torstai 06. kesäkuun 2019

Kesä & ystävät

HELLUREI IHANAT!

Niin vain piti tulla eilen illalla heti jakamaan ihanan illan tunnelmia, mutta päädyimme istumaan miehen kanssa tuossa terassilla ystävien lähdettyä. Toinen kannettavan kanssa (when man’s gotta work, man’s gotta work 😉 ja mä silmät sirrillään omenapuun takaa laskevaa aurinkoa ihastellen.  Ajatellen, että ääsh – ehtiihän sitä koneelle huomennakin. Ensimmäinen oikein lämmin kesäilta omalla terassilla istuttuna tuntui ihanalle!

Tykkään kyllä kestitä vieraita ympäri vuoden, mutta kesävieraiden kestimisessä on sellainen tietynlainen letkeys. Ei se ole koskaan niin justiinsa, mutta kesällä vielä vähemmän. Suurin osa tarjottavista oli purkista suoraan tarjoiluastioihin kaadettuja. Osa ei ehtinyt edes tarjoiluastioihin.

Pöydän äärelle istui rakkaat ystävät, joiden kanssa suuntaamme kuun lopussa Toscanaan. Tarkoituksena oli suunnitella vähän reissua, kunnes illan päätteeksi huomasimme jutelleemme ihan muita. Niitä näitä, elämästä. Kesäisen kepeitä, mutta myös niistä elämän varjopuolista. Päätimme ottaa reissun päällä päivän kerrallaan ja tehdä suunnitelmat fiiliksen mukaan. Niin kuin lomalla kuuluukin. Ei stressiä, onneksi ollaan kaikki samoilla linjoilla.

Jälleen kerran eilen totesin, että minä ja gluteeniton leivonta ei tulla ihan juttuun. Focacciaan ei tullut sitä kuohkeutta, jota kaipasin. Siitä tuli jotenkin kosteaa ja ehkä vähän sitkeää. Mutta edes tämä ei lannistanut kesäillan fiilistä. Oliivien, maa-artisokan sydämien, juustojen, marjojen, kasvisten ja hummusdipin lisäksi tarjolle tein hunajameloni-mozzarella-parmankinkkusalaattia. Meloni kuin meloni toimii kesäillassa loistavasti. Lapsille ja miehille oli jälkkäriksi gelatoa. Me naisväki nautimme muutamista kesäisistä kuplista lasissa. Ajoi jälkiruoan aseman loistavasti.

Talvella tuntuu, että arki imaisee mukaansa eikä ehdi niin nähdä ystäviä. Sitä kaivautuu niinä vapaahetkinä vällyjen alle epäsosiaalistumaan. Tänä kesänä mulla on missiona treffata ystäviä koko vuoden edestä. Muutamat treffit onkin jo laitettu kalenteriin. Toiset niistä sellaiset, että tulee nähtyä monta ystävää kerralla. Mitenkähän se saunalautta heinäkuisessa illassa Näsijärvellä kelluu?  Kesä ja ystävät ♥

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

 

 


8 Responses to “Kesä & ystävät”

  1. Sanna sanoo:

    Voi nami, mikä herkkupöytä!Meillä saapuu heti ampparit,kun ruokalautasen pöytään nostan:(
    Ostinkin kivoja ”verkkokupuja”tarjoiluastioiden päälle ulos.Kivaa päivää!nimim.soijaa pukkaa

    • Maria sanoo:

      Kiitti Sanna!

      Yksu amppari meilläkin tuossa pörräsi, mutta lähti nopsaa livettiin 🙂 Ampparit ovat kyllä ilkeitä ja todentotta haittaavat välillä ulkona syömistä. Nuo verkkokuvut ovat muuten kätsyjä, sellaisia pitääkin ostaa!

      Soijaa pukkaa täälläkin, tai pukkasi; tulin töihin viilennettyyn toimistoon, niin jo kelpaa ;D

      Kivaa päivää sinnekin ♥

  2. ida ihana sanoo:

    Uskon, että se, että kaikki tarjottavat ei ole niin viimisen päälle vain rentouttaa tunnelmaa ja madaltaa kynnystä kokoontua taas ystäväporukalla syömään tai piknikille!:) Minun silmiini nämä näyttävät kyllä ihan täydellisiltä!
    Ihanalta kuulosti yhdessäolonne, mukavaa matkan odotusta!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Heippa Ida

      ja juurikin näin! En yleensäkään stressaa hirmuisesti tarjoiluista ja kesällä vielä vähemmän 😀

      Voi kiitos, ihanaa & aurinkoista perjantaita sinne! ♥

  3. Jenni sanoo:

    Meillä juhlitaan sunnuntaina kuopuksen 4-vee synttäreitä piääasiassa perhepiirissä ja taidankin matkia tuosta vähän fiilistä 😉 Jos mansikkabritan saisi leivottua, muuten voisi mennä puolivalmiilla ja kattaa vaan hedelmiä, marjoja ja kylmää pikkusuolaista pöytään (terassille). Ja jäistä juotavaa, lapsille ehkä mehujäitä. Hellepäivä kun on tiedossa 🙂 Vai oisko sulla joku ässä hihassa kahvipöytään? 😀 Vähän jotain rieskarullan tapaista ajattelin…

  4. Anna sanoo:

    Voi että kaunis kattaus, jälleen kerran <3
    Sitä mun piti kysyä, että minne päin Toscanaan olette matkaamassa? Jos jossakin haluaisin käydä ,Niin siellä, en oo vielä ikinä käynyt 🙂

    Ja jossain postauksessa mainitsit ohimennen, että olet myös puutarhuri. Mua jäänyt se mietityttämään,,enkä muista enää missä se luki, että oletko ammatiltasi puutarhurikin? En yhtään ihmettele näiden kukka yms istutusten puolesta, jos olisitkin. Ja kun muitakin, taimeja yms istuttelet:)

    Sun pitäs kyllä se Maria's bistro perustaa, niin ihanan näköisiä aina noi sun tekemät ruuat Ja leipomukset, sekä kauttaukset<3

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja voi kiitos ♥

      Me lähdetään Firenzestä n. 80 km länteenpäin, Pistoian lähelle. Eka kerta meilläkin tuolla suunnalla ja odotamme niin paljon 🙂

      En todellakaan ole puutarhuri, vaan nimenomaan sellainen ”tapan kaikki kasvit” -ihminen 😀 Se taisi olla tuossa yhdessä postauksessa, jonka otsikko oli ”Puutarhurin helppo ja herkullinen lounas”. Viitaten toki siihen, että kun tehtiin pihatöitä koko päivä.

      Mutta, pieni puutarhuri minussa on nostanut tämän kodin myötä päätään 😉 Nyt kasvit ovat vielä elossa ja satoakin ollaan saatu, joten ihan hyvin on lähtenyt tämä kotipuutarhurin pesti liikkeelle!

      Voi kiitos ♥ Rakastan ruoanlaittoa ja kattausta!

      Hei ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille! ♥

Kommentoi