perjantai 19. huhtikuun 2019

Puutarhurin helppo & herkullinen lounas

MOIKKAMOI!

Tiedättekö, että näiden parin päivän aikana, kun ollaan touhuttu takapihalla, olen tullut muutamiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin, tuo pihan ruopsuttelu vie aivan mukanaan. Ajantaju katoaa. Mutta siinä samalla, kun ajantaju katoaa, haaveet alkavat lentämään. Note to self: älä hyppää autoon ja suuntaa haavemaailman keskellä alan liikkeeseen. Tulee kallis reissu 😉 Myös nälän tunne katoaa puuhastellessa. Tullakseen sitten lopulta päälle yhtäkkiä tärinän kanssa. Silloin on jo pakko saada nopeasti ruokaa. Koska #gardenistalife on päivän vallitseva sana, niin tämän pitkäperjantain lounas nautittiin nopean kaavan mukaan.

Näiden herkullisten wrappien valmistamiseen meni ehkä kolme minuuttia. Idean sain Lantlivin uusimman numeron mainoksesta. Siinä tortillojen sijaan käytettiin rieskoja. Ei hassumpi idea sekään. Gardenista kun ei kauppaan kerkiä, niin wrapit tehtiin niistä aineista, joita kaapista löytyy.

HELPOT JA HERKULLISET WRAPIT
4:lle

4 tortillalättyä
1 prk ranskankermaa
1 prk katkarapuja (ei pakaste)
1/2 punttia tuoretta tilliä
1 avokado
pinaattia
1 rkl karkeaa sinappia
1 mieto chili
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

-pese kädet mullasta
-valuta katkaravut ja sekoita niihin ranskankerma, silputtu tilli, paloiteltu avokado, sinappi ja pilkottu chili
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-levitä tortillalätylle pinaatinlehtiä sekä katkaraputäytettä
-kiedo tortilla rullalle (käännä tortillan päät eka sisäänpäin)
-leikkaa keskeltä puoliksi
-nauti, istu hetkeksi alas ja ihastele kättesi työn tulosta puutarhassa

Kiitos ihanat kommenteista eiliseen postaukseen ♥ Palaan niihin viimeistään illalla. Pääsiäinen on sujunut varsin mallikkaasti täällä kotonakin. Rentoillen. Nyt on kahvi valunut, joten sitä take away -kuppiin mukaan ja takaisin ulos. Seuraavaksi vuorossa orapihlaja-aidan leikkuuta, yrttien istuttamista (kiitos basilika-vinkistä) ja nuusku-Tobyn kanssa pientä noseworkkiä takapihalla (kiitos tästäkin vinkistä).

IHANAA PITKÄPERJANTAITA TOIVOTELLEN,


8 Responses to “Puutarhurin helppo & herkullinen lounas”

  1. Anu sanoo:

    Heeeiii…onko sulla joku hyvä basilika-vinkki kun nyt jo niitä istuttelet!? 🤔 😊

    • Maria sanoo:

      Moiks Anu,

      hih, nimenomaan se, että sain vinkin olla vielä istuttamatta niitä ulos 😀 Olin vähän liian malttamaton enkä tiennyt basilikan olevan niin hallanherkkä. Sain myös vinkin ostaa hallaharsoa muita istutuksia varten. Sitä pitää huomenna mennä ostamaan!

      Ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä ♥

      • Anu sanoo:

        No voi pahus! 😉 Mä kun jo mielessäni kuvittelin jonkun kivan kikkakolmosen ja yrtit sais ulos rehottamaan jo heti ens viikolla! Kärsivällisyys kun ei kuulu hyveisiin! 😁

        Mukavaa pääsiäistä sinullekin! 🐣

        • Maria sanoo:

          Hih, ei mitään kikkakolmosia, vaan raakaa faktaa 😀 Sama täällä, kärsivällisyyttä opettelen mm. tämän puutarhanhoidon myötä 😉

          Ihanaa 2.pääsiäispäivän iltaa ♥

  2. Saila sanoo:

    Hyvää Pääsiäistä sinne!
    Ihan tyhmä kysymys mutta mitä on karkea sinappi🙈

    • Maria sanoo:

      Heippa Saila

      hei ei lainkaan tyhmä kysymys; se on sellaista sinappia, jossa on ne siemenet näkyvillä….meillä on muistaakseni Maille -merkkistä kokojyväsinappia 🙂 Ihan ruokakauppojen sinappihyllyiltä saa!

      Kiitos ja ihanaa pääsiäistä sinnekin ♥

  3. Ida ihana sanoo:

    Oi kun näyttää hyvältä! Jos ei sinapin mausta tykkää, lisämakua voi saada esim maustetuissa tuorejuustoista 🙂 täytteethän ovat muunneltavissa, ja kun en itse avocadosta tykkää, voisin vaihtaa sen esim graavattuun tai savustettuun loheen tai vaikkapa omenan tai paprikaan.

    Kiitos vinkistä, katkarapuwräppejä testataan meidän vappupiknikille!:)

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Heipsan Ida

      ja kiitos 🙂

      Kuule, juurikin näin – muunneltavat reseptit ovat ihan parhaita! Omppupomppu vois muuten toimia loistavasti esim. lohen kanssa näissä 🙂

      Ihanaa lankalauantain iltaa ♥

Kommentoi