torstai 25. huhtikuun 2019

Kerro minulle kesästä!


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.


 

Kerro minulle kesästä! Siitä lapsuuden kesästä, jolloin suu maistui mansikalle. Kun avoimesta ikkunasta kuului linnunlaulu. Kun kesätuuli leyhytti verhon tanssimaan hiljalleen. Kerro minulle kesästä, siitä lapsuuden kesästä, kun vasta illalla pestiin tahmeat jäätelötahrat suupielistä. Kun peiton alta pilkisti kymmenen multaista mukulaa. Kun nenänpielet täyttyivät pisamoista ja kun iholla oli auringon jättämä lämpö. Kerro minulle kesästä, kehoitti pikkuisempi eräänä huhtikuun aurinkoisena päivänä. Kerroin mökkikesistä Teiskossa järven rannalla. Terttu-mummun ja Jussi-papan kanssa vietetyistä kesäpäivistä.

Heinäkuun helteisistä päivistä mökin verannalla, josta oli huikeat näkymät Näsijärvelle. Jonka pirttipöydän ääreen katettiin joka aamu, iltapäivä ja ilta keltavalkoinen Arabian astiasto. Tassista, jolle pappa kaatoi kahvia. Sokeripalasta, jonka asetti hampaiden väliin ja jonka läpi ryysti tassille kaatamaansa kahvia. Kerroin myös siitä, kun mummu opetti minut viisivuotiaana juomaan kahvia. Välillä ryystin papan oppien mukaan kahvin tassilta. Samalla kulmieni alta ylös katsoen. Saaden tuimakatseisen pohjanmaalaissyntyisen partasuun hieman virneeseen. Silmiin lämmön, jota harvoin näkyi.

Kuinka paljon muistoja, niin kesästä kuin vuoden varrellakin, tehdään ruokapöydän äärellä? Meidän perheessä niitä tehdään paljon. Katamme kauniisti, myös arkena ja istumme nauttimaan. Edes pieneksi hetkeksi. Arjen kultareunoja – niitä ovat nuo hetket. Suurta osaa arjen herkullisimmissa hetkissä näyttelevät kauniit astiat. Kun minulta kysyttiin halukkuutta yhteistyökampanjaan Arabian kanssa ja nimen omaan Arabian Huvila -sarjan kanssa, en epäröinyt hetkeäkään. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Arabian kanssa.

Kauniit, suunnittelija Heini Riitahuhdan suunnittelemat astiat vievät minut samantien ajatuksissani niihin lapsuuteni mökkikesiin. Arabian taideosastolla työskentelevä Heini Riitahuhta on tunnettu keramiikkataiteilija ja muotoilija. Arabialle Heini on suunnitellut tuotteita vuodesta 1998 alkaen. Suunnittelija on kiinnostunut vanhoista koristelumenetelmistä ja pehmeästä jäljestä, joka yhdistää monia Arabian tuotteita.

Vaaleanpunasävyinen Huvila-koriste jatkaa Arabian Rakastetut kuviot -sarjaa. Herkkä, vaaleanpunainen koriste on saanut inspiraationsa unelmista, unista ja lapsuuden kesistä mummolassa. Käsivarapiirrolla tehtyyn Huvila-koristeeseen on tuotu pehmeyttä kahdella kauniilla värillä. Syntyi koriste, jossa on ripaus menneitä aikoja ja vanhojen Suomi-filmien tunnelmaa. Koristeen kukkasen esikuvana on toiminut villiruusu.

Huvila-astiasarjaan kuuluvat Suomi 100 mukikokoelmasta tuttu 0,3 l muki, joka on mielestäni oikein hyvänkokoinen siinä mielessä, että menee niin kahvin- kuin teenjuojallekin. Myös mansikkamehun juomiseen oli oikein oiva. Sarjasta löytyy kahta eri kokoa lautasia, joista pienempi 19 cm lautanen menee mukin parina vaikka kakkulautasena. Isompi, 24 cm lautanen toimii toki ruoka- ja tarjoilulautasena, mutta meillä se toimitti myös kakkuvadin virkaa. Kuinka hyvälle maistuikaan kevään ensimmäinen mansikkapavlova!

Kauniista Huvila-kulhoista maistui tuona huhtikuun iltapäivänä jäätelö ja mansikat. Sen jälkeen myös aamupuuro. Valoisat kevätaamut ja nostalginen puurokulho ovat olleet minun aamujeni herkkuhetkiä viime aikoina. Huvila-sarjaan kuuluu myös nostalgisen muodon omaava tarjoilualusta. Sen muoto on identtinen aiemmin tuotannossa olleiden Arabian tarjoilualustojen kanssa. Kaunis litran vetoinen Huvila-kannu houkuttelee sisuksiinsa kesäistä tuoreista mansikoista mehustettua mehua, mutta se menee myös loistavasti maljakkona.

Istuimme rauhassa perheen kesken ruokapöydän äärellä ja juttelimme keväästä. Kesän odotuksesta ja meidän molempien vanhempien kesämuistoista. Mutta myös niistä muistoista, joita lapsilla on muodostunut kesistä. Toivottavasti meidänkin lapset pystyvät joskus kertomaan omille lapsilleen rakkaita kesämuistoja. Niitä muistoja, kun istuivat aikoinaan mummun ja vaarin kanssa keittiönpöydän äärellä.

Tuossa samassa kohtaa, jossa nykyinen ruokapöytämme sijaitsee. Kun vaari oli käynyt hakemassa Tammelantorilta mansikoita ja herneitä. Niistä hetkistä, kun siirtyivät ulos perkaamaan mansikoita omenapuiden katveeseen ja pakastamaan niitä talven mansikkakiisseleitä varten. Kun naapurin koira tuli omin luvin vierailulle mummulan pihaan ja sai nuolla lasten jäätelökulhot.

Mietin, mitkä ovat sellaisia tuotteita, joita muistan lapsuudestani. Ja joita meillä vieläkin käytetään. Arabian astiat ovat ehdottomasti sellaisia tuotteita. Arabia kun kattaa koko elämän, arjen ja juhlan. Minulle, kenelle kauniisti kattaminen on puoli ruokaa ja rakas harrastus, tulee Arabia kulkemaan rinnalla koko elämän ajan. Se on kuin ystävä, joka mukautuu uusiin elämänvaiheisiin ja tilanteisiin. Ystävä, joka piristää ja ystävä, joka muistuttaa niistä juurista. Muistoista, joihin kerta kerran jälkeen palaa. Varsinkin näin kesän kynnyksellä 

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,


4 Responses to “Kerro minulle kesästä!”

  1. Ida ihana sanoo:

    Olen aivan ihastunut tuohon Huvila-sarjaan!! Musta arabian astioista on se hyvää myös, että eri mallistot sopivat hyvin yhteen malliltaan ja kuosiltaan. Ei tarvitse heti olla sarjan kaikkia osia. Esim musta näitäkin voisi hyvin yhdistellä pastellisävyisten ja valkoisten teema ja koko astioiden tai miksei vaikka kesäisten Muumi-astioidenkin kanssa! 🙂

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Heipsan Ida!

      Tuo on niin ihana sarja ♥ Ja hei hyvä pointti; just samaa olen miettinyt Arabian astioiden kanssa. Menevät niin hyvin yhteen!

      Muumi-astiat muuten ovat yksiä suosikkejani. Ne, jos mitkä muistuttavat kesistä, sillä meillä Muumit majailevat kesämökillä 🙂

      Aurinkoista perjantaita ♥

  2. 🦉 sanoo:

    Minulla on käytössä edesmenneen isäni Ruska-kuppi 70-luvulta, kun olin pikkulapsi. Varjelen sitä mutta silti haluan käyttää. Kesämuistoina samalta ajalta mökiltä, loputtoman pitkät päivät, sen lapsen ajantajun kun vielä saisi! Nykyään aika valuu sormista tuntuen ettei ehdi hetkiin tarttua. Ainoastaan rantalomilla pystyy hieman palauttamaan sitä ajassa kelluvaa tunnetta, kun rutiinit on poissa. 🙂

    Aivan muuta: Haluan nopsaan kiittää kerrassaan upeasta blogista. Vaikka on kaupallistakin, silti mieleen jäävintä on valtava elämänilosi, onnellisuutesi ja eniten se upea hiljainen itsevarmuus! Olet lämmin ja hauska, muttet vähättele itseäsi, et kerjää kehuja. Sinä kirjoitat elämästäsi tavalla johon voi samaistua, tai sitten vain huokailla unelmoiden ihanien matkojenne kautta. Joku taika sinussa on ettet herätä mitään negatiivista kenessäkään, se ettet esitä mitään on varmasti syynä. Taitavasti kirjoittaen osaat myös välittää sen.
    Kiitos ja ihanaa alkavaa kesää <3

    • Maria sanoo:

      Heippahei

      ja voi miten ihana muisto tuo Ruska-kuppi ♥ Muutenkin tuntuu, että tuo Ruska-astiasto on jälleen in! Itse ainakin tykkään siitä ihan hirmuisesti 🙂

      Just näin, aika menee sormien välistä. Lapsena kesälomatkin tuntuivat niiiin pitkiltä.

      Kiitos kauniista sanoistasi, sait minut kyynelehtimään täällä ♥ Niin ihana kuulla, että se aitous välittyy sinne ruutujen toiselle puolen. Kiitos, kiitos kiitos ♥♥♥

      Aurinkoista viikonlippua sinne! ♥

Kommentoi