maanantai 13. toukokuu 2019

Ajatusvirtaa alkuviikkoon

HEISSULI

ja oikein aurinkoista maanantaita! Olipahan ihana viikonloppu, toivottavasti sielläkin. Vaikka juu, äitienpäiväviikonloppu herkisti tavallaan ja sai kaipaamaan. Kovastikin. Mutta visiitti haudalle kauniin äitienpäiväruusun kanssa helpotti ikävää. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä tunteena ihan älytön kiitollisuuden tunne. Jotain olen elämässäni tehnyt oikein, kun mulle on siunaantunut tuollaisia kultakimpaleita vierelleni. Sellaisia kultakimpaleita, jotka loistavat arjen keskellä ja jotka osaavat viedä mut tunneskaalassa pidemmälle kuin mitä ikinä olisin osannutkaan ajatella. Tunteet, ne ääripäiden tunteetkin, ovat erittäin tervetulleita. Vaikka joskus aina totean ääneen, että ei ole kiva olla niin herkkä, niin ilomielin otan kuitenkin tunteet vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä tietää elävänsä, kun tuntee.

Viikonlopun jäljiltä kiitollisuuden myötä ajatusvirran mukana seilaavat he, keiden kanssa viikonloppuna olin tekemisissä. Eli oma perhe, mukaan lukien myös miehen vanhemmat, jotka luen perheeseeni. Aluksi olivat sitä mieltä, etteivät mökille tule (kautta rantain olisi voinut oksitauti tarttua meihin). Saimme heidät ylipuhuttua ja mikä onni olikaan seurata sivusta isovanhempien ja lasten touhuilua. Meillä on ollut siitä hyvin asiat, että molempien vanhemmat ovat olleet ihan lähellä. Molempien vanhempia on nähty viikottain. Omiani taannoin liki päivittäin. Se on suuri siunaus ei vain isovanhemmille, vaan myös lapsille. Toivon, että isona heilläkin on mitä muistella. Itse muistelen usein omia isovanhempiani ja touhuiluja heidän kanssaan. Varsinkin sitä, kun telkesin pikkutyttönä Oriveden mummun ulkohuussiin ja pappa mietti päänsä puhki, minne mummu on mennyt :D

”Mikä onni on, niin lapsille kuin isovanhemmillekin, että ovat kiinteä osa toistensa elämää.

Vaikka olen ikuinen optimisti ja taivaanrannan maalari, niin minussa asuu myös hyvin vahvasti realisti. En ole koskaan odottanut elämältä liikoja. Osannut iloita niistä pienistä positiivisista asioista, joita tapahtuu. Menneen viikonlopun yksi kohokohdista oli lauantaipäivän sää. Saaressa, jossa yleensä tulee ja on kylmä, oli ihanan lämmin. Hyvin tarkeni paitahihasillaan istua ulkosohvalla ja katsella ohi lipuvia joutsenia. Toisaalta taas yhtä paljon nautin sateenropinasta, joka alkoi lauantai-iltana. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta silti olen sitä mieltä, että parempi pitää mieli avoimena ja ottaa vastaan elämä sellaisena kuin se on. Ei ainakaan tipu liian korkealta.

”Kun ei odota liikoja, ei tule pettymyksiä.

Perjantaina vähän ihmettelin mökille ajellessamme, että kun mies ei ole puhunut mitään äitienpäiväruususta. Mummulle sellainen ostettiin, mutta mietin pienessä mielessäni, että näinköhän mies on kaiken työkiireen keskellä unohtanut, että mäkin olen äiti. Vaikken todellakaan mitään lahjoja edes odottanut. Pikkuisemman velmu katse auton takapenkillä oli paljastava. Lopulta sain tietää, että muu perhe oli perustanut whatsup-ryhmän liittyen äitienpäiväyllätykseen, jonka olivat mulle järkänneet. Se että meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia, tuli mulle ihan uutena tietona :) Itse kun möläytän aina kaikki yllätyksiksi tarkoittamani jutut ennen yllätystä. Olen vaan liian intsinä pitämään yllätyksiä sisälläni.

”Meidän lapset osaavat pitää salaisuuksia.

Ja kun se salaisuus on vielä sellainen, johon oli oikeasti nähty ajatusta. Olin sulaa vahaa. Miehen kanssa taannoin kävimme ensimmäisen kerran ulkona treffeillä (ellei kebabbilaa oteta huomioon) Tiiliholvissa. Jota kuinkin 17 vuotta sitten näinä päivinä. Muistan kyselleeni meidän äidiltä, että mihin kannattaisi mennä vähän hienommin syömään. Äiti varasi meille pöydän Tiiliholvista. Joimme alkuun martinit (älkää kysykö miksi) ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Eilen, 17 vuoden jälkeen, palasimme ensimmäisen kerran tuonne samaan paikkaan. Maan alle. Martineja ei tällä kertaa nautittu, mutta ruoka vei jälleen kielen mennessään. Vieressä istui se sama hottis kuin 17 vuotta sittenkin ja mietin, että tästä täytyy tulla tapa. 17 vuoden päästä pöydän ympärillä on toivottavasti vielä enemmän rakkaita.

”Omaan aviomieheen voi rakastua uudelleen ja uudelleen.

Sellaisin ajatuksin uuteen viikkoon. Ruokareseptejä olette taas kyselleet, sellaisia luvassa ainakin tällä viikolla ja lisäksi pihan esittelyä. Ihanaa kun se on nyt valmis!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


4 Responses to “Ajatusvirtaa alkuviikkoon”

  1. Seija sanoo:

    Ihanaa olla äiti💕. Ja ihanaa olla mummi! Ihana kirjoitus. Just itken kun postilaatikossa oli kortti, jossa kuukauden ikäiset varpaat oli väreillä painettu ja neljä vuotiaan käsi. Niin rakkaat. 💕

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Seija

      kiitos ja hei juurikin niin – äitiys on parasta, mutta voisin kuvitella että mummius on vielä parempaa ♥

      Oih, mikä ihana yllätys siellä on ollut postilaatikossa! :)

      Aurinkoista tiistaita ♥

  2. ida ihana sanoo:

    Voi, herkkiä ajatuksia ja onpa kauniita kuvia!:)
    Meilläkin oli ihana äitienpäiväviikonloppu perheen kanssa. Kyllä se yhdessäolo on vaan niin parasta <3

    Mukavaa viikkoa!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Ida

      ja kiitos kaunis ♥
      Tuo mökkisaari on niin kuvauksellinen, että siellä poikkeuksetta kuvat onnistuvat :D

      Ihana kuulla, että sielläkin nautittiin perheen parissa ♥

      Kivaa tiistaita! :)

Kommentoi