torstai 13. kesäkuu 2019

Sinä selviät ♥

HEISSUN IHANAT!

En muista mitä etsin blogistani kolmen vuoden takaa, mutta jäin lukemaan kesäkuun 2016 postauksia. Hetken tunsin sen ahdistuksen tuolla syvällä sisällä. Sen, joka paheni joka askeleella, jonka Hatanpään Puistosairaalan parkkipaikalta kohti sairaalan ovia otin. Joka sai minut usein portaiden sijaan valitsemaan hissin. Vaikka kavuttavana olisi ollut vain yksi kerrosväli. Muistan millaisen äänen neurologisen osaston soittosummeri piti. Kuinka kauan matka ovilta äidin huoneeseen kesti. Muistan jopa sen näyn sairaalasängyssä. Korkeat poskipäät, posket lommolla. Langanlaihaksi riutuneet käsivarret ja syvälle silmäkuoppiin uponneet silmät, jotka tuijottivat, mutta eivät nähneet. Eivät tunteneet.
Tuossa vaiheessa sairautta oli selvää, että puhuttiin päivistä, maksimissaan viikosta. Kun oli edelliset puoli vuotta odottanut pelonsekaisin tuntein sairauden voittoa, ei osannut enää olla edes vihainen. Vain surullinen ja tietyllä tapaa sisimmässään helpottunut. Sellaisen taudin sairastaminen, josta ei parane, ei ole vaikeaa vain itse potilaalle, vaan myös lähipiirille. Uskon, että jossain tapauksissa vaikeampaa jopa lähipiirille. Lähtevän osa on usein helpompi.

Siellä ruutujen takana oli tuolloin lukijoita, jotka elivät samanlaista tuskaa. Sellaista elämänvaihetta, johon ei olisi ikinä uskonut joutuvansa. Sain ihan hurjan paljon lohtua ja voimaa teistä lukijoista. Ja se hetki, jota pelkäsin enemmän kuin ikinä maailmassa osoitti, että ihminen selviää yllättävän rankoista kokemuksista.

Nyt kun on kokenut kaksi tuollaista ”en tule ikinä selviämään” -hetkeä voin sanoa olevani vahvempi ihminen kuin ikinä. Olisinko tarvinnut näitä kokemuksia? En, mutta jos niistä jotain hyvää yrittää etsiä (niin kuin tapanani on kaikesta elämässä), niin sen olen oivaltanut että ihmisen aika on liian rajallinen siihen, että kinastelisi likaisista sukista lattialla, täyttämättä jääneestä tiskikoneesta tai valittaisi huonosta hiuspäivästä. Tuntisi kaunaa ja pikkumaisen itsekkäästi odottaisi ensin itse anteeksipyyntöä.

ID

Tiettyjä hetkiä ei voi ennalta elää. Jotta elämä jatkuu, on ne kuitenkin hyväksyttävä osana elämää ja elettävä piinallisen tuskallisista minuuteista toiseen. Sumussa. Keskittyä hengittämiseen.  Kunnes yhtenä päivänä huomaa hymyilevänsä enemmän kuin itkevänsä. Huomaa sumun hälvenneen. Minä selvisin – niin selviät sinäkin ♥

TORSTAITERKKUSIN,

 


16 Responses to “Sinä selviät ♥”

  1. Minna-Liisa sanoo:

    Kaunis kirjoitus, itse olen vielä matkalla suruni kanssa 🖤.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Minna-Liisa!

      Kiitos ja kovasti voimia sinne matkan varrelle ♥
      Vielä joku päivä helpottaa – toivottavasti kesäpäiviisi mahtuu myös aurinkoa surun keskelle ♥

  2. Hanna sanoo:

    Hei Maria,

    minä olen yksi niistä, jotka saivat sinulta vertaistukea 3 vuotta sitten. Muistan kuinka elin hengessä mukana, kun kerroit äitisi kunnon heikentymisestä ja kyyneleet silmissä seurasin tilanteen etenemistä. Siitä lähtien olen ollut blogisi uskollinen lukija ja ihailen positiivista asennettasi kaikista koettelemuksistasi huolimatta. Minun isäni elää edelleen. Kunto on heikko ja voimat vähissä, mutta äidin avustuksella pärjää kuitenkin toistaiseksi kotona. Jatkoajalla mennään.

    Kiitos ihanista kirjoituksistasi. Tämä on siitä kiva blogi, että täällä on asiaa laidasta laitaan. Välillä syvällistä pohdintaa ja välillä taas vähän kevyempää – sellaistahan tämä elämäkin on!

    Ihanaa kesää!

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Hanna

      ja minä muistankin, että elit silloin vahvasti mukana tukien – kiitos siitä ♥ Ihana kuulla, että isäsi on vielä luonanne. Vaikka välillä on varmastikin vaikeaa, niin yrittäkää nauttia yhteisistä hetkistä.

      Voi kiitos sinulle kauniista sanoistasi ja ihanaa kesää ♥

  3. Nina sanoo:

    Ihanaa,että sumu on lopultakin hälvenemässä. Vaikka ei koskaan unohda eikä hetkeäkään lakkaa rakastamasta, ikävä hellittää ja suru muuttuu päivä päivältä kevyemmäksi kantaa. Ja lopulta helmiksi elämän nauhaan jää jäljelle vain kauneimmat muistot. 💕

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Nina

      ja kyllä, ihanalta tämä tuntuu ♥

      Kyllä se pahin sumu onneksi on hellittänyt aikapäiviä sitten, mutta nyt noihin vanhoihin postauksiin palatessani huomasin, että loputkin rippeet ovat kadonneet.

      Kauniisti sanottu tuo viimeinen lause – sen voimin ihanaista viikonloppua sinne ♥

  4. Toinen Nina sanoo:

    ”En tajuu miten saat tän toimii, sul täytyy olla supervoimii…” ❤️

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Nina nro 2

      ja voi kiitos ♥ Välillä sitä tuntee itsensä supernaiseksi, mutta välillä taas kaikkea muuta. Mutta se on onneksi myös sallittua :)

      Ihanaa viikonloppua! ♥

  5. tintticee sanoo:

    Voi minä niin muistan nuo ajat, kun isäni eli viimeisiä viikkoja, päiviä, tunteja, minuutteja.. Siitä tulee meillä 3 vuotta syksyllä. Vieläkin joskus aivan kuin tuntisi isän läsnäolon, metsässä, pihakeinussa, pyörälenkillä. Pelkäsin, että kadotan mielestäni isän viimeisen hymyn ja tuoksun ja lämpimät kädet joissa oli aina tilaa lapsen lapsille. Tällä viikolla taas havahduin, ettei se muisto ole kadonnut mihinkään. ❤

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa

      ja voi ei, sielläkin koettu menetys ♥

      Sen läsnäolon kun kokee, tulee niin levollinen mieli. Se on yksi niistä asioista, joka auttaa eteenpäin. Onneksi muistot eivät katoa, vaan päinvastoin kun usein muistelee, niin ne vain vahvistuvat.

      Ihanaa viikonloppua ♥

  6. Ingrid sanoo:

    Voi muistan tuon ajanjakson ja nyt olen elänyt maanantaista asti samaa oman läheiseni kanssa. Vielä ei tiedä mikä on matkan pituus.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei!

      Voi Ingrid – hurjan paljon voimia sinne ♥ Olet ajatuksissani. Matkan pituudesta ei koskaan tiedä ja joskus tuntuu, että se tieto lisää tuskaa, kun sen saa.

      Kaikesta huolimatta, ihanaa viikonloppua! ♥

  7. Seija sanoo:

    Voimia teille kaikille❤️
    Kiitos Maria❤️taas niin 🙏kiitollinen kirjoitus selviytymisestä.
    Hetki sitten mietin just samoja asioita, miten elämä kolhii vuorollaan meitä kaikkia. On luovuttava, on päästettävä irti….
    Miten kiitollinen on,❤️ kun esim. saa mennä töihin ja palata terveenä kotiin❤️.
    Ajatus hyppii, en saanut oikein kirjoitettua joustavasti.
    Hyvää kesää ja voimia kaikille❤️
    seija

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Seija

      ja kiitos sinulle – hienosti kirjoitit ♥

      Terveys on kyllä sellainen, jonka eteen tekisi mitä vain. Mutta välillä tuntuu, että vaikka mitä tekisi, niin silti sairaus yllättää.

      Elämä on luopumista ja uuden kokemista. Mutta kaikessa monimuotoisuudessaan ja haavoittuvaisuudessaan loppujen lopuksi niin kovin arvokas ♥

      Ihania kesäpäiviä sinullekin ♥

  8. Emilia sanoo:

    Kaunis kirjoitus. Minäkin menetin isäni joitakin vuosia sitten. Ikävä on edelleen. Surun ja epätoivon tilalle on kuitenkin onneksi tullut kiitollisuus. Rakkaus jää.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Emilia

      ja lämmin kiitos ♥

      Se on niin tervetullut tunne tuo kiitollisuus. Sen ja rakkauden avulla jaksaa ♥

      Ihania kesäpäiviä!

Kommentoi