tiistai 16. huhtikuun 2019

Kevään trendit pukeutumisessa


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.


HEIPPAHEI IHANAT!

Kevät ja sen myötä kevään trendit pukeutumisessa alkavat pikkuhiljaa näkymään katukuvassa. Samaan aikaan, kun päivä pitenee, askel ja vaatetus kevenee. Tykkään, että näin keväällä meistä ihmisistä kuoriutuu jopa verrattain kepeästikin pukeutuvia ilopillereitä katukuvaan. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen nautin suunnattomasti kevyemmästä pukeutumisesta. Talvikengät ja -takit ovat joutaneet säilöön odottelemaan uutta talvea ja tuntuu, että yhtäkkiä eteisen kaapeissa on tilaa vaikka kuinka paljon.

Kaupallisen yhteistyön myötä pääsin Tampereen Sokokselle keskustelemaan kevään trendeistä alan rautaisen ammattilaisen, myyntipäällikkö Tuija Laaksosen kanssa. Tiedättekö, kun itse sitä valitsee aina tietynlaisia vaatteita itselleen. Oli ihana saada asuvalintoihin ulkopuolista apua. Ja näin ollen rutkasti uutta näkökulmaa ja vinkkiä siihen, millaiset vaatteet minulle sopii. Tuijan kanssa kävimme läpi kevään trendejä ja sitten kiertelimme kattavasti kolmannen kerroksen naisten vaateosastolla.

Olen aina tykännyt käydä ostoksilla Sokoksella. Niin vaate-, sisustus- kuin elintarvikeostoksillakin. Mielestäni naisten vaateosasto on yksi kattavimmista, joka Tampereelta löytyy. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin ja kertaakaan en ole jäänyt ilman palvelua. Nytkin sovituskopissa vaatteita sovittaessani kuulin monta ystävällistä ”Voinko olla avuksi?” -kyselyä verhon toiselta puolelta. Ystävällisyys ja ammattitaitoinen asiakaspalveu ovat sellaisia asioita, joita itse arvostan ostoksilla ollessani.

Tämän kevään trendinä vaatteissa näyttäytyy pelkistetty tyyli maanläheisissä värimaailmoissa. Ja sehän sopii minulle loistavasti, nimittäin olen maanläheisten värien, varsinkin ruskean ja beigen sävyjen ystävä. Onneksi oli Tuija mukana valitsemassa vaatteita kuvauksiin, jotta saatiin vähän muutakin näkökulmaa ja värivaihtelua kevään trendeihin. Katukuvassa kyllä näkyy päästä varpaisiin beigeen pukeutuneita, mutta tänä keväänä väriä ja iloa tuovat maanläheinen vihreä, keltainen ja terrakotta. Jotka menevät iki-ihanan vaaleansinisen kaverina myös ihanasti!

Kevään tyyliä rytmittävät rennot kesäiset raidat, hulmuavat helmat, huivit ja korikassit sekä -hatut. Olen aina ollut mekkotyttöjä, mutta tänä keväänä olen sitä oikein luvan kanssa. Tietämättäni aiemmin, että olen aivan trendin aallon harjalla pukemalla neuleen hulmuavan helman kaveriksi. Katukuvassa näkyy myös rentoja paitapuseroita sekä väljälahkeisia housuja. Väljälahkeiset housut ovat tämän kevään suurin ihastukseni. Voiko olla mukavampaa housumallia?

Kokosimme Tuijan kanssa minulle viisi eri asukokonaisuutta Sokoksen valikoimista. Kaikkiin asukokonaisuuksiin pystyy yhdistämään keväisen korikassin ja matalapohjaiset kengät. Tämän kevään vaatteet ovat helposti myös yhdistettävissä keskenäänkin!

Rentoa pellavaa ja raitaa

Ensimmäinen asu tuntui päälläni siltä, että se on löytynyt vaatekaapistani aina. Rennot, mutta silti tarvittaessa juhlavat Tiger of Swedenin pellavahousut saavat olla vähän normaalia pidemmät lahkeista. Pellava saa myös käytössä hieman rypistyä ilman paheksuvia katseita. Vaaleiden pellavahousujen yläosaksi valitsimme Marc O’Polon ihanan 100% puuvillaneuleen. Jossa on kevään trendien mukaisesti raitaa ja hei, ihanat oranssit yksityiskohdat hihansuissa. Jalkaan Unisan mukavat mokkanahkaiset kävelykengät ja olalle huolettoman kesäinen KN Collectionin korikassi.

Liehulahjetta ja puutarhatunnelmaa

Vaalea neule on tämän kevään luottotuotteeni. Se menee niin mekkojen kuin erilaisten housujenkin kaverina. Varsin monipuolinen tuote. Kuvissa näkyvä Marc O’Polon luonnonvaalea neule on ihanan pehmeä ja tarvittaessa lämminkin. Oletteko koskaan kuulleet vaatemerkistä Lanius? Itselleni tuo oli aivan uusi tuttavuus, mutta tällä hetkellä uusin ihastukseni. Eikä vähiten sen takia, mitä merkki edustaa. ”Lanius-merkin tunnuslause ”Love fashion / Think organic / Be responsible” kattaa yrityksen koko toiminta-ajatuksen. Mallistoja luotaessa johtoajatuksena kestävä kehitys, ympäristönäkökulma ja vastuullisuus näkyvät koko yrityksen toiminnassa.”

Kauniita, mutta myös ympäristöystävällisiä vaatteita. Niitä on ilo kantaa. Kuten Laniuksen ihania,ehkä hieman puutarhahenkisiäkin housuja, jotka hehkuvat trendiväreissä. En muuten muista, koska olisin yhtä mukavia housuja päälläni pitänyt.

Raitalahjetta ja rentoutta

Koska väljälahkeiset housut ovat tänä keväänä kovaa huutoa, niin niitä Sokokselta olisi löytynyt vaikka kuinka monet. Valitsimme edellisten housujen lisäksi myös Part Two:n raitahousut, joissa saavat lahkeet liehua. Näihin housuihin olisi ollut samaa printtiä oleva yläosa, mutta koska ihastuin niin tuohon vaaleaan neuleeseen, yhdistin housut sen kanssa. Ja se korikassi, se kulkee tämänkin asun mukana olalla luontevasti. Jalkaan sujahti TOMS denimkangaskengät. Tiestittekö muuten, että jokaista myytyä kenkäparia kohden TOMS lahjoittaa yhden kenkäparin vähävaraisille, apua tarvitseville lapsille? Ihana idea!

Sailorihenkistä, kepeää ja tyttömäistä

Raidat ovat itselleni olleet vuosikausia se juttu kevät- ja kesäpukeutumisessa. Yhtä vallitseva vaatekaapin ominaisuus kuin mekotkin. Sen lisäksi, että vierailulla Sokoksella sain kattavan tietopaketin kevään trendeistä, tutustuin moniin uusiin brändeihin. Kuten edellä esittelemääni Laniukseen että alla olevissa kuvissa olevaan Y.A.S:iin. Y.A.S -mallistosta löytyy erittäin hyvännäköisiä vaatteita, jotka sopivat hinnaltaan monen kukkarolle. Ihastuin varsinkin Y.A.S:n mekkoihin, kuten alla olevaan sailorihenkiseen raitamekkoon. Ihanien yksityiskohtien lisäksi tykkään helmasta, joka on takaa pidempi.

Mukavaa, pitkähelmaista ja -hihaista

Joskus on kesällä niitä paikkoja, että pitää olla käsivarret peitettyä. Kuten useimmissa työpaikoissa. Raidallinen Y.A.S:n kauluspaitamekko on tarpeeksi peittävä, mutta samalla ihanan kesäinen. Tarvittaessa vähän virallisempi, mutta myös rento. Mekko menee niin päivään kuin iltaankin. Illan tullen voi pari ylintä nappia avata ja nauttia keväisen kaupungin tunnelmasta. Heittää vaikka farkkutakin harteille tai tuon vaalean ihanan neulepaidan. Laukuksi korikassi, pienemmässä tai suuremmassa koossa.

Tänä keväänä on helppo olla tyylikäs. Jos kuvailisin jotenkin kevään trendiä niin ehkä se olisi huoleton. Lahkeet saavat liehua, materiaalit voivat olla muodikkaasti rypyssä ja maanläheisiä värejä sekä printtejä on lupa yhdistellä oman maun mukaan. Sehän muodissa tärkeintä onkin, että tuntee pitämänsä vaatteen omakseen. Itse ainakin arvostan suuresti vaatteiden mukavuutta. Tänä keväänä vaatteet ovat nimenomaan mukavia.

Mikä nousi sinun suosikkiasuksesi? Vaatteita Sokokselle kuvauslainasta palauttaessani olin niin ihastunut niihin, että teki mieli mennä kassan kautta kotiin kaikkien vaatteiden kanssa. Muutaman kuitenkin ostin omakseni, sillä en ole juurikaan vaatteita vielä tälle keväälle ostanut. Osaatteko arvata mitkä? 🙂 Tästä lähtien kynnys käyttää ammattilaisen apua vaatevalinnoissa on matala. Aina ennen sitä on jotenkin ajatellut, että ei muka kehtaisi pyytää apua henkilökunnalta. Ei kehtaa vaivata. Sokoksen henkilökunnalta kehtaa. Ja oikeastaan ennen kuin ehtii itse pyytämään apua, on apua auliisti jo tarjottukin. Sen huomasin jälleen tässä yksi päivä, kun olimme miehelle ostamassa Sokokselta vaatteita. Sen sijaan, että minä olisin käynyt hakemassa sovituskopin verhon takaa kuikuilevalle miehelle uusia kokoja ja malleja, saimme erittäin ystävälliseltä myyjältä apua valintoihimme.

TRENDIKKÄIN TIISTAITERKUIN,


6 Responses to “Kevään trendit pukeutumisessa”

  1. Rida sanoo:

    Hei arvaas oliko pakko tilata sama vaaleanharmaa Vero Modan neule, Zalandolta löytyi ja toimitus oli nopea😀ihanaa pääsiäistä teille ja rapsutukset karvapöksylle😀

    • Maria sanoo:

      Moikka Rida

      ja hei jes!

      Kiitos ja oikein ihanaa pääsiäistä sinnekin, toivotaan aurinkoista sellaista ♥

  2. Tuija sanoo:

    Hei, ihanat nuo raitahousut. Miltä merkiltä ne olikaan?

    Ihanaa, aurinkoista pääsiäistä!

    • Maria sanoo:

      Heippa Tuija

      ja kiitos, hyvä kun huomasit – käyn lisäämässä tekstiin merkin, joka oli unohduksissa jäänyt pois. Eli ne ovat Part Twon 🙂

      Ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä sinnekin!♥

  3. Maami sanoo:

    Kummatkin mekot olivat ihania ja käytännöllisiä – kävin kokeilemassa postauksesi innoittamana heti Hgin Sokoksellla Y.a.sin mekkoa, mutta se ei valitettavasti istunut minulle lainkaan( korosti vartalon huonoja puolia ). Kiitos kaunis kivasta asupostauksesta ( näitä lisää ) ja Ihanaa Aurinkoista Pääsiäistä teille kaikille! Ja koiruudelle Pikaista paranemista !

    • Maria sanoo:

      Heippa Maami

      ja hei voi kurjuus tuon mekon istuvuuden kanssa, mutta onneksi Sokkarilta löytyy paljon muitakin mekkoja 🙂

      Ihana kuulla, että asupostaus oli mieleen – ilman muuta voisin tehdä enemmänkin näitä!

      Kiitos ja oikein aurinkoista pääsiäistä sinnekin ♥♥♥

Kommentoi