekaa kesää yksin kotona muun perheen mökkeillessä. Ihan hyvin on mennyt toistaiseksi, vaikkakin teini pörrää mautonsa kanssa kylillä luvattoman myöhään. Pakko oli antaa jäädä, kun toinen kärsi mökillä olosta. Huomenna lähdetään Gdanskiin kolmeksi päiväksi. Nuo taitavat olla ainoat lomapäivät, jotka vietämme tänä kesänä koko perheen kesken. Onneksi meidän poju 12 v lähtee mökkeilemään vielä mielellään. Toivottavasti viihtyy iskän kalakaverina pidempään kuin siskonsa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Teija

      ja hei just näin mekin ollaan ajateltu; ehkä sitten ensi vuonna, kun esikoinen on 15 v, saa jäädä kotiin yöksi. Hän on luonteeltaan niin vastuuntuntoinen, että voisi hyvillä mielin jättää jo nyt. Mutta ei ole halunnut jäädä. Pienempi taas on vähän eriluontoinen ja vaikka kuinka haluaisi jäädä, niin ei jätetä 😉

      Oiiii, ihanaa Gdanskin reissua teille ja aurinkoisia kesäpäiviä ♥

  3. Sanna sanoo:

    Terkut mökiltä. Meillä on 15-v. poika, joka olisi mieluiten koko ajan mökillä ja niin me aina melkein ollaankin kun mulla on koko kesä lomaa. Ja meidän mökki on ainut tässä saaressa eikä meillä ole sähköjä ja juokseva vesi on sitten, jos poika juoksee kanisterit käsissä. 😂
    En kyllä pistä hanttiin. Täällä sielu lepää

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna!

      Ihana kuulla, että siellä poitsu mökkeilee mielellään 🙂 Meillä tytöt nauttivat mökkeilystä, kun pääsevät mökille asti. Mutta tämä mökille lähteminen on se suurin ongelma; ehkä osin ikään kuuluvaa periaatekiukkua ;D

      Nautinnollisia kesäpäiviä sinne ja ihania mökkeilyjä ♥

  4. Riina sanoo:

    Vähän samaa ”virittelytaajuutta” on meillä 10- ja 12-vuotiaissa tytöissä jo välillä..yksin uskaltaisin jättää kotiin yöksi vasta 15-vuotiaana. Kun ovat kaverinsa kanssa touhuissa mukana, viihtyvät missä vaan – ja rahapalkasta yhdessä säännöllisen epäsäännöllisesti apuna erinäisissä askareissa 🙂 Kun ei ole kuukausi/vkorahaa automaattina, ihan hyvä systeemi näin.

    Kiitos muuten Tren ravintolavinkeistä! En muista, kiitinkö jo. Käytiin testaamassa kuun alussa. Ja huh missä muutoksessa Tre! Kaikkialla rakennetaan!

    • Maria sanoo:

      Heipsun Riina!

      Ihana kuulla, ettemme ole ainoita näiden ”ongelmien” kanssa 🙂 Meillä on kans aina kaverit tervetulleita mökille ja silloin ei ole mitään ongelmia viihtyvyyden kanssa. Välillä tuntuu, että kuuluu ikään tuo ettei pelkästään vanhempien kanssa ole cool olla 😉

      Jep, samoilla linjoilla – meillä esikoinen täyttää ensi vuonna 15 vuotta, joten silloin saa jäädä kotiin. Nyt ei edes vielä haluaisi, mutta tuo pienempi on ihan mahdoton…ja häntä nyt ei ainakaan voi jättää kotiin yksin yöksi ;D

      Hei olehan hyvä! Juu, Tampereen keskusta on ihan härdelliä…sääliksi käy turisteja jotka tänne tulevat :/

      Aurinkoista torstaita ♥

      • Sari sanoo:

        Hei! Ei tarvii sääliä turisteja 😀 😀 Turistitkin ilahtuu siitä, että Suomesta löytyy paikkakunta, missä uskalletaan tehdä ja olla rohkeita! 🙂 Nokka pystyyn ja hymyä huuleen! (PS Oli aikakin maalaismansella uusiutua.)

        • Maria sanoo:

          Moikka Sari

          ja hei onhan se näinkin 😀

          Ilman muuta ratikka on hyvä juttu, mutta tuo keskustan (väliaikainen) autioituminen ja kauppojen ajautuminen konkurssiin tämän rakennustyömaan takia ei ole hyvä juttu.

          Suloista sunnuntai-iltaa ♥

  5. Sari sanoo:

    Hei,

    Meillä poika 12 vuotias ja viime talvena oli yksin kotona yhden yön, nyt kesällä ollut kaksi yötä yksin ja hyvin pärjää! Toki aina joku lähellä valmiudessa jos tulisi tarve!

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja hei näinhän se on, että on ihan lapsen luonteesta kiinni; meillä olisin hyvin voinut jättää kans esikoisen jo 12-vuotiaana kotiin yöksi. Mutta tuota kuopusta 12 v. en uskalla vielä jättää. Sen verran ovat eriluonteisia 😀

      Aurinkoista torstaita ♥

  6. Nina sanoo:

    Meillä tänä kesänä vasta ekaa kesää mökkipaikka joten ei kokemusta aiemmilta vuosilta mutta poika 13v ollut sekä yksin (yhden yön) että siskonsa pian 16v kanssa (kaksi yötä) kotona kun me olemme mökkeilleet muiden lasten kanssa.
    Ovat fiksuja nuoria ja pärjäävät, ollaan yhteydessä useamman kerran päivän aikana, ainut mitä mietin on ruokailut. Vaikka olisi mitä jääkaapissa, mielummin käyvät ulkona syömässä, varsinkin poika, jos edes muistaa syödä. Taitaa johtua kyllä ihastumisesta enemmin tämä kuin nälästä 😉

    • Maria sanoo:

      Moikka Nina!

      Tuo kuulostaa kyllä hyvältä; lapsesta riippuen pystyvät hyvin olemaan kotona yötä aiemminkin kuin vasta 15 v täytettyään 🙂

      Hih, mä katos kans mietin just noita ruokailuja…voisi olla, että lähi-Hese saa kanttisasiakkaat, kun tytöt jäävät kotiin ;D

      Ihanaa viikonloppua ♥

Kommentoi