sunnuntai 28. huhtikuun 2019

Ikävä on tavallaan ihana tunne!

MOIKKAMOI IHANAT!

Mites siellä on viikonloppu sujunut? Oletteko nauttineet näistä ihanista kevätpäivistä? Onneksi on kuulkaa nuo lapset, jotka saavat vähän järkeä tämän hurahtaneen gardenistan pääkoppaan. Muistuttavat klo 16.37, että en ole syönyt lounasta (lasten lounas toki tuli hoidettua – kävivät ystäviensä kanssa kaupungissa ja napostelivat samalla huikopalaa). Ja johan tuo oli aika alkaa valmistamaan iltaruokaakin. Kesän ykkösherkku tulee olemaan tänä kesänä pasta primavera, kauden kasvisten sävyttämänä. Niin hyvää. Laitan reseptiä ensi viikolla tulemaan.

Ensi yönä saadaan vihdosta viimein mieskin kotiin neljän yön reissusta. Levänneenä, I hope. Tosin seitsemän golfkierrosta 3,5 päivään voi käydä kyllä voimille ;D  Onneksi on viikolla yksi arkivapaa, jolloin sitten lepuuttaa. Olen touhunnut näinä päivinä paljon, mutta aina välillä istuessani alas olen tuntenut pientä ikävää. Iltaisin skipannut kokonaan sohvan ja iltaohjelmat. Mennyt suoraan sänkyyn ja kuunnellut äänikirjaa. Kun mies on pois, en vaan osaa viettää iltojani tuolla kellarissa telkkaria katsoen. Joku puuttuu. Ihan kuin osa musta olisi amputoitu. Ja hei, olisi suuri rikos alkaa katsomaan meidän parisuhdesarjojen, the Blacklistin ja Wistingin uusimpia jaksoja ilman häntä.

Pari kertaa olen taas näiden päivien aikana miettinyt, kuinka onnellinen sitä olenkaan. En vain sen puolesta, että olen löytänyt elämäni rakkauden, vaan myös sen puolesta, että mulla on kotona toinen, joka kantaa arjessa vastuun. Aikuiskontakti, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Juttelukaveri. Ihminen, kenen kanssa viettää ilomielin aikaa. Näiden neljän päivän aikana olen kyllä saanut ihan samperin paljon aikaan. Trampoliini on koottu, on vedetty yhdet kaveriyökyläsynttärit. Siivottu ja saatu etupihan iso istutusallas vehreäksi. Tehty lisää istutuksia ja taas lisää istutuksia. Tänään viimeisenä tein istutusaltaan tuohon ulko-oven viereen.

Niin, että ei tässä touhuillessa ihan hirmuisesti ole ikävä ehtinyt iskemään. Mutta sillain sopivasti. Ikävä on toisaalta kovin terve tunne, tykkään mä. Se kertoo, että välittää siitä toisesta. Kaipaa häntä. Tässä tapauksessa voisin jopa väittää ikävän olevan ihana tunne. Verrattuna siihen ikävään, jota kokee heitä kohtaan, joita ei koskaan enää näe. Tässä ikävässä on toivoa. Tietää, että ikävä helpottaa ensi yönä klo 01.00.

Tässä vaiheessa viikonloppua olisi hyvä rauhoittua tulevaan viikkoon. Mutta ehei, lapset haluavat mökkirantaan ajelulle tsekkaamaan mökkijärven jäätilanteen. Näinköhän on, että se ei ole vieläkään sula…stay tuned IG Storyn puolella. Päivittelen jäätilannetta sinne! Ja hei, peukut pystyyn, eiks ni! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


4 Responses to “Ikävä on tavallaan ihana tunne!”

  1. Tia sanoo:

    Ihana postaus, ihanat kuvat ! Kiinnitin huomiota sun oven edessä oleviin orvokkeihin (vai ovatko orvokkeja?) – ihanan väriset!. Olen etsinyt just tuota väriskaalaa täksi kesäksi mutta en löydä mistään!

    • Maria sanoo:

      Heippa Tia

      ja voi kiitos ♥

      Juu, ovat orvokkeja! Ostin pääsiäisen pyhinä Plantagenista. Siellä oli tuota väriskaalaa tarjolla ainakin silloin ihan hirmuisesti. Sellaisissa kuuden seteissä myytiin 🙂

      Ihanaa alkavaa viikkoa ♥

  2. Marita sanoo:

    On suuri siunaus, jos on löytänyt vierelleen miehen, jonka kanssa jakaa arjen ilot ja surut ja toki myös käytännön työt. Ajan kuluessa yhteiset asiat vain lisääntyvät, kuten lasten tuomat elämänvaiheet ja kenties lastenlapsetkin sitten joskus. Maria, miehesi on myös onnekas, kun on saanut sinunlaisesi järkevän ja toimeliaan vaimon, jolla on rohkeutta elää omannäköistä, tasapainoista ja täyteläistä elämää surusta huolimatta. Surulla tarkoitan vanhempiesi menettämistä niin varhain.

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta Marita

      ja juurikin näin ♥

      Voih ja kiitos, niinhän sitä sanotaan, että suru on kunnia vieras. Olen oppinut kunnioittamaan sitä ja antamaan sille tilaa. Tämä on auttanut nauttimaan elämästä ja tavallaan antanut elämälle myös niin paljon syvyyttä. Enää ei elämän pikkukarikot hetkauta, vaan pystyn täysin rinnoin nauttimaan aivan pikkuisista jutuista arjesta. Liekö tuo vaikuttanut myös toimeliaisuuteeni, sillä olen sitä mieltä, että parempi tehdä tänään kuin huomenna. Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.

      Ihanaa alkanutta viikkoa ♥

Kommentoi