keskiviikko 10. heinäkuun 2019

Musta senkki ♥

HIPSHEI HELLUREI JA HYVÄÄ KESKIVIIKKOILTAA!

Mikä siinä onkaan, että kun aamulla herätyskello soi ja silmät ristissä suorittaa aamutoimenpiteet, sitä aina vannoo menevänsä illalla ajoissa nukkumaan. Joka ikinen kerta. Tämä harvoin pätee talvella, mutta vielä harvemmin kesällä. Täällä sitä kukutaan, vaikka jälleen huomen aamulla se kello pirisee. Ja jälleen tietää suorittavansa ne aamutoimenpiteet silmät ristissä. Oh well, kerrankos sitä vaan kesää vuodessa vietetään 😀

Kerroin IG:n puolella, että mulla on ollut pitkästä aikaa tietynlaista reissun jälkeistä haikeutta ilmassa. Yleensä kotihiirenä olen niin innoissani kotiinpaluusta, että reissuhaikeutta ei ole tullut. Mutta tällä kertaa on vähän ollut sopeutumisvaikeuksia. Tai sitten tämä pätkittäin lomien pitäminen ei oikein sovi minulle. Ehkä ensi vuonna saa pidettyä lomat taas putkeen. Olen jo pidempään miettinyt, että tuo äidin ja iskän senkki voisi siirtyä vaihteeksi ruokatilasta olohuoneeseen. Juurikin tuohon samaan paikkaan, missä se aina oli. Se on tottunut olemaan siinä ruskeana, mutta parin vuoden takaisen öljyvahakäsittelyni jälkeen siitä tuli musta. Mustana siinä näkyy nuo patinoituneet kohdatkin jotenkin selvemmin. Tuoden senkille sielun.

Tänään sain esikoisen ylipuhuttua rymsteeraustalkoisiin. Tuo senkki painaa tsiljoona kiloa, mutta pyyhkeiden avulla saimme sen siirrettyä. Ja avot, siihen omalle paikalleen se sopii kuin nakutettu. Siinä on tällä hetkellä päällä nuo samat valaisimet, jotka äidilläkin siinä oli. Valaisimet, sisutustavara ja seinällä olevat jutut vielä hakevat paikkaansa, mutta jotenkin rymsteeraamisen ansiosta se reissuhaikeuskin hieman lieveni.

Senkin päällä tuo sunnuntaina takapihalta poimimani kimppu jatkaa kukoistamistaan. Ei ihan heti uskoisi, että nuo valkoiset hörselöt ovat korianteria. Eivät tosin tuo sitä korianterin saippuaisuutta sisustukseen tuoksun muodossa, mutta muuten ovat ilo silmälle. Tänään on rymsteerauksen lisäksi ehditty myös golfkurssille ja laitepilatekseen. Siirretty muutama puska ja istutettu jasmike. Töiden lisäksi. Toisaalta nautin näistä herätyskellon herättämistä päivistä. Ainakin ehtii tehdä paljon – ehtii nauttimaan kesästä täysillä! 🙂

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

 


12 Responses to “Musta senkki ♥”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Senkki sopii tuohon täydellisesti ja on ihana mustana <3

    • Maria sanoo:

      Heipsan Sari

      ja voi kiitos ♥

      Siellä myös oli tehty onnistuneita rympsteerauksia, kävin IG:ssä kurkkimassa 🙂

      Ihanaa torstaita! ♥

  2. Iinu sanoo:

    Moikka, myös täällä reissun jälkeistä haikeutta ja matkakuumetta. Ilmeisesti matka oli liian kiva, kun yleensä itsekin tykkään myös kotona olemisesta. Mutta nyt…sitä haluaisi taas matkalle?! Höh. Senkin paikalle peukku!

    • Maria sanoo:

      Moikka Iinu

      ja just näin olen ajatellut; mitä ihanampi reissu, sitä vaikeampi on palata kotiin! 🙂 Ja juu, tuo matkakuume kivan reissun jälkeen on ihan infernaalinen 😀

      Aika auttaa, tsemppiä sinne kotiutumiseen ♥

  3. R sanoo:

    No että, näyttää paljon paremmalta nyt kuin aiemmin. Jotenkin keveämmän näköistä?
    Mulla on nyt tänä kesänä ollut enemmän haikeus siitä, että ei ole enää sitä isukkiakaan mitä olisi voinut käydä loman aikana moikkaamassa ja jeesimässä. Kotiutumisen tunne siinäkin oli omanlaisensa, kun parin viikon päästä tulit maalta kaupunkiin.
    Rymsteeraukset on kivoja! Lähinnä odotan että pääsen meidän kellariin heivaamaan tavaraa roskiin. Ja mikä estää ettenkö menisi jo nyt? Onhan kesää jäljellä, eikös vaan.

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos R ♥

      Samaa mieltä, ilme kepeni kummasti 🙂

      Voi ei…tuo on ihan totta, että isoissa elämänmuutoksissa elämä etsii uomaansa ja kotiutuminen on haastavaa.

      Hei meillä on samat suunnitelmat; yksi kellarin huone odottaa tuumasta toimeen panijoita 😀 Mutta mikä siinä on, että sitä siirtää ja siirtää. Mutta kuten sanoit, onhan kesää jäljellä 😉

      Ihanaa lauantaita ♥

  4. Riina sanoo:

    Oikein upea senkki ja hieno paikka! Onko pyöreä peili Pentikin? Kaunis katseenvangitsija! Terveiset Kuusamosta vaellusretkeltä!

    • Maria sanoo:

      Heippa Riina

      ja voi kiitos ♥

      Pyöreän peilin ostin Jyskistä alesta…mökille toisen samanmoisen 🙂

      Oiiii, nauttikaahan Kuusamosta ja kivaa viikonloppua ♥

  5. Marjo sanoo:

    Apua, nuo kuvasi saavat sydämen särkemään, ovat niin iihaaniiaa. Ja voi olla, etten pääsekään tänä kesänä Italiaan kuten niin monena kesänä aikaisemmin, voih. Ensi viikolla pääsen kuitenkin matkanteon makuun, lennän pitkäksi viikonlopuksi Wieniin. Elokuussa odottaa vielä toinen pitkä viikonloppu – Lissabonissa. Sydän on kuitenkin aina Italiassa, niin se vain on. Mukavaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Marjo!

      Voi kiitos kaunis ♥

      Italia vein mun sydämen kertaheitolla – pakko päästä pian uudestaan!

      Wien ja Lissabon kuulostaa myös oikein hyville kohteille 🙂

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinnekin ♥

  6. Jukka sanoo:

    Hei! Olen etsinyt juuri tuon tapaista senkkiä, mustana. Mistä voisin löytää? Itsekin voisi maalata tummaksi, kunhan löytyisi sopiva senkki.

    • Maria sanoo:

      Hei Jukka!

      Tuo senkki on ostettu aikoinaan Kodin1:sestä (muistaakseni vuonna 2013). Yritin etsiä Kodin1:sen valikoimista, mutta enää sitä ei harmillisesti näytä olevan enää saatavilla.

      Toivotaan, että löydät jostain vastaavanlaisen 🙂

Kommentoi